Laskiainen, paasto ja armon raikkaat kevättuulet

Tuleva pyhä on laskiaissunnuntai, jonka nimi viittaa mäenlaskuun, meidän laskiaisriehaamme, talviseen ”karnevaaliin”. Pyhän nimi viittaa kirkkovuodessa siihen, että laskeudumme paastonaikaan. Paastonaikana seuraamme Jeesuksen vaellusta kohti hänen tehtävänsä täyttämistä.

Paastonaika alkaa tuhkakeskiviikosta, jota edeltää laskiaistiistai. 

Laskeutuminen on oikeastaan kristinuskon ydin. Jumala ”laskeutui” luoksemme Kristuksessa. Hän tuli ihmiseksi, veljeksemme ja Vapahtajaksemme Kristuksessa. Hän laskeutui keskellemme, jotta kaikki ihmiset saisivat yhteyden häneen ja pääsisivät hänen luokseen taivaaseen. 

Alas laskeutuminen on oikeastaan myös paaston ydin. Se on alhaalla olevien arjen ja elämän perusasioiden tutkailua Jumalan edessä. Paaston aktiivinen osa voisi olla alas laskeutumista lähimmäisen rinnalle ja kärsivien kärsimystä jakamaan. Jeesus kulki nisunjyvän tien, joka on malli meille kristityn vaellukseen ja paastoon.

Paastonaika on perussuhteittemme tutkailua. Mikä on suhteemme Jumalaan, toisiimme ja ympäröivään maailmaan ja luomakuntaan? Mikä on suhde itseeni ja elänkö niin, että nautin Jumalan lahjoista ja samalla myös pidän huolta itsestäni? Paastonaika kutsuu yksinkertaisempaan elämään huolehtimaan lähimmäisistä, maailmasta ja samalla myös itsestämme. Emme lyö laimin vain lähimmäisiämme vaan myös itseämme. 

Kirkkovuodessa paastonaika vie kärsimysviikolle ja tummiin sävyihin. Samalla tähän aikaan voi sisältyä iloa ja uutta vapautta, armon vapautta. Paastonaika voi avata Jumalan armon entistä syvempää löytämistä, kokemista ja jakamista.

Paastonajan matkalla kevään valo voimistuu, vaikkakin pääsiäinen on tänä vuonna harvinaisen varhain. Seurakuntaan tarvitaan Jumalan armon auringon lämpöä sulattamaan sitä, mikä on jäässä ja kahleissa.  Seurakuntaan tarvitaan armon valoa antamaan uutta kasvua, luomaan uutta. Seurakuntaan tarvitaan kevään raikkaita tuulia puhaltamaan vanhaa ja jähmettynyttä pois sydämistämme, rakenteistamme ja piintyneistä tottumuksistamme. Paastonaika ja pääsiäinen ovat sekä alas laskeutumista ja kilvoittelua että pääsemistä armon iloon ja vapauteen kaikesta, mikä kahlitsee.

Oma seurakunta on sinulle ja minulle tätä varten. Se on heikkojen ja vajavaisten syntisten yhteisö, jossa kuljemme vapauden ja keskinäisen kunnioituksen hengessä toisiamme tukien ja rakastaen ja jossa omistamme Jumalan lahjat. Omistamme armon eli sen, että Jumala hyväksyy meidät ja ottaa meidät Kristuksen tähden yhteyteensä. Niinpä mekin hyväksymme toisemme ja sallimme armon myös niille, jotka eivät sitä uskalla aina itselleen omistaa ja pyytää. Emme anna tilaa sellaiselle, joka vie erilleen ja joka rikkoo yhteyttä ja keskinäistä rakkautta. 

Kutsumme seurakunnissa tavallisia seurakuntalaisia omistamaan kaiken sen, mikä heille ja meille kastettuina kuuluu. Kutsumme heitä erityisesti messuun, jossa erilaisina ja vajavaisina ihmisinä olemme pyhän Jumalan edessä. Se on yhteyden ja armon juhla, kahleista pääsemisen juhla. Olemme tervetulleita sinne aina ja erityisesti paastonaikana. Siellä on paikka kaikilla niillä, jotka tarvitsevat Kristusta ja uutta voimaa elämäänsä. Minä ainakin tarvitsen!

Toivo Loikkanen

 

 

2 kommenttia

  • Vuokko Ilola sanoo:

    Kiitos, olipa kaunis kirjoitus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Kiitos, Vuokko, palautteesta. Kirjoituksen blogityylistä hieman poikkeava tyyli johtuu siitä, että tein kirjoituksen paikallislehtemme pappien Kohtaamispaikka-palstalle (Puruvesi 7.2.2013).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.