Lasten kiinnostus uskoon !

Poiminta Kirkko ja kaupunki lehdestä :
”Jo väitöskirjaansa tehdessään Antti Räsänen havaitsi, että lapset ja nuoret ovat usein kiinnostuneita uskonnosta, ja ripari-ikäisillä maailmankatsomuksen pohdintaan voi tulla vielä ylimääräinen buusti. Valtaosalla aikuisista kiinnostus kuitenkin hiipuu. ”

Suorittaessani Yleisenteologian opintoja havaitsin saman asian. Ennakko oletukseni oli , ettei lapsia uskonto jaksa kiinnostaa. Työn edetessä sain havaita tehneeni virheen myös lopputyöni nimessä ja muutinkin sen. Jotta se kuvaisi paremmin lopputyön aihetta, eli lasten kiinnostuksen ruokkimista. Kyse on vain siitä tavasta jolla lapsia opetetaan. Kiinnostuksen kun voi helposti myös tukahduttaa.
Lapset kun ovat kuin ovatkin hyvin kiinnostuneita uskosta. Varsinkin, jos vielä sattuu olemaan innostunut kerhonohjaaja ja vielä koulussa opettajakin. Olen havainnut myös kiinnostuksen kasvavan juuri ennen rippikoulua. Rippikoulussa juuri ne nuoret, jotka ovat saaneet hyvää opetusta jo varhain, ovat täysillä mukana myös silloin.
Miksikö kiinnostus hiipuu aikuisilla? Kuvaan sitä hiipumista tikkailla joita lapset kiipeävät pyhäkoulusta, päiväkerhoon, sieltä koulun uskonnonopetukseen ja rippikouluun, sekä ehkä vielä isostoimintaan.. Kuhunkin on tukevat puolat tikkaissa, mutta sitten puolat loppuvat. Kiinnostuksen hiipumista selittää se, että nuoret aikuiset ovat väliin putoajia.
Tiedän miten työntekijöiden resurssit on rajalliset ja kalenterit on täynnä jo ennestään. Joten ei ihme, ettei nuorille aikuisille riitä huomiota. En ihmettele kiinnostuksen hiipumista, jos kirkkokaan ei ole kiinnostunut nuorista aikuisista.

Joissakin seurakunnissa on onnistuttu saamaan hyvä lastenhoito järjestymään ja siellä innostuneita nuoria aikuisia on mukana. Ne seurakuntaillat joissa lastenhoito on hyvin järjestetty, vetävät magneetin tavoin nuoria pareja. Mielestäni kirkon kannattaisi käyttää enemmän voimavaroja lastehoitoon nimenomaan seurakuntailloissa joissa on vaapaamuotoista yhdessäoloa. Nyt lastenhoito järjestetään usein pelkkien vapaehtoisten varaan.

23 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Oliko kyseessä jokin kirjoitusvirhe? En nimittäin kykene havaitsemaan niitä useinkaan itse. Joku kirjain saattaa jostain sanasta puuttua ja vaikka siihen punaviiva alle tulee, niin silti en aina näe mikä virhe siinä on. Joskus kirjaimet ja numerotkin vaihtavat paikkaa. Varmaankin ihan vaan kiusallaan. Kiitos Kimmo kun kerroit huomaamasi virheen. Yritän nyt selvittää mikä siinä sanassa: ” Yleinen teologia” kohdassa meni pieleen. Siinä heikko hahmotuskykyni paranee, kun saan tämmöistä harjoitusta. Ennen tietokoneaikaa olin oikein arka kirjoittamaan muuta kuin oman nimeni ja sekin on yhtä söherrystä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Olin varhaislapsuudesta lähtöisin lunnollisesti “uskovainen” aina siihen asti kun herätyshenkisellä rippikoululla alttiin tiukkaamaan jonkinlaista uskoa johon pitäisi päästä sisälle. Piti antaa elämänsä Jeesukselle jollain erityisellä tavalla ja annettiin ymmärtää että kyseessä olisi jonkinlainen uskoontulon kokemus. Hyvin hämäävää ja kesti kauan , vuosikymmeniä ,kunnes palasin itsestään selvään hengellisen elämän olemisen muotoon. Kokemuksia on ollut ja kokemukset ovat loistaneet poissaolollaan. Mutta ne eivät ole kovinkaan paljon kierrelleet Jeesuksen ympärillä . Niinhän se oikeastaan pitäisi . Usko Jeesuksen jumalauuteenhan on kristinuskon tuntomerkki. Jumalasuhde pitisi siis olla Jeesus-suhde. Joillekin Jeesus-suhde luo ja helpottaa jumalasuhdetta. Joillekin Jeesus on este jumala-suhteelle.

    Uskoontulolla herätyskristillisissä piireissä tarkoitetaan yleensä synti-tietoisuuden aiheuttaman paineen alla murtumista ja Jeesuksen puoleen kääntymistä jotta pääsisi syntitaakasta vapaaksi. Ei se aina toimi noin vaan jonkinlainen syvähenkisyyden kokemus on tullut uskoontulokokemukseksi. Loveenlankeamista tai ekstaasin kokemista hengellisessä yhteydessä vaaditaan uskontulon merkiksi.

    Tarkoittaako kirjoittaja tekstillään sitä että lasten tulisi käydä tuollaisia prosesseja läpi ennen kun heidät kelpuutetaan aitouskovaisiksi. Liiallinen kiinnostus lapsen uskontilasta on hyvä tapa puhaltaa pois lapsen luonnollinen usko.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Joskus huomaan jostain kumman syystä, että joku on uskova. Sitä millä kaavalla joku tulee uskoon en tiedä. Tuskinpa siihen on mitään kavaa olemassa. Uskovan tunnistaa omaleimaista suhteesta Jeesukseen, joka on kaikille uskoville tyypillinen. Olipa missä liikkeessä, tai maassa tahansa. Joku saa kasvaa uskoon sisälle, toinen tarvitsee herätyksen ja kolmas kävelee kirkkoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ilman opetusta vakaumus ja mielipide muodostuu automaattisesti Jumalan kielteiseksi..se kun on meihin jo sisään rakennettu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Rekka: “Ilman opetusta vakaumus ja mielipide muodostuu automaattisesti Jumalan kielteiseksi..se kun on meihin jo sisään rakennettu.”

      On se vaan kumma, että se kristittyjen Jumala, joka tahtoo kaikkien maailman ihmisten uskovan ja rakastavan itesään on lapsosiinsa semmoisen ominaisuuden sisäänrakentanut.

      Luulisi Jumalan – jos semmoinen nyt jossain sattuisi piileskelemään – antaneen jo syntymälahjana sellaisen sisäänrakennetun ominaisuuden, että kaikki automaattisesti uskoisivat häneen, sen sijaan, että antaa itselleen kielteisen sisäänrakennetun ominaisuuden.

      Onkohan tilanne tuhansien muiden uskontojen ja niiden jumalien kohdalla samanlainen?

      Pekka: “Uskovan tunnistaa omaleimaista suhteesta Jeesukseen, joka on kaikille uskoville tyypillinen. Olipa missä liikkeessä, tai maassa tahansa.”

      Tuskin hindut Intiassa, shintolaiset Japanissa tai vaikkapa juutalaiset kautta maailman kovinkaan samanleimaista suhdetta Jeesukseen kokevat kuin kristityt. Ja yhtä hyvin perustein uskovia hekin ovat kuin kristityt – tosin vain omien uskontojensa jumaliensa mukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Uskosta uskoon… Kun lasten vanhemmat elävät Jumalaan turvaten, niin he rukoilevat ja opettavat lapsille sen luottamuksen, mikä heillä itsellään on. Jos vanhemmat tuntevat Armollisen ja laupiaan Taivaan Isän, niin myös lapset oppivat tuntemaan Jumalan Kristuksen kautta.

    ”Ja kun hän (Jeesus) oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: “Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa”.

    Näin meidänkin tulee opettaa lapsiamme rukoilemaan Kuten Jeesus on meitä opettanut.

    Niin hän sanoi heille: “Kun rukoilette, sanokaa: ”Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa…”

    Uskosta uskoon käy lasten kulkeminen maailmassa. Jos Jumala on ollut sinulle Armollinen, niin ole sinäkin lapsillesi armollinen. Opeta heitä ja rukoile heidän kanssaan pienestä pitäen. Älä epäile, luota ainoastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      Siitä vastaan hangoittelusta, jonka hyvin tunnistan, kun pääsiskin eroon. Olisihan se melkoinen muutos. Jospa ne kielteiset ajatukset saisi Jumalasta pyyhkäistyä pois ja voisi tajuta Jumalan sellaisena hyvyytenä ja rakkautena, mikä hän todellisuudessa on, niin mikäpä sen parempaa. Se harmi siinä kyllä on että silloin alkaisi nähdä sen vastaanhangoittelun todellisen syynkin selvemmin kuin ennen. Onhan meidät myyty synnin alaisuuteen ja kauppahintana oli vain se, että tulemme yhdessä asiassa Jumalan kaltaisiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen
    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.