”Laulakaa Herralle uusi laulu!”

Blogi_140520_kuva1  http://uusivirsi.files.wordpress.com/2014/05/blogi_140520_kuva21.jpg  http://uusivirsi.files.wordpress.com/2014/05/blogi_140520_kuva3.jpg

Lisävihkotyöryhmä kotiutui jokunen tunti sitten kokouksesta. Parin vuorokauden ajan työryhmä ahkeroi intensiivisesti lisävihkon parissa kukkivien kirsikkapuiden katveessa Lohjalla, Vivamossa.

Päällimmäisenä tunteena oli kiitollisuus. Tuntui siltä kuin olisimme saaneet olla avaamassa kahdeksaakymmentä lahjapakettia. Oli suuri ilo laulaa suomalaisten säveltäjien ja runoilijoiden upouusia virsiä. Yhteistä lauluamme säestivät vuoroin satakieli ja mustarastas. Työryhmän jäseniä ilahdutti erityisesti se, että monissa melodioissa oli kuultavissa jotain sellaista, mitä nykyisessä suomalaisessa virsikirjassa ei vielä ole. Lisäksi kansainvälisestä aineistosta on matkan varrella jo löydetty monta mielenkiintoista sävelmää ja tekstiä, jotka tulevat täydentämään kokonaisuutta.

Mehiläinen lenteli sekä kokoushuoneessa että -papereiden joukosta löytyvässä virsirunossa. ”Mehiläisten” lisäksi uudet virret saattavat tuoda virsikirjan lisävihkoehdotukseen muitakin sanoja, joita ei aiemmin ole yhdistetty virsiteksteihin: ”miljardi”, ”polttopuut”, ”avaruus”, ”metsätie”, ”talkoovasara”, ”pihka”…

Takanamme on valtaisa urakka – materiaalin kokoaminen on nyt tehty. Tänään otimme ison askeleen eteenpäin, kun siirryimme seuraavaan työvaiheeseen. Ryhdyimme nimittäin valikoimaan noin sadan jäljellä olevan virsiehdokkaan joukosta ne kahdeksankymmentä virttä, jotka päätyvät työryhmän kokoamaan lisävihkoehdotukseen. Kesäkuussa tämä lopullinen virsilista tarkentuu entisestään. Työryhmän työ ei tosin lopu vielä siihen, sillä moni virsiteksti on vailla suomenkielistä käännöstä. Lisäksi sihteerin työlistalla ovat tekijänoikeusasiat. Edessä on myös virsikirjan lisävihkoehdotuksen perusteluiden kirjoittaminen.

Toiveena on, että virsikirjan lisävihko otetaan aikanaan uteliain mielin vastaan ja että kaikenikäiset seurakuntalaiset innostuvat laulamaan yhdessä riemullisin mielin uusia virsiä.

Virsikirjan lisävihkotyöryhmän kokousterveisiä ja -tunnelmia kirjasi ylös

Jenni Urponen

Kirjoittaja

Virsikirjan lisävihkotyöryhmä
Virsikirjan lisävihkotyöryhmä

Käytössä olevaan virsikirjaan valmistellaan parhaillaan lisävihkoa. Valmistelevan työryhmän on määrä saada työnsä päätökseen vuoden 2014 loppuun mennessä. Tämän jälkeen ehdotus menee kirkon hallintoelimien käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Aikaisintaan lisävihko on seurakuntien käytössä vuoden 2016 loppupuolella. Tätä blogia kirjoittavat työryhmän jäsenet: kirkkoherra Jaana Marjanen (Kuopio), puheenjohtaja; MuM, kanttori Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen (Vihti); professori Kaisa Häkkinen (Turku); kirkkomusiikin opiskelija Taru Hämäläinen (Helsinki); FM, kirjailija Anna-Mari Kaskinen (Lohja); säveltäjä Olli Kortekangas (Helsinki); nuorisotyönopettaja, lehtori Pekka Kosonen (Pieksämäki); MuM, muusikko Pekka Nyman (Kirkkonummi); professori Erkki Tuppurainen (Kuopio); MuM, KM, kanttori, Jenni Urponen (Nousiainen); pastori, TM Samuli Koivuranta, sihteeri. Vanhempiin blogikirjoituksiin voi tutustua osoitteessa http://uusivirsi.wordpress.com/