Lehtikatsaus jatkuu. Päivämies 24.7.2013:

Miten minä jaksan?
Vastaa lainaamalla viestiä


VOIMAVAROJA JAKSAMISEEN -KURSSI

”Ranuan opistolla pidettiin Voimavaroja jaksamiseen -kurssi. Kurssilla kehotettiin yksinkertaistamaan elämää ja hiljentämään vauhtia arjen kiireiden keskellä.
Ranuan opistolla alkukesästä pidetyllä kurssilla pohdittiin sitä, että joskus on hyvä pysähtyä miettimään kysymystä, miten minä jaksan? Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, ja siksi meidän ei pidä väheksyä mielenterveytemme horjumista, vaan hakea tarvittaessa apua.
Kurssin opettajina toimivat M.W. ja J.P.”


Kertokaa minulle, kuinka suurperheiden vanhemmat pystyvät yksinkertaistamaan elämäänsä ja hiljentämään vauhtia, kun tahti vaan kiihtyy kasvavan perheen ja ”Jumalan valtakunnan” työhön osallistumisen takia. Yhteiskuntahan tuota kiirettä ei lisää muutoin kuin äitiys- ja neuvolakäyntien ja lasten koulunkäynnin huolehtimisen osalta ja nämä asiat ovat tarkoitettu perheiden hyvinvoinnin tukemiseksi ja lasten tasapainoisen tulevaisuuden rakentamiseksi. Yhteiskunta tukee myös sekä taloudellisesti että konkreettisesti lapsiperheitä, kun se maksaa lapsilisiä ja kodinhoitotukea ja yksityisellä hoitotuella voi palkata vaikka kotiin hoitajan. Millä tavalla siis yhteiskunta tuota kiirettä ja sitä kautta aiheuttaa väsymystä ihmiselle?


”Pysähdy tähän hetkeen

Me elämme yhteiskunnassa, jossa meiltä vaaditaan aina vain enemmän. Emmekä itsekkään välttämättä huomaa, että voisimme pysähtyä, tarttua tähän hetkeen ja nauttia siitä, mitä tapahtuu ympärillämme nyt.
On tärkeää tunnistaa, kun voimavarat ovat vähissä. Se on tärkein masennuksen paranemisen edellytys. Jos huomaa olevansa väsynyt, se täytyy hyväksyä ja olla itselleen armollinen. Tärkeätä on myös oppia sanomaan ei. Meidän ei tarvitse osallistua aivan kaikkeen, mitä meiltä vaaditaan.”


Millä tavalla yhteiskunta vaatii aina vaan enemmän? Voiko ”Jumalan valtakunnan” töistä saada vapautusta ja sanoa niihin pyydettäessä ”ei”?

 

Jaksamattomuuden kipeät kysymykset

Olenko minä uskomassa? Tämä on varmasti tuttu kysymys silloin, kun on väsynyt eikä jaksa. Tämä on ihan luonnollista. Jaksamattomuus ei tarkoita, että on huono ihminen. Tällainen tunne usein valtaa väsyneen ihmisen mielen. Se, että olemme uskovaisia, ei kuitenkaan tee meistä yhtään sen parempia ihmisiä, vaan me tunnemme itsemme usein heikoiksi ja mitättömiksi. Tunteet ovat sallittuja, sillä ne eivät tapa vaan vahvistavat. On tärkeää muistaa myös se, että henkinen ja hengellinen ovat kaksi eri asiaa.”

 

Miksi ihmeessä tässä on edes yhdistetty käsitteet ”jaksamattomuus ja olenko uskomassa”? Eikö Jeesus juuri tulekin särkyneiden ja uupuneiden luokse? Miksi tätä edes epäillään? Kerronpa teille, joille asia on uusi.  

Vl-liikkeessä opetetaan esimerkiksi lapsiasian yhteydessä, että ”niin ovat voimasi kuin ovat päiväsi” ja ”Jumala antaa voimat hoitaa lahjoittamansa lapset” ja ”evankeliumin uskominen antaa voimia” ja ”ilman uskoa emme jaksaisi ottaa kaikkia lapsia vastaan”. Liikkeen työmuotoihin osallistumisen yhteydessä on tuttu lausahdus ”usko rakkauden kautta työtä tekee”. Myös sanonta ”emme me omin voimin jaksa eikä meidän tarvitsekaan jaksaa”, on tuttu.

Kaikki nuo edellä mainitsemani lausahdukset ovat omiaan horjuttamaan uupuneen matkamiehen uskoa. Eli kun en oikein jaksa ottaa mielelläni lapsia vastaan tai osallistua ”Jumalan valtakunnan” eri työmuotoihin, onko uskossani joku vika? Uskonko oikein? Tähänhän tuollainen opetus oikein tähtää.


”Mistä voimavaroja arkeen?

Sain jälleen kerran kurssilla ollessani huomata, miten tärkeää asioista puhuminen on. Tiedän omasta kokemuksesta, kuinka helpottaa, kun saa niin sanotusti päästää puron solisemaan ja vapautua vaikeista ja ahdistavistakin tunteista. Vielä tärkeämpää on kuuntelemisen taito ja läsnäolontunne. Kuuntelijalla ei tarvitse olla välttämättä sanoja, riittää, kun on läsnä.”

 

Pelkkä puhuminen ei useinkaan auta uupumukseen, vaan asian korjaamiseksi täytyy tehdä jotain konkreettista.


”Kurssilla käytiin vilkasta keskustelua siitä, mistä saamme voimavaroja, kun ne loppuvat? Esille nousivat omakohtainen usko ja luottamus Jumalan johdatukseen. Perheen merkitys uupuneen voimavarana nousi hyvin vahvasti esille, mikä kertoo siitä, että voimavaroja saa ihan tavallisista arjen askareista.”
 
 

 

Arjen askareista ei ihan varppinakaan saa voimavaroja, vaan useimmille vl-perheellisille niiden paljous VIE voimavaroja.

Jos nämä kirjoituksessa mainitut kurssit, joidenka tarkoituksena on saada helpotusta uupuneiden vl-ihmisten arkeen, perustuvat tällaiseen kaukana tosielämästä olevaan kuivaan ja mitäänsanomattomaan jaaritukseen jaksamattomuuden syistä ja ”työkaluista” niihin, niin eipä tosissaan kuulosta ainakaan tuon lehtijutun osalta kovin kaksiselta hommalta.

Ja jos kurssit ovat osa julkisuudessakin mainostetusta liikkeen työstä lapsiperheiden tukemiseksi, niin mieleni tekisi itkeä tirahuttaa, jos heitä ja heidän jaksamistaan ymmärretään noin huonosti 🙁

Jotkut ammentavat voimavaroja hyvistä yöunista huolehtmisella, liikunnalla, arjesta irtaantumisilla ja vaikka lomamatkalla Dubaissa. Voisiko leikkimielisesti sanoa, että vl-ihmisten ”Dubai” on perhe, uskonystävät, arki, liikkeen tilaisuudet ja työmuodot? Voisiko sen sanoa ihan tosissaan?

 

Terveisin: Yksi Lopen Uupunut Suurperheen Äiti. Eli vastasin kokemuksen kipeällä rintaäänellä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”Kurssilla käytiin vilkasta keskustelua siitä, mistä saamme voimavaroja, kun ne loppuvat? Esille nousivat omakohtainen usko ja luottamus Jumalan johdatukseen. Perheen merkitys uupuneen voimavarana nousi hyvin vahvasti esille, mikä kertoo siitä, että voimavaroja saa ihan tavallisista arjen askareista.”

    Voi Vuokko, siis niin falskia juttua nuo lainaamasi kohdat. Ja taas sun arjen terävät kokemukset, niin arvaa; mua rupeskin naurattamaan! Siis oon tänään lukenut noita Ilkka Koiviston huippuja juttuja, ja olen kait jotenkin ’tilassa’, niin tosi koomisena näen, niin kait sinäkin, kun olet tuon kirjoittanut. Toisaalta jos ajatellaan, niin ihan törkeetä harhautusta ja vejättämistä. Ja potuttaa, että jos joku väsyny vielä uskoo ton ja sitte syyttää itteensä, kun se ei toimikaan. Hyvä blogi!

  2. Kiitos kommentista Sonja.

    Tuota viimeistä lainaustani vielä tarkastelen:

    ”Kurssilla käytiin vilkasta keskustelua siitä, mistä saamme voimavaroja, kun ne loppuvat? Esille nousivat omakohtainen usko ja luottamus Jumalan johdatukseen. Perheen merkitys uupuneen voimavarana nousi hyvin vahvasti esille, mikä kertoo siitä, että voimavaroja saa ihan tavallisista arjen askareista.”

    Tässä pistetään väsynyt epäilemään omaa uskoa ja luottamusta Jumalaan: uskonko oikein, onko uskoni heikko ja onko minulla luottamusta Jumalaan, kun olen väsynyt? Ja huonoa oloa vain lisää ajatus, että väsyttää arjen askareet, kun niiden pitäisi lisätä voimia.

    Kirjoituksessa ei mainita ollenkaan levon merkityksestä, mielekkäästä tekemisestä/harrastamisesta, omasta vapaa-ajasta, ylipäätään elämästä, jossa on tilaa toivolle, unelmille, haaveilulle, herkkyydelle, romatiikalle.

    Kun elämä on pelkkä arjen puurtamista ja nippanappa siitä selviämistä, ihmisestä kuolee herkkyys, lämpö ja sisäinen kauneus ja tilalle tulevat välinpitämättömyys, kyynisyys ja katkeruus. Olen itse kokenut tuon asian ja sillä se on perin tuttu minulle.

    Se oli kamalaa, kun mikään ei enää oikein innostanut. Kaikki oli tyhjänpäivästä ja kurjuutta. Ilo, mitä ympärillä näki, tuntui teennäiseltä ”keinoilolta” ja sitä ihmetteli, kuinka joku voi itseään pettää sellaisella. Voi kuolema, missä suossa olen tarponut! Ja sen takia, ettei ollut aikaa itselle ja unelmille, ei aikaa edes hengittää normaalisti. Takalistossa koko ajan tunne mahdollisesta tulevasta katastrofista. Ja samaan aikaan vielä ystäville järjestetyt hoitokokoukset! Ihme, että hommasta on ilman mielisairaalareissua selvinnyt, todella ihme!

  3. Työterveyshoitajana kysyin terveystarkastuksissa jokaiselta: mistä ammennat voinmavarasi, miten lataat akkusi. Jos työ vaatii 100 ja voimia on 65 tapahtuu pian jotain. Jokainen sai ITSE miettiä mitä se latautuminen juuri hänen kohdallaan olisi ja se kirjattiin. Jos ei syntynyt mitään saatoin ehdottaa vaikka rivitanssia. Ihmisellä täytyy olla jotain mikä ilahduttaa, virkistää, naurattaa, vahvistaa ja saa arjen hetkeksi unohtumaan.

    Kuinka monta naista on SRK:n johdossa?

    Naiset voisivat perustaa 3-5 naisen porukoita lapsiluvusta riippuen ja antaa sisarilleen ”omaa aikaa” on se sitten posliinin maalausta, tennistä tai kuoroa.

    Naisten on otettava itse vastuu jaksamisestaan ja voimavarojensa lisäämisestä ei se mistään ylhäältä tule. Ei saa jäädä kärsimään ja voivottelemaan ja uupumaan hengiltä. Onko sellainen äiti lapsille kiva? Mukavampi on se, joka posket punaisina tulee hiihtolenkiltä.

    Oliko kurssilla yhteisiä leikkejä, laulutuokioita, jumppaa, rentoutusta? Jos oli niin hyvä. Nämä aina virkistävät, vaikka saattavat tuntua turhilta ja hupsuilta.

  4. Tosiasiassa May, monet sisaret harrastavatkin jotain yhdessä, sählyä, liikuntaa, saleilua, lenkkeilyä ja shoppailua. Myös sisarilloissa käydään vaihtamassa kuulumisia, pidetään hauskaa ja herkutellaan. Kaikki tämähän estää uupumusta, pitää kuntoa yllä, jotta jaksaa paremmin seuraavat raskaudet ja synnytykset, ynnä lasten hoitamiset.

    Mutta jossakin vaiheessa useimmilla tulee raja vastaan, ettei jaksa enää harrastaakkaan eikä tahdo löytyä enää aikaakaan sellaiselle. Monet ovat hirveän sitkeitä ja yrittävät tosissaan selitä hommasta virkeänä ja hyväkuntoisena ja tekevät kaikkensa sen eteen ja jotku onnistuvatkin hommassa.

    Mutta kun puhutaan jo olemassa olevasta uupumuksesta ja siinä tilanteessa perheluku vain kasvaa kasvamistaan, kaikki liikunnallinen ja harrastuksellinen virkistäytyminen on vain tekohengitystä.

    Ensin pitää saada univelka pois. Sitten pitää järjestää oikeasti omaa kiireetöntä aikaa mahdollisimman paljon ja runsaasti apua kotiaskareisiin.

    Joskus on vain tilanteita, että mikään oma järjestyksellinen ja ulkopuolinen apu ei vain tahdo riittää. Uupumus on niin totaalinen ja lapsia vain syntyy syntymistään.

    Eli peräänkuulutan sellaisia ratkaisuja, jotka auttavat tilanteessa. Päänsilitys, asenne, harrastaminen ja hauskanpito ei auta yhtään, jos jalka on poikki. Ensin jalka niin kuntoon kuin suinkin ja sitten viemään mieltä ylöspäin.

  5. Vuokko hyvä
    Tiedät varmasti mielipiteeni. Naisen ei pitäisi joutua synnyttämään yhtään lasta enemmän kuin mitä hän jaksaa varmuudella hoitaa.
    Tyttärelläni on nelja lasta – siis suuri perhe nykymittapuiden mukaan. Tiedän työmäärän, kun molemmat vanhemmat ovat työssä ja äiti silti haluaa tehdä kotona paljon itse. Ei ole yksi kerta, kun isovanhempia on kutsuttu apuun.

  6. Hyvä kirjoitus Vuokolta ja hyviä kommentteja!

    Miten ihmeessa vl-naiset voivat tunnustaa olevansa väsyneitä kun he samalla tulevat käsittääkseni tunnustaneeksi, että he eivät ole uskomassa oikealla tavalla? Tuon kurssiopetuksen (jota Vuokko siteeraa) viesti on ainakin minun mielestäni se, että oikealla tavalla uskomassa oleva henkilö saa Jumalalta juuri oikean, hänelle sopivan lapsimäärän ja myös tarvittavat voimat ja viisauden joilla isoa perhettä huoltaa. Jos ihminen sitten uupuu, hän ei ole sellaisessa oikeassa yhteydessä Jumalaan, jollaisessa hänen tulisi (uskomassa olevana) olla. Uupumus lakkaa kun ihminen hoitaa uskonsa oikealle tolalle. Ja jos näin ei sitten kuitenkaan käy, vaan ihminen on edelleen uupunut (vilpittömästä uskomisestaan ja Jumalalta apua hakemisestaan, rukouksistaan, kurssiopetuksen noudattamisestaan jne. huolimatta) niin sitten hän on ilmeisesti epäonnistunut ja viallinen Jumalasuhteessaan ja uskomisessaan.

    Syyllistävää opetusta joka ainakin minua uuvuttaisi entistä enemmän. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä tai johtaa siihen, että ihmiseltä vaaditaan sitä että hän pitää yllä ”kyllä minä jaksan Jumalan avulla”- kulissia, tuntui miten uuvuttavalta tahansa. Kukaan ei kai halua leimautua vialliseksi, harhautuneeksi tai ”ei-täyssydämiseksi” uskomisessaan.

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.