Lempäälän Rauhanyhdistys EI ole nimensä mukainen

Ainakaan jos sitä määritellään sen viimeaikaisen toiminnan mukaan. Siellä on eilen järjestetty seurakuntapäivät, joidenka tarkoitus on ollut Lempäälän ry:n jo aiemmin kiusaamisen kohteena olleen Sisaren haukkuminen lukuisissa puheenvuoroissa. Täytyy sanoa, että olo on lievästi sanottuna järkyttynyt ja tyrmistynyt. Eikö kukaan mahda asialle mitään? SRK? Muut Rauhanyhdistykset jäsenineen? Kirkko?

 

Poimintoja puheenvuoroista:

 

”Jumalattomalta poliisilta on yritetty hakea apua.”

 

”Piispalta avun hakeminen on osoitus väärästä hengestä.”

 

”Median avulla taistellaan seurakuntaäitiä vastaan.”

 

”Kun on lähdetty Jumalan valtakunnan ulkopuolisilta epäuskoisilta hakemaan apua on ajauduttu lain alle, ja sieltä voi palata vain parannuksen ahtaan portin kautta takaisin Jumalan valtakuntaan.”

 

”Ei ole oikein lähteä hakemaan apua epäuskoisilta pitää odottaa Jumalan aikaa.”

 

”Saara-äitiä vastaan on lähdetty taistelemaan tämän maailman median avulla.”

 

”Seurakuntaa vastaan nouseminen…siitä pitää tehdä parannus.”

 

Lisäksi eräs puhuja oli pahoitellut sitä, että viime aikoina on puhuttu pahaa 70-luvusta, kun se oli hänen mielestään ollut niin siunauksellista aikaa. Eli eivät kaikki vl-puhujat todellakaan pidä hoitokokouksia väärinä.

 

Kun eräs kiusatun puolustaja oli puheenvuorossaan ihmetellyt hänen leimaamistaan eriseuraiseksi ja väärähenkiseksi ja pyytänyt kertomaan missä opillisessa asiassa hän on eri linjoilla Jumalan seurakunnan kanssa, niin eräs mies oli huutanut penkistä kesken puolustajan puheenvuoron että ”se on se HENKI!” Eli henkioppi rehottaa edelleenkin vl-liikkeessä.

 

Tilaisuudessa oli ollut paikalla monta sataa ihmistä, koko Lempäälän johtokunta ja 11 puhujaa. Mukana myös nuoria ja lapsia (!).

 

Uhria ja hänen puolustajiaan oli kielletty tervehtimästä Jumalan terveellä.

 

Jos et hyväksy tätä Lempäälän ry:llä tapahtuvaa kiusaamista, käy allekirjoittamassa linkin takana oleva adressi.

 

http://www.adressit.com/lempaalan_rauhanyhdistyksen_tutkintaa_jatkettava

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.