Lenruuti

 

Lenruuti heittää kontin selkään ja askeltaa. Jalkaa toisen eteen, askel askeleelta matka joutuu kun ei liikaa mieti. Askelmittari olisi varmaan pitänyt hankkia, mutta ilmankin on pärjätty.

Tulee vastaan runonlaulaja, kuulu sanantaitaja. Lenruuti kaivaa mustepullon ja sulkakynän, asettuu istumaan kivelle ja kirjoittaa muistiin miehen suusta putoavia säkeitä:

Tää on äijä uutta juttuu

Sulle varmaan ei oo tuttuu

Jos ei sulla sanat riitä

Älä tu mulle puhumaan siitä

Pakkaa se konttis ja painu jo kotiin

Tai laita fonttis ihan uuteen rotiin

Heitä jo pois ne ikivanhat riimit

Mulla on paremmat sanotusdiilit

Kirjoita muistiin jos siitä diggaat

Lenruuti ravistelee päätään ja ihmettelee. Niin se aina vaan on nuori Joukahainen voimissaan vaan viitsiikö tuon takia enää uudestaan Väinämöistä esiin manata. Voisihan se sen suohon laulaa, mutta mistä tässä asvaltin keskellä sellaisen suon saat, että laiha poika lappalainen siihen uppoaa…

 

Lenruutia jo hiukka hiukoo, kontti alkaa kolista tyhjyyttään, muonavarat ovat vähissä, janottaa. Ystävällinen mies avaa ruokalan oven, pyytää käymään sisälle.

Nälkä ei lue lakia ja kun Lenruuti saa käteensä lämpimän kebabin ja kylmän colan, hän syö, hiukan hämmästellen, mutta kuitenkin. Onhan se evästä, vaikka ei äidin tekemältä maistukaan.

 

Keltaisen rakennuksen luona värjöttelee joukko tummapukuisia. Kun Lenruuti lähestyy joukkoa, hän alkaa kuulla itkuvirren poljentoon taipuvaa puhetta. Pitäisikö ottaa kirjoitusvälineet esiin ja raapustaa muistiin?

- Eilenkin se oli myöhässä, taas se on. Ja maanantaisin on ihan mahdotonta.

- Ei muuta kun vähän pakkasta, niin koko liikenne on sekaisin.

- Minä kyllä valitan veeärrän pomoille ja vaadin niitä maksamaan!

- Ei tästä mitään tule kun aina saa odottaa junaa, minä lopetan tämän junatouhun ja siirryn muihin kulkuneuvoihin…

- MINÄ VALITAN…

 

Tuskin noista mitään uutta Kanteletarta saisi, miettii Lenruuti ja jatkaa matkaa. Onhan sitä kyytejä koettu ja kyytimiehiä, huonoja rekiä ja parempia, on sitä.

- Pitää ehtiä sunnuntaiksi Sammatin  Sampaalaan, siellä on kolmen aikaan tarjolla oikeaa kahvia ja kunnollista puhetta, hyvänä meitä pidetään Kalevalajuhlassa.

- Ja onhan se minun rakas kotikirkkonikin siinä ihan naapurissa!

Kirjoittaja

Liisa Laurila
Liisa Laurila

Sanat ovat uusiutuva, arvokas luonnonvara. Sanat ovat ajatusten peruskallio. Vaalitaan sanojen taitoa, vastuullisesti. Lisää luettavaa http://sanataito.blogspot.fi

Kirjoittajan viimeisimmät blogit