Levävaroitus 2018

Sinilevä tuli aikaisin Itämeren rannoille, jo heinäkuun puolivälissä. Uintireissuilla tulee suru puseroon, kun huomaa rannan olevan täynnä limaisia levälauttoja ja kuulee perheiden keskusteluita: liian myrkyllistä, no jos menet niin ei sitten saa sukellella…

Ympäristön muutosten äärellä on helppo vaipua eksistentiaalisten kysymysten ääreen. Onko tilanne oikeasti pahenemaan päin vai tuntuuko vain siltä? Voiko planeetan kauneuden ja puhtauden vielä pelastaa? Miksi emme osaa ”viljellä ja varjella” rakasta meriluontoamme?

Arkiset valinnat merien hyväksi eivät ole vaikeita. Jo pelkästään kasvisruuan suosimisella on iso vaikutus. Helsingin Sanomat julkaisi joku aika sitten tutkimukseen perustuvan testin, jossa voi kokeilla kuinka paljon sinilevää itse tuottaa omilla valinnoillaan. Minun tulokseni oli 70 ämpärillistä vuodessa. Testi ei ollut mikään hupijuttu, vaan siinä oli käytetty asiantuntijoita ja annettiin käytännön informaatiota siitä, miten omaa ”leväkuormitustaan” voi vähentää.

Olen opiskellut itselleni kasvatusalan ammatin ja uskon vahvasti kasvatuksen voimaan myös ympäristöasioissa. Kasvatusta sanotaan nykyisin käyttäytymistieteeksi ja meidän käyttäytymismalleistammehan myös ympäristön hyvinvointi on pitkälti kiinni. Moni on valmis tekemään enemmän ympäristön hyväksi, jos valintojen teko on tehty riittävän helpoksi. Tuskinpa kukaan tarkoituksella haluaa pilata kauniita merenrantojamme.

Tänä kesänä kirjoittelin vanhan työtoverini kanssa, jonka seurakunnassa olin mukana ensin nuorena osallistujana, sitten kesätyöntekijänä kymmenisen vuotta. Kollega muistutteli, kuinka vuonna 1995 olin seurakunnan nuorten joukossa ainoa kasvissyöjä ja sain keskustella jatkuvasti valintojeni perusteluista muiden kanssa. Tänä päivänä ehkäpä noin 15% vastaavassa toiminnassa mukana olevista nuorista ja nuorista aikuisista on kasvissyöjiä tai vegaaneja maailman hyvinvoinnin vuoksi. Olin täysin ehtinyt jo unohtaa, että noinkin yksinkertaiseen asiaan kuin syöminen, liittyi joskus eräänlainen ”erilainen nuori”-identiteetti. Mutta ilmiöt voivat muuttua ja edelläkävijöitä tarvitaan. Joskus se tarkoitti herne-maissi-paprikan syöntiä lounaaksi, nykymaailmassa jotain muuta.

On esimerkiksi todella hienoa että suomalaiset ovat kunnostautuneet myös luontoystävällisten ruokakeksintöjen kehittäjinä. Nyhtökaura, hyönteis- ja siemenruuat ja kasvismaidot ovat tulleet jäädäkseen. Tällaiset innovaatiot ovat toivottavasti myös tulevaisuuden merkittäviä työnantajia.

Ympäristötutkija Panu Pihkala ja monet ympäristöpsykologit korostavat toivon merkitystä ympäristöasioissa. Vaikka välillä hiipisi mieleen Rachel Carsonin teos Äänetön kevät ja erilaiset tuhon visiot, on kuitenkin hyvä koettaa pitää katse kauneudessa ja toivossa. Päivä kerrallaan.

3 kommenttia

  • Kun todistellaan, että sinileväkukintoja on aina ollut, niin väitän, ettei 60-luvulla ollut näkyvissä yhtään. Itse olen 60-luvun puolivälistä lukien 15 vuoden ajan kolunnut Suomen rannikkoa Haapasaarilta tornioon asti. Ei ollut vihreää ja vedet pääsääntöisesti olivat kirkkaita. Taitaisi olla niin, että pääkaupunki olisi pitänyt perustaa Rovaniemelle. Etelän peltojen pitäisi kasvaa hometalojen sijasta leipää kansalle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Minulla on samanlaiset muistikuvat 1960-luvun Helsingistä. Uimarannoilla ei näkynyt koskaan mitään nykyisenlaisia levälauttoja lukuunottamatta hyödyllistä rakkolevää. Itämeri on onnistuttu tuhoamaan muutamssa vuosikymmenessä erilaisillafosfori. ym. päästöillä. Ahneudestahan tässä on kysymys. Nyt onneksi paljon on tehtykin Itämeren hyväksi. Hienoja toimijoita kuten John Nurmisen Säätiötä kannattaa tukea lahjoituksin. paljolti heidän aniotaan on, että Pietariin saatiin puhdistamot. Aikaisemminhan siellä 10 miljoonan ihmisen vessat tyhjenivät suoraan Itä-mereen. Kuitenkin, koska suomalaiset ym. auttoivat puhdistamon suunnittelussa ja kustantamisessa venäläiset ottivat avun vastaan. EU:n puitteissahan esim. Puolaa voidaan painostaa erilaisilla yhteisillä direktiiveilä, säännöillä ja sopimuksilla jotka nyt koskevat heitäkin. Tällainen ympäristön tuhoaminen ahneuden tähden on raskas synti Luojaa vastaan ja osoittaa täydellistä ymmärryksen puutetta ja välinpitämättömyyttä luomakuntaa ja Luojaa kohtaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Joskus seilailimme aamuyön tunteina Suomenlahdella, niin jo silloin näkyi Helsingin yllä saastesieni sellainen tumma pilvi. Ilmeisesti oli tyyni keli, kun tuuli ei ollut hajottanut sitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Minna Mannert
    Minna Mannert

    MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.