Kristityt on kutsuttu kasteessa yhteiseen pappeuteen, rakentumaan elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi (1 Piet. 2:4–10). Kirkon virka – sekä yhteinen pappeus että erityinen virka – on osallisuutta tästä Kristuksen pappeudesta eli sovinnosta Jumalan kanssa ja sitä kautta sovinnossa lähimmäisten, luomakunnan ja itsensä kanssa elämistä. Niinpä kirkkokin on kokonaisuudessaan apostolinen eli lähetetty Jumalan kansana ”julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa… Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut.”

Luterilaisuudessa, etenkin pohjoismaisessa kansankirkkoluterilaisuudessa on haluttu usein häivyttää ajatus Kristuksesta valona taustalle. Pietistisissä liikkeissä, kuten vaikkapa herännäisyydessä aina 1950-luvulle asti, vedettiin kuitenkin rajaa ”maailmaan”, ”suruttomiin” ja ”heränneisiin”. Nyttemmin tällaista ei juuri perusluterilaisessa julistuksessa kuule. Nyttemmin kuitenkin jo kastekynttilä viestii tästä: ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Evankeliumi kutsuu edelleen luokseen kaikkia. Jos ei ole omaa intoa elää ja pitää esillä sanomaa ja tehtävää, josta kirkon missio kumpuaa, ei ole ihme, jos kiinnostuneet kaikkoavat. Jos on kokemus, luottamus ja tieto armosta armottomuuden keskellä, rakkaudesta ja lähimmäisyydestä armottomuuden ja kovuuden keskellä, ystävyydestä ja vieraanvaraisuudesta tylyyden ja tuomitsevuuden keskellä, rauhan antavasta toivosta pimeyden, pelon, synnin, toivottomuuden ja kuolemantuskan keskellä, on jotain tarjolla pidettävää – toisesta todellisuudesta tässä todellisuudessa, elämästä, joka kivenkin voi tehdä eläväksi.

Siksi Jeesus kaiketi sanoo omiaan maan suolaksi ja valoksi. Suolan on tarkoitus säilyttää elintärkeä ravinto, valon antaa kasvua ja elämää, toivon antamaa elinvoimaa sekä pienelle siemenelle että monisatavuotiselle puulle. Valossa on varjoa ja varjossa valoa. Tukahduttavan lian voi pestä pois raikkaalla vedellä ja mielen puhdistaa rakkauden, armon ja totuuden sanalla. Kristityt ovat ”kirjan” kansaa – latinaksi liber. Toinen merkitys sanalle on vapaa – liber ja liberaali. Kirjojen Kirjan Herra vapauttaa ja kutsuu palvelemaan yhdessä. Con-servare tarkoittaa paitsi säilyttämistä myös yhdessä palvelua ja sitä kautta elämän rakentamista, säilyttämistä. Vapaus ja yhdessä palvelu kuuluvat yhteen Kristuksessa. Näin liberaalit ja konservatiivit voivat katsoa yhteen yhtenä Jumalan kansana, koska itsestämme emme valoa löytäneet – ”nyt on Jumala teidät armahtanut”. Syväpaasto hiljaisen viikon alla kutsuu näkemään nöyrästi kuolemassa elämän, ristillä ja ylösnousemuksessa armon ja anteeksiannon, joka kutsuu seuraamaan ”maailman elämän puolesta” ja yhteen armon aterialle.

Aamuhartaus 21.3.2018.