Liber-aali ja konserva-tiivi – vapaat palvelemaan yhdessä
Kristityt on kutsuttu kasteessa yhteiseen pappeuteen, rakentumaan elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi (1 Piet. 2:4–10). Kirkon virka – sekä yhteinen pappeus että erityinen virka – on osallisuutta tästä Kristuksen pappeudesta eli sovinnosta Jumalan kanssa ja sitä kautta sovinnossa lähimmäisten, luomakunnan ja itsensä kanssa elämistä. Niinpä kirkkokin on kokonaisuudessaan apostolinen eli lähetetty Jumalan kansana ”julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa… Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut.”
Luterilaisuudessa, etenkin pohjoismaisessa kansankirkkoluterilaisuudessa on haluttu usein häivyttää ajatus Kristuksesta valona taustalle. Pietistisissä liikkeissä, kuten vaikkapa herännäisyydessä aina 1950-luvulle asti, vedettiin kuitenkin rajaa ”maailmaan”, ”suruttomiin” ja ”heränneisiin”. Nyttemmin tällaista ei juuri perusluterilaisessa julistuksessa kuule. Nyttemmin kuitenkin jo kastekynttilä viestii tästä: ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Evankeliumi kutsuu edelleen luokseen kaikkia. Jos ei ole omaa intoa elää ja pitää esillä sanomaa ja tehtävää, josta kirkon missio kumpuaa, ei ole ihme, jos kiinnostuneet kaikkoavat. Jos on kokemus, luottamus ja tieto armosta armottomuuden keskellä, rakkaudesta ja lähimmäisyydestä armottomuuden ja kovuuden keskellä, ystävyydestä ja vieraanvaraisuudesta tylyyden ja tuomitsevuuden keskellä, rauhan antavasta toivosta pimeyden, pelon, synnin, toivottomuuden ja kuolemantuskan keskellä, on jotain tarjolla pidettävää – toisesta todellisuudesta tässä todellisuudessa, elämästä, joka kivenkin voi tehdä eläväksi.
Siksi Jeesus kaiketi sanoo omiaan maan suolaksi ja valoksi. Suolan on tarkoitus säilyttää elintärkeä ravinto, valon antaa kasvua ja elämää, toivon antamaa elinvoimaa sekä pienelle siemenelle että monisatavuotiselle puulle. Valossa on varjoa ja varjossa valoa. Tukahduttavan lian voi pestä pois raikkaalla vedellä ja mielen puhdistaa rakkauden, armon ja totuuden sanalla. Kristityt ovat ”kirjan” kansaa – latinaksi liber. Toinen merkitys sanalle on vapaa – liber ja liberaali. Kirjojen Kirjan Herra vapauttaa ja kutsuu palvelemaan yhdessä. Con-servare tarkoittaa paitsi säilyttämistä myös yhdessä palvelua ja sitä kautta elämän rakentamista, säilyttämistä. Vapaus ja yhdessä palvelu kuuluvat yhteen Kristuksessa. Näin liberaalit ja konservatiivit voivat katsoa yhteen yhtenä Jumalan kansana, koska itsestämme emme valoa löytäneet – ”nyt on Jumala teidät armahtanut”. Syväpaasto hiljaisen viikon alla kutsuu näkemään nöyrästi kuolemassa elämän, ristillä ja ylösnousemuksessa armon ja anteeksiannon, joka kutsuu seuraamaan ”maailman elämän puolesta” ja yhteen armon aterialle.
Aamuhartaus 21.3.2018.
18 kommenttia
Vaikka nimisana ‘liber’ ja laatusana ‘liber’ ovatkin latinassa samankaltaiset, ne tuskin ovat lähtöisin samasta kannasta. Sanakirjani antaa edelliselle ‘kirjan’ lisäksi merkityksen ‘niini’ – viitanneeko vanhaan kirjoituspintaan. Vapaata merkitsevä laatusana taas taitaa olla sukua miellyttämistä, huvittamista ja haluttamista merkitsevälle teonsanalle ‘libet’.
“Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.” Aika on konservatiiveille ja aika liberaaleille.
Eiköhän nuo molemmat ole pelkästään vastapuolen haukkumasanoja. Tuskin löytyy montakaan konservatiivia , tai liberaalia, joka olisi pelkästään ja puhtaasti sitä. Meidän on vain niin turvallista määritellä toisiamme tietyn laisiksi. Monet meistä tahtovat ryhtyä terapeuteiksi, jotta voimme määritellä toisia vähän “sairaiksi”. Silloin voimme kokea itsemme parempina ihmisinä. Tuskinpa tuohon muita jakoperusteita tarvitaan.
Tomi Karttunen
Jos kohderymä oli pappien joukko niin unohda pahat sanani.
“Olen ajatellut, että blogiani todennäköisesti lukevat valtaosin kirkon työntekijät ja ehkä luottamushenkilöt. Hauska, jos muutkin niitä silmäilevät.” Tomi K.
Kun kirjoittaa K24 sivuille , niin täällä taitaa enemmistö lukijoista olla muita kuin kirkon työntekijöitä tai luottamushenkilöitä. Keskustelu on sitten hyvin rönsyilevää ja aika ajoin sivuraiteille menevää. Itsekään en aina jaksa lukea kaikkia kommentteja ja siksi saatan toimia “hyvää päivää- kirvesvartta” tyyliin eli kommentoida aiheen vierestä.
Sen verran kuin olen vuosien varrella kirjoituksiasi lukenut, niin ne ovat mielestäni tervehenkisiä, asiapitoisia ja joukosta erottuvia bogeja. Kiitos niistä.
Uskaltaako hartauksia arvostella aivan tosissaan?
Hyvää tarkoittava pappi saa tilaisuuden pitää hartauden radiossa. Mutta onkohan hän ajatellut loppuun asti kenelle hän sanansa tarkoittaa?
Ylläoleva saarna on hyvin tyypillinen , kauniisti mutoiltua sanahelinää joka todennäköisesti vahvistaa vain ennestään uskovia, jos heitäkään. Juuri tällaiset saarnat vieraannuttavat sekulaarit ihmiset vielä kauemmaksi kultuurista jonka kielenkäyttö on hyvin vaikea, jollei mahdotonta ulkopuolisen ymmärtää.
Ylläkäytetyt kielikuvat vaativat toimiakseen tietoa ja kokemusta traditioista, joihin nykymaailmassa hyvin pienellä kansanosalla on ollut kosketuksia.
Jos alkaisi tehdä sisältöanalyysia kappale kappaleelta niin lopulta nousee turhaantunut olo siitä että mikä näissä lauseissa voisi herättää halun tutustua kristilliseen sanomaan lähemmin?
Otetaan esimerkiksi aloitusfraasi kristittyjen yhteisestä pappeudesta. Mitä ihmettä sellaisella tarkoitetaan? Osallisuus Kristuksen pappeuteen, mistä ihmeestä saarnaaja puhuu? Että pappeina meillä on sovinto Jumalan kanssa,tuota noin, olaanko tässä oltu epäsovussa Jumalan kanssa ylimalkaan?Mitä tekemistä sovinnolla jumalan kanssa on minun suhteissani lähimmäisiin ja itseeni? Tuollaista loputtomiin.
Näin voisi käydä läpi jokaikisen lauseen . Koska ne ankkuroituvat täysin vieraaseen kultuuriin niin niitä on ulkopuolisen mahdotonta ymmärtää.
No, täytyyhän omiakin hoitaa ja käyttää kieltä jota he ymmärtävät. Mutta täytyykö sen tähden rakentaa kielellisiä ja ajatuksellisia muureja muuhun maailmaan nähden?
Ilmoita asiaton kommentti