Lisätuloa seurakunnille paremmasta metsäomaisuuden hoidosta

Seurakuntien metsäomaisuuden hoito on vajaatehoista. Mahdollisia tuloja jää paljon saamatta.

Pääsääntöisesti seurakuntien metsätulot ovat reilusti alle sen, mikä olisi mahdollista. Valtakunnalliset hoito-ohjeet ja siten myös seurakuntien metsäsuunnitelmat on tehty ajastaan jäljessä olevien Metsäntutkimuslaitoksen kasvumallien pohjalta. Metsäsuunnitelmissa hakkuohjelma on lisäksi yleensä, aivan perusteettomasti, mitoitettu reilusti virheellistäkin kasvuarviota pienemmäksi.  Harvassa seurakunnassa on edes tavoitteena maksimoida metsän arvokasvu ja tuotto.
Puut kasvavat nyt paljon nopeammin kuin joku vuosikymmen sitten suuremman lämpösumman ja lisääntyvän typpilaskeuman johdosta. Lisäksi metsänhoidossa yleensä, kaikkia kasvua rajoittavia tekijöitä ei pyritä tehokkaasti selvittämään ja minimoidaan. Mahdollisimman kannattavassa metsätuotannossa tuotetaan ja myydään maksimimäärä n. 60 € /m:3 hintaista tukkia ja minimimäärä keskimäärin 17 €:n paperipuuta.  Käytännössä tämä tavoite yleensä unohtuu tai toteutuu muuten huonosti.

Suomen metsätalous yleensä, seurakunnissakin, on lähempänä laajaperäistä luontaismetsätaloutta (tekisi mieli sanoa keräilytaloutta) kuin tehokasta puun tuottamista. Todisteena siitä on valtakunnan metsien inventointitulokset ja silminnähtävät ryteiköt ja muutenkin heikosti hoidetut metsät kaikkialla. Tässä ei ole mitään kunniakasta, arvokasta eikä luontoa suojelevaa. Erittäin hyvinkin hoidetussa talousmetsässä viihtyvät puiden lisäksi ihmiset, eläimet, marjat ja sienet paremmin kuin hoitamattomissa ryteiköissä. Talousmetsän ei tarvitse näyttää tylsältä puupellolta. Lisäksi niissäkin voidaan toteuttaa moninaiskäyttö erinomaisesti ja biodiversiteetti kohtuullisesti talouden kärsimättä.

Otetaan esimerkiksi 1000 ha, monelle seurakunnalle tyypillinen metsäala. Laajaperäisellä ja harvennuksissaan hieman ”myöhästelevällä”, ”rauhallisella” eli laajaperäisellä hoidolla kasvaa ja korjataan  ehkä 6 m:3 / ha, josta 60 % (valtakunnan keskiarvo on 67 %) on paperipuuta ja loput tukkia. Silloin metsän arvokasvu on 205 €/ha/v ja 1000 ha alalta siis 205.000 €. Siitä pitää vähentää vielä tavanomaiset metsänhoitokulut (n. 30.000 €) ja verot, joten voitoksi jää n. 122.000 €.

Tehokkaammin hoidettuna ja maan koko tuottokyky paremmin käytettynä, puuta voidaan saada 10 m:3 / ha, josta optimaalisesti ajoitettujen harvennusten ja väljennysten takia jopa 70 % on tukkipuuta. Tuotoksi keskimäärin tulee 487 € / ha eli 487 000 € / v. Suurempien metsähoitokulujen (60.000) ja verojen jälkeen nettovoitoksi tulee 287.000 € eli 165.000 € enemmän kuin laajaperäisessä vaihtoehdossa. Siis näin paljon enemmän rahaa toimintaan joka vuosi, mikä olisi valtava helpotus ja toiminnan piriste mille vaan pienelle seurakunnalle.

Lisäksi hiilidioksidia sitoutuu intensiivisemmässä metsänhoidossa joka vuosi noin 3600 tonnia enemmän puiden kasvuun.

Monissa seurakunnissa on varovaisen metsähoidon tuloksena myös syntynyt melkoiset määrät hakkuusäästöjä. Niiden nopea purkaminen kartuttaisi kassaa merkittävästi ja nopeasti ja lisäksi ylitiheät nuoret metsäkuviot virkistyisivät kasvamaan välittömästi lähes 4 x paperipuuta arvokkaampaa tukkia.

Vaikka seurakunta olisikin ulkoistanut metsänhoidon esim. metsänhoitoyhdistykselle, on täysin sen asia ja määrättävissä, miten tehokasta kasvatustapaa noudatetaan. Todennäköisesti monessa seurakunnassa tämäkin asia on urautunut joihinkin vanhoihin ja uneliaisiin uomiinsa eikä mahdollisuuksia ole tullut mietittyä, hyödynnettyä ja ohjeistettua.

Tehokas puun ja arvokasvun tuotanto edellyttäisi pääsääntöisesti seuraavaa: tehokas maanmuokkaus uudistuksen yhteydessä, jolla kuntaan sitoutuneet ravinteet saadaan kiertoon. Lisäksi ojituksen päivittäminen ja jalostettujen taimien käyttö säästävällä taimimääränä 1200 -1300 kpl/ha. Jos mahdollista vahinkoeläimet huomioon ottaen koivulle uudistaminen havupuun jälkeen, erittäin huolellinen ja valvottu istutus, oikea-aikaiset ja yhtään myöhästymättömät taimikonhoidot, mahdollisimman aikainen ensiharvennus, jonka jälkeen tiheys olisi koivulla 600 kpl /ha, kuusella 700 ja männyllä 900. Väljennys on noin 12 v. kuluttua ensiharvennuksesta eli heti kun harvennuspuista saadaan yksikin ropsi.

Loppukasvatus tehdään 1-2 ns. alaharvennuksella. Järeän puuston kasvuun (kun typen puute rajoittaa kasvua) annetaan kasvua lisäävää typpilannoitusta. Kasvatusmetsästä raivataan myös valtapuuston kasvua hidastava, kanalintuja haittaava sekä marja- ja sienisatoja pienentävä aluskasvillisuusryteikkö pois. Päätehakkuu voidaan tehdään jo (ko, ku, mä) 40 / 50 / 60 iässä tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Tällainen hoitotapa torjuu myös tehokkaasti merkittäviksi yleistyviä myrsky-, lahottajasieni- ja hyönteistuhoja.

Jos päätehakkuuta halutaan siirtää, siihen tarjoutuu kannattava tilaisuus harventamalla pääpuustoa vielä kerran eli 200 kpl:een /ha ennen latvusten karsiintumista. Tässä tiheydessä hyvin alkukasvatettu, kaikin puolin terve ja elinvoimainen iäkäskin puusto voi kasvaa melko hyvällä nopeudella (5-8 m:3 /v, lusto n. 2 mm) vielä kymmeniä vuosia. Päätehakkuun pitää tehdä, kun puiden elinvoima ja terveys hiipuu.

Kaikki vähäisetkin boorinpuutteet entisillä kaski- ja laidunmailla ja muut ravinnevinoutumat etsitään analysoimalla ja oikaistaan lannoituksella viipymättä. Kosteikkojen tukkeutuneet ojat puhdistetaan nuorissa metsissä. Kettujen säästäminen sekä peto- ym. lintujen pöntöistä huolehtiminen vähentää myyrätuhoja, punkkien määrää ja muita tuhohyönteisiä.

Määrätietoinen yhteistyö hirviporukan ja metsästäjien kanssa pitää hirvieläimet ja hirvikärpäset kurissa ja sopimus jonkin yhtiön kanssa varmistaa puukauppojen saannin ajallaan. On erittäin tärkeää panna MHY (tai joku muu osaava taho) aktiivisesti valvomaan toteutettavia hakkuita, että ne tehdään kaikin puolin laadukkaasti.
Ilman valvontaa ja puuttumista valitettavasti hakkuissa (jotka määräävät metsän arvokasvun) on usein suuria puutteita.

Kannattava metsätalous ei ole vaikeata, kun omistaja vaan ottaa ohjat, päättää, vaatii ja valvoo. Olisi järkevää, että seurakunnassa olisi parin aktiivisen henkilön metsäasioista hyvin perillä oleva vapaaehtoinen työpari, joka valvoisi ja raportoisi omistajan edustajana luottamushenkilöille yhteisen metsäomaisuuden hoidosta. Jos sellaista ei löydy, valvonta pitäisi ehdottomasti ulkoistaa. Metsänhoidon laadun valvonta on aivan liian arvokas asia annettavaksi metsätöiden organisoijalle. Eihän kirjanpitäjäkään tee tilintarkastusta.

Suuri typeryys seurakunnalla olisi alkaa toteuttamaan ns. jatkuvan kasvatuksen mallia. Sen onnettomat tulokset tulivat todistetuksi viime vuosisadan alkupuolella. Siinä tehokas metsän hoito, puun tuotanto ja hiilen sidonta on mahdotonta. Tuhot lisääntyvät ja puuston laatu romahtaa muutamassa vuosikymmenessä. Tämä hoitotapa rikkoo lakia, jonka mukaan seurakunnan omaisuutta pitää hoitaa hyvin. Laajaperäisessä metsätaloudenhoidossa ei ole talousvastuullisesti eikä moraalisesti mitään puolustettavaa.

Veli-Jussi Jalkanen
Agronomi, Puun tuottaja
Metsätalouden ja kehittämisen asiantuntija

Kirjoittaja

Veli-Jussi Jalkanen
Veli-Jussi Jalkanen

Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com