Loppuelämän raidekaveri

Uusi aamu. Herään kuulostellen, tunnustellen…elossa ollaan vielä. Mikä ilon päivä!

Miehenikin vieressä kuuluu kevyesti kuorsaavan. Uusi armon päivä täynnä mahdollisuuksia!

Varsinkin pitää hyvänä tuota omaa rakasta puolisoa.

Miten minä joskus huokailinkaan yksinäisyyden pitkinä vuosina : rakas Taivaan Isä, anna minulle kiltti ja luotettava mies, jonka kanssa voisin turvallisesti viettää vanhuuteni. En haluaisi olla yksin.

Vaikka lapsia ja lastenlapsia olisi kuinka monta, he eivät korvaa sielunkumppanin ja rakastetun osaa.

Taivaan Isä vastasi, tosin pitkän ajan kuluttua, kun jo lähes  kaikki toivoni kumppanista oli hiipumaisillaan.

Ensin kirjoittelimme auki koko menneisyytemme, kaikki salat paljastimme.

Sitten ensi tapaaminen :

ensi tapaamisen huumassa

malttamattomana kurkin

junan ikkunasta

kuin nuori tyttö

 

valkotukkainen herrasmies

sateenvarjoineen asemalaiturilla

hänkö se on

loppuelämän raidekaveri

 

Hän se oli.

 

treffipalstan kautta

tipahdin kaksioosi

mukana vain matkalaukku

tuliaiseksi toin

itseni

 

Kun emme kukaan elonpäivistämme tiedä etukäteen, niin jokainen aamu on ainakin tälle mummille suuri riemun paikka. Vielä saamme yhdessä nauttia ja herkistyä monista pienistä arkisista asioista. Vielä saamme tehdä toiselle niitä tekoja, joista tietää toisen pitävän. Riitelyyn tai mököttelyyn ei kannata aikaa tuhlata. Päinvastoin nyt juuri on oikea aika sanoa toiselle ääneen, mistä pitää ja mistä ei.

 

ennen vanhainkodin sänkyyn sitomista

toisistamme erotettuina

iloitkaamme

juuri nyt

askelista toistemme luo

sanojen virrassa

koko hellyytemme määrä

 

Näin siis uusi elämänjakso alkoi meidän molempien ”vanhusten” kohdalla. Kaksi erilaista ihmistä, joiden entinen elämäkin oli kulkenut ihan eri polkuja, oli nyt valmiina uusiin haasteisiin.

Perusajatuksena vanha viisaus : hyväksy toinen juuri sellaisena kuin hän on.

 

huomenta rakas

anna suukko

purista lujaa

 

illasta emme tiedä

tuleeko se

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Marja Vilkama :”Perusajatuksena vanha viisaus : hyväksy toinen juuri sellaisena kuin hän on.”

    Kiitos hyvästä ajatuksesta. Niin olemme koettaneet puolisoni kanssa elämämme aikana toimia, että olisimme perhe, että lapsillamme ja heidän ystävillään olisi koti, jossa heillä olisi oikeus kasvaa kasvamisen rauhassa sellaisina kuin he ovat.

    Olemme tunteneet toisemme jo 7-vuotiaísta alkaen, ja kun vähitellen ”kasvoimme yhteen”, kirjoitin puolisolleni runon : ”Alati muuttuvassa luonnon virtailussa, hallitun epätasapainon keskellä, ikuisesti muuttumaton sanoo: Minä olen se, mikä Minä olen – ja olen aina oleva, ja pienin yhteinen nimittäjä suurten muuttujien joukossa on Minä – sinä.”

Kirjoittaja

Vilkama Marja
Vilkama Marja
MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.