Lopunajalla evankeliumi takaisin Israeliin

Olen jo suunnilleen äidinmaidossa imenyt itseeni käsityksen, jonka mukaan Jumalan omaisuuskansa menetti jossakin vaiheessa evankeliumin, oikean uskon, mutta että se palautuu heille lopunajalla, vanhoillislestadiolaisten toimesta.

Eli ennen kuin maailmanloppu tulee, vl-väki rantautuu Israeliin tekemään lähetystyötä ja siellä otetaan evankeliumi iloiten vastaan, kun ihmiset uskovat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Nyt minulla ei ole hajua siitä, mihin raamatunkohtaan käsitys perustuu, mutta johonkin kylläkin, olen kyllä joskus kuullut viitattavan siihen.

Myös sellaista olen kuullut, että kaikki se, mitä tapahtuu milloinkin aina Jerusalemissa, tapahtuu heijastuksena "Jumalan valtakunnassa", eli vanhoillislestadiolaisuudessa. Eli jos siellä on vainoa, pommitusta, sen saman saa kokea myös vl-liike jollakin tavalla.

Minulle tämä lopnajan visio on ollut varsinkin nuorena varsin ihana ja kaunis :)

91 kommenttia

  • Pentti Alin sanoo:

    Tuo herrnhutilaisten ja (vanhoillis)lestadiolaisten välinen linkki on siinä mielessä mielenkiintoinen, että herrnhutilaisuus on edelleen olemassa. Kuitenkaan en ole havainnut mitään säpinää lestadiolaisten ja herrnhutilaisten välillä. Äidinmaidossa saatu vl-opetushan menee niin, että elävä usko on kulkenut eri aikoina eri nimillä päätyen lopulta Lapin Marian ja Laestadiuksen kautta nykyiseen vl-liikkeeseen. Elävä usko on siis ilmeisesti ollut joskus herrnhutilaisuudessa mutta jättänyt sen jossain vaiheessa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Täsmennän Laaksosen sanomaa “elävän siemenen” kulkemisesta. Herrnhutilaisuudesta ei mitään ole kulkeutunut vanhoillisuuteen, koska srk on osa lestadiolaista herätysliikettä. Vanhoillisuuden syntyhistoriaa ei voi selittää erillisenä koko herätysliikkeestä. Synninpäästönkään julistaminen ei ole vl-juttu, vaan tunnuspiirre koko lest.herätysliikkeessä. Se on saanut alkunsa ripinomaistesta tilanteesta, kun ahdistuneelle ja pelokkaalle on alettu vakuuttaa Jumalan armon kuuluvan myös hänelle. Kyllä silloinkin ymmärrettiin, että kaikki puhe Kristuksesta, koko saarna on evankeliumin julistamista ja vakuutusta syntien anteeksiantamisesta. Tämä “siunaus” kuten srk:ssa vissiin sanotaan, oli henkilökohtainen, annettiin sellaiselle, joka ei epäilystensä tähden jaksanut uskoa. Eikö se ole hyvä asia? Eihän se kirkossakaan paljoa kummempi sanonta ole, kun sanotaan vaikka “Isän., Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” tai “Jeesus sanoo, usko..jne.” Laestadius oli saanut äitinsä kautta vaikutteita myös vanhemmasta pietismistä, joka oli vaikuttanut Norrlannissa. Eri pietismin suunnat ovat yleensäkin päällekkäin kerrostuneina, kuten tulvaveden kasaama hiekka ja saviaines kasaantuu kerroksina toinen toisensa päälle ja myös limittäin useiden perättäisten kevättulvien jäljiltä. Niin on myös tämän hengellisen tulvavirran kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Mopin palstalta löysin Päivämiehessä 1964 olleen artikkelisarjan Lukijaisuus ja Pehr Brandell. Siinä kirjoittaja Paavo Heikkinen puolustaa SRK-lestadiolaisuuden välimiesoppia ja arvostelee sen kriitikoita. Pehr Brandellkaan ei voinut tulla uskoon ilman välimiestä, joksi Heikkinen löytää Erik Peter Selahnin. Tämän kauemmas ei Heikkinenkään etene.

    Myös Lapin Mariaa käsitellään laajasti ja kysymystä siitä, antoiko hän Laestadiukselle synninpäästön. Tietysti antoi, päättelee Heikkinen – muun väittäminen merkitsisi tien raivausta ”sananpyhitysopille”. Tuo välimiesoppi on siis ollut (ja on edelleen) SRK-vanhurskauttamisopin ytimessä.

    Mainitun artikkelin arvioimiseen tarvittaisiin kyllä Jorma Ojalan ( ja muidenkin) historian asiantuntemusta. Jaksaisitko, Jorma, lukea sen ja hiukan kommentoida?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Herrnhutilaisuudessa on ollut keskeistä paitsi tunteiden korostaminen, myös veri- ja haavateologia, Kristusmystiikka. Herrnhutilaisuus( The Moravian church) elää ja voi hyvin. Lestadiolaisuudessa voi nähdä sekä pietismin että herrnhutilaisuuden vaikutusta, toisin sanoen lestadiolaisuus kantaa, dosentti Esko M. Lainetta siteeratakseni “molempien hengellistä geeniperimää.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Alin sanoo:

    Tarkennan vielä sen verran ettei tuo ”elävän uskon” kulkeutuminen herrnhutilaisten kautta pohjolan perukoille ole välttämättä virallista vl- & srk -opetusta. En tiedä onko, veikkaisin että ei. Ennemminkin ehkä sellaista yksittäisten jäsenten pohdintaa tyyliin: ”Oiskohan ollut niin että herrnhutilaiset olivat aikanaan meikäläisiä?” Näin olen ymmärtänyt.

    Koko kysymys nousee varmaan sekä herrnhutilaisten ja lestadiolaisuuden teologisista yhteneväisyyksistä että ennen kaikkea tarpeesta etsiä vastausta siihen missä ”elävä usko” on milloinkin liikkunut. Nythän vl-liikkeen opetuksen mukainen ketju menee kai suunnilleen näin: juutalaiset – kristillinen alkuseurakunta – jäljet häviää – Luther – jäljet häviää – herrnhutilaiset – lukijat – Lapian Maria – Laestadius – vl-liike. Jos “paljastuisi” että sama “elävä usko” joka nyt on vl-liikkeessä vaikutti aikanaan herrnhutilaisuudessa, saataisiin ikään kuin lisättyä yksi “puuttuva ketju” tähän reittiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kyllä Selahnin saarnat Bradelliin vaikuttivat. Mutta Brandellin oppilas vankilasaarnaaja Byström Härnösandissa oli Laestadiuksen kimnaasitoveri ja ystävä. He asuivatkin siis samassa kaupungissa heinäkuusta joulukuuhun 1843. Mihin Lapin Mariaa olisi tarvittu? Laestadius oli opillisesti aivan selvillä jo ennen Åseleen menoaan. Lapian Marian kohtaamisen kokemus ei ole ollut absoluutio vaan armonmerkin kokemus. Kokemus Jumalan lapseudesta, eikä se liittynyt Laestadiuksella synninpäästöön ollenkaan. Vanhoilliset eivät tunne Hulluinhuonelaista luultavasti ollenkaan, sen on se poispotkittu Mustakallio kääntänyt. Siellä LLL selittää tätä armonmerkkiasiaa. Lapin Marian kokemuset armonjärjestyksestä vahvistivat LLL:a, että tässä on elävä kristitty oikeine kokemuksineen. Kannattaa muistaa, ettei tällainen absoluutio edes kuulunut LLL:n teologiaan tässä mielessä. Samalla tavalla se Pilton emäntäkin koko armonmerkin ja vakuuttui lapseudestaan. Laestadius on merkinnyt tapauksen muistiin. Sen jälkeen kaikki, jotka ahkeroivat ankarassa parannuksen kilvoituksessa pyrikivät kokemaan tämän saman merkin, taivaallisen ilon esimaun. Pyhä Henki on aina siellä, missä Jumalan sanaa saarnataan. En usko, että Herra antaa meille hänen matkoistaan mitään aikataulua niin kuin Pendolinosta Pohjanmaalle. Tuuli puhaltaa missä se tahtoo, ja sinä kuulet sen humun….. Laestadiuksen isän sukulainen oli naimisissa Övertorneon kirkkoherran kanssa, ja siellä kävi muistaakseni 1780-luvulla hernnhutilainen komissaari nimeltä Stein. Silloin vaikuti väkevästi Wiklundilaisuus… muttaa kannattaa huomata, ettei LLL ollut sieltäpäinkään, vaan Piitimen Lapista, noin 2-300 kilsan päässä Torniosta. Missä se herrnutilaisuus Laestadiuksessa näkyi, voidaan kysyä? Mielestäni hän oli eri linjalla, lähinnä ankarampi vanhapietisti. Jos herrnhutilaisuus oli niin merkittävä, miksei se näkynyt saarnoissa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Minun mielestäni välimiesoppi eikä seurakuntaoppikaan kuulu vanhurskauttamisoppiin. Välimiesoppi liittyy mielestäni avainten valtaan.

    Raattamaan kirjeet Amerikkaan ja Ruijaan ovat täynnä synninpäästön julistusta. Jos se ei kirjoitettuna ja luettuna mitään vaikuta, miksi Raattamaa sitä veljille ja sisarille niin vakuuttaa? Latviassa asuvat herrnhutilaiset ovat esikoisista löytäneet hengellisen isoveljen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Kiitos, Jorma! Uskon, että vastauksesi selvensi monta asiaa muillekin kuin minulle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Minäkin olen opiskelijoille luennoinut herrnhutilaisuuden ja lestadiolaisuuden yhteydestä, mutta tarkoittanut sillä vähän eri asiaa kuin geneettistä yhteyttä. Muistan oppineeni asian Pekka Raittilan kollokviossa pohjoismaiden herätyksistä ja herrnhutilaisuudesta. Muistiinpanot olivat parin vuosikymmenen ajan tallessa, mutta eivät enää.

    Siinä oli kysymys veriteologiasta ja vereen liittyvistä lauluista, ei suorista vaikutuksista. Esko M. Laine rakenteli Oulun lestadius-seminaarissa viime talvena jonkinlaisia suoria yhteyksiä, mutta se vaikutti olevan vielä alullaan.

    Herrnhutilaisuuden merkittävin anti pohjoismaiselle ja siinä myös suomalaiselle herätyskristillisyydelle on Sions sånger-laulukirja, josta on lauluja kaikkien liikkeiden laulukirjoissa.

    Nuorena poikana tuli istuttua jonkin verran rauhansanalaisten seuroissa. Kerran pari vuodessa myös pappislinjan päivillä. Siellä on ystäviä edelleen. Jotkin laulut meinvät syvälle sisimpään. Kerran olin sitten aikuisena Hollannissa eräässä lähetyskonferenssissa, jossa norjalainen tyttö lauloi (norjaksi) Ovat syntini anteeksi suuret, koko velkani maksettu on. Oli aivan pakko mennä jututtamaan ja esittäytymään ja kiittämään laulusta. Se sai selkäpiin väräjämään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Alin sanoo:

    Mielenkiintoista. Teemun Kakkurin mainitsema laulu lienee sama jonka itse olen oppinut tuntemaan siionin lauluna 189 – Ovat syntini anteeksi suuret? http://www.youtube.com/watch?v=pxjpsY06itQ

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit