Löysin luterilaisuuden – löysin Jeesuksen

Tulin kirkkoon ja tulin uskoon. Tämä kaksi elementtiä olivat sopuisasti rinnakkain, kun kuuntelin muutama vuosi sitten Venäjällä asuvien Inkerin kirkon nuorten todistuspuheenvuoroja. Suomalaisissa korvissani tämä oli uutta, sillä meillä Suomessa aika harva luterilainen nuori yhdistää kirkkoon ja uskoon tulemisen toisiinsa. Meillä Suomessa moni tunnustava kristitty saattaa jopa varoittaa sekoittamasta luterilaisessa kirkossaan tapahtuvia ilmiöitä ja kristinuskoa toisiinsa. - ...Ja olemme tällaiseen asetelmaan niin tottuneita, ettemme näe siinä mitään kovin ihmeellistä!

Uuden testamentin aikana tilanne oli paljon lähempänä Inkerin kirkon todellisuutta kuin Suomen nykytilannetta. Lähtökohtaisesti seurakuntaan liittyminen oli varhaisessa kirkossa sama asia kuin kristityksi kääntyminen. Tämä on normaali raamatullinen tilanne. - Myös luterilaisten tunnustusdokumenttien mukaan ”seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos mitä kirkko on: sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ”ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen””.

Kirkko on uskonyhteisö, mutta myös henkilökohtaisen uskon löytämisen paikka. Ortodoksisella Venäjällä monet Inkerin kirkon nuoret ovat löytäneet luterilaisen uskonymmärryksen nimenomaan henkilökohtaisena uskona. Tästä näkökulmasta katsoen olen otsikoinut tämän blogini, Löysin luterilaisuuden – löysin Jeesuksen.

 

Miksi alkuperäinen luterilaisuus tarkoittaa mielestäni samaa asiaa kuin Jeesuksen löytäminen?

A) Luterilaiset ovat ensimmäisiä evankelisia. Evankelisiksi voi kutsua kristittyjä, joiden uskon keskipisteenä on hyvä sanoma siitä, että Jeesus Kristus on kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta hankkinut syntiselle ihmiselle anteeksiantamuksen ja tarjoaa pelastustaan vapaana lahjana.

Ymmärrän, jos joku pitää sitä röyhkeänä, että nimeän luterilaiset ensimmäisiksi evankelisiksi. On toki fakta, että evankeliumi on ollut kaikkien kristittyjen uskon keskipiste aina alkukirkon ajoista lähtien. Läntisessä maailmassa evankeliumin ensisijaisuus ja kaikki muut pelastukseen tarvittavat ihmistoimet poissulkeva luonne hukattiin & löydettiin sitten uudelleen ensimmäiseksi juuri luterilaisen uskonpuhdistuksen kautta. Se tarkoitti samalla suurta rohkeutta haastaa uskonnollisia valtarakenteita, paavin valta-asemaa ja vaikkapa anekauppaa. Martti Lutherin mielestä muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, sillä sielun pelastuksen asiasta oli kyse...

”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-” (Ef.2:8)

 

B) Vanhurskauttaminen tapahtuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

Tämä yllä oleva lause on aidon evankelisen uskon luovuttamatonta ydintä. Moni kristitty puhuu toki uskon merkityksestä. Usein näissä puheissa ei kuitenkaan tehdä eroa siinä puhutaanko ”uskosta jolla uskotaan”, vai ”uskosta johon uskotaan”. Epäselvässä julistuksessa uskostakin voidaan tehdä kuin suoritus, jonka kautta ihmistä ruoskitaan erilaisiin tekoihin, jotta hän voisi olla Jumalalle kelpaava. Perustetta Jumalalle kelpaamisesta etsitään liian usein omasta sydämestä: ”Sinun pitää uskoa riittävästi voidaksesi parantua sairauksista. Sinun pitää uskoa ollenkaan epäilemättä, jotta voisit omistaa Jumalan lupaukset. Sinun pitää omistaa uskossa voima pahuutta vastaan jne.”

Voimme havaita myös monia erilaisia hengellisten pyrkimysten lajeja. Moralismi pyrkii saavuttamaan hyveellisen elämän. Järkeily tavoittelee täydellistä ymmärrystä. Mystiikka etsii yhteyttä Jumalaan tai jumaluuteen sulautumalla uskonsa kohteeseen. - Luterilainen uskonymmärrys eroaa näistä kaikista malleista. Siinä keskiössä on Jeesus Kristus.

Luterilaisuus ymmärsi sanan usko tuoreella evankelisella tavalla (eli armona). Pelastava usko on omien tekojen vastakohta. Jumala nimittäin lukee ihmisen uskon kautta Jumalalle kelpaavaksi (eli vanhurskaaksi). Ihminen julistetaan Jumalalle kelpaavaksi ikäänkuin oikeudellisena toimena. Tätä voisi verrata siihen, miten tuomari julistaa syytetyn vapaaksi. Et voi tehdä enää mitään pelastuksesi eteen. Faktat ovat jo pöydällä ja muut julistavat päätöksen. - Tällainen vanhurskaaksi lukeminen edellyttää toki aidon perusteen. Jumalan asettama peruste (ja perusta) on kuitenkin meidän ulkopuolellamme eli Kristuksessa Jeesuksessa. Meitä ei julistata vapaaksi, koska olemme syyttömiä. Tässä tapauksessa saamme vapauttavan tuomion, koska eräs toinen on jo kärsinyt rangaistuksen puolestamme. - Jumalalle kelpaamisen oikeusperusta lepää Jeesuksen Kristuksen täytetyssä työssä. Tähän uskomme perustuu ja asemoituu. Siinä se riippuu kiinni. Usko, johon uskotaan, on uskoa Kristuksen armotyöhön! Usko, jolla me uskomme, voi olla heikkoa ja vajavaista, mutta olennaista on yksin se, että perustamme on kestävä (Jeesus Kristus).

”Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1Kor.3:11)

”...Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi". (Room.4:9)

 

C) Minä olen yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas.

Vain sellainen ihminen, joka oivaltaa pelastuksemmme perusteiden löytyvän itsemme ulkopuolelta voi ihastua siihen ajatukseen, että minä olen yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas. Suuri osa (ehkä jopa suurin osa) kristillisyyttä kamppailee sen asian kanssa, ettei oman uskonelämän laatu vaikuta kovin nousujohteiselta. Raamatun tuntemisessa voimme varttua hyvin taitaviksi. Voimme myös saada erilaisia armolahjoja kuten vaikkapa kielilläpuhumisen lahjan. Fiksu ihminen voi myös kehittyä elämänvaelluksessaaan niin, että oppii välttämään elämää vahingoittavia tapoja ja riippuvuuksia. Uskallan kuitenkin väittää, ettei ulkoinen edistyksemme realisoidu samaan aikaan tapahtuvana sisäisenä kehityksenä. Löydämme edelleen itsestämme ylpeyttä, ahneutta, itsekkyyttä, katkeruutta, välinpitämättömyyttä, laiskuutta, anteeksiantamattomuutta jne.

Ihmiselle, joka etsii edes vähänkin Jumalalle kelpaamisen perusteita omasta itsestään, sitkeä syntisyytemme on inhottava realiteetti. Joskus on jopa niin, että vastaanotettuamme hengellisiä kokemuksia (esim. rukousvastaukset ja toteutuvat profetiat), joudumme kohta hirmuiseen sisäiseen taisteluun sydämestämme ryntäävien nurjien asenteiden kanssa. - Tuntuu, että yksi askel eteen toi mukanaan heti kaksi taka-askelta...

Jos emme ole sisäistäneet sitä, että Jumala lukee meidät itselleen kelpaaviksi ulkopuolellamme tapahtuneen Kristuksen pelastustyönperusteella, silloin meillä on suuri kiusaus kieltää/torjua syntisyytemme kipeä realiteetti. Tällaisista kieltämis- ja torjumisyrityksistä on lukuisia surullisia esimerkkejä. Mukaan mahtuu pahojen henkien manaamisyrityksiä (uskovista), äärimmäistä askeesia ja ihmisen ruumiillisuuden vahingoittamista, loputtomia yrityksiä täyttyä ”hengellä” jne. Jos etsimme edes vähänkin kelpaamisperusteita itsestämme, silloin meidän pitää löytää itsestämme edes vähän edistystä, ja havaita edes vähän muuttumista vähemmän syntiseksi.

Minä olen yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas” voi olla vapauttava synnintunnustus, jos saamme myöntää sen levosta ja turvasta käsin. Jeesuksen antama perusta kestää. Pyhitys ei tarkoitakaan sitä, että minusta tulisi sisäisiltä taipumuksiltani parempi ihminen. Se tarkoittaa yhä syvenevää tuntoa omasta syntisyydestä, mutta samaan aikaan yhä suurempaa riemua armollisesta Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Tähän luterilaiseen uskonymmärrykseen liittyy myös ihmeellisen vapauttava salaisuus. Kun Jeesus Kristus on keskiössä, myös oman syntisyyden tunnistaminen ja tunnustaminen antaa paljon aidomman vapauden kuin pakonomainen yritys kieltää realiteettit. Pitää vielä syventää tätä ajatusta sillä täsmennyksellä, että aito synnintunnustus on samalla myös aito mahdollisuus muutokseen. Jeesus Kristus ei vapauttanut meitä syntiin, vaan synnistä. Raamattu sanoo tämän osuvasti:

”...ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi". (Joh.8:32)

”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.” (Joh.8:36)

 

D) Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.(Room.10:17).

Luterilainen usko korostaa alkuperäisessä muodossaan Raamatun sanan julistusta. Jumala tekee työtään sanallaan. Jumalan Sana on läsnä jo maailman luomisessa (1Moos.1; Joh.1). Puhumme myös lunastuksen ja armon Sanasta, jolla voimme tarkoittaa sanomaa Jeesusta Kristuksesta. Luterilainen usko ottaa nämä Raamatun ilmaisut hyvin vakavasti. Siitä on aikoinaan johdettu periaate saarnata kussakin maassa sen omalla kielellä ja kääntää Raamattu eri kansojen kielille. Luterilaisina ymmärrämme, että samalla tavalla kuin Jeesus on Jumalan elävä ja näkyvä sana, samoin myös tehtäväksemme annetun sananjulistuksen tulee jalkautua konkreettisella tavalla.

Jeesuksen syntyminen ihmiseksi tarkoittaa sitä, että Jumalan Sana eli ilmoitus tulee lihaksi. Jumala ei rakasta vain sanoilla, vaan syntymällä, kärsimällä ja kuolemalla ihmisen osassa ja meidän ihmisten tähden. Siksi myös meidän sanojemme on tultava lihaksi eli käytännön teoiksi, jos haluamme olla uskottavia Herramme palvelijoita. Tämä on melko ymmärrettävää. Sen sijaan puhe sakramenteista jää monelle vieraammaksi.

Luterilaisina puhumme Jumalan näkyvästä ja koettavasta sanasta myös kasteen ja ehtoollisen (eli sakramenttien) suhteen. Jumalan armon sanoma tulee konkreettisesti vastaanotettavaksi, kun siihen yhdistyy aine. Jumalan sanan julistus ja kasteen vesi + uskontunnustus (usko, johon uskotaan) ovat kristillisen kasteen elementit. Konkretiaa ilmentää kasteen symboliikka (synnin ja vanhan ihmisen) hukuttamisesta ja ylösnousemisesta uuteen Kristus-elämään. Uutta elämää kuvaa pukeminen valkoiseen vaatteeseen. Emme pue tuota vaatetta itse omien tekojemme kautta, vaan meidät puetaan siihen. Kasteen sisältönä on näin julistaa juuri sitä, mikä meille Jeesuksessa Kristuksessa lahjoitetaan. Kasteessa on siten kysymyksessä näkyvä ja koettava Jumalan sana. Sen sisältönä on Jeesuksen teko meidän puolestamme kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. - Usko tulee kuulemisesta...

Alkuperäinen luterilainen kastekäsitys kääntää katseen Jeesuksen suuntaan. Kaste ei ole ihmisen (kuuliaisuuden) teko Jumalalle, vaan evankeliumin sanan tuominen ihmisen ulottuville näkyvällä ja konkreettisella tavalla; Kristukseen pukeminen. Samantyyppisestä asiasta on kyse myös ehtoollisessa. Kaiken keskuksessa on jälleen Raamatun sanan julistuksen + leivän ja viinin kautta näkyvällä ja konkreettisella tavalla sanoma Kristuksesta Jeesuksesta uskossa vastaanotettavaksi:

Jeesuksen Kristuksen ruumis - Sinun puolestasi annettu!

Jeesuksen Kristuksen veri - Sinun puolestasi vuodatettu!

Vaikka sekä kasteeseen että ehtoolliseen toteuttamiseen liityy molempiin Jeesuksen oma käsky (Matt.28:19 ja Luuk.22:19), alkuperäinen luterilaisuus näkee nämä kehotukset pikemminkin rohkaisuna tarttua kasteeseen ja ehtoolliseen sisältyvään ilosanomaan, sen sijaan että pitäisi kastetta ja ehtoollista lakina. Jeesus on asettanut nämä asiat, että me voisimme (suullisen sananjulistuksen lisäksi) myös tällä tavalla, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisimme tälläkin tavalla täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.

 

E) Salattu Jumala ilmoittaa itsensä Jeesuksessa Kristuksessa.

Jumalan salaisuus on ilmoittaa itsensä juuri sellaisella tavalla, jota kukaan älyniekka ei voisi keksiä, eikä kukaan kunniaan ja menestykseen mieltynyt juuri halua katsahtaa.

”...vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".” (1Kor.2:9)

Tätä asiaa me luterilaiset kutsumme ristin teologiaksi.

Jos arvioisimme asioita ulkokuoren perusteella, emme varmaankaan pitäisi juutalaista puuseppää lihaksi tulleena Jumalana. Luonnollisin ihmissilmin tarkasteltuna tämä vaikutelma ei juuri paremmaksi muutu, kun sama mies vielä asetetaan riippumaan runneltuna ristille. - Tässä kuvassa ei ole luonnollisen ihmisen silmin katsellessa voimaa, ei menestystä, ei kunniaa, ei edes oikein mitään järkeä!

Luterilaisen uskon suuret löydöt liittyvät kuitenkin juuri vastakohtaansa kätkeytyvään Jumalaan. Suuri syntyy pieneksi. Rikas suostuu köyhäksi. Kunnia riisutaan häpeään nöyrtymiseksi. - Tämä on Raamatun suuri kertomus. Se ei ole sinällään mikään luterilainen löytö. Sen idea on kuitenkin ollut aina kovin helppo hukata. Varsinkin, jos elää ja kulkee polkujaan kullatuissa kirkkosaleissa, joiden tornit kohoavat pilviin asti. Sitä ei oikein tavoita, kun valtaapitävät astuvat koreissa kulkueissa keskikäytäviä pitkin etupenkeille istumaan. - Jeesus syntyi kuin takariviin, tai oikeastaan kaiken tällaisen ulkopuolelle! Katolisesta kirkosta ulkopuolelle heitetty Martti Luther oivalsi tämän. Hänelle juuri ristin teologiasta syntyi valtava lohdutus. Siksi hänelle kirkastui myöskin se, että Jeesus voi olla kaikkein aidoimmin läsnä juuri siellä, mikä vaikuttaa vaatimattomalta ja köyhältä.

Joku saattaa väittää, että Luther jäi teologiassaan hieman taipaleelle puhuessaan esim. kasteesta ja ehtoollisesta. - Miten Jeesus voi tehdä kasteen ja ehtoollisen kautta yhtään mitään, kun niihin liittyy niin vähän loistoa ja uskonnollisia kokemuksia?

Ristin teologian mukaan Jumala on täydellisimmin läsnä juuri siellä, missä ihmisen luontainen uskonnollisuus ei häntä huomaa. - Ajatellaanpa vaikka ehtoollista... Pelkkä pala leipää ja tilkka viiniä + sana: ”Jeesuksen Kristuksen ruumis - Sinun puolestasi annettu! & Jeesuksen Kristuksen veri - Sinun puolestasi vuodatettu!”

Ehtoollisen hetki on nopeasti ohi. Saatoit olla niin omissa ajatuksissani, ettet ehtinyt juuri noteerata mitään älyllisesti tai emotionaalisesti. - Miten Jeesus voisi olla tässä jotenkin erityisen syvällisesti läsnä?!?

Jos ehtoollista vertaa vaikkapa väkevään saarnaan, huomaamme kuin luonnostamme kiinnittävämme paljon enemmin huomiota saarnaan. Vaikutumme julistajan auktoriteetista. Iloitsemme ehkä hauskasta humoristisesta otteesta. Ihailemme mahdollisesti sujuvaa sanankäyttöä. Arvostamme kenties julistajan varmoja eleitä, eikä hänen hauska ulkonäkökään jää meiltä yleensä huomaamatta. - Mutta juuri tässä on kunnian ja ristin teologian ero!

Kunnian teologia näkee paljon ja myös haluaa paljon! Ristin teologia löytää Jeesuksen Kristuksen Jumalan sanasta, vaikka vain yhdestä ainoasta. Juuri ehtoollisella lausutaan kaikista tärkein. ”Sinun puolestasi!” Ehtoollinen on 100% evankeliumia. Juuri tästä syystä Martti Luther säilytti kasteen ja ehtoollinen vanhan kirkon mukaisina. Hän ei suostunut tekemään kasteesta ihmisen tekoa Jumalalle, koska hän oli tehnyt jo tarpeeksi tällaisia yrityksiä munkkiaikoinaan. Hän ei myöskään taipunut pitämään ehtoollista vain pelkkänä muistoateriana, sillä hän uskoi Jeesuksen olevan todellisesti läsnä myös siellä, missä emme häntä langenneen järkemme ja kokemuksemme kautta havaitse. - Ristin teologia löytää Vapahtajamme ennen kaikkea Jumalan Raamatun sanasta; silloinkin kun muut pitävät tuota sanaa liian vanhana, tai liian tavanomaisena, tai vain mauttomana ehtoollisleipänä.

”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” (1Kor.1:18)

Löysin luterilaisuuden – löysin Jeesuksen!

Voit lukea myös hyvän tähän aiheeseen liittyvän kirjan nimeltä Löysin luterilaisuuden, Gene Edward Veith JR.

5 kommenttia

  • Seija Rantanen sanoo:

    F) Älä pelkää. Olen iloinen, että olet rohjennut avata kommentointimahdollisuuden blogeihisi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    En tiedä milloin oikeasti tulin uskoon. Sen vain tiedä, että Heinolan kirkossa ehtoollista nauttiessani omistin Jeesuksen sovitustyön omaan sydämeeni. Olin silloin jo seitsemäntoistavuotias nuorukainen. Elämä ilman uskoa tuntui tyhjälle. Työpaikan kahvitauolla joku alkoi puhua ilmestyskirjan ennustuksista; jotain pistävistä kärjistä ja pyrstössä olevasta voimasta, sekä siitä miten siinä on kuvattu ohjuksia. Kertojan palattua työpaikalleen ja meidän muiden vielä murkinoidessa, joku murahti:”se on uskovainen”. Siitä ei sen enempää puhuttu. Muistan vain miten sen jälkeen päätin seuraavana sunnutaina lähteä kirkkoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Kurkola sanoo:

    Kiitos Manu. Tätä oli ilo lukea. Bo Giertzin romaanissa Kalliopohja käsitellään myös hienosti ja vaikuttavasti luterilaisen uskon sisältöä. Suosittelen. Pieni ote kirjasta: Sydämen kiviperusta ja Golgatan sovituksen kallio ovat ne kaksi vuorta, joilla hmisen kohtalo ratkaistaan. Jos hän jää kiviperustalle, hän on kadotuksen oma. Mutta kiviperustalta sovituksen kalliolle johtaa vain yksi tie, luja kivisilta, joka on rakennettu kerta kaikkiaan – ja se on Sana. Kuten vain jumalallinen Sana voi saada ihmisen vakuuttuneeksi synnistä ja paljastaa hänen sielunsa kiviperustaan saakka, niin ei mikään muu kuin Sana voi paljastaa totuutta Sovittajasta. Ulkonainen Sana on yhtä erottamattomassa yhteydessä evankeliumiin kuin se on Lakiin. Yksikään vakavasti herännyt ihminen ei voisi koskaan uskoa syntiensä anteeksiantamusta, ellei Jumala olisi rakentanut siltaa sovituksen kallioon, siltaa, jonka tukipylväiden nimet ovat kaste, ehtoollinen ja synninpäästö, ja jonka kaaret ovat valetut pyhästä Sanasta ja sen sovituksen julistuksesta. Sitä siltaa myöten syntinen voi päästä kiviperustalta sovituksen kalliolle. Mutta jos yksikin sillan kaarista päästetään murtumaan, silloin on ihminen ikuisesti tuomittu jäämään lain kiroukseen toivottomana syntisenä tai omahyväisenä fariseuksena. Tälle perustalle, Golgatan sovituksen kalliolle, luterilaisuus on perimmiltään rakentanut. Ja se sana seisoo vahvana.

    Ilmoita asiaton kommentti