Luontopäiväkirjasta

Olin juuri pääsemässä makeille päiväunille, kun keittiöstä kuului kova tömähdys. Joku isompi lintu oli lentänyt ikkunaan. Siinä se nyt retkotti ketarat kohti taivasta alppiruusupensaan vieressä. Otin sen rukkasien väliin lämpimään ja siinä se virkistyikin hiukan. Rouva pyyksi sen heti tunnistin. Yritin kuitenkin varmistaa asiaa lintukirjoista. Samaan tulokseen nekin lopulta tulivat. Siirsin linnun takapihalle, mikä oli ehkä virhe sillä sinne se sitten tuupertui. Siirto saattoi aiheuttaa sille shokin, vai kuoliko sisäisiin vamoihin, jotka sai törmätessään lasiin. Onneksi ikkuna ei sentään hajonnut.
Tuossa se oli harjun rinteessä asustellut. Mitä asiaa sillä oli pihapiiriin ja miksi, se jäi salaisuudeksi.

Tuosta tapauksesta piristyin ja vaimo sai minut kävelylle. Päätimme lähteä käymään meidän rannassa. Niin no. Ei se meidän ranta ole, mutta se paikka on koettu vain ihan kuin omaksi. Siitä on mukava katsella lituja. Nyt ei siitä näkynyt kuin pari kalalokkia kaukaisella kivellä. Rantapolulla laulujoutsen sentään ilahdutti meitä ylilennollaan ja kauniilla laulullaan. Ensimmäinen kurkiaurakin porhalsi tänään taivaalla. Näsiä ja sinivuokot kukkii. Kyyhky kujerteli.Olikohan sepelkyyhky.

Jäät on aika vähissä jo. Muutama päivä ja nuo poukamatkin on sulia. Kohta pääsisi soutelemaan ja viemään katiskan järveen. Sellainen pitäisi ensin hankkia. Vene sentään on. Harvemmin huutikuulla on soutelemaan päästy. Jäät kun lähtee näillä main yleensä vasta Vapun tienoilla. Taitaa olla vielä turhan kylmääkin vesillä. Vesi kuitenkin on kirkasta ja olisi kiva katsella miltä pohja näyttää syvemmällä. Muutaman metrin syvyyteen kun kirkkaassa vedessä näkee hyvin. Jokunen viikko eteenpäin ja näkyvyys vähenee huomattavasti.

2 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tänään joutsenten kaunis laulu tervehti jo luonnonsuojelualueella, jonka läpi on ensin kuljettava, ennen kuin pääsee rantaa. Harvalla kaupunkilaisella on yhtä hienoja etuja. Luonnonsuojelu alue viiden minuutin kävelymatkan päässä. Keskustaan ajan silti vain kymmenessä minuutissa.

    Jäät oli lähteneet siitä poukamasta, jossa lapsuudessa olin uimakoulussa. Peipposet virittelivät nyt ensi kertaa soittimiaan ja kirkkaan keltaisia perhosia lenteli rannoilla. Olisivatkohan olleet sitruunaperhosia. Millaisia kevään merkkejä lukijoiden luontopoluilta löytynee?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jäät lähti eilen ja nyt vaan odottelen lämpimiä päiviä, niin pääsen järvelle. En tiedä mitään muuta näin hyvää lääkettä koronaan, kuin luonnon rauha. Siinä joutsenia ja pikkulintujen liverrystä kuunnellessaan unohtuu täysin koko koronan vyörytys.

    Kiitollisin mielin katselen menneitä aikoja ja tätäkin päivää siitä näkökulmasta, miten Jumala on asuinpaikkojamme ollut johtamassa. Monissa niissä on ollut aivan yllättäviä siunauksia ja johdatuksia. Nytkin meidät tuotiin tähän asuntoon, jonka läheisyydessä on vielä rakentamatonta luontoa. Emme tullessamme arvanneet miten tärkeäksi tuo metsä ja järvi on meille tullut. Varsinkin nyt, kun muuta mielekästä tekemistä ei oikein ole, niin luonnon tarkkailuun täällä on hienot mahdollisuudet. Nyt vielä kun tuo moottoritiekin on hiljainen, niin kokemus jo pihalla on hieno. Saati sitten tuolla rantapolulla, jossa kokemus on jotain vastaavaa, kuin suurissa erämaissa. Tämmöistä paratiisia ei oikein uskoisi löytyvän näin läheltä kaupunkia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen
    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.