Luvassa some-vaalit?

Väistyvätkö soppatykit Facebookin tieltä? Poliitikkoihin ei luoteta, vaan omiin nettiystäviin.

Vallan portinvartijoina eivät enää ole päätoimittajat. Somen, sosiaalisen median, välityksellä jokainen kansalainen rakentaa omat verkostonsa ja on mielipidejohtaja niissä! Tämä on jo todellisuutta.

Sana kiirii politiikan käytävillä. Komission puheenjohtajaksi haluavat Olli Rehn ja Jean-Claude Juncker ovat kiiruhtaneet Twitteriin. Mattimyöhäisten joukossa, vasta vaalien alla! 1200 ehdokasta ehti sinne ennen heitä.

Yhdysvalloissa jo vuoden 2008 presidentinvaalit olivat some-vaalit. Meillä on kevään eurovaaleista tulossa samanlaiset.

Nuoret viettävät verkossa 5-7 tuntia päivässä. Heitä ei tavoita toreilta, on mentävä heidän luokseen verkkoon.

***

Some ei ole vain nuorten nörttien. Eläkeläisillä on aikaa surffailuun. Yhä useammilla on jo taito siihen! Netti kulkee kouluun ja kapakkaan, pilkille ja päivätansseihin. Kännykkä on taskussa kirkon penkissä ja pääsiäisyön ristisaatossakin. Älypuhelinten tehon arvioidaan tuplaantuvan seuraavien kahden vuoden aikana.

Poliittinen some tiivistyy akselille Facebook - Twitter. Ainakin Suomessa Twitter on välineenä elitistinen, paljolti toimittajien keskinäistä leukailua. Twitterin voima näkyy nopeissa uutistapahtumissa. Kiovan kumousta saattoi seurata kadunkulman tarkkuudella.

***

Valta, voima ja kunnia on Facebookissa. Kolmasosa EU:n äänestysikäisistä käyttää sitä. FB-käyttäjä suostuttelee kavereitaan äänestämään jotakuta ehdokasta 57 prosenttia todennäköisemmin kuin FB-ummikko.

Facebookin käyttäjä on houkuteltavissa poliittiseen tilaisuuteen kaksi ja puoli kertaa todennäköisemmin kuin Facebookista kuivilla pysynyt äänestäjä. Some on haaste kaikille tiedottamaan ja vaikuttamaan pyrkiville. Kirkollisille siinä missä poliittisille toimijoille. Heidän on rakennettava verkostonsa ajoissa. On osattava olla osa yhteisöjä. On osattava ei vain ottaa, vaan myös antaa.

Somessa toimivan on uskallettava tarttua hulluihinkin ideoihin, jätettävä ylpeys ja oltava yhtenä vertaisena kansalaisten verkostossa.
***
Sosiaalisen median ehkä suurin ongelma on – ironista kyllä – sen epäsosiaalisuus. On helpointa lukea vain omia ennakkoluuloja vahvistavia viestejä.

Maltillisuus ja kompromissi eivät netissä juhli. Italian populistijohtaja Grillo ja Yhdysvaltain äärikonservatiivinen Teekutsuliike ovat esimerkkejä räväkän viestin voimalla onnistuneista ”nettikapinoista”.

Meilläkin on esimerkkejä itseensä käpertyneistä nettiyhteisöistä ja vihablogien voimasta.

Mutta yksi asia ei ole muuttunut torikokoukseen tai saarnastuoliin verrattuna – intohimo ja rohkeus ovat tarttuvia netissäkin! Niiden voimalla voi somea käyttää paitsi pahaan, myös hyvään!

2 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Mitro Repo :”Valta, voima ja kunnia on Facebookissa. Kolmasosa EU:n äänestysikäisistä käyttää sitä.”

    Henk.koht. olen ja pysyn niiden kahden kolmasosan joukossa, joille ”valta, voima ja kunnia” ei ole Facebookissa johtuen reilut 10 vuotta sitten Unicefin tekemästä tutkimuksesta, jossa internet katsottiin suurimmaksi länsimaisten lasten turvallisuutta vaarantavaksi tekijäksi. Microsoftkin lakkautti aikoinaan omat keskustelusivustonsa sen vuoksi, että ei pystynyt takaamaan niiden turvallisuutta.

    EU-vaaleihin liittyen me ei-somelaisetkin haluaisimme kuitenkin tietoa siitä, mitä me oikein EU-vaaleissa äänestämme varsinkin kun mekin maksamme oman maan puolueiden lisäksi puoluetukea myös EU-puolueille. Olen yrittänyt hakea netistä EU:n ”voting advice applicationia” näihin parlamenttivaaleihin liittyen, mutta en ole onnistunut löytämään sitä. Osaisiko joku neuvoa mistä linkistä semmoinen mahtaisi löytyä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Mitro Repo
    Mitro Repo

    Olen ortodoksipappi ja toimin 2009-14 Euroopan parlamentin jäsenenä.