Lyhyt kommenttikirjoitus Katri Korolaisen ehdotuksesta

Kirkolliskokousedustaja Katri Korolainen ehdottaa, että kirkossamme siirrytään 10 vuoden määräajan jälkeen vihkimään ja siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja. Tuo aika on siirtymäaika papeille sopeutua muutokseen. Lisäksi Korolainen ehdottaa, että uudet, vihittävät papit velvoitetaan hoitamaan noita toimituksia.

Ymmärrän Korolaisen ehdotukset, mutta en kannata niitä. Sen sijaan kannatan sitä, että samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ja siunaaminen tulee mahdolliseksi ja että noita toimituksia hoitavat vain ne papit, jotka haluavat niitä hoitaa. Muita ei velvoiteta niitä hoitamaan eikä kumpaakaan ryhmää "arvoteta" tuon asian perusteella. Tätä ehdotti Korolaisen ehdotuksesta kertovan uutisen kommenttiketjussa myös kirkkoherra, kirkolliskokousedustaja Jouni Turtiainen.

Ymmärrän, että tämän ehdotuksen toteuttaminen olisi käytännöllinen ja siten yksinkertainen. Samalla ymmärrän, että se olisi samalla suuri muutos ja monille myös vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Se olisi kuitenkin samalla kirkon vahva rinnalle tuleminen niiden ihmisten elämään, joita asia suoraan tai läheisesti koskettaa.

Toivo Loikkanen

 

 

15 kommenttia

  • Btw. Jotta ei jää kenellekään väärää käsitystä niin kannatan erittäin paljon myös naisten ja miesten avioliittoja ja niiden kirkollisia vihkmisiä ja siunaamisia. Samoin kannatan perheen ja erilaisten perheiden tukemista niin, että perheet ovat turva- ja kasvupaikkoja siellä eläville ja kasvaville.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jusu Vihervaara sanoo:

    Kannatan Toivo Loikkasen ehdotusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Tässähän ollaan samoilla jäljillä kuin vuoden 1986 ponnessa naispappeusasiassa. Asia on sikäli mielenkiintonen kun kirkolliskokouksen tarvitsisi vain katsoa onko samansukupuolisen konsensuksen vahvistamisen haluaminen ja pyytäminen kirkolta syntiä vaiko ei. Jos se on syntiä ei kirkko tietenkään voi ketään syntiin siunata. On kovasti erikoista etteivät Piispat viitsi kirkolliskokouksessa käyttää asiasta ääntään. Jotenkin tuntunsi että nämä n. sadantuhannen euron vuosipalkkaiset olisivat asiaan velvoitettuja. Olikohan näin vielä että He saavat istuntopäiviltä erillisen korvauksen. Ainoa oikea ratkaisu on se että kirkko tulee vihkimään kaikki parit tai sitten luopuu vihkioikeudesta. Omantunnon klausuulit asiaan ovat poissuljettava vaihtoehto. Sitten seurakuntalaisia voi muistuttaa siitä että maistraatin vahvistaman avion konsensuksen tahtomisen voi hyvin siunata uskova maallikko , ja tämä Lutherin ja Augsburgin Tunnustuksen mukaan. Lutherhan lupasi hengellisen substanssin välittämisen maallikolle ripissä ja rippi oli vielä Lutherille sakramentti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Voipio sanoo:

    On kiinnostavaa seurata, miten tätä vihkimisasiaa toivotaan hoidettavaksi erilaisilla kikoilla ja tempuilla, kun ei haluta mennä ongelmien ytimiin ja ratkaista asiaa sieltä käsin. Pitäisi uskaltaa kysyä, miksi papilla on ev.-lut. kikossa vihkioikeus. Omituisimmillaan tämä näyttäytyy siinä tilanteessa, jossa papiksi joskus vihitty henkilö voi vihkiä avioliittoon, vaikka häne ei olisi missään juridisessa palvelussuhteessa ev.-lut. kirkkoon. Ei vihkioikeus saisi olla asianomaiseen henkilöön liittyvä oikeus, vaan vihkioikeus tulisi olla yhteisöllä tai organisaatiolla, joka sitten määrää työntekijänsä hoitamaan toimituksen viranomaistoimena. Eihän juristeillakaan – vaikka olisivat hovioikeudessa auktorisoituja tuomarin virkaan kelvollisia varatuomareita – ole vihkioikeutta, mutta jos tällainen juristi on sellaisessa työhtävässä, jonka haltijalla on oikeus (ja velvollisuus) vihkiä, siinä tilanteessa ja siinä virka-asemassa vihkioikeus on olemassa. Jos kirkolla halutaan säilyttää oikeus vihkiä avioliittoon, vihkimisoikeus tulisi säätää seurakunnalle. Seurakunnassa sitten normaalien työjärjestelyjen tapaan palkataan henkilöitä, joiden tehtäviin seurakunnalla olevan vihkimisoikeuden hoitaminen uskotaan tytehtävänä. Jos siis kirkon järjestykseen sitten jatkossakin kuuluu, että seurakunnassa avioliittoon vihkivän henkilön tulee olla kirkon hyväksymässä järjestyksessä papiksi vihitty henkilö, sitten palkataan pappeja näitä tehtäviä hoitamaan. Seurakunta vastaa siitä, että sen jäsenet saavat heille kuuluvat toimitukset ja muut kirkolliset palvelut sellaisina kuin heillä on niihin oikeus. Kirkollisen keskustelun helmasynti on, että asioita ajatellaan lähtökohtaisesti papin oikeuksien ja papin oman aseman näkökulmasta eikä kirkon tehtävän ja seurakuntalaisesta huolehtimisen näkökulmasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto, kiitos erittäin tärkeän näkökulman esille nostamisesta. Noinhan asioiden tulisi olla. Oma ehdotuksen nousi paljon ratkaisukeskeisestä ja kirkon yhtenäisyyden säilyttämiseen pyrkivöstä ajatuksesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kyllä, lainhoitovelvollisuus ei saa olla riippuvainen omista mielihaluista, intohimoista, eikä varsinkaan asiakkaan sukupuolesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Kiviranta sanoo:

      Tämä näin, jos ajatellaan, että pappi on viranomainen, joka vihkii. Hieman toisenlaiselta tilanne näyttää, jos ajatellaan, että pappi hoitaa seurakunnan jumalanpalveluselämää, joista osaan sisältyy aviliittoon vihkiminen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Risto on oikeassa: ongelman varsinainen ydin on siinä, että Suomen ev.lut. kirkolle annettu vihkioikeus on jokaiselle virkaan vihitylle papille subjektiivinen. Mutta juuri siksi ratkaisua pitää voida etsiä myös tämän tosiasian pohjalta.

      Kun näkökulmaksi asetetaan kirkon tehtävän hoitaminen ja seurakuntalaisista huolehtiminen, se toteutuu myös silloin, kun sekalaisessa seurakunnassa on erilaisia pappeja seurakuntalaisten erilaisia tarpeita varten.

      Ristiriitatilanteissa, kuten avioliittokäytännössä tällä hetkellä on – jolloin kirkossa on erilainen avioliittokäsitys kuin ympäröivässä yhteiskunnassa – pitää voida toimia niin, että kirkon tehtävä (julistaa evankeliumia Jeesuksesta sanoin ja teoin kaikissa tilanteissa) ja seurakuntalaisista huolehtiminen (heidän oikeutensa päästä tästä evankeliumista osallisiksi) toteutuvat kirkon opista tinkimättä, mutta rakentavassa vuoropuhelussa yhteiskunnan kanssa.

      Ns. Helanderin paperiin sisältyvä kompromissiesitys on sellainen lähtökohta, jossa myös nämä Risto Voipion esiin nostamat näkökulmat toteutuvat: kirkko ei luovu tehtävästään ja huolehtii kaikista seurakuntalaisistaan.

      Meidän pappien osalta tämä merkitsee sitoutumista kirkon oppiin (myös avioliitto-opetukseen) ja samalla yhteiskunnan muuttuneen todellisuuden huomioon ottamista.

      Tämän seurauksena avioliittokysymyksessä on kompromissina papeille jätettävä omantunnonvapaus vihkiä tai olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia.

      Eikä tätä saa rekrytointitilanteessa kysyä papiksi vihittävältä, koska sen jälkeen meillä on kahdenlaisia seurakuntia: vain niitä, joissa samaa sukupuolta olevia ei vihitä avioliittoon ja vain niitä, joissa vihitään.

      Jos halutaan, että kaikissa seurakunnissa on mahdollisuus kaikkien seurakunnan jäsenten yhdenvertaiseen kohteluun, tätä ei pidä papilta kysyä. Kuten rekrytointitilanteessa papilta ei kysytä puolueeseen kuulumistakaan. Se kuuluu omantunnonvapauteen.

      Toivo Loikkanen on tässä mielestäni oikeilla jäljillä, kun kyse on kirkon ykseyden säilyttämisestä. Ja se on aivan keskeistä ja perustuu Jeesuksen kiistämättömään tahtoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Olen samaa mieltä Toivo Loikkasen kanssa. Hänen esiin tuomansa menettely vastaa kutakuinkin sekä Eila Helanderin kirkolliskokouksen käyttöön tekemään selvitystä että Norjan kirkon käytäntöä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Unohdin eilen illalla myöhään kirjoittaessani mainita, että ehdotukseni vastaa melko pitkälle Helanderin mallia – tai itse asiassa tajusin asian vasta tänään itsekin. :) Ehdotuksessa on tietty Risto Voipion kuvaama ongelma. Toisaalta se estäisi tai ehkäisisi muita ongelmia kuten sitä, että papit kokisivat tulevansa “ajetuiksi” tai painostetuiksi asiaan tai että pahimmassa tapauksessa jotkut jättäisivät kirkon ja virkansa. Unohdin myös mainita tai kirjoittaa auki sen, että ratkaisu tehtäisiin tietysti myös teologisin perustein. Niistä on ollut paljon keskustelua ja ne ovat sellaisia, että osa hyväksyy ne ja osa ei. Keskeisiä perusteita olisivat: luomisen teologia ja kaikkien jakamaton ihmisarvo (suuntautumisesta riippumatta), kirkon tehtävä välittää siunausta ja rukoilla kaikkien ihmisten elämän käännekohdissa, Jeesuksen malli kohdata erilaiset ihmiset yms.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Ymmärrän huolen kirkon yhtenäisyydestä. Avioasia ei kuitenkaan vaikuta asiaan mitenkään. Surullisinta on kirkollisedustajien mielen muokkaus julkisilla puheenvuoroilla mitkä luovat mielikuvia ilman todellisuutta. Näin mielikuvista tulee uskomisen kohteita, eli mysteereitä, joita sitten ollaan valmiina puolustamaan tai kieltämään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Pöyhönen sanoo:

    On selvää, että mikäli papeille annetaan tässä kysymyksessä omantunnonvapaus, muuttuu kirkon avioliittokäsitys. Tämän kiistäminen on (älyllistä) epärehellisyyttä. Mutta koska kirkko on ajautumassa 30-vuotiseen sotaan, niin sen välttämiseksi lienee tällainen myönnytys tehtävä. Sen jälkeen syntyy uusi kysymys: mitä tehdä niille kirkon jäsenille ja papeille, jotka eivät hyväksy muuttunutta kantaa vaan pitävät sitä harhaoppina? Korolainen ehdottaa, että heidät pakotetaan ruotuun mutta siirtymäajalla. Se taas on luterilaisuuden ydinkaikujen vastaista (“on vaarallista toimia sanaan sidottua omaatuntoa vastaan”) ja ehkä jopa ihmisoikeuskysymys, ja johtaa kirkon sisäiseen repeämään.

    Pattitilanteesta selviämiseksi ehdotan, että:

    1. Kirkko toteaa, että sen piirissä on kaksi erilaista ja toisensa poissulkevaa käsitystä avioliitosta, ja että kirkolla ei enää ole yhtä virallista oppia avioliitosta vaan se on adiafora-kysymys. 2. Kirkon seurakunnille annetaan mahdollisuus sitoutua kumpaan tahansa käsitykseen tai olla sitoutumatta, ja myös rekrytoida valitsemansa linjan mukaisia työntekijöitä. 3. Kirkkoon avataan mahdollisuus perustaa henkilöseurakuntia ja näin asiasta samalla tavalla ajattelevat voivat halutessaan järjestäytyä. Tämä on tarkoitettu lähinnä varaventtiiliksi, joka estää kirkon repeämisen ja antaa mahdollisuuden toimia teologisesti linjakkaasti. Ilman tällaista varaventtiiliä johdonmukaisille konservatiiveille ei jääne muuta vaihtoehtoa kuin erota kirkosta.

    Syy, miksi ehdotan, että seurakunnat voivat valita linjansa johtuu siitä, että avioliitto on iso teologinen kysymys ja voi olla liian hämmentävää elää kirkossa, joka ei ota siihen kantaa. Vaikka siis kokonaiskirkko ei ota enää kantaa avioliittoon, niin käytännössä seurakuntaelämässä tällaisia linjauksia on tehtävä. Ja onhan sekin näkemys, että molemmat kannat käyvät kuitenkin kannanotto, joka on monille konservatiiveille käytännössä vakava harhaoppi mutta mikäli näin kokevat voisivat elää seurakunnassa, joka opettaa toisin, heidän ei välttämättä tarvitsisi erota kirkosta.

    Ps. Tämä teksti on ääneen pohdiskelua, joten älkää nyt heti kivittäkö… :)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Timo, Kiitos hyvin ajatellusta kommentistasi. Olen itse myös sitä mieltä, että mikäli esittämäni ehdotus tulee kirkon käytännöksi niin kirkon avioliittokäsitys muuttuu ainakin jossain määrin. Tai asiaa pitäisi kirjata auki niin, että on a)naisen ja miehen välinen avioliittoo (ns. perinteinen) jolle ne ja ne perustelut sekä b)samaa sukupuolta olevien liitto, jonka vihkimiselle ja siunaamiselle ne ja ne teologiset perusteet. Näin asia perustellen voidaan myös ilmaista Jouni Turtiaisen tavalla, että avioliittokäsitys ei muuttuisi.

      Itse näen niin, ettei kirkon sisällä pidä tehdä jakoa esim. seurakuntien kohdalla,kuka hyväksyy minkä vaan ainoastaan todeta, että asiasta on erilaisia näkemyksiä. Vihkimisten ja siunaamisten hoitaminen onnistuu varmastri ympäri Suomen. Jos jossakin seurakunnasssa ei olisi sellaisen toimittamiseen valmista pappia niin pappi löytyisi varmasti lähialueelta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Timo Pöyhönen sanoo:

      Mutta siihen jää se ongelma, että konservatiivisen näkemyksen mukaan kyse on vakavasta harhaopista isossa kysymyksessä. Asiaa ei käsittääkseni voi ohittaa vain toteamalla, että olemme eri mieltä, sillä silloin osa seurakuntalaisista joutuu valitsemaan painostukseen taipumisen tai kirkosta eroamisen välillä. Tarvitaan varaventtiili.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.