Maailma etsii Luojaansa

Ilmastoahdistus, koronapandemia, yksinäisyys, sosiaalisen median luomat epärealistiset paineet ja ihanteet, vastakkainasettelu, kiusaaminen, päihteiden käyttö, masennus, maallistuneen ja kaupallistuneen yhteiskunnan sisäinen onttous ja perimmäinen tunne elämän merkityksettömyydestä. Nämä ovat vain joitain niistä vaikeuksista ja ahdistuksista, jotka koskettavat erityisesti nuoria suomalaisia – mutta eivät ne vieraita ole hieman varttuneemmillekaan.

Lapsemme kasvavat – toisin sanoen heidät kasvatetaan - maailmaan, jossa yksilöllisyys ja valinnanvapaus ovat keskeisiä arvoja. Niiden siunauksellisuutta ei kukaan tunnu vakavasti kyseenalaistavan. Niin vanhemmat kuin koululaitoskin pyrkivät kasvattamaan valistuneita, vapaita ja yksilöllisiä kansalaisia. Ei ole mitään syytä epäillä isien, äitien tai opettajien motiivien ylevyyttä ja tarkoituksen hyvyyttä, mutta on syytä pysähtyä tarkastelemaan näitä arvoja ja niiden sisältöä sekä vaikutusta. Vallalla oleva ajatus tuntuu olevan, että kun lapsi on saanut muodollisen tietopohjaisen koulutuksen ja perehdytyksen länsimaisen yhteiskunnan keskeisiin arvoihin, on hän valmis maailmaan. Mutta millaiseen maailmaan?

2020-luvun länsimaisen yhteiskunnan keskeisten arvojen, yksilöllisyyden ja valinnanvapauden, motiivit ja saavuttamiskeinot ovat ennen kaikkea kaupallisia. On totta, että tuotteiden rinnalle on noussut myös poliittisia ja yhteiskunnallisia teemoja, joista itseään etsivää ihmistä rohkaistaan valitsemaan mieleisensä. Ihmisen keskeinen identiteetti ja minäkuva näin rakentuu poliittisten mielipiteiden ja kaupallisten brändien erikoiseksi yhdistelmäksi.

Tuo yhdistelmä kuitenkin jättää ihmisen pohjimmiltaan ontoksi. Se vain kovin harvoin onnistuu vastaamaan perimmäisiin kysymyksiin: mikä on elämän tarkoitus? Kuka minä olen? Mitä on hyvä elämä? Koska niin monelle ihmiselle ainoa jäljellä oleva ”jumaluus” on yksilönvapaus, on jokaisen etsittävä vastausta itsestään. Mutta kuka tuo itse on?

Näihin perimmäisiin kysymyksiin ihminen jää vastaamaan yksin – ohjenuorinaan ainoastaan valinnanvapauden ja yksilöllisyyden harjoittaminen. Ja silti - mitä enemmän hän näitä tavoittelee, sitä suuremmaksi kasvaa tunne petkutuksesta ja kaiken merkityksettömyydestä. Moni alistuu kohtaloonsa kenties jalona olemassaolon kärsimyksenä, osa omistaa elämänsä jalolle aatteelle – kuten ilmastonmuutoksen vastustamiselle -, osa löytää helpotuksen sulauttamalla minuutensa kosmokseen harjoittaen itämaista filosofiaa. Yhteistä kuitenkin on, että nuoret tarttuvat toimeen. He etsivät, he tekevät.

Nuoret etsivät merkitystään. He etsivät Jumalaa.

Liki 90% ikäluokastaan käy rippikoulun, joten ainakin hetken ajan kirkko tavoittaa liki kaikki suomalaiset nuoret. Kuitenkin - vuonna 2018 (ISSP 2018-tutkimus) vain 28% 15-24 vuotiaista ilmoitti uskovansa Jumalaan. Noin 23% ei osannut sanoa. Samasta ikäluokasta 26% kuitenkin kertoi, että vaikka he eivät noudata uskontoa, he pitivät itseään hengellisinä ihmisinä, joita kiinnostivat pyhät ja yliluonnolliset asiat.

Lähetyskäsky on yhtä ajankohtainen kuin aina.

Näille nuorille, jotka kamppailevat identiteettinsä ja elämän tarkoituksen kanssa, me voimme sanoa: Jumala on luonut sinut omaksi kuvakseen, ja Hän rakastaa sinua. Sinun arvosi ihmisenä ei ole riippuvainen siitä mitä omistat tai et omista. Sinä et ole merkityksetön partikkeli, joka on irrallaan itseään ympäröivästä vihamielisestä tai välinpitämättömästä maailmankaikkeudesta. Päinvastoin - sinä olet keskeinen ja tärkeä osa Luojan suunnitelmaa ja erottamaton osa Hänen luomakuntaansa, ihmiskuntaa ja kaikkeutta! Jumalan armon, pyhän kasteen ja Kristuksen uhrin kautta sinäkin olet Jumalan Lapsi ja Perillinen, oikeutettu kaikkeen Hänen hyväänsä. Istut Hänen elämän pöydässään Hänen vieressään. Kristuksessa olemme kaikki veljiä ja siskoja. Pyhän Hengen kautta Hän toimii aktiivisesti sinussa ja sinusta. Tästä yhteydestä kaiken olevan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan, löydät oikean identiteettisi.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,

hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,

kaikille, jotka uskovat häneen.
He eivät ole syntyneet verestä,

eivät ruumiin halusta,

eivät miehen tahdosta,

vaan Jumalasta.”

(Joh. 1:12-13)

 

Heille, jotka ahdistuvat ilmastonmuutoksesta, me voimme sanoa: Jumala kutsuu meitä kaikkia uuteen elämään. Tuo uusi elämä alkaa jo tässä maailmassa, joka myös on Herralle rakas. Jumala toimii paitsi Hengen kautta, myös luomakuntansa – maailman - kautta, ja Hän kutsuu meitä yhteistyössä toimimaan sen parhaaksi. Hän toivoo, että me rakastaisimme maailmaa ja toisiamme kuten Hän on sitä rakastanut.  Kristitty identiteetti ja kestävä elämäntapa voivat – ja niiden tulisi – kulkea käsi kädessä.

Huomaamme vanhan ”minämme” rakentuneen tyhjille kaupallisille arvoille, keinotekoiselle keskinäiselle kilpailulle ja ylenpalttiselle kuluttamiselle. Kun uusi (ja silti alkuperäinen), aito luontomme ja tarkoituksemme tulee selväksi, luomme itsemme (Jumalan armosta ja Pyhän Hengen vaikutuksesta) uudeksi myös maailman uudeksi. Oikeastaan voidaan sanoa, että ”palaamme takaisin” aitoon luontoomme ja siihen yhteyteen, jonka Jumala meille tarkoitti meidät luodessaan. Löydämme etsimämme. Palaamme kotiin. Vapaudumme merkityksettömästä oravanpyörästämme. Vastakkainasettelun tarve katoaa, niin henkilökohtaisesta elämästä kuin yhteiskunnallisestikin. Ei ole tarvetta polkea toista omaa minää pönkittääkseen.

Niin - kuinka kirkko siis tavoittaa nuoret?

Ainakin voimme pyrkiä tarttumaan heidän huoliinsa ja vastaamaan heidän kysymyksiinsä, heidän etsintäänsä - kristilliseen uskoon ja maailmankuvaan pohjaten, sanoittaen sen 2020-luvulle.

 

 

 

 

3 kommenttia

  • Samuel Pihkala sanoo:

    Kerroit, että kasvatetaan valistuneita, vapaita..lapsia.Rakkauteen kodissa,koulussa ja seurakunnassa kuuluu mielestäni opettaa kaiken muun ohessa oikean ja väärän erottaminen, koululaitoksen tehtävä varsinkin jatko-opinnoissa tulisi olla kehittää lapsia kriittiseen ajatteluun eikä tuottaa ideologisesti valmiisiin vastauksiin toivottuja tuloksia , kuten yo kirjoituksissa oli, joka oppilaitokselta rimanalitus, josta valistus on kaukana asiayhteyden takia ja ihmisyyden takia. Lapsia yhden ajattelun kautta ohjataan suorastaan vihaamaan. Kristillinen kasvatus lähtee , että voimme rakastaa myös meitä vihaavia ihmisiä sen saadun armon kautta, joka syntiselle ihmiselle on annettu.Kuitenkin seurakunnan tulisi olla perheiden tukena kristityn nuoren identtiteettiä vahvistavaa raamatun sanan kautta. Blogisi kirjoitus on varmaan monen nuoren isän ja äidin haaste ja seurakuntien tulisi olla mukana ja varmaan näin osin onkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkki Luomi sanoo:

      Hei Samuel, kiitos kommentistasi. Olen samaa mieltä koululaitoksen tehtävästä – ensisijaista olisi kasvattaa kriittiseen ajatteluun kykeneviä ihmisiä (ja kansalaisia); heillä on parhaat mahdollisuudet päätyä tutkimaan myös kristinuskon sanomaa tässä ajassa. Vaikka Suomen koululaitos onkin ehkäpä maailman paras, ehkä se ei tarpeeksi rohkaise lapsia rohkeasti kyseenalaistamaan (tai ainakin pohtimaan) vallitsevaa näkemystä maailman ja olemassaolon olemuksesta?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkki Luomi sanoo:

      Jäin vielä pohtimaan – mikähän on pyhäkoulun suosio näinä päivinä? Itse pääsin pyhäkoulua käymään 90-luvulla poikasena. Se herätti uteliaisuuden uskon asioihin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Erkki Luomi

    Elämän ihmeellisyyden tuumailija.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit