Maailmankuva uusiksi. Astu Narrien laivaan!

Nyt viimeistään on aika ottaa asia esiin: kirja, jota ei kannata jättää lukematta! Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski sai 21.1. hyvin ansaitun kunniapalkinnon Lauri Jäntin Säätiöltä tietokirjallaan "Narrien laiva. Matka pieleen menneessä maailmassa." (HS kirjat, Porvoo 2013). Eero Huovisen saaman huomion rinnalla tämä uutinen saattaa lipsua ohi silmien Kotimaa24:n lukijoilta. Kirjan alaotsikkokin voi nousta kynnykseksi, kun paraikaa korostetaan positiivisen uutisoinnin merkitystä.

Kyseessä on teos, joka voi muuttaa lukijan maailmankuvaa huomattavasti, varsinkin mitä tulee oman maamme lähtökohdista tapahtuneeseen avustustyöhön Euroopan hyvinvoinnin ulkopuolelle jääneissä "kehitysmaissa". Kirja on hirtehinen, mutta vahvasti dokumentoitu kertomus mm. siitä, miten esimerkiksi poliittisesti ohjattu ulkomaanapumme sitkeästi purjehti vastoin parempaa ymmärrystä aikamoiselle lietteelle Nicaraguassa aina 1980-luvulta vuoteen 2011 asti. Ydin-lehden ja muut artikkelit  kertovat omaa kieltään (Tarja Halonen, Arja Alho; osansa kritiikistä saa myös Kirkon ulkomaanapu. s. 105-108).

Poliittisesti sinisilmäinen siunaus on meiltä sittemmin annettu esimerkiksi Päiväntasaajan Guinean hirmuhallinnolle, jolta on käyty ystävällismielisesti hakemassa tukea maamme pääsylle Yk:n turvaneuvostoon 2012. (Martti Ahtisaari, Pekka Haavisto). Suorastaan parodisen kuvan länsimaisen lähestymistavan naiiviudesta antaa IS:n seurapiiritoimittaja Rita Tainolan matkakuvauksen "hygieenisyys" Intian Mumbaissa syksyltä 2007. Hän oli suorastaan ollut pakotettu majoittumaan loisteliaaseen Marriott hotelliin "koska ei halunnut asua matkoillaan huonommin kuin kotona" eikä sieltä postuminenkaan houkuttanut tosi toimiin, koska porttien ulkopuolella "oli niin likaista".

"Narrien laiva" on vertauskuva kohtalokkaalle veneilylle samannimisen keskiaikaisen strassbourgilaisen kirjan ja sen kansikuvan (mahd. A. Dürer) suuntaamana. Kirjoittajatoimittajan retki alkuteoksen juurille antaa lähes kaunokirjallisesti kiehtovan ja mukaansatempaavan kehyskertomuksen poliittisesti paljastaville tutkimusmatkoille maailman kolkkiin, joissa on kuohunut ja kuohuu edelleen. Itse "venematkat" noudattavat luku luvulta keskiaikaisen käsityksen mukaan kuolemansyntejä.

Heti alkuun mennään vauhdilla Pekka Haaviston seurassa Somaliaan. Meillä somalikysymys koskettaa mieltä lähinnä suhtautumisessa maahanmuuttajiimme. Mogadishun tuore näköala karmaisee. Tästäkö oikein on kysymys!? Toimittajakirjailija antaa luvun otkikoksi kuolemansynneistä katkeran. Somalia on kertomus Vihasta. - Voisi Halla-ahokin lukaista Aittokosken Narrien laivan saadakseen perspektiiviä asenteilleen. Ja me muutkin tavalliset hyvinvointivaltion kansalaiset, jotka voimme pahoin sisäpoliittisessa pikkupurtilossamme.

Jatkossa läpikäydään Ahneuden syntiä "ruskeiden kirjekuorten maassa" Ukrainassa, joka antaa lukijalle suorastaan suurennuslasin ymmärtää tämän päiväisiä mellakoita maan pääkaupungissa. Ylpeys on Nicaragua-luvun pääotsikko. Yhtä hyvin se voisi olla Ahneus tai Kateus. Tuntuu siltä, että kuolemansynnit täyttyvät koko skaalassa kaikissa kuvatuissa matkakohteissa, vaikka jokaisella onkin oma erityiskohteensa. Näitä ovat Bagladesh halpatyövoiman tehtaiden tulipalojen maana, moniongelmainen Afganistan, mielipuolisen rosvouksen diktatuuri Päiväntasaajan Guinea. Lukujen sisällä harpotaan vertauskohtiin Kiinassa, Saudi-Arabiassa, Israelissa jne.

Ainoan maantieteellisesti läheisen kohteen Aittokoski on löytänyt länsimaisen ökyrikkauden pesästä, Brittein saarten Lontoosta. Se on oligarkkien onnela ja siinä elitistisen Euroopan maamerkki - jonne kaiken maailmanrahakas vallanpitäjien matkailu on täynnä keskinäistä kateutta ja kilpailua. Taidehuutokaupat tarjoavat siitä toimittajalle kulttuuris-poliittisen suurennuslasin.

Kirja on reippaasti kantaa-ottava, muttei saarnaa. Se kaataa kulisseja tai menee niiden taa joskus toimittajan ja satunnaisen matkakumppanin (Haavisto) hengenkin kaupalla. Autenttiset puhelainat, lehtikirjoitusten sitaatit ym. dokumenttiaineisto ovat joskus surkuhupaisia, enimmäkseen valaisevia ja lopulta puistattavia. Teos toimii jännityskirjan imulla.

En tiedä, mikä aiemmin olin. Narrien laivaan astuttuani maailmankuvani varmasti avartui suuntaan jos toiseen. Kleptokratia, varkaiden hallinto, on ainakin termi, jota en ole aiemmin maailmanpolitiikassa huomannut käyttää. On monta muutakin kärjistystä, jotka "pistävät" silmiin. Niistä kirjoittajatoimittaja kantaa "silminnäkijän globaalia vastuuta" (Haaviston termi). Omaa moraaliaan "sotaturistina", "tirkistelijänä" hän myös pohtii. Suurten totuuksien sijasta hän on koonnut pieniä, läheltä nähtyjä todellisia havaintoja, totuuksia. Ne ovat hänelle myös velvoitteita toimintaan, vaikka vain pienin teoin (s. 51).

Kirjan kirjoittaminen maailman parantamiseksi ei ole pieni teko, vaikka maailmanparannusohjelmaa se ei lankea tavoittelemaankaan. Teko on arvokas, koska se puhuttaa ja haastaa (sanan varsinaisessa merkityksessä). Mihin? Lukijalle jää vastauksen vastuu ja velvoite. Tällä hetkellä kuohuu taas Ukrainassa. Kansanmurha riehuu Keski-Afrikassa, Syyrian hätä on jo jatkunut karmivana eikä eilisen uutisoinnin mukaan Genevessä päästy neuvottelujen alkuunkaan ilman tuloksetonta riitelyä. Etelä-Sudan on puolen miljoonan pakolaisensa kanssaYK:n ja Kirkon ulkomaanavun tämän päivän uutisissa kriittinen kohde. Thaimaassa yritetään vallankumousta korruptoitunutta hallitusta ja sellaisena pidettyä pääministeriä vastaan. Tavoitteet menevät ohi kansalaisten hengen ja terveyden...

Aittokoski voisi kirjoittaa kaikesta tästä jatko-osan kirjalleen. Epäilemättä kirjasarjaa voisi jatkaa hamaan tulevaisuuteen, sillä maailman kärsimysten historiaan tuskin tulee äkillistä loppua. Pieniä loppuja köyhyyteen, epätoivoon, pakolaisuuteen, piittaamattomuuteen , rikollisuuteen, pahuuteen voimme ehkä auttaa toteutumaan, vaikka keinot ovatkin "halvatun monimutkainen" kysymys. "Moraalinen velvoite" on kuitenkin etsiä niitä, käyttää, korjata virheitä, pysyä valppaana. Osallistua kukin nykyajan kehitysapuun ja humanitaariseen toimintaanvaikkapa viimeisellä "lesken rovollaan".

 

1 kommentti

  • Matti Perälä sanoo:

    Kiitos kirjoituksestasi! Tällaisia esille nostoja tarvitaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.