Maailmanloppua ei tule!

Kun al-Holin leirin nostama kansallinen hätitila on jouluksi hellittänyt, niin kirkkoherra  Berg pitää huolen siitä, että kirkko pysyy iltalehtien lööpeissä.

Kotimaa osallistui keskusteluun otsikolla: Yle: Kirkkoherra julisti Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa maailmanloppua vuodelle 2040, mistä poiminta:

"Ei se ole mikään uusi asia, että maailmanloppu tulee. Me kristityt olemme tienneet sen aina, sanoo Berg."

Kristityt ovat tosiaan lyöneet maailmanlopusta höyrypäisten rumpua. Miksi höyrypäisten? Siksi kun Raamattu ei opeta, niin kuin kirkkoherra väittää isien perinneoppiin luottaen. Onkin hämmentävää lukea, miten piispa Seppo Häkkinen kommentoi Bergin puheita toteamalla, että "tuskin yksi kirkkoherra tai piispa maailmanlopun ajankohtaa tietää".

Piispa olisi voinut haastattelussa todeta suoraselkäisesti, että kirkkoherra tulkitsee täysin virheellisesti Raamattua, jossa ei suinkaan puhuta maailmalopusta, vaan aikakauden täyttymisestä.  Sen sijaan piispa osoittaa asuvansa samassa teologisessa umpiossa kuin kirkkoherra Berg. Sokeat taluttavat sokeita ja kommentoivat kuin näkisivät, mitä Ut:n kirjoittajat kirjoittivat.

Ongelma on kreikan sanassa telos, joka tarkoittaa jonkin asian täyttymystä, täydelliseksi tulemista, kypsymistä, aikakauden loppua, josta alkaa seuraava aikakausi. Telos-sanaan liittyy toinen ongelma, kun kreikan aion on käännetty kirkkoraamattuihin ikuisuudeksi, vaikka aion tarkoittaa aikakautta.  Virheet kertaantuvat tavalla, josta Berg ja piispa antoivat esimerkin.

Otan kaksi esimerkkiä kirkon periharhaan menosta eli kirkkoslangin mukaan kirkon perisynnistä.

Kirkon -38 käännös, Mat.24:14 "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu."

Jakeessa telos on käännetty lopuksi, joten lukija luulee Jeesuksen puhuvan maailmanlopusta. Niin tulkitsin minäkin, ennen kuin ryhdyin ottamaan asioista selvää ja huomasin, miten systemaattisesti kirkko on väärentänyt Ut:n tekstejä.  Oikea käännös jakeesta löytyy Rauhan julistuksesta:

24:14 "Ja tämä valtakunnan ilosanoma julistetaan koko maanpiirissä, todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee aikakauden täyttymys."

Toinen esimerkki Paavalilta.

-38, 1Kor:24 "sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman."

Oikeampi käännös:

1Kor.15:24 "sitten tulee täyttymys, kun hän luovuttaa valtakunnan Jumalalle ja Isälle, kun hän kukistaa kaiken hallitusmahdin ja kaiken vallan ja voiman."

Älkää antako kirkkoherrojen ja piispojen pelotella itseänne. He vievät sitä toivoa, jonka pyhät kirjoitukset antavat. Kirjoituksiin uskova odottaa sadonkorjuuta, aikakauden täyttymistä, jonka jälkeen alkaa uusi aikakausi, kunnes sekin jossain vaiheessa tekee tilaa seuraavalle aikakaudelle.

Jospa kirkon teologinen ongelma olisikin vain aion ja telos sanoissa, vaan kun ne ovat vain yksi esimerkki kristillisestä perisynnistä. Niinpä, kun Raamattu ei perisnyntiä tunne, niin kirkko on paradoksaalisesta tehnyt perisynnistään kirkkototuuden, periharhaan menon.

.

 

37 kommenttia

  • Antero Syrjänen sanoo:

    Rauli Toivonen: “”Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin — sanoo Herra Sebaot — eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.”(Mal4:1)”

    Mitä mieltä olet, mitä Raamattu tarkoittaa pahantekijöillä eli niillä, jotka Raamatun mukaan murhataan Jumalan toimesta, Jumalan järjestämässä lopussa?

    Miten pahuus ja se, tullaanko joku murhaamaan Jumalan toimesta, määritellään?

    Jehovan todistajien mukaan melkein kaikki paitsi Jehovan todistajat tullaan murhaamaan lopussa, eli harmageddonissa.

    Jehovan todistajilla taas on uskonnollisena järjestönä kontollaan aika paljon. Onko Raamatussa jotain sellaista, jonka perusteella voisi ajatella, että maan päällä on jokin ryhmä, joka saa itse tehdä vaikka ja mitä pahaa, mutta joka pelastuu silti? Muiden pahuus olisi siis jotenkin erilaista kuin Jehovan todistajien uskonnollisen järjestön pahuus ja sitä mitattaisiin eri mittareilla. Mitään raamatullista tukea tälle?

    Jotta saisimme konkretiaa kysymyksen ympärille, listataan Jehovan todistajien uskonnollisen järjestön aiheuttama pahuus. Listan jälkeen voisimme miettiä edellä esitettyä kysymystä ja erityisesti sitä, löytyykö Raamatusta kohtaa jonka perusteella jokin uskonto on oikeutettu tällaiseen pahuuteen siinä mielessä, että se ei vaikuta uskonnollisen järjestön käsitykseen sen omasta asemastaan Jumalan ainoana hyväksyttynä uskontona maan päällä?

    1. Vartiotorni-seura on aiheuttanut ihmisten turhia kuolemia erilaisilla lääketieteellisillä linjauksilla, joilla se on evännyt jäseniltään joitain lääketieteellisiä toimenpiteitä. Aikaisemmin rokotukset ja elinsiirrot olivat kiellettyjä. Nykyään eivät. Tästä on väistämättä seurannut ennenaikaisia ja turhia kuolemia. Nykyään sama meno jatkuu veriopin johdosta. Vartiotorni-seura on tässä suhteessa raskaasti verivelkainen. Ainakin jos uskomme Raamattua.

    2. Vartiotorni-seura rikkoo perheitä karttamisopilla. Karttamisoppi on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen säännöllisesti mielenterveydellisiä ongelmia, jotka johtavat toisinaan itsemurhaan. Verivelan määrä kasvaa.

    3. Vartiotorni-seura on koko olemassaolonsa aikana esittänyt vääriä ennustuksia, profetioita. Mitä väärille profeetoille tapahtuu Raamatun mukaan? Vielä nykyäänkin Vartiotorni-seura pitää vuotta 1914 raamatullisesti profeetallisena vuotena. Laskukaava johon Vartiotorni-seura perustaa oppinsa vuodesta 1914 perustuu virheelliselle esitykselle Jerusalemin tuhon ajankohdasta. Ja Vartiotorni-seura tietää sen. Se ylläpitää ja levittää väärää uskonnollista oppia ja profetiaa siis tietoisesti. Vartiotorni-seura vertaa itseään Hesekieliin, jolloin se nostaa itsensä profeetan jalustalle.

    4. Vartiotorni-seura on aiheuttanut ja aiheuttaa nykyäänkin lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vaatimalla kahta silminnäkijää / todistajaa, jotta se alkaa edes tutkimaan pedofiilitapauksia. Tapauksia taas ei viedä viranomaisille vaan ne pidetään yhteisön sisällä. Vartiotorni-seura kieltäytyy myös antamasta pedofiilirekisteriään viranomaisille. Se vei vastikään asian Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen pyrkimyksenä saada oikeuden ylläpitää rekisteriä yhteisön pedofiileista niin että viranomaisilla ei olisi oikeutta vaatia tietoja itselleen. Vaikka Vartiotorni-seuran yritys oli kuollut jo alkuunsa, läpi mennessään se olisi tarkoittanut, että kaikilla muillakin uskonnoilla olisi ollut mahdollisuus salata pedofilia yhteisössään. Seuraukset olisivat olleet katastrofaaliset, jolloin voidaan todeta, että Vartiotorni-seuran pyrkimys edustaa puhdasta pahuutta.

    Tässä nyt vain neljä ensimmäistä asiaa jotka tulivat mieleen.

    Koska kerrot täällä raamatullisia näkemyksiä siitä mitä Jumala tekee lopun koittaessa, samalla kun pidät omaa uskontoasi ainoana oikeana ja Jumalan valittuna, on täysin perusteltua haastaa myös sinua ja yhteisösi näkemyksiä, joita pidät totuutena. Keskustelut eivät ole mikään yksisuuntainen tie, jossa vain sinulla on oikeus kysyä ja olettaa että kanssakeskustelijat vastaavat heidän näkemyksiinsä liittyen.

    Eli: Onko Raamatusta löydettävissä perustelu sille, että jollain yksittäisellä uskonnollisella ryhmällä olisi vapaa valtakirja aiheuttaa pahuutta ja edistää epäraamatullisia oppeja ilman että se vaikuttaisi Jumalan tuomioon millään tavalla?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Hyvä tiivistelmä. Rauli voisi vastata, kuten itse olen vastannut hänen kysymyksiinsä tietoisena Jehovan todistajien pääopeista. Raulin vastaukset sopivat sellaisenaan esikoislestadiolaisiin, mormoneihin, adventismiin, moonilaisuuteen, skientologiaan jne.

      Miten jokin mainitsemistani järjestöistä olisi erityisasemassa? Jokaisessa järjestössä jokainen uskoo samalla tavalla ainutlaatuisuuteensa kuin Jehovan todistajat. Eikä unohdeta 1,1 miljardia katolilaista, jotka voivat ainoastaan pelastua. Syntejä kun tässä maailmassa voivat antaa anteeksi vain katolilaiset papit. Hups, meinasi unohtua, että myös esikoislestadiolaiset papit voivat ainoina oikeina pappeina antaa syntejä anteeksi, joten nämä kaksi ainutlaatuisen pappeuden omistavaa uskontoa painivat voitosta omassa sarjassaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Tapio Tuomaala: “Rauli voisi vastata, kuten itse olen vastannut hänen kysymyksiinsä tietoisena Jehovan todistajien pääopeista.”

    Niin, miksi Rauli Toivonen ei vastaa Antero Syrjäsen kysymyksiin? Olisi mielenkiintoista seurata keskustelua aiheesta, jonka kumpikin tuntevat hyvin.

    Nuorena miehenä olin askartelemassa kotipaikassani. Työmaalleni ilmestyi kaksi Jehovantodistajaa ja he halusivat keskustella. Minulla ei ollut kiirettä kun olin kesälomalla joten aloitimme keskustelun Raamattuun liittyvistä kysymyksistä. Keskustelumme kosketteli myös maailmanloppua. Jehovantodistajat ihmeekseni vakuuttelivat, ettei maailmanloppua tule, sillä “maa pysyy iäti” Raamatun mukaan. Kysyin, että eikö Raamatussa kerrota myös, että Jumala “luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus (oikamielisyys Tapion suomennos) asuu”. Jehovantodistajat selvensivät, että “uusi maa ja -taivas” tarkoittavat, että Jumala uudistaa ja kaunistaa tämän nykyisen maapallon. Käsitin, että tässä uudistetussa, ihanassa maailmassa tulevat elämään ne ihmiset, jotka eivät pääse taivaan valtakuntaan valittujen (144000) joukkoon. Täällainen muisto jäi tästä kohtaamisesta. Lienenkö käsittänyt heidän opetuksensa oikein?

    Viisikymmentä vuotta sitten aloitin ammattikoulun Oulussa. Siellä pidettiin joka maanantaiaamu aamuhartaus. Erääseen aamuhartauteen saapui kaksi Gideon-järjestön edustajaa. Toinen heistä piti puheen, jossa kertoi että Yhdysvalloissa ovat tiedemiehet tutkineen mahdollista maailmanlopun tulemisen ajankohtaa. He olivat tulleet siihen tulokseen, että 2000-luvun alussa maailma on saavuttanut sellaisen kehitysasteen, että maailmanloppu tulee. Kertoja antoi viiden vuoden haarukan; 2000-2005 tai 2005-2010, johon maailmanlopun ajankohta tutkijoiden mukaan osuu. En muista kumpi kertojan em. aikarajoista oli se oikea. Olen muistanut ennustuksen tämän 50 vuoden ajan ja odottanut mielenkiinnolla maailmanloppua. Nyt kun molemmat aikarajat ovat ylittyneet, niin voin sanoa, että Gideonit puhuivat pötyä, niin kuin maailmanlopun ennustajat yleensä tekevät.

    Kuusikymmenluvun loppupuolella vanhoillislestadiolaisuudessa elettiin ns. “viimeisiä aikoja”. Monesti kuuli saarnoja Saarnaajankirjan 11. luvusta, Raamatun 1776 suomennoksen mukaan: “Ajattele Luojaas nuoruudessas, ennenkuin pahat päivät tulevat, ja vuodet lähestyvät, koskas olet sanova: ei ne minulle kelpaa…” Kyseisessä Raamatunkohdassa kuvattiin puhujien mukaan viimeisten päivien tapahtumia. Esim. 4. luku. “Ja ovet katua vastaan suljetaan, niin että myllyn ääni vaikenee, ja hän heräjää linnun ääneen, ja kaikki veisun tyttäret vaipuvat.” Tulkinta oli, että Jumalansanan saarnaaminen kielletään, joten (myllyn ääni vaikenee) ja jauhajat (puhujat) käyvät joutilaina. “Kaikki veisun tyttäret vaipuvat”, em. kuvaus tulkittiin niin että “kiitosäänet lakkaava Jumalanvaltakunnassa”. Siitä oli jo silloin näkyvissä merkkejä. Epäilen, että lopunajoista puhuminen on vähentynyt vanhoillislestadiolaisuudessakin.

    Tapio Tuomaala kirjoittaa usein esikoislestadiolaisista, kuten; “että myös esikoislestadiolaiset papit voivat ainoina oikeina pappeina antaa syntejä anteeksi, joten nämä kaksi ainutlaatuisen pappeuden omistavaa uskontoa painivat voitosta omassa sarjassaan.”

    Minulla on herännyt epäily, että Tapio mahtaa tarkoittaa näissä kommenteissaan vanhoillislestadiolaisuutta. Tämän herätysliikkeen opetukseen hänen mainitsemat tuntomerkit sopisivat. En toisin tunne esikoislestadiolaisuutta, joten voivat tuntomerkit sopia siihenkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pietari Kuittinen sanoo:

      Tietääkseni esikoislestadiolaiset ry:llä ei ole ainoatakaan pastoria, eli pappia, vaan kaikki opetus ja kaitsentatyö kuuluu SAARNAAJILLE joiden ylin vanhimmisto on Jellivaaran vanhimmat. Esikoiset ry:llä tilanne lienee hiukan toinen, ainakin yksi pappisdiakoni löytyy palveluksesta (Inkerin Kirkon).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Nyt jo piispojen pitäisi lukea Tuomaalan blogeja. Se on aivan sama kuin vaadittaisiin lääkäriä lukemaan poppamiehen blogia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Asetelma on tosiaan sama kuin noin 2000 vuotta sitten. Syntyi hirveä meteli ja huuto kirjanoppineiden ja fariseuksien ja pappien ja ylipappien keskuudessa, kun joku mitätön, pakolaisena maahan tullut puuseppä ja hänen tyhmät ja kouluja käymättömät duunarinsa uskalsivat tulkita pyhiä kirjoituksia toisin kuin he. Se oli pyhänhäväistys.

      Miksi siis mikään tulisi muuttumaan? Esikuvat täyttyvät kerroksittain kunakin Jumalan säätämänä aikakautena.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Justiinsa. Nyt vertaat itseäsi jo Jeesukseen. Näin huuhaa-väki aina tekee. Kun jotakuta viisasta on jonkin verran kritisoitu tai jopa vainottu, huuhaata edustava vertaa itseään häneen. Onko sellainen oikeamielistä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Tiesin kommenttia kirjoittaessani, että Ketomäki vetää esiin “luulee itseään Jeesukseksi”-kortin. Se oli kompa, jonka tarkoitus on kertoa enemmän eräistä täällä kirjoittavista kuin minusta.

      Idea oli kuitenkin siinä, että koska myös Ut on esikuvallista, kuten Vt, niin viimeisenä aikana esikuvat täyttyvät. Valitut, jotka on valittu tehtäväänsä ennen luomista, eivät kirjoittele Kotimaan sivuilla blogeja, vaan tekevät Jumalan valtakunnan työtä. Ja koska Jumala valitsee sen, mikä muiden silmissä on mitätöntä ja voimatonta, niin eivät valitut voi olla auktoriteetteja eikä karismaattisia, vaan he ovat maailman vähimpiä, ehkä duunareita, maanviljelijöitä, kalastajia. Heillä on kutsu, jonka varmasti tietävät itse. Minulla ei ole kutsua, joten voin kirjoittaa niin, että ketomäet saavat nähdä sitä, mitä tahtovat ja voivat purkaa halveksuntaansa. Jospa se heidän katkeruuttaan helpottaisi.

      Palataan jälleen kansojen tuomioon ja Jeesuksen vähimpiin veljiin. Sen enempää uskovaiset kuin maailman ei heitä tunne, aivan kuin eivät juutalaiset tunnistaneet kirkkauden Herraa. Jeesuksen omat ovat outoja ja kodittomia tässä maailmassa.

      Lähinnä kirjoittelen, etteivät oikeaoppiset ylemmyydessään ja auktoriteetti uskovaisuudessaan halveksisi Jeesuksen omia, tuomitsisi itseään peruuttamattomasti. Yhden asian olen oppinut. Katson lähimmäistäni, niin kuin hän olisi valittu.

      Vuohet ovat reviiri- eli laumasieluisia ja puskevat keskuudestaan lampaat, oudot. Voisi kuvitella että vuohet ovat oikeaoppisia auktoriteetti uskovaisia, jotka ovat yhtä varmoja Jumalan lapseudestaan kuin juutalaiset esikuvansa. Siksi he ovat armottomia kaikkea sellaista kohtaan, mikä poikkeaa heidän laumansa standardista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Kun on menty niihin, jotka eivät mitään ole, niin miksi heidät on valittu?

      Ihmiskunnan toiseksi tärkein tehtävä on edelleen täyttämättä. Viimeisestä vuosiviikosta Jeesus täytti 3½ vuotta, joten 3½ vuotta odottaa edelleen täyttymistään. Tämä liittyy hyvin blogin teemaan, aikakausiin, joita ovat myös 7 vuoden pituiset vuosiviikot.

      Viimeisen vuosiviikon puolikkaan alkaessa vähimmät astuvat esiin, kuten puuseppä Jeesus, jota edes Johannes Kastaja ei tunnistanut, vaan Jumalan piti hänelle Poikansa ilmoittaa.

      Ehkä tästä joskus enemmän.

      Ilmoita asiaton kommentti