Puhutaan liberaaleista ja konservatiiveista. Tämä kirjoitus ei käsittele liberaalien ja konservatiivien eroa. Tämä kirjoitus käsittelee ihmisen ajattelun yhtä ulottuvuutta.
On ihmisiä, joiden maailmassa on kaikkien värien kaikki sävyt. Oikeastaan vain pikimusta ja vitivalkoinen eivät ole tämän maailman värejä. Edes Adolf Hitler ja Josef Stalin eivät ole pikimustia eikä Franciscus Assisilainen tai Äiti Teresa vitivalkoisia. Vitivalkoinen on Jumala, johon emme voi katsoa ja pikimusta on Saatana, jota emme näe. Koska ei näe, kyse ei siis ole minun ymmärryksestäni Jumalasta, eikä minun ymmärryksestäni Saatanasta. Tämä maailma on kompromissien maailma, jossa jokainen uusi valonsäde on askel parempaan ja jokainen katoava valonsäde askel huonompaan.
Sitten on ihmisiä, joiden maailmassa on vain musta ja valkea. Ihmiset ja asiat jaetaan jo tässä ajassa hyviin ja pahoihin. Joko olet meidän puolellamme tai olet meitä vastaan. Jokainen kompromissin esittäjä on ’penseä, joka oksennetaan ulos’. Tämä on ehdottomien totuuksien maailma. Ehdottomien totuuksien kanssa ei voi keskustella, koska mitään keskusteltavaa ei ole.
Nämä kaksi erilaista tapaa hahmottaa maailmaa kohtaavat kirkollisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Itse tunnen kuuluvani noihin värien kirjon -ihmisiin ja haluan myös kuulua heihin. [En käytä sanaa sateenkaari, koska se viittaisi yhteen tiettyyn keskusteluun, ja tässä blogissa en halua mennä siihen.] Noita musta-valkoisia olen kohdannut sekä niissä, jotka ovat kulloisestakin kysymyksestä samaa mieltä, että erimieltä olevissa. Vastakkaisella puolella oleva on hankala, ellei mahdoton keskustelukumppani. Samalla puolella olevan kohdalla voi vain rukoilla: Jumala, varjele minua ystävistäni; vihollisteni kanssa kyllä pärjään!
Kaikki kuuluvat niihin värikirjon-ihmisiin, mutta kun kutsutaan valoa valospekreiksi. Me näemme valospekrit erilaina väreinä. Se ratkaisee millä aallonpituudella me sen näemme. Siinä me kukin näemme värit erilaisina kuten on omia mielipiteitä. Näemme omien silmien kautta värit totuutena, emmekö kykene näkemään muiden silmien kautta. Minulla oikeassa silmässä väriaste-eroa vasenpaan silmään. Näen toisella tummempia värejä kuin toisella. Jotta minä tietäisin värien spekrit luotettavasti keskiarvoltaan, joudun kuuntelemaan ihmisiä. Silloin joutuu etsimään totuutta ja muodostaa jonkinmoisen alustavan tiedon asiasta. Totuudeksi se muodostuu vasta silloin, kun on varma valospekristä eli on muodostanut käsityksen, minkä mukaan elää.
Tämänkin inhimillisen ominaisuuden voinee sijoittaa Gaussin käyrälle. Asenteissaan täysin mustavalkoisia on varmaankin hyvin vähän, jos ollenkaan. Samoin ’riemunkirjavia’ on häviävän vähän. Enemmistö meistä sijoittuu ’puolivälin keskipaikkeille’, missä kaikki värit näkyvät hiukan harmaan sävyisiksi murrettuina. Julkinen keskusteli ja vaikuttamaan pyrkivät puheet sen sijaan näyttävät korostavan joko asioiden mustavalkoisuutta tai sateenkaaren kirjavuutta. Tunnistan tämän itsessänikin. Kun katson kirjoittamaani kommenttia – tätäkin – joudun toteamaan, etten itse asiassa ole ihan tuota mieltä, mutta ilmaisen vähän kärjistämällä asiani selkeämmin.
” Maaiilmojen erosta ” ? Uskonnot ja kirkko leikkii ”kuurupiiloa” eduskunnan ja poliitikkojen kanssa: P: ” Kerro mikä se totuus on ” ? … U+K: ” En kerro koska kukaan ei tiedä mikä se on ” … P: ” Mitä ne elämän ikuiset lait ovat” … U+K: ” Niitä ei saa paljastaa kukaan ” … P: ” Miksi, kansa haluaa tietää totuuden” ? U+K: ”Jos te säädätte lain että meidän on pakko kertoa, Eroamme valtiosta, seuraa täydellinen eristäytyminen ” … P: ”Miksi” ? U+K: ” Siksi että uskonnot katoavat, kun tämä suoja: ” Eristäytyminen” katoaa ! P: ” No me ollaan hiljaa, sitähän tiedekin on tehnyt jo 100 vuotta ”.
PS: Elämän ikuiset lait: ” Ne viimeiset lait ” (Erään professorin väiite) jotka antavat selityksen, myös tieteellisille keksinnöille. Palkittiin Nobelinpalkinnolla 2006 ja 2008 !
Kehitystä voi verrata Shakkipeliin, jonka lait (olivat jo 4000 vuotta sitten samat) ovat samat joille uskonnot perustettiin. (paljastusta seuraa Hiljaisuus ?)
Kiitos Heikille varsin oivaltavasta kirjoituksesta. Useimmissa eettisissä kysymyksissä on tosiaan melkoinen kirjo sävyjä ylistettävän ja syvästi paheksuttavan välillä ja aina on syytä ottaa huomioon myös ne olosuhteiden asettamat rajoitukset, joita hyvään pyrkimisellä saattaa olla. Kukaan ei voi tehdä enempää kuin parhaansa. Juhalle huomautan, että ainakin Stalin kyllä rikkoi Neuvostoliiton perustuslakiakin mitä räikeimmin.Iso osa teloituksista ja työleirituomioista annettiin nimittäin halinnollisilla päätöksillä ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä, vaikka vuoden 1936 perustulaki kyllä sisälsi demokraattisten ihanteiden mukaiset säädökset kansalaisten perusoikeuksista. Hrustshevin aikana räikeimmät ihmisoikeusloukkakuset loppuivat, mutta vasta Gorbatshov yritti ottaa todesta nuo perustuslain määräykset.
Yrjö, joo näin varmaan oli Neuvostoliitossa. ”Sotatilassa” on yleensä suuremmat oikeudet päämiehellä ja/tai kenraaleilla kuin rauhanaikana. Ilmeisesti lainsäädäntö ei siten vastannut toimintaa, jota silloin tehtiin. Mielenkiintoista. Egyptissä uusi pressa halusi heti uuden perustuslain, joka on parempi kuin vanha ja sen puitteissa hänen olisi ollut hyvä toimia. Pointtini oli se, että valtakunnan lainsäädäntö ei kaikissa tilanteissa takaa oikeaa ja hyväksyttävää toimintaa, koska se voidaan muuttaa kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi.
Jotenkin mustavalkoisuudesta pääsee iän myötä. Joskus tuli vierastettua kaikkea vähänkin erilaista, mutta kokemuksien myötä sitä pystyy karistamaan ennakkoluulot. Kun on ihmetellyt mormonien kohteliaisuutta, krishnojen iloisuutta, keskustellut syvällisiä helluntailaisten kanssa, pohjoisessa nauttinut kiihkeästä kesäromanssista vl-tytön kanssa, kallistellut tuoppia ortodoksien seurana ja todennut käsityksensä islamista täysin vääriksi muslimiperheiden nuorten kanssa, niin kovin vaikea on enää suoriltaan olla ennakkoluuloinen tai heti kättelyssä tyrmätä toisen ajatusmaailmaa tämän taustan vuoksi.
Huvittavintahan onkin huomata, että joskus ne, joiden kanssa on samaa mieltä asioista, ovat kaikkein ikävystyttävimpiä ja ärsyttävimpiä seuralaisia ja ne, joiden kanssa välillä jutut käyvät hyvinkin kuumana, ovat paljon miellyttävämpää seuraa. Tämä vain vaatii molemmilta ymmärryksen siitä, että kumpikin aivan varmasti luulee olevansa omasta mielestään oikeassa ja toista on aivan turha yrittää käännyttää.
Ehkä parasta olisi, jos kukaan ei sanoisi toiselle, että ”sinun tapasi elää on väärä”.
Ja sitten julkisen ja yksityisen keskustelun raja. Nykyisen sosiaalisen median aikana on hauska huomata, miten erilaisen kuvan ihmisen itsestään antavat julkisuudessa ja sitten yksityisesti. Syvästi uskonnollinen ystävä, joka täyttää facebookin seinää jatkuvasti uskonnollisella ja konservatiivisella jutulla kertookin sitten yksityisesti omista synninteoistaan. Ulkoisesti harras muslimipoika kertoo olevansa ateisti ja miellyttävänsä vain perhettään. Meikkaamisen ja esiaviolliset suhteet kieltävän lahkon tyttö osoittautuu erittäin vapaamieliseksi eikä tästä tiedä edes oma perhe, kun tyttö pitää yllä siveää ja perinteitä arvostavaa kulissia. Rasisti ja väkivallasta tuomittu rikollinen ystävä suuttuu jos kahden kesken sanon jotain pahaa uskonnosta ja kipakasti ilmoittaa uskovansa Jeesukseen. Homoseksuaaleihin julkisesti kielteisesti suhtautuva ja sen ääneen sanova paljastuu sattumalta itse homoseksuaaliksi, joka kipuilee kovastikin maailmankatsomuksensa ja identiteettinsä kanssa.
Ja sitten minä, joka välillä tulisestikin pilkkaan uskontoa hölynpölynä kun on sattunut suuttumaan tuttavan kielteisestä kannasta homoavioliittoon tai aborttiin, mutta kuitenkin aina välillä elämän potkiessa kovaa naamaan on nöyrtynyt rukoilemaan jumalia yön pimeydessä.
Aika paha siinä on enää olla mustavalkoinen.