Mainettaan karismaattisempi Paavali (osa 6) - Paavali ja hengellisyys

Olen jo aiemmin viitannut eräässä tähän samaan blogisarjaan liittyvässä kommentissa, että me luterilaiset omimme mielellämme Paavalin. Se johtuu siitä johdonmukaisesta syystä, että juuri Paavalin opetuksesta löytyy ajatus uskosta vanhurskaaksi lukemisesta (esim.Room.4:3). Tiedämme, että luterilaisuus on perinteisesti tunnettu siitä, että sen piirissä uskonoppia on muotoiltu juuri Paavalin kirjeiden avulla. On historiallinen tosiasia, että Martti Luther teki kaikista suurimmat löytönsä juuri Roomalaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen äärellä. Ilman Paavalia meillä luterilaisilla tuskin olisi viittä sola-periaatetta.

[Ekskursio menneen juhlavuoden pohdintaani sola-periaatteista:

https://www.kotimaa24.fi/blogit/hieno-mutta-erehtynyt-luterilaisuus/ ]

Ennen kuin puemme apostoli Paavalin kokonaan luterilaisiin vaatteisiin, meidän saattaa olla myös hyvä huomata, että Paavali oli ”kaikkien luterilaisten sankaruuden” lisäksi kovan luokan karismaatikko!

Meidän kirkollisissa tunnustuskuntajaoissamme nämä em. kaksi ulottuvuutta suhtautuvat usein toisiinsa kuin tuli ja vesi. Kun ns. opilliset luterilaiset ovat enemmistössä, karismaattiset tulet sammutetaan kiireesti, ja päinvastoin. Usein nykykarismaatikkojen enemmistö taaas savustaa, vai pitäisikö sanoa höyrystää luterilaisia periaatteita edustavat ulos ”hengen” uudistusliikkeiden opetusviroista...

Apostoli Paavalin seurakunnissa oppi ja hengellisyys eivät olleet yhtä jyrkästi eri laareissa. Paavali puhui kielillä enemmän kuin kukaan muu (1Kor.14:18). Hän saattoi myös kehottaa tavoittelemaan (kiihkeästi) parhaita Pyhän Hengen lahjoja kuten profetoimisen lahjaa (1Kor.14:1).

Paavalin apostolivirassa on siis monia dynaamisia ulottuvuuksia. Perusluterilaisesta perspektiivistä katsoen ei ole liioiteltua sanoa, että hän taitaa olla myös mainettaan karismaattisempi mies.

Tämän blogin keskusteluteemoiksi ehdotan kahden pääkysymyksen pohtimista:

  1. Miten Paavalin kohdalla on selitettävissä, että samaan Paavali-pakettiin mahtuu kurinalainen ja jopa opillinen Raamattu-teologia sekä varsin ilmeinen karismaattinen kristillisyys?
  2. Miksi meillä on nykyään melko vähän luterilaisia seurakuntia, joissa olisi samaan aikaan läsnä terve opillisuus ja dynaaminen hengellisyys?
Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.

(1Kor.14:39)

 

 

Varaan tähän keskusteluun aikaa lauantai-iltapäivään asti.

19 kommenttia

  • Anita Ojala sanoo:

    Nuo kysymykset ovat tärkeitä, mutta eivät todellakaan helppoja vastata. Olen tiedostanut karismattisuuden puutteen oppia korostavissa luterilaisissa yhteisöissä, mutta en ole innostunut myöskään siitä karismaattisuudesta, johon olen ollut jonkin verran kosketuksissa.

    Vaikuttaa siltä, että me ihmiset olemme niin rajoittuneita, että aina ajaudumme jonkinlaiseen yksipuolisuuteen. Ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta yhdistää selkeää luterilaista oppia ja elämän tasolla ilmenevää karismaattisuutta. Sujuihan se Paavaliltakin. Oppi on tiedollinen perusta, josta elävä hengellisyys nousee. Uskon pitäisi olla niin päässä kuin sydämessäkin.

    Mutta mikä tosiaan mahtaa olla syy, että näiden vakuuttavaa yhdistämistä ei ole helppo löytää?

    Luterilaisen kirkon seurakunnissa ollaan niin korkeakirkollisia ja klerikaalisia, että varotaan ennen kaikkea hurmahenkisyyttä. Maallikoilla ei ole käytännön tasolla mahdollisuuksia ilmentää uskonkokemuksiaan, koska heillä ei katsota olevan riittävää teologista pohjaa. Heidän on tyydyttävä vain kuuntelijan osaan. Oppi siis ennen kaikkea. Jos jotain karismaattisuutta ilmenisikin, se ei pääse esiin luterilaisen seurakunnan kokoontumisissa. Siksi kai muita uusia yhteisöjä, cityseurakuntia, satamaseurakuntia yms. nouee kuin sieniä sateella.

    En kuitenkaan ymmärrä, miksi kielilläpuhuminen nostetaan aina ensimmäisenä esiin, kun puhutaan armolahjoista ja karismaattisuudesta. Olen kuullut muutamankin kerran kielilläpuhumista, enkä koskaan ole vakuuttunut sen aitoudesta. Eikä kukaan kielilläpuhuja ole osannut avata minulle tätä ilmiötä niin, että jaksaisin enää edes yrittää ymmärtää sitä. Ihmettelen Paavalinkin mainintoja siitä, erityisesti koska 1. Kor. 14: 22-25 ovat mielestäni täysin ristiriitaiset jakeet. Miten kielilläpuhuminen voi olla merkiksi epäuskoisille, jos he tulkitsevat uskovien olevan järjiltään kielillä puhuessaan?

    Mutta nämä nyt eivät ole mitään vastauksia kysymyksiisi. Yhdyn vain ihmettelemään asiaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Prof. Jukka Thurén huomioi, että em. kielissä voidaan viitata myös tuomioon, jolloin kansa joutuu kuulemaan outoja kieliä (Huom jae 14:21 ja Jes. 28:11)…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Kiitos, mutta tuosta nyt en ymmärtänyt yhtään mitään. Voisin vielä kysyä, ilmeneekö Evankeliumiyhdistyksessä tai Inkerin kirkossa sitten armolahjoja, mm. kielilläpuhumista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tärkeimmät armolahjat taitavat olla niitä, joista puuttuu kokonaan hämmästyttävä ihmeen leima: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Yritän ensin vähän avata sitä, miten ymmärrän Thurénin ajatusta… Käsittääkseni Paavali reflektoi kielillä puhumisen taustakuvana juutalaisen historiaa, jossa Jumalan puhuttelu (nuhde) näyttäytyi tottelemattoman ja uskottoman kansan hajotuksena vieraskielisten kansojen sekaan. – Tämä outokielisten sekaan joutuminen muistuttaa kuulijoita siitä, miten kaiken taustalla on tilanne, jolloin Jumala hajottaa yhteisen ihmiskielen moniin erilaisiin kieliin, jotta ihmiskunta ei ylpistyisi (1Moos.11:1-9) – Kristuksessa hajotus päättyy… Helluntain ihme palauttaa ihmiset yhden Jumalan suurten pelastussanoman äärelle… ja taas on kyseessä kieli-ihme. Tuo ihme ikäänkuin jo ennakoi Jumalan valtakunnan todellisuutta. Jumalan valtakunnassa me taas ymmärrämme toisiamme. – Tällaisessa suuressa kuvassa (eri kielisyyteen tuomion ja Kristuksessa tapahtuvan paluun kuvassa) “kielet” ovat siten merkki uskottomille… ei ehkä niinkään mikään yksittäinen kielillä puhumisen armolahjan omaava ihminen.

      Sleyn piirissä en ole törmännyt kovin paljon ns. henkilahjoihin kuten kielillä puhumiseen, mutta Inkerin kirkossa profeetalliset armolahjat ovat paikoitellen hyvinkin tuttuja. Niille on ominaista, että niitä on saatu tiettyjen vakavien tarpeiden ja tilanteiden tullessa ajankohtaiseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Kiitos, kun vaivauduit vähän selittämään. Mutta Thurenilla on ollut muitakin selityksiä, jotka eivät minulle ole avautunet. Sen kyllä olen ymmärtänyt, että helluntain ihme on jotain vastakkaista Baabelin tornin rakentamisen yhteydessä tapahtuneeseen kielten hajaantumiseen. Mutta en ymmärrä sen yhteyttä karismaattiseen kielilläpuhumiseen, jossa jäädään yhtä lailla ymmärtämättömiksi siitä, mitä toinen puhuu. Eikä puhuja itsekään ymmärrä. Paavali sanoo myös, että kielillä puhuva rakentaa itseään. Eihän se silloin ole mitään yhteyden rakentamista toisiin.

      Ko. Kor.kirjeen kohdassa Paavali puhuu kyllä ihan konkreettisesta kielilläpuhumisesta seurakunnassa ja epäuskoisten suhtautumisesta siihen. Jakeen sisäinen ristiriita ei selity. Alkuperäistekstissä tuntuisi olevan selkeä virhe.

      Eikä näillä teoreettisen tason selityksellä ole kovinkaan paljon merkitystä käytännön uskonelämän kannalta – eikä niiden kysymysten kannalta, joita blogissasi heitit. Näistä asioista voidaan teoretisoida ja väitellä loputtomiin, mutta harvoin niistä saa mitään oleellisia oivalluksia, joilla olisi todellista merkitystä.

      Martti Pentti: Niin, ja antamisen armolahja. Sitä ei kukaan yleensä korosta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Minäkään en väitä osaavani avata Paavalin logiikkaa tällä kohdin kovin kirkkaasti, mutta itselleni tulee mieleen tällainen ajatus…

      Paavali tuntuu hyppäävän Baabel- ja diasporametaforastaan seurakunnallisiin ohjeisiin. – Mitäpä jos hän tahtoo sanoa, että selittämättä jätetty (kaaottis-karismaattinen) kielilläpuhuminen on vähän kuin Baabelin sekasotku, josta kukaan ei rakennu? Siksi hän ohjaa minut (sinut) mieluummin puhumaan viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä (1Kor.14:19).

      Käsittääkseni kielillä rukoilemisella on Paavalin mukaan kaksi funktiota; yhtäältä Paavali korostaa selkeän julistuksen asiaa (jotta kaikki srk:ssa rakentuisivat), toisaalta Paavali antaa ymmärtää, että tällä mystiseksi ja selittämättömäksi jäävällä kielillä rukoustavalla on jokin salattu funktionsa yksityiseksi rakennukseksi. Tällöin sitä ei ole kuitenkaan käsittääkseni tarkoitettu seurakunnassa ääneen rukoiltavaksi, vaan yksityisiin rukoushetkiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Karsimat eli lahjat ovat väärin ymmäretty, jos me kuvittelemme, niiden olevan joitain erityisiä ja poikkeuksellisia ominaisuuksia ihmisessä. Suurin Lahja on Jumalan Pojan usko, joka siis tulee yksin Evankeliumin kautta ihmisen osaksi.

    Kaikki hyvät lahjathan tulevat Jumalasta Hänen Armonsa kautta ja ovat seurakunnan rakentamiseksi, niiden päämääränä on vahvistaa ihmisten uskoa Kristuksen ylösnousemuksen todistukseen. Jumalan lahjojen sekoittaminen hurmahenkisyyteen on vaarana, jos emme ole lujasti kiinnittyneet Kristuksen Armoon ja Jumalan lupauksiin.

    Paavali taisteli nimenomaan näitä sielullisia hurmahenkiä vastaan, kuten myös fariselaisuutta vastaan.

    Ongelmalliseksi ns. karismaattisuuden tekee ihme keskeisyys, sillä ilman ihmeitä ihminen ei usko ja siksi myös eksyttäjä tekee ihmeitä, että ihmiset menisivät harhaan. Jeesus sanoo: ”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” Matt.24:24

    Ja tosiaalla Jeesus taas sanoo:”Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko”

    On hyvä osata erottaa Jeesuksen tunnusteot ja ne ihmeet, jotka seurasivat Apostolien julistusta. Edelleen ihmisiä kääntyy Kristuksen puoleen, kun Kristusta julistetaan, mutta voimakkaita kääntymisen kokemuksia ei tahdota Kirkossa oikein sietää. Ja monet hakeutuvat kokemustensa jälkeen esim. Helluntalaisten joukkoon.

    Näin ei tarvitsisi olla, jos Kirkossa olisi selkeää opetusta asiasta. Vasta kääntyneet helposti paisuvat ja ovat innoissaan helposti julistamassa koko maailmaa Kristukselle, mutta monet ajavat myös pian karikkoon, koska ovat nielleet Pyhän Hengen karvoineen päivineen, koska heidän focus on usein ihmisessä ja ihmisen toiminnassa ja voimassa. Kun synti sitten tulee lopulta ilmeiseksi, niin omat voimat yleensä loppuvat ja Jumalan Armo alkaa kirkastumaan, jos alkaa….

    Kirkossa taas korostuu Jumalan Voima ja ihmisen heikkous ja synti, ja kuitenkin saamme vastaanottaa Jumalan huolenpitoa ja turvaa Kristuksen kautta, ilman ehtoja. Monet lihalliset ja sielulliset kristityt syyttävät Kirkkoa halvan Armon opista, mutta silloin ei ole vielä ymmärretty Jumalan Armosta mitään.

    Martti toi esiin ne Armo Lahjat, joita me helposti pidämme itsestään selvinä, mutta ne juuri ovat tärkeimpiä. Kielillä puhuminen on tarkoitettu ihmisen ja Jumalan väliseen keskusteluun, mutta kuten rukouskin, ei sen tarvitse olla ääneen rukoilemista, kunhan ymmärtää mitä henki rukoilee. Kun Henki meissä rukoilee, niin se paljastaa meidän omat vääryydet ja tuo esille Jumalan Tahdon elämässämme.

    On tärkeää, että olemme tietoisia Jumalan suunnitelmista ja tahdosta maailmassa, vaikka olemme heikot ja kaiketi juuri siksi Jumala myös pitää meidät oikealla paikalla nöyrinä, että emme paisuisi, jos saamme näkyjä ja profetioita.

    Paavalilla oli jatkuva huoli, ettei hänen oppettamansa Kristus menisi hukkaan Seurakunnassa, sillä heidän keskuuteen oli noussut monia harhaopin kannattajia. (Lukekaa kirkkohistoriaa)

    Onko Kirkko siis menettänyt Karismansa? Jos Kirkko pysyy lujasti Kristuksen sanassa ja opissa, niin ei ole huolta, mutta jos Kirkko lähtee seuraamaan hurmahenkiä ja maailman opin tuulia, niin kovaa kyytiä on luvassa… Jos Kirkko lähtee kyselemään ihmisen tunteilta, ihmismieleltä ja maailmasta neuvoa, vaikka meillä on Jumalan Hengen mieli ja neuvo saatavilla, niin voi mieitä…

    ”Voi uppiniskaisia lapsia, sanoo Herra, jotka pitävät neuvoa, mikä ei ole minusta, ja hierovat liittoa ilman minun henkeäni, kooten syntiä synnin päälle; jotka menevät Egyptiin, kysymättä minulta, turvautuakseen faraon turviin ja etsiäkseen suojaa Egyptin varjossa! Faraon turva koituu teille häpeäksi ja suojan etsiminen Egyptin varjosta häväistykseksi. Sillä vaikka hänen ruhtinaansa ovat Sooanissa ja hänen sanansaattajansa saapuneet Haanekseen asti, joutuvat kaikki häpeään kansan tähden, josta heillä ei ole hyötyä-ei apua, ei hyötyä, vaan häpeätä ja pilkkaa.” Jes.30:1-5

    Mitään uutta ja ihmeellistä neuvoa ei ole luvassa, on vain Ikiaikaisen ja Korkeimman Jumalan oppi Kristuksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Olisiko mahdollisesti niin, että silloin kun järjestys on oikea, kuten kirjoitat, “Suurin Lahja on Jumalan Pojan usko, joka siis tulee yksin Evankeliumin kautta ihmisen osaksi.”, tällöin myös Pyhän Hengen muut voimavaikutukset löytävät ajattelussamme oikean sijan ja paikan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kumpi voimavaikutus lienee tärkeämpi, yhden illan hurmioitunut kokoontuminen täydellä stadionilla vai kärsivällinen jaksaminen kymmenien vuosien työssä vaikeissa olosuhteissa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • ismo malinen sanoo:

      Niin, järjestys on oikea, kun vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä. Mehän uskomme yhden ja yhteisen apostolisen seurakunnan, emmekä siis usein näe sitä. Moni kuitenkin etsii juuri näkyviä merkkejä, jotta voisi varmasti kuulua oikeaan porukkaan. Ihmeet ja merkit ovat usein näkyviä ja siksi myös niiden kautta meitä eksytetään helposti. Olen itsekin kohdannut hämmentäviä tapahtumia ja niiden todistuksen arvo on suuri, mutta ei niiden varaan voi mitään rakentaa. Jumalan Sanan Lupaukset Kristuksessa ovat yksin Pyhän Uskon ja Toivon ankkurit.

      Rakkautta on ilmassa silloin kun sokeat saavat näkönsä ja vangit vapautetaan Jumalan Tahdon mukaan. Silloin voi tapahtua myös merkillisiä ja lähes yliluonnollisia Hengellisiä, mutta niiden arvo on vain osallisille merkityksellinen. Eivät kaikki kohtaa enkeleitä, eikä ole tarkoituskaan. Usko Kristukseen on kuitenkin Pelastuksessa kaikille yhteinen Lahja ja suurin ihme.

      Vastakääntyneellä Ihmisellä on kiire pukeutua, vaikka usein häntä ei ole edes vielä riisuttu, koska alastomaksi riisuminen ei ole meille luontaista. Jumala kuitenkin riisuu meidät tahdomme tai emme, jos olemme Hänen omiaan.

      Tämän maailman henki on oman kunnian pyyntö ja moni kristittykin eksyy kunnian himoissaan myös hengelliseen ylpeyteen. Paavali varoittaa meitä:

      Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut. Room.12:2-3

      Loppujen lopuksi me olemme kaikki yhteisellä matkalla kotia kohti, joten jos joku on saanut kokea ihmeen olkoon kiitollinen, mutta älköön sen tähden ylpistykö. Jos jollain on erityisiä armolahjoja, niin ei hän kuitenkaan niiden tähden pelastu, koska olemme Jumalan silmissä kuin tuhka ja Jumala kyllä tietää mitä tekoa olemme, mutta sitä suurempi on se Armo, joka Kristuksessa on meitä kohdannut, sillä tiedämme Hänen Luoneen meidät Hengelliseen ja Iankaikkiseen Kristuksen Sanan kautta.

      ”Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme, sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.” 2.Kor.5:1-7

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Manu, kiitos mielenkiintoisesta pohdinnasta. Hahmotan opillisen haasteen itse kaksiosaisena. Yhtäältä on kyse jännitteestä sana & sakramentit Hengen instrumentteina vs.rukous & ihmeet Hengen instrumentteina. Johannes Bäck kiteytti aikanaan hyvin: sana ja sakramentit ovat armonvälineitä; rukous on armoetu (=saamme turvallisesti puhua Jumalan kanssa). Toisaalta on kyse siitä, millä tavoin Schmalkaldenin opinkohtien III osan lausumat ovat sovitettavissa karismasatisuuteen, jossa jo lähtökohtaisesti irrotetaan Hengen toiminta armonvälineistä ja saarnavirasta Lutherin Kirkkopostillan ja eräiden epistolasaarnojen opetus Roomalaiskirjeen 12.luvusta ja ihmeiden kuulumisesta kriisitilanteisiin ja Vanhaan kirkkoon vs modernin karismaattisen kirjallisuuden korostukset Hengen toiminnasta tänä aikana. Mitä mieltä olet Missouri-synodin karismaattisuutta koskevista arvioista ja tulkinnoista?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos Marko S. hyvin sanoitetusta jäsennyksestä.

      Missourin aiheeseen liittyviä arvioita ja tulkintoja en valitettavasti tunne kovin hyvin, mutta olisin toki kiinnostonut kuulemaan mihin viittaat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Palaan vielä yleisteeman ja Ismon pohdinnan äärelle…

    Olen usein miettinyt, miksi ns. suuri kirkko (valtion tai kansan-) on usein vähän kädetön sovittamaan herätyksiin liittyviä Pyhän Hengen voimavaikutuksia elämäänsä. Tämä on nähty jo useissa Suomen kansan herätyksissä. – Yksi aivan käytännöllinen syy on luultavasti liian suurten seurakuntien aiheuttama ongelma. Jos työntekijät ovat liian kaukana seurakuntalaisista, syntyy aina jonkinlainen valtaetäisyys, vaikka yhteisön ideaaleissa olisi kuinka vahvasti ajatus tasa-arvosta. Tällöin paimen ei juuri tunne laumaansa, vaan on enemmin etäinen uskonnollinen virkamies tai asiakasneuvoja/-palvelija kuin paimen.

    Kristillisen seurakunnan normaali tilanne tulisi olla se, että paimen tuntee laumansa. Tällöin esim. aitojen profeetallisten viestien tuojien, tai niiden tahojen jotka vain esiintyvät profeettoina erotteleminen toisistaan on helpompaa. Raamatussa paimen arvioi seurakuntansa hengellistä elämää yhdessä seurakunnan vanhinten kanssa, mutta elää samalla itsekin aidosti saman yhteisön jäsenenä. Liian suurissa yksiköissä (joissa paimen usein asuu ties missä ja vanhimmistosta on jo tullut osa maallista kunnallispolitiikkaa) on joskus vaikeaa tietää, mihin jokin hengellisen elämän yllättävä ilmiö liittyy, koska tämä em. yhteys on sangen ohut, tai puuttuu kokonaan.

    Törmään aina välillä työssäni ihmisiin, jotka antavat ymmärtää, että Pyhä Henki on kehottanut erilaisia asioita. Kantapään kautta olen joutunut opettelemaan näiden Hengen/tai hengen ilmoitusten arvioimista. Tässä olen havainnut, että selkeä ja tunnettuun raittiiseen seurakuntayhteyteen kuuluminen on paras lähtökohta lähteä liikkeelle. – Nykyään on näet aika paljon itse itsensä profeetaksi korottaneita, jotka eivät ole vastuullisina minkään seurakunnan yhteydessä. Heidän sanomisiaan, tekemisiään ja välillä aivan katteettomia lupauksiaan/profetioitaan on välillä tavattoman vaikeaa arvioida.

    Siksi nostan nyt pohdittavaksenne tämän aivan käytännöllisen näkökulman. Jos/paimen tuntee laumansa, myös henkien erottamisen tehtävää voidaan hoitaa kohtuullisen hyvin. Kun asioiden arvioiminen on luontevaa, silloin armolahjat eivät (enää) ole asioita, jotka täytyisi työntää jonnekin näkymättömiin. – Olen kohdannut muutamia kertoja aivan uskomattoman kauniita esimerkkejä, miten Pyhä Henki puhuu seurakunnalle profetian kautta “rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi” (1Kor.14:3). – Luonnollisesti tällainen viitekehys edellyttää toteutuakseen myös paimenviran ja vanhimmiston, joka toimii uskollisesti Raamatun sanan pohjalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Manu, näin ulkomuistista jotain: Kielilläpuhuminen = taitavaa tulkkausta ja profetointi = sanan selitystä (tärkeää) tai tulevaisuuteen näkemistä (vähempiarvoista). Kirkolla on aina potentiaali merkkien tekemiseen, mutta se ei aktualisoidu kuin sellaisessa tilanteessa jossa Jumala hyväksi näkee. Ihmeet olivat tarpeen kirkon alkuaikoina totuuden vahvistajina, mutta nyt meillä on sana ja sakramentit. Missouri teki karismaattisen liikkeen tulkinnat pitkälti kiistävän teologisen raportin 1970-luvulla ja sen tulosten tiivistelmä löytyy tietolaatikkona Lutheran Study Biblestä. Itse en oikein ole osannut yhtyä kaikkiin sen tulkintoihin – omista kokemuksistani johtuen . Mielestäni Schmalkaldenin artikloiden opetus sanan ja Hengen suhteesta on sen verran keskeinen ja hyvin perusteltu, että olen kallistunut ajattelemaan, että ainakaan karismaattisen liikkeen tulkintoja ei voi pitää luterilaisen kristillisyyden kanssa yhteen sovitettavissa olevina. Mutta olen avoin sille, että olen käsittänyt jotain väärin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos viestistä! Yritän tutustua Missourin ajatteluun jossakin vaiheessa paremmin. Minulla on ainakin tuo Study Bible tietokoneella…

      Itse ymmärrän Paavalin kirjeiden (myös täällä pohdittujen kohtien) pohjalta, että on olemassa myös sellaista kielillä puhumista, jossa puhujan kieli on muille käsittämätöntä ja hän ns. “puhuu salaisuuksia hengessä” (1Kor.14:2). – Tässä valossa ajatus kielillä puhumisesta ja sen selittämisestä vain yleismerkityksessä vaikuttaa hieman riittämättömältä tulkinnalta.

      Karismaattisuus nykyisenä uskonnollis-sosiologisena ilmiönä on nähdäkseni ainakin tietyin osin erotettava Raamatun kuvaamasta karismaattisuudesta. Tässä niinkuin monessa muussakin asiassa täytyy kuitenkin varoa ns. heittämästä lasta pesuveden mukana. Tätä pohdiskelin jo aiemmin: https://www.kotimaa24.fi/blogit/terve-karismaattisuus/

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Suomeksi on aika hyvä kirja Veli Matti Kärkkäinen Pyhä Henki,” teologisia näköaloja meille ja muualla”. Vanhoissa liturgisissa kaavoissa, kaavoihin oli valmiiksi merkitty profetian osuus ( kuten vrt 1 Kr). Kirkkohan on karismaattinen, joten mitään ongelmaa sisänsä tässä ei pitäisi olla. Ongelma tulee miten käytännössä toimitaan. Nyt näyttää siltä että ei osata toimia. Kiron ohjausperinteestä on tässä apua, mikä meille ( luterilaisilla on ohut). Schmalkaldenin artikloiden opetus sanan ja Hengen suhteesta ei ole karismoja vastaan vaan niiden puolesta. Siltäähän tuo jo itse karisman, esim viran karisman.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Juuri tuo ohjausperinne on hyvä näkökulma. Sitä itsekin yritin tavoitella, kun pohdin liian virkamiesmäiseksi käynyttä rakennetta (kommentti 16.11.2018 21:03 ) – Ohjausperinne on hyvä käsite, se kattaa laajemman alan. Tarvitaan sekä sopivalla hallintorakenteella toimivat yksiköt että raitis Raamattu-teologinen pohja.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitos hyvistä keskusteluista ja hyvää kohta alkavaa pyhäpäivää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Manu Ryösö
    Manu Ryösö

    Olen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen pastori. Työskentelen myös Inkerin kirkossa. Lue lisää: https://www.taivaallinenlahja.fi/manu-ryoso