Mannerheimin kotinatsi?

Mikä oli miehiään kenraali Waldemar Erfurth, Saksan armeijan yhteysupseeri Mikkelin päämajassa vuosina 1941-44? MOT-ohjelma pari viikkoa sitten (25.9.) käytti hänestä aika suurpiirteistä luonnehdintaa "Mannerheimin kotinatsi".

- - -
Kotiryssät ovat toki kylmän sodan ajalta tunnettuja. Monilla suomalaisilla poliitikoilla oli yhteyshenkilö Tehtaankadulla, joka välitti tietoja Kremliin ja sieltä takaisin. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen tarkoituksena oli kontrolloida suomalaista politiikkaa.

Yksi tunnetuimpia oli lähetystövirkailija Viktor Vladimirov 1960-luvulta lähtöönsä saakka 1984. Opiskelutoverini teologisessa tiedekunnassa ja russologi Arto Luukkanen kirjoitti 2014 julkaistun vakoiluromaanin Suojelusenkeli, joka kuvaa Vladimirovin roolia KGB:n "märkien operaatioiden" osastolla 13.
_ _ _
Eilisen Iltiksen pääkirjoitus (9.10.) toteaa otsikossaan "Kotivenäläisillä ei ole enää paluuta" ja tarkastelee uuden suurlähettilään Pavel Kuznetsovin suhdetta Suomeen, joka alkoi ensimmäisellä komennuksella 1980-luvulla. "Vielä 1970-luvulla valtaa havittelevan suomalaisen poliitikon piti tuntea lähetystössä joku, ja silloin syntyi epävirallinen "kotivenäläinen" - tai kansanomaisemmin "kotiryssä"-järjestelmä. Iltis toteaa, että ajat ovat muuttuneet. Suomi kuuntelee naapurimaiden viestit, mutta tekee puolustukseen ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät ratkaisut itsenäisesti.
- - -
Palaan Erfurthiin. Oliko hän siis Mannerheimin kotinatsi, joka yritti vaikuttaa Saksan edun mukaisesti Suomen sotapolitiikkaan? Suoralta kädeltä voin sanoa, ettei hän ollut natsi. 1879 syntynyt Erfurth oli mukana I maailmansodassa kapteenin arvoisena ja jäi eläkkeelle 1931, ennen natsien valtaan tuloa.

Entä yrittikö hän vaikuttaa Saksan edun mukaisesti Suomen sotapolitiikkaan? Tähän ei ole mahdollista vastata aivan lyhyesti. Hän oli joutunut tai päässyt Mannerheimin karisman taikapiiriin, jossa hänen lojaaliutensa Mannerheimia ja Suomea kohtaan kasvoi kaiken aikaa. Olen lukenut Erfurthin päiväkirjaa vuodelta 1944 varsin tarkasti. Siitä käy ilmi hänen ratkaiseva vaikutuksensa Suomen eduksi ase- ja elintarvikeavun saamisessa kesällä 1944 - vaikka Suomen ja Saksan väliltä puuttui valtiosopimus.
_ _ _
Mannerheim kirjoitti 16. maaliskuuta kenraali Keitelille luettelon Suomen kipeästi tarvitsemasta sotamateriaalista. Samaan aikaan Neuvostoliitto vaati Suomelta ehdotonta antautumista. Aikaa oli annettu 18:een maaliskuuta. Erfurth arvioi seuraavasti: "Suomen hallitus tulee vastaamaan, että se jatkuvasti pyrkii rauhaan, mutta ei voi hyväksyä Neuvostoliiton ehtoja keskusteluitta".

Stuka-syöksypommittajalentue ottaa korkeutta ja maataistelukoneet valmistautuvat seuraamaan niitä (kesä 1944).

Sama asetelma jatkui pitkin kevättä. Neuvostoliitto ja suomalainen rauhanoppositio (eräät vasemmistopoliitikot) painostivat ehdottomaan antautumiseen. Mannerheim taas etsi Saksalta aseapua. Hitler vaati sen ehtona Suomen lojaaliuden osoitusta, sitoutumista Saksan rinnalla pysymiseen.

Erfurth pohtii tätä seikkaa monessa yhteydessä: "Suomi ei ole kytketty minkään sopimuksen sitein Saksaan. ... Olemme taistelleet kolme vuotta Suomen rinnalla, jakaneet viimeisen leipäpalamme suomalaisten kanssa ja auttaneet siinä missä olemme auttaa voineet. Saksalaisen käsitystavan mukaan on siten syntynyt, tosin ilman kirjallisen sopimuksen valtio-oikeudellisia sitoumuksia, kohtalonyhteys, jota ei voida nyt yhtäkkiä toisen osapuolen taholta julistaa mitättömäksi, kun tämä toinen osapuoli laskee siitä hyötyvänsä."
_ _ _
Erfurth vetoaa siihen, että Suomen tulee sopimuksen puuttumisesta huolimatta sotia edelleen Saksan rinnalla. Heinrichs puolestaan nostaa esille kenraali Jodlin muistion lokakuulta 1943, jonka mukaan Saksan ylijohto tulisi osoittamaan ymmärtämystä, jos Suomelle tarjoutuisi tilaisuus siedettävin ehdoin päästä irtautumaan sodasta (28.3.1944). Nämä olivat ne kysymykset, joiden välillä Suomen sodanjohto ja poliittinen johto kamppailivat: Saksan rinnalla pysyminen aseavun saamiseksi ja toisaalta sodasta irrottautumisen mahdollisuus, jolloin valtiosopimusta ei pitänyt solmia Saksan kanssa.

En mene kaikkiin yksityiskohtiin. Lyhyesti totean, että Mannerheim ja poliittinen johto kulkivat kevään 1944 veitsen terällä. Valtiosopimus Saksan kanssa olisi romuttanut erillisrauhan mahdollisuuden Neuvostoliiton kanssa. Suomi olisi kaatunut Saksan kanssa viimeistään keväällä 1945 ja menettänyt itsenäisyytensä. Toisaalta ilman Saksan aseapua - 202. Rynnäkkötykkiprikaatia, Osasto Kuhlmeytä ja sen syöksypommittajia sekä muita asetoimituksia (kenttätykkejä, panssarivaunuja, pst-tykkejä, ja muuta pst-kalustoa) Suomi ei olisi varmaankaan kyennyt torjumaan Puna-armeijan suurhyökkäystä kesä-heinäkuussa 1944.
_ _ _
Venäjän esittämät ankarat aselepoehdot tulivat Mannerheimin tietoon 3.4.44. Eduskunta torjui ne 13.4. Kenraalieversti Jodl kävi Saksasta tapaamassa Mannerheimia ja rohkaisemassa Saksan rinnalla pysymiseen. Hän kommentoi tilannetta kirjeessään Erfurthille jälkikäteen 11.4. Poliittinen ilmapiiri ja lehdistö olivat kuitenkin muuttuneett epäystävällisiksi Saksalle ja Hitler päätti lopettaa aseavun Suomelle 19.4. Heinrichs kävi Saksassa 28.4. tapaamassa Keitelia, joka oli menettänyt uskonsa Suomeen. Jodl sen sijaan tarjoutui lepyttämään Hitleriä: "Saksalaisille asetoimituksille oli saatava arvovaltainen vakuutus." Erfurth oli yhteyksissä Jodliin aseavun saamiseksi. Tämä välitti tiedon Erfurthille 19.5., että Suomeen tarkoitetut aseet olikin lähetetty muille rintamille.

Vihdoin myös Hitler kirjoitti Mannerheimille aseavun epäämisen syistä 1.6. "Me olemme erittäin syvästi katkeroituneet siitä tavasta, jolla eräs liittolaisemme meidät on pettänyt ja toiset liittolaiset pitävät isestään selvänä asiana, että he voivat mahdollisuuksien puitteissa kulkea omia teitään omien etujensa ajamina. ... Ryhtyykö Suomi rauhanneuvotteluihin vai ei, ei missään tapauksessa ole Suomen oma sisäinen kysymys, vaan se koskee kaikkia tähän taisteluun osallistuvia kansakuntia." Kirjeensä lopussa hän vielä vetoaa siihen, että "suomalainen sotilas erinomaisen urheana ja arvostetun johdon alaisena ei tule vetäytymään pois (Saksan rinnalta)."

Mannerheim kysyi syntymäpäivänään 4.6.1944 Erfurthilta: "Mitä minun on tehtävä? Miten voimme lepyttää Hitlerin suuttumuksen?"... "Ellemme saa Saksasta lainkaan aseita, me häviämme sodan. Jos olisimme tienneet, että Saksa eräänä kauniina päivänä kieltäisi meiltä aseavun, emme olisi milloinkaan päättäneet ryhtyä sotaan".

(Marsalkka Mannerheim ja presidentti Ryti ottavat vastaan korkeaa vierasta - selin - Immolassa 4.6.1942. Erfurth Heinkelin pyrstön kohdalla).

Kenraali Talvela totesi seuraavana päivänä, että suomalaisten piti "suurinta rehellisyyttä ja vilpittömyyttä osoittamalla haihduttaa syntyneet epäluulot." Suomi oli aina vetäytynyt Saksan ehdotuksista solmia valtiosopimus, koska hallitus oli selvillä, ettei eduskunta hyväksyisi sitä. Ehrfurth kysyi Talvelalta, eivätkö presidentti Ryti ja Hitler pääsisi kahden kesken ratkaisuun?
_ _ _
Kesäkuun 10. alkoi Puna-armeijan ennennäkemättömän ankara hyökkäys Kannaksella ja tykistön rumputuli "pyyhkäisi pois" 10. Divisioonan rykmentin Valkeasaaren luona. Läpimurtokohdassa 600-1000 vihollisen lentokonetta ahdisti suomalaisia. 12. kesäkuuta Mannerheim pyysi Erfurthia välittämään pyynnön pikaisesta avusta: lentokoneita, panssarintorjuntatykkejä ja rynnäkkötykkejä. Seuraavana päivänä Erfurth sai Mannerheimilta lahjaksi kultaan valetun Vapaudenmitalin, jota jaettiin vain tämä yksi kappale. Mannerheim totesi kirjeessään Erfurthille: "...Me olemme Teidän toiminnassanne nähneet palavan innostuksen, jota olette osoittaneet perehtyäksenne meidän kenties hyvinkin erikoislaatuisiin olosuhteisiimme ... Te olette oppinut ymmärtämään meidän olojamme ja meidän pyrkimyksiämme, mistä olemme Teille hyvin kiitolliset."
_ _ _
Puna-armeijan suurhyökkäys käynnisti jälleen Saksan aseavun. 16. kesäkuuta tuli tieto, että Lentolaivasto 1:stä tulee mahdollisimman nopeasti hävittäjiä Suomeen, samoin panssarilähitorjunta-aseita sekä tykistöä. Mannerhein lähetti pyynnön Erfurthille rynnäkkötykkien ja panssarivaunujen saamiseksi. Vielä samana päivänä kaksi muodostelmaa hävittäjiä lensi Immolaan. 20.6. tuli tieto 303. Rynnäkkötykkiprikaatin (42 vaunua) ja syöksypommituslaivueen lähettämisestä Suomeen. 21.6. Mannerheim lähetti kiitossähkeen Hitlerille.

Ulkoministeri Ribbentrop saapui 23.6. Helsinkiin vaatimaan Suomelta selvää ja julkista tunnustusta Saksalle. Jos sitä ei tule, aseapu keskeytetään. Hitler oli lähettänyt Ribbentorppin viimeisenä vetonaan Suomeen saadakseen todistuksen Suomen ja Saksan liittosuhteesta. Erfurth kirjoitti seuraavana päivänä: "Ribbentrop ei ollut ymmmärtänyt tai ei tahtonut ymmärtää, että kaikkein vaikeinta on saada aikaan Saksan vaatima sitoumus, jonka antamista mikään Suomen hallitus ei ole valmis ottamaan vastuulleen."

Ribbentorp on kärsimätön ja odottaa vastausta. Erfurth kuvaa keskustelua kulisseissa.
Lopulta tilannne ratkesi 26.6. kun presidentti Ryti antoi vaaditun selityksen omissa nimissään ilman eduskuntaa ja ojensi Ribbenttropille klo 22.15 Hitlerille osoitetun kirjeen. Siinä hän toteaa: "Katsoen siihen aseveljelliseen apuun, jota Saksa suo Suomelle nykyisessä vaikeassa tilanteessa, julistan minä Suomen Tasavallan presidenttinä, etten tule tekemään rauhaa Neuvostoliiton kanssa ilman Saksan valtakunnan hallituksen suostumusta enkä sallimaan sitä, että minun nimittämäni Suomen hallitukset tai muut henkilöt käyvät aselepo- tai rauhanneuvotteluija ilman Saksan valtakunnan hallituksen suostumusta."

5. heinäkuuta saapui Saksasta myönteinen vastaus Mannerheimin pyyntöön aseavusta ja seuraavana päivänä Lentolaivasto 1:n päällikkö tuli tarkastamaan Immolaan everstiluutnantti Kuhlmeyn lentoyksikön. 8. heinäkuuta Mannerheim kiitti Erfurthia "niistä korvaamattomista palveluksista", jotka tämä oli tehnyt välittämällä Mannerheimin toivomukset aseavusta Saksaan.

(Kuvassa: Heinkel He 111 H-6 Immolassa, 4.6.1942. Vas. kenrl. Lauri Malmberg, Saksan ilmavoimien päämajamestari von Seidel, Suomen ilmavoimien komentaja Lundqvist, panssaridivisioonan komentaja Lagus).
_ _ _
Heinäkuun lopulla Venäjän suurhyökkäyksen torjumisen jälkeen Suomi alkoi salaisesti valmistella rauhaa Venäjän kanssa. Erfurth aavistelee jotain tämän kaltaista, kun hän kertoo presidentti Rytin lentäneen Mikkeliin: "On siis ilmeisesti ollut valtioneuvottelu heinäkuun 28. päivän iltana Sairilassa, ja suomalaiset tahtovat päivänselvästi pitää minut syrjässä tästä käynnistä ja sen aikana käydystä neuvottelusta."

1. elokuuta Heinrichs kertoi Erfurthille, että Ryti oli luopunut virastaan ja eduskunta säätää lain, jonka mukaan Mannerheimista tulee presidentti. Saksalaisen kannan mukaan Rytin sitoumus sitoi myös Mannerheimia. Erfurth kuitenkin näki saksalaisen kannan heikkoudeksi sen, ettei eduskunta puuttunut lainkaan Rytin ja Ribbentropin juhannuksena solmimaan sopimukseen. Keitel kuuli Mannerheimilta saman tulkinnan 17. elokuuta. Mannerheim ilmoitti sen Saksan hallitukselle 26. elokuuta ja kirjoitti Hitlerille 2. syyskuuta kirjeen, jossa kertoi johtavansa Suomen pois sodasta. Samana iltana eduskunta suostui venäläisten vaatimuksiin. Erfurth kuvaa rauhan hanketta ja osoittaa ymmärtävänsä Suomen tilannetta.
_ _ _
Mikä oli sodan lopputulos? Suomi onnistui kahdessa asiassa: torjumaan Puna-armeijan suurhyökkäyksen Saksalaisen aseavun turvin ja sen jälkeern irtautumaan sodasta erillisrauhaan. Presidentti Ryti uhrautui ja otti niskoilleen sopimuksen tekemisen Saksan kanssa, jonka sittemmin petti jättäessään presidentin viran. Tämä sopimus oli raskauttava asia hänen saamassaan sotasyyllisyystuomiossa, jonka hän sovitti kuritushuoneessa. Rytin sopimus kuitenkin pelasti Suomen.

Viime aikoina on jälleen haluttu korostaa Suomen olleen sotilaallisessa liitossa Natsi-Saksan kanssa. Samalla Suomen käymän torjuntataistelun oikeutuksen ylle on heitetty epäilys. Mielestäni Erfurthin päiväkirja vuodelta 1944 osoittaa, ettei sotilaallista valtioliittoa ollut vaikkakin Suomi ja Saksa taistelivat aseveljinä samaa vihollista vastaan.
_ _ _

Miten kävi Waldemar Erfurthille, Mannerheimin ja Suomen ystävälle? Hän joutui sodan jälkeen amerikkalaisten vangiksi vuoteen 1947 asti. Mannerheim tuli Sveitsistä tapaamaan kenraali Erfurthia ja toi tälle herkkukorin; hedelmiä ja suklaata. Köyhyydessä elävä Erfurth purskahti itkuun. Unto Hämäläinen (HS 28.5.2017) on kirjoittanut kohtaamisesta Freiburgissa.

- - -
Entä mitä tapahtui ainulaatuiselle, kultaan valetulle Vapaudenristin ansiomitalille, jonka Mannerheim luovutti Erfurthille 13. kesäkuuta 1944? Se katosi sodan jälkiselvittelyissä. Erfurthin amerikkalaiset vangitsijat veivät sen, mutta antoivat tämän pitää muut suomalaiset kunniamerkit.

PhD Antti Matikkala käsittelee aihetta kirjassaan Kunnian ruletti - Korkeimmat ulkomaalaisille annetut suomalaiset kunniamerkit 1941-1944 (SKS 2017) sivulla 487-489. Erfurthille myönnettiin Suomen Vapaudenristin Ritarikunnan 1. luokka rintatähtineen 1941. Pääministeri Ryti myönsi Erfurthille Mannerheimin esityksestä (30.11.1940) Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan suurristin, jonka Kivimäki luovutti tälle Berliinissä 3.4.1941. Yhtenä perusteena myöntämiselle oli, että Erfurth oli isännöinyt kenraali Tuompoa Länsirintamalla v. 1940. Erfurth ei voinut kuitenkaan kantaa Valkoisen ruusun suurristiä sodan aikana, koska sitä ei myönnetty miekkojen kera. Miekkoja yritettiin anoa myöhemmin, mutta Mannerheim kieltäytyi esittämistä asiaa presidentti Rytille.
_ _ _

Heinrichs ja tämän "adjutantti" evl. Jorma Korvenheimo kävivät Saksassa Erfurthin 75-vuotispäivillä 1954 ja Erfurth kutsuttiin seuraavana vuonna Suomeen, jolloin Talvela tarjosi tälle kotonaan lounaan ja Korvenheimo omakotitalonsa puutarhassa iltapäiväkahvit. Myös vierailu Heinrichsin luona kuului ohjelmaan. Tuolloin oli ilmeisesti tullut puheeksi, että kultainen Vapaudenristin ansiomitali oli viety Erfurthilta. Syntyi päätös hankkia hänelle uusi mitali, jonka junailun Jorma Korvenheimo sai tehtäväkseen. Sodan aikana oli valmistettu 10 kullattua hopeista Vapaudenristin mitalia. Korvenheimo toimitti yhden niistä Erfurthille 1958 (kiitän Antti Matikkalaa näiden tietojen antamisesta 12.10.).

Evl. Korvenheimon poika, suurlähettiläs Pekka Korvenheimo muisteli minulle lyhyesti 17.8. Erfurthin vakioyöpaikassa Helsingin Seurahuoneella, kuinka Erfurth vieraili heidän kodissaan 1955. Erfurthilla oli muitakin kontakteja Suomeen. Päämajavuosinaan 1941-44 hän oli majoittuneena Mikkelin kaupunkiseurakunnan kirkkoherran (vuosina 1928-68, trov 45-68) Armas Aarnion pappilassa (nykyinen Kenkäveron pappila?). Erfurthin ja Aarnion perheen välille syntyi lämmin ystävyys, jota Aarnion lapset ovat muistelleet. Erfurth piti yhteyttä myös rovasti Matti Lauhan perheeseen. Rov Lauha tyttärineen oli mukana kasinolla, jonne Erfurth oli kutsunut 2.1.1944 saksalaisista sotilaista huolehtineita henkilöitä.

Tuomiorovasti Aarnion pojan tytär on kertonut Matikkalalle isänsä Matti Aarnion vierailustaan Erfurthin kultahääpäivillä Tübingenissä syyskuussa 1954. Tuomiorovasti Aarnion perheellä on myös muistoesineitä Erfurthilta, kuten signeerattuja valokuvia ja koriste-esineitä. Erfurth puolestaan sai Heinrichsiltä 75-vuotislahjaksi suomalaisupseerien Väinö Hervolla maalauttaman taulun, jonka mallina oli Mannerheimista ja Erfurthista Mikkelin klubilla 1942 otettu valokuva. Erfurth kuoli 92-vuotiaana Tübingenissä vuonna 1971.

9 kommenttia

  • Seppo Kangas sanoo:

    Tämän tasoinen tietämys sotahistoriasta ja sen jakaminen on kenttäpiispalle kunniaksi. Erityisesti nyt Suomi-100 -vuonna itsenäisyyteen johtaneiden ja itsenäisyyden säilyttämiseen liittyvien historiafaktojen käsittely mediassa ovat kansallisen identiteetin elinehto. Muistan Yk-palveluni ajalta Golanin Alfaportin reserviläisen tokaisun:” Meillä on 3000 vuoden muisti; siksi jaksamme uskoa ja toivoa huomiseen”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Seppo kommentista. Joissakin asioissa muisti voi todellakin olla 3000 vuotta tai enemmänkin. Kalevala runoihin on jäänyt jälkiä ilmeisesti Kaalin meteorista ja sen synnyttämästä kraatterista Saarenmaalla tai tulvista, jotka aiheutuivat Saimaan ja Ruotsalaisen puhkaistua Salpausselän Vuokseksi ja Kymijoeksi.

      Viime sotien vaiheet ovat jo osa kansallista kertomusta, mutta silti puuttuu yleisesti tietoa keskeisistäkin vaiheista – kuten Suomen tiestä torjuntavoittoon ja rauhaan kesällä 1944.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Hyvä saada vahvistus myös saksalaiselta taholta siitä että kesän -44 tapahtumat olivat niinkuin niistä meikäläisten historiankirjat ovat jo kaun kertoneet. Nuorempi sukupolvi tarvitsee vihjeitä siitä mistä tietoja saa noilta kohtalonajoilta.

    Nuo sodan loppuvaiheet ovat suomalaisen mytolgian (käytän sanaa myönteisessä merkityksessä) tärkeitä aineksia jotka vaikuttavat suomaliseen omakuvaan. Tärkeä painoitus ylläolevassa selvityksessä on juuri tuon valtiosopimuksen puute ja siihen liittyvä Rydin toiminta, joka pelasti todennäköisesti Suomen.

    Vaikeampaa on asiallisesti tarkastella sodan esivaiheita. Miksi menimme antamaan Saksalle Lapin heidän sotatoimiinsa jos todellakin halusimme pysyä puoluettomina? On päivän selvää että emme sitä halunneet, vaan halusimme hyvitystä Talvisodan tappioille.Vaikka Mainilan laukaukset tulivatkin idästä niin poliittiset sanomat Neuvostoliitolle tulivat lännestä.

    Kaikesta tästä huolimatta Suomi on luovinut maailmanpolitiikan myrskyissä tyydyttävästi ja toivotaan että niin tehdänn jatkossakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Markku kommentista. Uskon, että Pekka Visurin toimittamissa ja hiljan ilmestyneissä Erfurthin muistelmissa vuodelta 1941 on taustatietoa myös Lapin puolustuksen järjestämisestä. Suurin osa Suomen kenttäarmeijan suorituskyvystä oli sidottu Kannakselle, Laatokan pohjoispuolelle ja Maaselän kannakselle.

      Lapin puolustusta varten tarvittiin apua ja sitä saatiin Saksalta: 20. Vuoristoarmeija ja sen 200 000 sotilasta kenr. Dietelin johdolla estivät Puna-armeijan pääsyn Lappiin.

      Saksalla oli myös oma vahva intressinsä estää Puna-armeijaa käyttämästä Suomen Lappia kauttakulkualueena Saksan miehittämään Pohjois-Norjaan tai Ruotsiin, jonka malmivarat olivat Saksalle tärkeitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Hieno yhteenveto noista kohtalomme ratkaisevista päivistä ja Erfurthin tuolloisista asenteista ja teoista. Kotikirjastooni kuuluu myös Erfurtin ko. sotaa käsittelevä Tuompon suomentama ‘Suomi sodan myrskyssä’ WSOY 1951. Tuokin kirja vahvistaa Särkiön esilletuomia näkökohtia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Mitä tämä “kotinatsi” kirjoitti päiväkirjaansa viimeisenä päivänä ennen lähtöään Suomesta 13.9.1944? “Jää hyvästi, Suomen kaunis maa. Suojelkoon Jumala Sinua tulevina vaikeina päivinä! Tiemme eroavat nyt, mutta ystävyytemme jatkuu!”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Laaja ja syväluotaava katsaus lähihistoriaan.

    Särkiöllä on ihailtavan hyvin historia hallinnassa. Huomasin sen 10 vuotta sitten, kun häneltä ilmestyi artikkeli paikalliseen lehteen. Esitin sen johdosta joitakin omia huomioitani. Liitän oheen osan Särkiön sähköpostista, koska se liittyy myös Saksan sodanaikaiseen tilanteeseen ja antaa samalla lisäviitteitä hänen tietotasostaan.

    “Kiitos seikkaperäisestä palautteesta. Artikkelissani en voinut ottaa huomioon eri yksityiskohtia, kuten sitä, että Saksassa ns. Reichskirche koetti tasapainoilla Hitlerille kuuliaisuuden ja kirkon oman tunnustusperustan välillä – siinä onnistumatta. Sen sijaan ns. Barmenin tunnustuskirkko (jota edusti Dietrich Bonhoeffer) nousi vastarintaan Hitleriä vastaan.”

    Särkiö voi poistaa postaukseni, kun liitin mukaan sellaista, johon en ole etukäteen kysynyt lupaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Tapio kommentista ja kiitoksista. Tämä lainauksesi 10 vuoden takaisesta sähköpostikirjeenvaihdosta on edelleen kohdallaan ja sopii tähänkin yhteyteen. Tämän Erfurth-artikkelini loppuosasta käy ilmi, ettei Erfurth suinkaan ottanut etäisyyttä tunnustuksellisista kristityistä, päin vastoin. Sekin erottaa hänet natseista.

      Ilmoita asiaton kommentti