Manu Ryösö: Oliko naispappeuden vastustajien omantunnonvapauden salliva ponsi ns. herrasmiessopimus?

Kun naispappeus hyväksyttiin vuonna 1986 Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokous hyväksyi ponnen, jossa luvattiin omantunnonvapaus ja oikeus hoitaa kirkossa pappisvirkaa papeille, jotka eivät voineet hyväksyä kirkon virkaratkaisua.

Monet naispappeuteen kriittisesti suhtautuvat teologit, virkajärjestelyjä tekevät kirkkoherrat ja valveutuneet maallikot muistavat usein puhua tästä edellä mainitusta ponnesta. Tämä ponsi saa näissä keskusteluissa usein kuin kultareunat: ”Jos vain noudattaisimme tätä pontta, kirkossa olisi kaikki hyvin...”

Vastustan naisten vihkimistä paimenvirkaan, mutta olen myös ollut noin 14 vuotta naispastorin puolisona. En ole kuitenkaan eronnut vaimostani. Vaimoni on sen sijaan eronnut paimenvirasta. - Näiden poikkeuksellisten elämänvaiheiden kautta uskon omaavani näköalan, jota ei ole monellakaan muulla ”Suomen siionissa”.

Nästä edellä mainitusta perspektiivistä käsin haluan ottaa kantaa siihen, onko naispappeuden vastustajien omantunnonvapauden salliva ponsi ns. herrasmiessopimus?

Minut luetaan naispappeutta vastustavien konservatiivien leiriin, mutta pidän ”omaa leiriäni” suurelta osin kaksinaismoralistisina hurskastelijoina. Monet naispappien kanssa yhteistyötä väistävät tekevät lähes kyselemättä yhteistyötä apostolista uskoa kyseenalaistavien miespappien kanssa. - Monien lähestymistapa on varsin pragmaattinen: ”pääasia, että toiminta näyttää konservatiiviselta. Miespastori voi edustaa homoseksuaalisen elämäntavan suosimista. Hän voi olla eronnut ja karannut... pääasia, että on vain mies. - Totuus on toimivuutta, ja toimivaa on kuitenkin tehdä yhteistyötä edes joidenkin kanssa. Eikä suurin osa konservatiivisista seurakuntalaisista edes mieti papin uskoa ja elämäntapaa. Tärkeintä, että muoto on kunnossa!”

Onko näin?

Ja miten tämä liittyy em. ponsi-asiaan?

Sanon heti suoraan, että koko ponsi-juttu on tuottanut hyvin paljon mätää hedelmää!

Ponsi auttoi Suomen ev.lut. kirkkoa pakoilemaan teologialle elintärkeää totuuskysymystä. Ei voi olla olemassa todellista yhteyttä, jos emme jaa samaa alttaria! Ponsi-mallia rakennettaessa ei ajateltu sitä, että todellinen yhteys on aina yhteyttä totuudessa. - Ponnen avulla haluttiin ylläpitää keinotekoinen vaikutelma yhteydestä.

Naispappeuden vastustajille elintilaa mahdollistanut ponsi avasi nähdäkseni oven, ei herrasmiessopimuksille, vaan erilaisille ”hyvä veli” -piireille. Näin konservatiiviset miespapit ja monet metaliberaalit (kaikkea sallivat) miespapit pääsivät rakentamaan epäpyhän allianssin.

Vaikka olen päätynyt elämäni polulla vastustamaan naisten vihkimistä paimenvirkaan, ymmärrän varsin hyvin, etteivät erilaisia väistämismalleja kehittelevät ”hyvä veli” -piirit ole naispastorien näkökulmasta kovin uskottavia.

Virkakiistan ytimessä on alttariyhteys. Alttari on kirkollisen yhteyden ydin. Jos emme voi jakaa yhteistä ehtoollispöytää, silloin on tunnustettava rehellisesti, että kirkollinen yhteys on murtunut.

Minun nähdäkseni naispappeuden vastustajille elintilaa mahdollistanut ponsi avasi oven kirkolliselle teeskentelylle. Tämän teeskentelyn suoraa jatkohedelmää on myös poliittiksesti korrektiksi muotoiltu rukous samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kanssa ja puolesta. - Todellisuudessa tällainen politiikka raiskaa rukouksen merkityksen katsottiinpa sitä arvokonservatiivien tai arvoliberaalien näkökulmasta. - Naispappeuden väistämisen mahdollistanut ponsi toi kirkkopolitiikan alttarille. - Et voi olla enää koskaan aivan varma onko alttari sinulle avoin, olitpa sitten virkakysymyksessä konservatiivinen miespastori, tai pappisvihkimyksen ottanut nainen. - Edellä mainittu parisuhderukous tuo saman epävarmuuden rukouksen alueelle. Et voi olla enää koskaan varma rukoileeko pappi vain saman sukupuolen parisuhteeseen aikovien ihmisten kanssa, vai kenties heidän elämänvalintansa puolesta. Kukaan ei lopulta tiedä mitä pappi näissä em. tilanteissa nykyään rukoilee... Lopputuloksena on vain kasvava hämmennys ja suuri määrä kirkollista mielensäpahoittamista puolin ja toisin.

Onko näissä kirkollisissa piirileikeissä sitten ketään voittajia?

Työvuorojärjestelyjen ja poliittisesti muotoiltujen parisuhderukousten järjestelyissä on toki pieni menestyksen valokeilassa paistattelevien joukko. Tämä joukko koostuu niistä ”valovoimaisista ja karismaattisista” kirkkoherroista, jotka käyvät kaikesta kauppaa. Meille arvokonservatiiveille he myyvät kabinetteja, joissa me saamme kokea olevamme raamattu-tunnustuksellisia pylväitä. Arvoliberaaleille, feministiteologeille ja vihervasemmistolaisille he puolestaan myyvät messuvuoroja sateenkaariväelle ja iltamahetkiä vihervasemmistolaisen moralismin hengessä. - Nämä kirkkoherrat esiintyvät kuin he olisivat suuria hyväntekijöitä. Heille totuus ei ole keskiössä. Sen sijaan he soveltavat kulutuskeskeisen uskonnollisuuden oppeja kapitalismin hengessä. Jokaiselle myydään mahdollisuutta oman toripöydän pystyttämiseen ja oman tuotteen myymiseen. - On vain yksi, joka ei ole pohjimmiltaan näille markkinoille tervetullut. - Hän on se tyyppi, jonka on kuultu kerran kaataneen rahanvaihtajien pöydät ja syyttäneen torivalvojana toimivaa ”kirkkoherraa/piispakuntaa” ilkeästi:

'Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi'? Mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."

Manu Ryösö

Sleyn Savo-Karjalan piiripastori

"Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta." (2. Kor. 13:8)

19 kommenttia

  • Hannu Kilpeläinen sanoo:

    Manu Ryösö: …poliittisesti muotoiltujen parisuhderukousten järjestelyissä on toki pieni menestyksen valokeilassa paistattelevien joukko. Tämä joukko koostuu niistä ”valovoimaisista ja karismaattisista” kirkkoherroista, jotka käyvät kaikesta kauppaa. Meille arvokonservatiiveille he myyvät kabinetteja, joissa me saamme kokea olevamme raamattu-tunnustuksellisia pylväitä. Arvoliberaaleille, feministiteologeille ja vihervasemmistolaisille he puolestaan myyvät messuvuoroja sateenkaariväelle ja iltamahetkiä vihervasemmistolaisen moralismin hengessä…

    Mikä ihmeen vimma piiri”pastori” Ryösöllä on ruoskia poliittisilla argumenteilla kirkkoparkaamme. Tunnustuksemme mukaan kirkko on hengellinen yhteisö, mutta Ryösön ajattelumallin mukaan siellä taistelevat vallasta “arvokonservatiivit” ja “arvoliberaalit feministiteologit ja vihervasemmistolaiset”. Tunnustaudun vihervasemmistolaiseksi piiperöksi, mutta toimittaessani messua naispuolisen papin tai homoseksuaalisuuteen luonnollisena elämänmuotona tunnustustautuvan kanssa en koe tekeväni politiikkaa tai kirkkopolitiikaa, vaan toteutan Herramme Jeesuksen Kristuksen käskyä jakamalla Krisuksen ruumista ja verta ja ansaitsematonta (=halpaa) armoa kaikille Jumalan luomille kristityille, jotka tahtovat pelastua ja kokea yhteyttä toisiin kristittyihin ja Kolmiyhteiseen Jumalaan.

    Olisikohan Manu Ryösön aika erottaa poliittinen ja uskonnollinen/hengellinen retoriikka toisistaan? Ei oikealla papilla ole enää kypärä päässä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Hannu Kilpeläinen :”Tunnustaudun vihervasemmistolaiseksi piiperöksi”

    Kaipa “oikean papin” varustus on sitten sirppi ja vasara, joilla voi hutkia “vääriä pappeja”, joiden päässä kuvittelee olevan kypärän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.