Manu Ryösö: Oliko naispappeuden vastustajien omantunnonvapauden salliva ponsi ns. herrasmiessopimus?

Kun naispappeus hyväksyttiin vuonna 1986 Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokous hyväksyi ponnen, jossa luvattiin omantunnonvapaus ja oikeus hoitaa kirkossa pappisvirkaa papeille, jotka eivät voineet hyväksyä kirkon virkaratkaisua.

Monet naispappeuteen kriittisesti suhtautuvat teologit, virkajärjestelyjä tekevät kirkkoherrat ja valveutuneet maallikot muistavat usein puhua tästä edellä mainitusta ponnesta. Tämä ponsi saa näissä keskusteluissa usein kuin kultareunat: ”Jos vain noudattaisimme tätä pontta, kirkossa olisi kaikki hyvin...”

Vastustan naisten vihkimistä paimenvirkaan, mutta olen myös ollut noin 14 vuotta naispastorin puolisona. En ole kuitenkaan eronnut vaimostani. Vaimoni on sen sijaan eronnut paimenvirasta. - Näiden poikkeuksellisten elämänvaiheiden kautta uskon omaavani näköalan, jota ei ole monellakaan muulla ”Suomen siionissa”.

Nästä edellä mainitusta perspektiivistä käsin haluan ottaa kantaa siihen, onko naispappeuden vastustajien omantunnonvapauden salliva ponsi ns. herrasmiessopimus?

Minut luetaan naispappeutta vastustavien konservatiivien leiriin, mutta pidän ”omaa leiriäni” suurelta osin kaksinaismoralistisina hurskastelijoina. Monet naispappien kanssa yhteistyötä väistävät tekevät lähes kyselemättä yhteistyötä apostolista uskoa kyseenalaistavien miespappien kanssa. - Monien lähestymistapa on varsin pragmaattinen: ”pääasia, että toiminta näyttää konservatiiviselta. Miespastori voi edustaa homoseksuaalisen elämäntavan suosimista. Hän voi olla eronnut ja karannut... pääasia, että on vain mies. - Totuus on toimivuutta, ja toimivaa on kuitenkin tehdä yhteistyötä edes joidenkin kanssa. Eikä suurin osa konservatiivisista seurakuntalaisista edes mieti papin uskoa ja elämäntapaa. Tärkeintä, että muoto on kunnossa!”

Onko näin?

Ja miten tämä liittyy em. ponsi-asiaan?

Sanon heti suoraan, että koko ponsi-juttu on tuottanut hyvin paljon mätää hedelmää!

Ponsi auttoi Suomen ev.lut. kirkkoa pakoilemaan teologialle elintärkeää totuuskysymystä. Ei voi olla olemassa todellista yhteyttä, jos emme jaa samaa alttaria! Ponsi-mallia rakennettaessa ei ajateltu sitä, että todellinen yhteys on aina yhteyttä totuudessa. - Ponnen avulla haluttiin ylläpitää keinotekoinen vaikutelma yhteydestä.

Naispappeuden vastustajille elintilaa mahdollistanut ponsi avasi nähdäkseni oven, ei herrasmiessopimuksille, vaan erilaisille ”hyvä veli” -piireille. Näin konservatiiviset miespapit ja monet metaliberaalit (kaikkea sallivat) miespapit pääsivät rakentamaan epäpyhän allianssin.

Vaikka olen päätynyt elämäni polulla vastustamaan naisten vihkimistä paimenvirkaan, ymmärrän varsin hyvin, etteivät erilaisia väistämismalleja kehittelevät ”hyvä veli” -piirit ole naispastorien näkökulmasta kovin uskottavia.

Virkakiistan ytimessä on alttariyhteys. Alttari on kirkollisen yhteyden ydin. Jos emme voi jakaa yhteistä ehtoollispöytää, silloin on tunnustettava rehellisesti, että kirkollinen yhteys on murtunut.

Minun nähdäkseni naispappeuden vastustajille elintilaa mahdollistanut ponsi avasi oven kirkolliselle teeskentelylle. Tämän teeskentelyn suoraa jatkohedelmää on myös poliittiksesti korrektiksi muotoiltu rukous samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kanssa ja puolesta. - Todellisuudessa tällainen politiikka raiskaa rukouksen merkityksen katsottiinpa sitä arvokonservatiivien tai arvoliberaalien näkökulmasta. - Naispappeuden väistämisen mahdollistanut ponsi toi kirkkopolitiikan alttarille. - Et voi olla enää koskaan aivan varma onko alttari sinulle avoin, olitpa sitten virkakysymyksessä konservatiivinen miespastori, tai pappisvihkimyksen ottanut nainen. - Edellä mainittu parisuhderukous tuo saman epävarmuuden rukouksen alueelle. Et voi olla enää koskaan varma rukoileeko pappi vain saman sukupuolen parisuhteeseen aikovien ihmisten kanssa, vai kenties heidän elämänvalintansa puolesta. Kukaan ei lopulta tiedä mitä pappi näissä em. tilanteissa nykyään rukoilee... Lopputuloksena on vain kasvava hämmennys ja suuri määrä kirkollista mielensäpahoittamista puolin ja toisin.

Onko näissä kirkollisissa piirileikeissä sitten ketään voittajia?

Työvuorojärjestelyjen ja poliittisesti muotoiltujen parisuhderukousten järjestelyissä on toki pieni menestyksen valokeilassa paistattelevien joukko. Tämä joukko koostuu niistä ”valovoimaisista ja karismaattisista” kirkkoherroista, jotka käyvät kaikesta kauppaa. Meille arvokonservatiiveille he myyvät kabinetteja, joissa me saamme kokea olevamme raamattu-tunnustuksellisia pylväitä. Arvoliberaaleille, feministiteologeille ja vihervasemmistolaisille he puolestaan myyvät messuvuoroja sateenkaariväelle ja iltamahetkiä vihervasemmistolaisen moralismin hengessä. - Nämä kirkkoherrat esiintyvät kuin he olisivat suuria hyväntekijöitä. Heille totuus ei ole keskiössä. Sen sijaan he soveltavat kulutuskeskeisen uskonnollisuuden oppeja kapitalismin hengessä. Jokaiselle myydään mahdollisuutta oman toripöydän pystyttämiseen ja oman tuotteen myymiseen. - On vain yksi, joka ei ole pohjimmiltaan näille markkinoille tervetullut. - Hän on se tyyppi, jonka on kuultu kerran kaataneen rahanvaihtajien pöydät ja syyttäneen torivalvojana toimivaa ”kirkkoherraa/piispakuntaa” ilkeästi:

'Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi'? Mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."

Manu Ryösö

Sleyn Savo-Karjalan piiripastori

"Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta." (2. Kor. 13:8)

19 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jopas oli kerrankin sähäkkää tekstiä. Siihen loppu hymistelyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    No jos näin on meininki, mitä kirjoituksessa on kerrottu, ei voi kuin tavisseurakuntalaisena todeta, että todella surkea tilanne. Senhän nyt näitä juttuja lukiessa sinänsä on jotenkin ihan itsekin aistinut. Ev.lut. kirkolla niin sanotusti pallo hukassa. Murheellista.

    Sinänsä lienee todettava, että käsitykseni mukaan suurin osa ev.lut. kirkkoomme kuuluvista tuskin näistä kähinöistä mitään tietävät ollen kirkon asioiden suhteen jokseenkin välinpitämättömiä. Kyse siis laitoskirkkomme palkkalaisten keskinäisistä kiistoista.

    Yli neljä miljoonaa kirkkoon vielä kuuluu. Tosin hissukseen vähenevässä määrin. Alkaa tuntua siltä, että kunhan se kirkko, rakennuksena, paikallaan seisoo, se riittää ja toimitukset hoituvat. Tosin niistänkin näytetään olevan kiinnostuneita riparia ja hautajaisia lukuun ottamatta vähenemässä määrin. Kirkolliset vihkimiset ovat suosiossa lähinnä kesäisin erityisen kauniissa kirkoisssa, kun näyttää niin vaikuttavalta.

    Todella surullista. Milloinhan tämä kirkkomme herää huomaamaan, mikä sen todellisen tehtävän tulisi olla?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Omaan kommenttiini vielä lisäisi, että kun tältäkin palstalta saa lukea, että edes kaikki papit eivät ole Raamattua kannesta kanteen lukeneet ja uskontunnustus ihan sellaisenaan tuottaa vaikeuksia alkaa miettiä, että mistäs laitoksesta tässä nykyisessä ev.lut. kirkossamme oikeastaan todella onkaan kysymys.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    “Alttari on kirkollisen yhteyden ydin. Jos emme voi jakaa yhteistä ehtoollispöytää, silloin on tunnustettava rehellisesti, että kirkollinen yhteys on murtunut.” Onhan se murtunut ja näköjään halutaan murtaa vielä pienemmiksi paloiksi. Jeesus kutsuu luokseen kaikki työtätekevät ja raskautetut, mutta meillä ihmisillä on pirullinen taipumus asettaa kaikenlaisia ehtoja sille, kenen kanssa suostumme samaan pöytään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      On todella murtunut pieniksi palasiksi. Nyt on homoseksuaaleille jo omat messut.

      Olen naispappeuden kannattaja ja olen vastustanut västämisoikeutta eli että miespappi saa kieltäytyä yhteistyöstä naispapin kanssa. Toisaalta tämä sama naispappi saattaa katsoa, että hän saa valita kenen liittoja siunaa täysin riippumatta kirkon kannasta. Miksi hänelle pitäisi suoda oikeus toimia vakaumuksensa mukaan mutta miehelle ei?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Toisaalta tämä sama naispappi saattaa katsoa, että hän saa valita kenen liittoja siunaa täysin riippumatta kirkon kannasta.” Naispappeja on useampikin kuin tämä sama. Viisi vuotta sitten heitä oli 2/3 papeistamme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Oho, ei sentään noin paljon! 2/5 osuu oikeaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Manu Ryösö: “Naispappeuden vastustajille elintilaa mahdollistanut ponsi avasi nähdäkseni oven, ei herrasmiessopimuksille, vaan erilaisille ”hyvä veli” -piireille. Näin konservatiiviset miespapit ja monet metaliberaalit (kaikkea sallivat) miespapit pääsivät rakentamaan epäpyhän allianssin.”

    Lähdetäänpä ensin käsitteen määrittelystä: “Ponsi on vahvistetun esityslistan ulkopuolella tehty, toimintaohjeen sisältävä kannanotto tai lausuma”.

    Naispappeusponnella tarkoitetaan siis kannanottoa, jossa ns. perinteisen virkakannan edustajille luvattiin kotipaikkaoikeus kirkossamme. Tätä ei tarkemmin tuossa vaiheessa määritelty, mutta herrasmiessopimukseksi sitä voinee silti kutsua: tässä kirkossa on tilaa myös perinteiselle virkakannalle.

    Vaikka ponsi ei ollut juridisesti sitova, moraalisesti sitova se selvästi oli. Ponnen myötä haluttiin rakentaa rauhaa ja yhteyttä – juuri sitä ehtoollispöytäyhteyttä, jota Ryösökin perään kuuluttaa.

    Niinpä en myöskään ymmärrä Ryösön puhetta “epäpyhästä allianssista”. Onko siis sovinnon ja yhteyden rakentaminen ja erityisesti ehtoollisyhteyden säilyttäminen “epäpyhän allianssin” muodostamista?

    Tässä haiskahtaa pystykorva- ja telaketjuluterilaisuus: jos et ole meidän kanssamme virkakysymyksessä samalla kannalla (ja naispapit tee samaa, minkä Ryösön vaimo eli luovu pappisvirasta), et voi olla oikea luterilainen kristitty etkä kuulua “pyhään allianssiin”, jossa päästään samaan ehtoollispöytään. Sinut jyrätään armotta oikea opin tankilla.

    Missä on ponnen edustama aito moniäänisyys, joka on ehtona aidolle yhteydelle? Jos Jeesuksen edustamassa rukoushuone-perinteessä olisi saanut kaikua vain ruoskan sivallukset, olisiko silloin Pietarin, Tuomaan tai muiden luppakorvakristittyjen rukouksille jäänyt siellä tilaa: “Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” (Luuk 5:8) ..?

    Jeesus ei mennyt pois. Ruoskaa kaipaavat pystykorvaluterilaiset ovat jo lähteneet. Vauhtia lähdölle ovat antaneet ne ruoskaa heiluttavat telaketjuluterilaisten hengenheimolaiset, joille ponsi ei myöskään merkinnyt mitään pyhää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Joni Toivonen sanoo:

    “Minut luetaan naispappeutta vastustavien konservatiivien leiriin, mutta pidän ”omaa leiriäni” suurelta osin kaksinaismoralistisina hurskastelijoina.”

    Sama täällä. Ehkä nämä muotomieliset tapakonservatiivit ovat liberaalien kanssa yhtä kaukana pyhän uskomme ytimestä, toiset idässä ja toiset lännessä.

    Hyvä kirjoitus!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Mikä tuo ‘pyhän uskomme ydin’ mahtaa olla? Pitäisikö kysyä: kuka? Jeesuksen kanssa ehtoollisella istuivat epäilijä, kieltäjä ja kavaltaja. Ehkä joku niistä kahdestatoista voidaan määritellä muotomieliseksi tapakonservatiiviksi tai liberaaliksikin. Olisiko heistä kellään riittävää opillista yksimielisyyttä kelvatakseen SLEY:n ehtoollispöytään?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Ehkä keskustelua selventää muistaa että koko “luterilaisuus” ja laajemmin “protestanttisuus” on oikeastaan lahko. Tämäkin keskustelu tuo hyvin esiin lahkolaisuuden varjopuolet.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Tämä oli rehellinen kirjoitus ja siispä kiitän ja nostan hattua! Olen aika paljosta samaa mieltä Ryösön kanssa. (vaikka olenkin vankka naispappeuden ja samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen kannattaja).

    Esimerkiksi seuraava pätkä on mielestäni osuva:

    “naispappeuden vastustajille elintilaa mahdollistanut ponsi avasi oven kirkolliselle teeskentelylle. Tämän teeskentelyn suoraa jatkohedelmää on myös poliittiksesti korrektiksi muotoiltu rukous samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kanssa ja puolesta. – Todellisuudessa tällainen politiikka raiskaa rukouksen merkityksen katsottiinpa sitä arvokonservatiivien tai arvoliberaalien näkökulmasta. – Naispappeuden väistämisen mahdollistanut ponsi toi kirkkopolitiikan alttarille. – Et voi olla enää koskaan aivan varma onko alttari sinulle avoin, olitpa sitten virkakysymyksessä konservatiivinen miespastori, tai pappisvihkimyksen ottanut nainen. – Edellä mainittu parisuhderukous tuo saman epävarmuuden rukouksen alueelle. Et voi olla enää koskaan varma rukoileeko pappi vain saman sukupuolen parisuhteeseen aikovien ihmisten kanssa, vai kenties heidän elämänvalintansa puolesta. Kukaan ei lopulta tiedä mitä pappi näissä em. tilanteissa nykyään rukoilee… Lopputuloksena on vain kasvava hämmennys ja suuri määrä kirkollista mielensäpahoittamista puolin ja toisin.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka T Väänänen sanoo:

    Kerrankin asiallinen kirjoitus eikä mitään lässytystä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Olen samaa mieltä Manu Ryösön kanssa siitä, että sukupuolta paljon tärkempi asia on papin sitoutuneisuus kirkon tunnustukseen. Mitä tuohon naispappeuden hyväksymisponteen tulee, se ei käsittääkseni ole suinkaan yhteistyön karttamisen oikeuttava, vaan ainoastaan oikeus virkoihin vaikka henkilökohtainen vakaumus pitäisikin tätä nimenomaista kirkolliskokouksen päätöstä vääränä. Tämä on siis poikkeus siitä pääsäännöstä, että papin tulee olla lojaali kirkolliskokouksen päätöksille. Kahden kerroksen pappeutta ei voi eikä saa olla olemassa, vaan kaikkien virkaan vihittyjen on taivuttava toimimaan yhdessä kaikkien muiden virkaan vihittyjen kanssa. Kun tässä asiassa muutamat ovat vaatineet erivapauksia, ovat siitä jotuneet erityisesti kärsimään ne seurakuntalaiset, jotka eivät halua osallistua naisen toimittamaan messuun. Toimituspapinhan itsekukin voi valta, mutta on kohtuutonta, jos “vanhavirkakantaiset” suljetaan sakramentin ulkopuolelle vakaumuksensa takia. Ainakin suuremmissa seurakunnissa tämä asia olisi hyvällä tahdolla hoidettavissa ilman mitään syrjintää työvuorolistoissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “On kohtuutonta, jos ‘vanhavirkakantaiset’ suljetaan sakramentin ulkopuolelle vakaumuksensa takia.” Eivätkö heistä jyrkimmät sulkeudu itse ulos? Muistan lukeneeni tekstiä, jossa kehotetaan jättäytymään pois sellaiseltakin Herran aterialta, jonka jakaa naisten pappeuteen myönteisesti suhtautuva mies. Kirkon jäsenellä on toki oikeus jättää käymättä ehtoollisella.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Millä tavoin vanhavirkakantaiset on suljettu sakramentin ulkopuolelle? Eikö henkilölle, jonka tiedetään vastustavan naispappeutta, jaeta jossain ehtoollista? Missä näin tapahtuu?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.