Martti Lutherin näkemyksiä juutalaisista ja pyhästä maasta

Martti Lutherin näkemyksiä juutalaisista ja pyhästä maasta

Aikojen saatossa on esitetty erilaisia syitä sille miksi Israel kuuluu tai ei kuulu juutalaisille. Näistä todennäköisesti tunnetuin on siionismi.  Siionismia on käsitelty Kotimaa-lehden blogeissa nyt käsillä olevien Israel-viikkojen aikana. Koska olemme luterilaisia, meitä saattaa kiinnostaa se, että myös Martti Luther oli sitä mieltä, että juutalaisten on parhainta elää omassa maassaan.  Muun muassa tätä aihetta hän käsitteli teoksessaan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” (”Von den Juden und Ihren Lugen”, 1543).  Tässä kirjoituksessa viittaan teoksen lyhentämättömään suomennokseen (julkaisija Pegasos-seura, Turku, 1976).

Tässä vaiheessa haluan varoittaa blogin lukijaa: kirja, josta tässä puhutaan on yksi brutaaleimpia, joita olen koskaan lukenut. Haluan myös korostaa sitä, että kirjoitan tämän blogin aate- ja politiikanhistoriallisesta kiinnostuksesta. Vaikka antisemitismi on tärkeä tekijä juutalaisuuden ja Israelin historiallisessa analyysissa (ja sillä on myös ajankohtaista merkitystä), sillä ei mielestäni pidä selittää esimerkiksi Israelin valtion nykypolitiikkaa.

Lutherin kirjan mukaan juutalaisten on hyvä asua omassa maassaan koska heidän uskonnonharjoittamisensa, kansanluonteensa ja piintyneet tapansa aiheuttavat vakavan vaaran (jopa hengenvaaran) muille kansoille, etenkin kristityille. Asuessaan muiden kansojen keskuudessa, juutalaiset pyrkivät hallitsemaan muita ja he yrittävät tehdä muista ihmisistä orjiaan.

Kirjoittavathan heidän Talmudinsa ja rabbiininsa, ettei muka tappaminen ole synti, jos joku juutalainen tappaa pakanan, vaan silloin, jos hän tappaa jonkun israelilaisen veljensä. Ja jos hän ei pidä jollekin pakanalle antamaansa valaa, se ei ole synti. Siis: gojimeilta varastaminen ja ryöstäminen (kuten koronkiskomisellaan tekevät) on muka jumalanpalvelusta.”  (s. 118-119)

”Minä olen juutalaisista kuullut ja lukenut paljon kertomuksia, jotka ovat tämän Kristuksen tuomion kanssa yhtäpitäviä: nimittäin miten he ovat kaivoja myrkyttäneet, tehneet salamurhia, lapsia varastaneet, kuten edellä on sanottu; samoin, että eräs juutalainen on lähettänyt eräälle toiselle juutalaiselle maan äärestä toiseen tuopilliseen kristitystä vuodatettua verta (…) kaikki on yhtäpitävää sen Kristuksen tuomion kanssa, että he ovat myrkyllisiä, vihaisia, kostonhimoisia, kavalia käärmeitä, salamurhaajia ja perkeleen lapsia, jotka salaisesti purevat ja tekevät vahinkoa, milloin eivät julkisesti kykene sitä tekemään. Sen vuoksi minä mielelläni tahtoisin heidän olevan siellä, missä ei ole ketään kristityitä” (s. 181-182)

Luther esittää närkästyksensa siitä, että Saksan maalliset hallitsijat ovat liian armollisia juutalaisia kohtaan eivätkä laita juutalaisia kuriin, tai mikä olisi parhainta, karkota heitä maasta. Lutherin mukaan Saksassa tulisi toimia kuten monissa muissa maissa, esimerkiksi Espanjassa, on menetelty.

” Sillä, kuten olemme kuulleet, Jumalan viha heitä kohtaan on niin suuri, että he lempeällä armeliaisuudella kohdellen tulevat yhä vihaisemmiksi ja vihaisemmiksi, mutta ankaruudella hyvin vähän paremmiksi. Sen vuoksi heistä on pikaisesti päästävä!” (s. 175)

Jos juutalaisten kuitenkin annetaan asua muiden kansojen keskuudessa, maallisten hallitsijoiden tulisi uskaltaa soveltaa heihin ”ankaraa armeliaisuutta”, ei sellaista ”lempeää armeliaisuutta”, jota Saksan nykyiset hallitsijat harjoittavat. Luther korostaa sitä, että hänen toimenpide-ehdotuksissaan ei ole kyse kostosta vaan rehellisestä, kristillisestä jumalanpelosta. Lutherin muotoilema ”ankara armeliaisuus” tarkoittaa seuraavia toimenpiteitä.

Ensinnäkin, juutalaisten synagogat ja koulut on poltettava. Samoin rikki revittäköön ja hävitettäköön heidän talonsakin. Juutalaisten tulisi asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaiset. Heiltä tulee ottaa pois kaikki rukouskirjat ja Talmudin selitykset. Heidän rabbejaan tulee kieltää hengen menettämisen uhalla opettamasta. Juutalaisilta tulee kieltää tien ja saattovartion käyttöoikeus sillä maaseudulla heillä ei ole mitään tekemistä. Heidän on pysyttävä kotonaan. Heiltä otettakoon pois kaikki heidän omaisuutensa. Omaisuutensa he ovat nimittäin kasanneet kristityiltä varastamalla ja koronkiskonnalla. Nuoret ja voimakkaat juutalaiset miehet ja naiset on määrättävä pakkotyöhön (s.169-175)

Parhainta Lutherin mukaan olisi kuitenkin siis se, että juutalaiset karkotetaan maasta ”omaan maahansa”. Tähän soveltuu hyvin Jerusalem ja ”pyhä maa”. Oikea Jerusalem ja oikea pyhä maa on nimittäin nykyään kristittyjen keskuudessa, ei siellä missä se on maantieteellisesti joskus ollut.

Lutherin kirjan suomalainen kustantaja toteaa esipuheessa, että meidän aikanamme kirjaa ei enää juurikaan tunneta. Vuonna 1931 Hans Ludolf Parisius julkaisi siitä kuitenkin lyhennetyn kansanpainoksen Munchenissä. Siinä esitettiin kirjan pääkohdat. Tämän jälkeen kirjaa myytiin Saksassa 10 painosta, eli yli miljoona kappaletta.

Lutherin kirja oli todennäköisesti osaltaan vaikuttamassa siihen, että juutalaisvastaisia näkemyksiä käytiin soveltamaan 1930-40 luvuilla natsi-Saksassa kammottavin seurauksin.

Lutherin näkemykset osoittavat miten vaikea suhde kristityillä on aikojen saatossa ollut juutalaiseen uskontoon, kansaan ja Israeliin. Näkemykset ovat vaihdelleet vuosisatoja kestäneestä antisemitismistä nykyiseen, monien kristittyjen kannattamaan siionismiin, sen erilaisissa poliittis-uskonnollisissa muodoissa.

89 kommenttia

  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Teemu, mitä tarkoitat sillä että “pappissääty ei ollut mikään maamme papisto vaan poliittisesti sangen valikoitunut joukko”.

    Pappissäädyn edustajat valittiin valtiopäiville rovastikunnittain. Virassa olevat kirkkoherrat ja kappalaiset suorittivat valinnan. Eniten kannatusta saaneet ehdokkaat tulivat valituiksi. Lisäksi edustustoon kuuluivat kaikki piispat. Pappissäätyyn kuului valtiopäivillä myös joitain yliopistojen edustajia.

    On tietysti totta että pappissäädyn edustajat olivat poliittisia toimijoita. Maamme papisto oli heidät valinnut edustamaan papiston keskuudessa vallitsevia poliittisia kantoja ja yhteiskunnallisia näkemyksiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Jos kysyt vakavissasi, niin otanpa kaksi seikkaa esille. Ensinnäkin rakenteellisesti. Valtiopäiväjärjestyksen 1869 mukaan pappissäädyllä oli 40 edustajaa. Heistä pois Turun, Porvoon ja Kuopion piispat. Ryhmään kuului myös yliopiston opettajia ja yläalkeiskoulujen vakinaisia opettajia. Vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja olivat vain vakinaisessa virassa olleet papit. Se sulki pois suuren joukon apupappeja, eli nuoret ja köyhät papit eivät olleet edustettuina. Vakinaisiin virkoihin valikoituminen on juttu sinänsä. 1870-luvulla elettiin murrosta vallan verkostojen uusiutumisessa. Se oli seurausta muun muassa pappien rekrytoinnin ulottumisesta entistä enemmän suomenkielisiin ja talonpoikaisiin taustoihin. Enne pitkää myös alempiin sosiaaliluokkiin.

    Toinen seikka on merkittävämpi. Se on vallan kumuloitumista. Vaikka kaikki vakinaiset (ei siis kaikki) papit olivatkin muodollisesti vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja, edustuksellinenkin valta keräytyi yleensä samoihin käsiin, oli periytyvää, edellytti varallisuutta jne.

    Kiinnostavaa on poliittisen vallan mekanismit. Miksi joku valikoituu ehdokkaaksi ja toinen sivuutetaan? Ketkä suodattavat, millaiset intriigit ohjaavat ryhmittymistä ja johtajiksi valikoitumista? Valta on aina valikoivaa. Kunnallisvaaleissakin kaikki ovat äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia, mutta lopputuloksena valtuustossa istuvat kuitenkin samojen sukujen edustajat tai muunlainen paikalliseliitti, jolla on muitakin vallan välineitä. Säätyvaltiopäivien 36 pappia tämä koski vielä selvemmin. Ja koska ei ollut suhteellista vaalitapaa, politikointi, keskittäminen ja “winner takes all” oli hyvin yleistä. Se pieni joukko, joka valtiopäiville suodattui, oli toki vakinaisen papiston valitsemaa, mutta se ei edustanut papistoa ns yksi yhteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reima Jokinen sanoo:

    Juutalaiset olivat Lutherille uskonnollinen ongelma. Hän ei tuntenut mitään rodullista antipatiaa. Jos he ottaisivat Messiaan vastaan ja pyhän kasteen, heidät mielellään otettaisiin veljinä vastaan.

    Luther kuitenkin piti totena sellaista, että juutalaisten parissa yhä pilkattiin Kristusta ja kristittyjä, kuten Talmud herjaten tekee, niin että Mariaa nimitettiiin huoraksi, Kristusta äpäräksi ja kristittyjä ties miksi. Jos tämä asia oli kristittyjen tiedossa ja sitä “suvaittiin”, siinä tuli Lutherin mielestä kristillinen yhteisö itse osalliseksi vieraaseen (juutalaisten) syntiin. Mitä tahansa uskonnonvapautta ei tunnettu.

    Tästä huolimatta Luther kirjoitti viimeisessä saarnassaan Eislebenissä kuolinvuotenaan 1546, kohtaa Matt.11:25- selittäessään, että “me haluamme osoittaa heille kristillistä rakkautta ja rukoilla heidän puolestaan. että he kääntyisivät ja ottaisivat Herran vastaan”. (WA 51, s. 195; kehotus juutalaisia vastaan.)

    Myöhempää kommenttia juutalaisista ei Lutherilta löydy.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Neljäkymmentä pappia oli aikamoinen otos sen ajan paistosta. Ei heitä kovin montaa sataa ollut. Eikä nämä valtut missään tyhjiössä eläneet. Yhteiskunnallisissa kysymyksissä heillä oli muutakin agendaa kuin teologiset koulukunnat. Kyllä he tuolloista Suomen papistoa edustivat tarpeeksi suuressa määrin. Olisi luullut, että juutalaiskysymyksessä olisi heitä puolustajia ollut yhtä enenmmän jos papiston yleinen mielipide oli edes jossakin määrin ollut juutalaismyönteinen.

    Eli kyllä Suomikin on joutunut uudelleenarvioimaan kantansa suhteessa juutalaisiin. Heijastelimme eurooppalaista kantaa menneinä vuosisatoina ja niin teemme sitä nytkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    1800-luvun(kaan) papistosta homogeenisenä porukkana ei voi puhua missään suhteessa. Taloudelliset/sosiaaliset ja sivistykselliset erot olivat tavattoman suuret. Apupappi, joka parissa lukukaudessa oli suorittanut juuri ja juuri ei-vakinaiseen papin virkaan vaadittavat opinnot, ei paljoa rahvaasta “virka”paikkakunnallaan eronnut, jos mitenkään. Huonoina vuosina perhe näki nälkää.

    Säätyvaltiopäiväpapit olivat monessa suhteessa hyvin valikoitunutta(nykykielellä ilmaisten: asianmukaisesti verkottoitunutta) porukkaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pauli Lindeberg sanoo:

    Minua jäi mietityttämään se kysymys, että millaisia julkilausumia juutalaisista annettaisiin / oltaisiin annettu ilman natsien joukkotuhokoneistoa. Mietin, että joukkotuho itsessään ja kaikessa hirvittävyydessään on sen jälkeen vähentänyt antisemitismiä, jonka hiillos kuitenkin elää ja voi hyvin. Tänä päivänä kun se meinaa puhjeta liekkiin niin sitä voi ainakin yrittää hillitä keskitysleirien muiston avulla.

    Jos natsien ja neuvostoliiton tuhonnalta olisi voitu välttyä, saattaa olla että tämän päivän Euroopassa antisemitismi olisi paljon näkyvämpää ja yleisempää. Saattaa myös olla, että Israelia ei valtiona olisi olemassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • urpo karjalainen sanoo:

    Kyllä se niinkin logiikka menee, että jos äänestystulos on vaikka 22-13 kiperässä kysymyksessä, jollainen voi tietysti olla “onko juutalaisilla ylipäätään oikeutta elää maailmassa”, niin kertoo se jotain. Jos vaikkapa eduskunnassa olisi tuon suuruinen kansanedustajaryhmä tuollaisella äänestystuloksella, ja jos samainen asia vietäisiin puoluekokouksen käsittelyyn, saattaa olla, että kanta tulisi myös puoluekokouksen kannaksi. Ei voi siten vähätellä papiston juutalaiskysymyksessä aika tympeänoloista äänestystulosta, vaikka siitä kauan onkin. Körttiläiseltä kannalta ilahduttavaa tietenkin on, ja vähän auttaa, että noina vuosina papisto oli lähes tyystin hyljännyt seuraväen eikä sillä ollut muuta turvaa kuin Rauta-Tiina, Luugrenin Arvi, ja Taneli Rauhala. Kihlman sai hyvin olla herrana ja miksei olisi saanut. Yhtä kaikki, juutalaiskysymys on ollut kirkolle liian vaikea asia, koska kirkko on pitänyt itseään uutena Israelia. Kyllä siinä on pikkuveli kuullut kunniansa. Kun Origenes linjasi aikoinaan Kelsosta vastaan, että “haastan kenet tahansa todistamaan väitteeni vääräksi, että 40 vuotta sen jälkeen kuin juutalaiset olivat tehneet katastrofirikoksen surmaamalla Jeesuksen, heidät hävitettiin maan päältä”, tällä linjalla oli niin pitkä kaiku, että Vatikaani – uutinen, katolilaisvaltio! – tunnusti Israelin valtion syntyneeksi vasta vuonna 1993, eli solmi Israeliin diplomaattisuhteet. Eli 45 vuotta piti miettiä, onko yhtään juutalaista olemassa maan päällä, kun Origenes oli sentään lähes 1800 vuotta aiemmin todistanut, että heidät kaikki hävitettiin kostoksi Jn surmaamisesta. – Toisaalta, kun professori Rudolf Kittelin Vtn eksegetiikan opetus alkoi ruokkia Suomen papiston sivistystä 1800-luvun lopulta alkaen, tämä huipentui vain joitakin vuosikymmeniä sitten esim. Aimo T. Nikolainen SUTS kommentaareissa, joissa hän sanoo mm: “Jeesus on aivan oikeassa huomauttaessaan juutalaisille”… Tämä oli ajan henki. Tai on yhä. Rudolf Kittelin poika muuten oli Uuden testamentin tutkija ja kiivas antisemiitti. Eikös Arkimedeen laki mene siten, ettei omena kauas puusta putoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Meidän voimistelun opettajamme sanoi aikoinaan 1950-luvulla, että Arkhimedeen laki kuuluu näin: “Viimeinen tippa housuun.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reima Jokinen sanoo:

    Jos kiinnostaa ja varhaisyläsaksa luontuu, niin koko tuo Lutherin Eine vermanung wider die Juden vuodelta 1546 löytyy täältä. Esittämäni tekstiote alkaa riviltä 39.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Säätyvaltiopäivien pappisedustajat olivat varmastikin valikoitunutta ja hyvin verkostoitunutta porukkaa. Pappissäädyn edustajien parissa esiintyneet kannat (mm. juutalaisista, naisten asemasta ja yleensä kaikista asioista, joita valtiopäivillä käsiteltiin) kuvasivat myös sitä, minkälaisilla näkemyksillä oli paljon kannatusta johtavan papiston piirissä.

    Pappissäädyn valtiopäiväedustajat eivät edustaneet tasapuolisesti kaikkia pappeja (esim.apupappeja jne.). Tämä on tietenkin totta. Ei eletty demokratiassa. Demokratia ei toteutunut pappissäädyn sisällä. Se ei toteutunut muidenkaan säätyjen sisällä (esim. aatelisten sisälllä) puhumattakaan yhteiskunnasta ylipäätään. Tavallinen työtä tekevä kansa oli säätyjen ulkopuolella kokonaan, eli heillä ei ollut edustusta valtiopäivillä. Sille, että demokratia ei toteutunut pappissäädyn sisällä, kirkossa tai yhteiskunnassa ylipäätään, oli vahva kirkon tuki. Demokratia katsottiin Jumalan järjestyksen vastaisuudeksi.

    Se, että hierarkkiassa alemmalla papistolla, apupapeilla jne. ei ollut sanomista pappissäädyn edustajien valtiopäiväedustajiston valinnassa, oli luonteva osa Jumalan järjestystä, jolle löytyi tukea sekä Raamatusta että traditiosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja