Mätäkuu – kuukausista oudoin!

Tänään (23.7.19) alkoi mätäkuu. Kyllä kansa tietää, vaikka almanakka ei enää.

Mikä ihmeen mätäkuu?

Vanha kansa tiesi, miten lämpimän ja kostean loppukesän aikana bakteerit lisääntyivät ja taudit levisivät tavallista nopeammin. Naarmut tulehtuivat ja ruokakin pilaantui helteellä herkemmin. Mätäkuu on usein kesän kuuminta aikaa, jonka on uskottu olevan suosiollista syöpäläisille, madoille ja käärmeille. Siksi uskottiin esimerkiksi, että jos mätäkuussa menee uimaan, tarttuvat isot käärmeet uimariin.

Mätäkuusta on olemassa paljon outoja tarinoita, mutta jonkin verran tutkittuakin tietoa löytyy.  Helsinkiläisessä Töölön sairaalassa (jonka päivystyspiste tunnetaan nimellä Tapaturma-asema) tehtiin 2000-luvulla vertailututkimus, jossa haluttiin selvittää, tuleeko mätäkuussa sairaalaan enemmän leikkaushoitoa tarvitsevia tulehduspotilaita kuin muulloin. Kyllä tuli. Myös leikkauspotilailla todettiin olevan selvästi muita aikoja suurempi riski saada leikkaushaavaan tulehdus.

Tätä kirjoittaessani sain tiedon, että hyvä ystäväni makaa juuri tällä hetkellä Töölön sairaalassa odottaen käsikirurgiaan pääsyä. Koiranpureman takia ranne pitää avata ja laittaa antibiootti virtaamaan suoneen. Suun kautta otettavat lääkkeet ja muu hoito eivät ole tepsineet.

Mätäkuu ei ole pelkkää puhetta vaan se oli monen sadan vuoden ajan merkitty jopa suomalaiseen almanakkaan. Uskonpuhdistajaa ja suomen kirjakielen isää, Turun piispa Mikael Agricolaa saamme syyttää tai kiittää siitä, että hän liitti mätäkuun almanakkaan v. 1554, Helsingin yliopistoa saamme syyttää tai kiittää siitä, että mätäkuu poistettiin almanakasta v. 1996.

Ensimmäinen merkintä mätäkuusta löytyy Mikael Agricolan Rukouskirjan kalenterista vuodelta 1544: tuolloin ”Mätekwn alku” on merkitty heinäkuun kuudennelle päivälle. Elokuu eli augustus on saanut lisänimet mätäkuu ja kylvökuu. Mätäkuun loppu, ”Loppu mätekwsta”, koittaa kalenterissa 17. elokuuta.

Mätäkuulle Rukouskirjassa annettiin mm. tällaisia ohjeita: ”Ele szonist werta nyt laske, ele mös Saunas käydhe raski” ja ”Telle kwlla eij soui otta siseliset läkityxet --.” Eli ei suositeltu suonen iskemistä, saunomista eikä sisäistä lääkitystä tuona aikana.

Helsingin yliopiston kanta oli, että mätäkuu katsottiin puhtaasti astrologiseksi ja siten epätieteelliseksi merkinnäksi. Mätäkuun poistuminen ei kuulemma herättänyt almanakan käyttäjissä protesteja. Entäs jos me protestantit heräisimme yhtenä henkilönä vaatimaan mätäkuuta takaisin kirjoihin ja kansiin vaikkapa kansanperinteen nimissä? Mahtaisiko silloin muuttua ääni kellossa? Elämmekö me muka juuri nyt jonkinlaista uutta rationaalista Valistuksen aikaa?

Monissa maissa mätäkuuta kutsutaan koirakuuksi tai koiranpäiviksi. Kyse ei ole sellaisesta koirasta, joka puri kaveriani käteen, vaan Sirius-nimisestä tähdestä, joka vanhalta nimeltään oli Koira, Iso Koira tai Orionin koira. Muinaisessa Mesopotamiassa eli nykyisten Irakin ja Syyrian alueella Siriuksen ilmestyminen aamutaivaalle ilmoitti kesän kuumimman ajan alkamisesta.

Etelä-Euroopassa Koira-tähden nousua seurattiin tarkoin, sillä se tarkoitti kuivuuden ja luonnon lakastumisen alkua. Vaikka Sirius ei näykään pohjoisella aamutaivaalla, koiranpäivät tulivat meillekin Pohjois-Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta. Alasaksalainen rodentage ”koiranpäivät” tosin käännettiin tanskaksi virheellisesti mätäpäiviksi: saksan rode (koira) sekoittui tanskan mätää tarkoittavan roden-sanaan.  Sama virhe toistui ruotsin sanassa rötmånad 'mätäkuu', josta se käännettiin meille. Taas on meidän joko syyttäminen tai kiittäminen Agricolaa.

Ja kuitenkin: Koiranpäivät tarkoittivat yksinkertaisesti hellekautta! Vaan eihän tässä maailmassa mikään voi liian yksinkertaista olla! Olen antanut kertoa itselleni, että niissä maissa, joissa on vietetty Koiranpäiviä, uskomukset ovat liittyneet tiukasti oikeisiin koiriin eikä tähteen. Norjassa luultiin koirien tulevan koirapäivinä hulluiksi ja monissa maissa järjestettiin koiravainoja ja tappajaisia. Ehkä me Suomessa ja Ruotsissa olemme mätäpäivinemme päässeet sittenkin vähemmällä kuin koirapäivien viettäjät?

Mätäkuun jutut

Mätäkuu on ollut tarinaniskijöitten kulta-aikaa. On saatettu kertoa tarinoita järvessä uivista ja lasten varpaita syövistä jättiläiskaloista, vessanpöntön kautta asunnosta toiseen luikertelevista käärmeistä tai metsässä tavatuista hevosen kokoisista jäniksistä. Näistä on saanut alkunsa sanonta ”mätäkuun juttu”, jollaisiksi joskus nimitetään hurjia ja uskomattomia, mutta tosina esitettyjä tarinoita. Näillä kelpasi pikku lapsia pelotella, kun ei vielä ollut kauhuelokuvia.

Ruokolahden leijona lienee yksi tunnetuimpia nykysuomalaisia mätäkuun juttuja. Leijona-kohu ajoittui kesä-heinäkuulle v. 1992 ja leijonaa metsästettiin lähes kaikissa tiedotusvälineissä. Leijonan jälkiä alkoi näkyä yllättäen eri puolilla Suomea. Taisi olla niin, että leijonan ”näki” ensimmäisenä se sama henkilö, joka keksi painaa ”tassun jäljet” lusikalla maastoon.

Mätäkuun jutut kerrotaan kesäaikaan, jolloin uutisrintamalla on hiljaista. Silloin hassut, erikoiset ja totuusarvoltaan arveluttavat tarinat saavat mediassa näkyvyyttä parempien aiheiden puutteessa. Kun muu Suomi on lomalla, uutistoimituksissa keksitään aiheita miltei Nyhjää tyhjästä-periaatteella. Tällöin tarkkaavainen uutisnälkäinen Suomen kansa saattaa päästä uutisankan jos toisenkin räpylänjäljille.

Mätäkuun jutuilla tarkoitetaan usein myös kansan suussa kiertäviä stooreja. Tarinat eivät välttämättä päädy median ulottuville, mutta kahvipöytäkeskusteluissa mätäkuun jutut saavat innostuneen vastaanoton.

Tämän kirjoittajallekin on tarjoutunut kyseenalainen kunnia saada toimia (ainakin) yhden mätäkuun jutun alullepanijana. Lainaan tässä hyväksi lopuksi itseäni:

”Aina ei toimittajilla ole mitään tähdellistä kirjoitettavaa, mutta palstatila täytyy kuitenkin jollakin jutunjuurella täyttää. Siksi varmaankin näitä viihdytystarinoita syntyy. Itsellänikin on moisesta kokemusta. Jokunen vuosi sitten eräänä kesälauantaina toimittaja soitti Tampereelta, koska pitäisi seuraavana päivänä ilmestyvään Moro-liitteeseen saada jotakin tekstiä. Joku oli ilmiantanut hänelle Kotimaa24-blogini, jossa vaadin Helsinkiin pussauskoppeja.

Toimittaja tarttui blogitekstiini kuin hukkuva oljenkorteen. Juttu syntyi ja se präntättiin myös saman konsernin Lapin kansa-lehteen (anteeksi kaikki lappalaiset, ei ollut tarkoitus järkyttää teitä Etelän miehen kotkotuksilla), mistä tietenkin seurasi, että Ilta-Sanomat kiinnostui myös tuosta julkaistusta jutusta niin paljon, että toimittaja sanoi varanneensa jutulle kokonaisen sivun ja lähettävänsä valokuvaajan luokseni. Kaikki meni muuten ihan hyvin, mutta homma kaatui toimittajan viimeiseen kysymykseen: Oletko tässä jutussa tosissasi vai onko tämä pelkkää läppää? No, pakkohan oli myöntää, että vahvasti viihdytyslinjalla mennään.

Silloin toimittaja sanoi, että vahinko, ei tulekaan juttua eikä edes valokuvaajaa. Hän oli luullut minun olleen tosissani. Kaikki unohtui joksikin ajaksi, mutta sitten joku ystävistäni sanoi, että hei, susta on juttu IS:ssa.  Minä tietysti kiistämään, että ei siitä tullut mitään. Hän näytti kolmasosasivun mittaista juttua, joka oli kuin olikin otsikoitu niin  - yllätys, yllätys! -  että pastori vaatii pussauskoppeja Helsinkiin! Vieressä oli Kirkon valokuvapankista otettu kuva meikäläisestä. Heh.”

Pari kysymystä keskusteltavaksi:

  • Millaisia mätäkuun juttuja muistat lukeneesi?
  • Mitä mieltä olet median mätäkuun jutuista?
  • Pystytkö ottamaan kesällä etäisyyttä tiedotusvälineisiin?
  • Millaista elämäsi olisi, jos et joka hetki olisi ns. "ottamassa uutisia"?
  • Mitä mieltä olet keissistä nimeltä Mätäkuu?

 

7 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pussauskopit ovat toimineet hyvin avioparien kynttiläillallisilla, joiden järjestelyissä olen ollut mukana. Hauska kuulla, että alkuperäinen idea tuli sinulta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka: Ideana kyseisessä blogissa oli, että kyllähän minä virkani puolesta katselen vihkimieni parien suuteloa alttarilla, mutta en minä siviilissä ollessani välitä kadulla todistaa moista pusuttelua. En muista, vetosinko tähän perisuomalaiseen ajatukseen, että kell’ onni on, se onnen kätkeköön, mutta ehdotin kumminkin, että Helsinkiin voisi pussauskoppeja pusupuskureille rakentaa.

      Se Aamulehden Moro-liitteen sivu, jolle juttu tuli, edusti ymmärtääkseni rentoa meininkiä. Tämä sovittiin toimittajan kanssa, mutta se Lapin kansan juttu tuli yllätyksenä ja jäi vähän kaihertamaan mieltä. Sain edustaa eteläsuomalaista valopääpapistoa pohjoisen väelle aika himmeässä valaistuksessa… 🤦‍♂️

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Moro nääs selittääkin jo paljon. Onkohan muualla yhtä reipasta meininkiä, kuin Moron lukijoiden parissa? Tuskin vain. Sillä kun joku keksi valittaa keskustan perunapeltoa muistuttavasta kadusta, niin ryhdyttiin heti puuhaan ratikkaa. Onhan semmoinen Hesassakin: Ni miksi ei Moron lukijoilla? Morosta se pussauskoppi-ideakin löytyi. Joten pitihän se koppikin sinne rakentaa. Eihän sen seudun mentaliteettia voi edes verrata muuhun Suomeen. Onhan se ihan omaa luokkaansa-nääs.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ehkäpä joku seurakunta poimii tästä kivan idean omiin kynttiläillallisilleen. On sen olemassaolo jo niin mukavasti suhdetta piristävä, vaikka kaikki parit ei sitä illan aikana ehtisi käyttämäänkään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Avioparien piristykseksi, joissakin seurakunnissa järjestetään kynttiläillallisia.. Näin tehtiin Pirkkalassakin. Toivottavasti vieläkin. Siellä asuessani olimme mukana järkkäämässä iltaa. Kaivettiin vaimon kanssa kaikki jouluvalot ja erikoiset kynttiläjalat illan piristykseksi. Kukin tiimipari toi kuka mitäkin; kauniita kankaita yms. Niillä somistettiin tila. Muistaakseni joku pari rakensi sen pussauskopin sinne eteisen puolelle. Lisää voisi kysellä Pirkkalasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121