Mausoleumien Eurooppa, diktatuurien muisto

Tänä vuonna on kulunut sata vuotta Suomen sisällissodasta. Kovin paljon ajatuksia se ei ole herättänyt eikä keskustelua kirvoittanut? Yhteiskuntien sisäiset konfliktit eivät ole helppoja.

Kirjamessuilla vieraili amerikanvenäläinen, juutalainen kirjailija Masha Gessen. Hän on joutunut pohtimaan naapuriemme eli Venäjän yhteiskunnan kyvyttömyyttä ottaa menneisyyden haamut, sisällisota ja Stalinin puhdistukset ja muut reaalisosialismin riippakivet, julkiseen myllyyn. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005874069.html

Gessenin mukaan esimerkiksi Saksassa oli sittenkin helpompaa. 12 vuotta Hitleriä oli pienempi jakso kuin 73 vuotta Leniniä ja hänen seuraajiaan: kukaan ei enää muistanut, miten ilman totalitarismia elettiin. Gessen kuvasi venäläistä menoa ”itsemurhaiseksi terroriksi”. Ei ihme, että Putin & Co. ovat olleet vaikeuksissa. Mitä vallankumouksesta voi sanoa, ilman että repii joitakin haavoja taas auki? Eihän Venäjän vallankumouksen 100-vuotispäivää viime vuonna muistettu käytännössä mitenkään, eikä minkäänlaista Vergangenheitsbewältigungia eli menneisyyden haltuunottoa saksalaisin termein edes yritetty. Toisin on joka vuoden 9.5., kun voiton päivää muistetaan juhlia – voittoa toisista, ei omista. Stalinin vainojen muisto painaa. Gessenin sanoin ”Venäjällä uhriksi saattoi joutua kuka tahansa ja murhaajista tuli usein itsestään uhreja.” Eikä stalinismi suinkaan loppunut toiseen maailmansotaan, kuten Baltiassa hyvin tiedetään.

Leninin mausoleumi kuvaa konkreettisesti kivettynyttä suhdetta menneisyyteen. Johtajan perustama valtio on lakannut, mutta hänen balsamoitu ruumiinsa lepää yhä pääkaupungin keskustassa. Harvempi ajattelee, että näin on myös Espanjassa: mausoleumissa lepää entinen hallitsija Francisco Franco, jonka henkinen perintö on myös valtakuntaa jakava. Kulunut syksy on ollut kannunvalantaa siitä, mitä Francon ruumiille pitäisi tehdä. Oikeistopiirit varmasti tahtoisivat hänet Almudenan hienoon katedraaliin Madridiin, pois Kaatuneiden laaksosta, jonka 1377 hehtaarilla työskentelivät tasavaltalaiset sotavangit pakkotyössä kuin faaraoiden orjat. Katolinen kirkko tuntuu merkillisen tahdottomalta, mutta Espanjan vasemmistohallitus ei ole antamassa periksi. On ongelman siirtämistä, jos mausoleumi-Francosta tehdään katedraali-Franco. Miten Francon poliittiset vastustajat jälleen suhtautuisivat katoliseen kirkkoon, joka muutenkin antautui osaksi Francon ”ristiretki”-kielipeliä? Olisiko aika lopettaa ristiretkestä puhuminen, jos kyseessä oli kansallinen trauma ja tragedia, unohtaa sekin, mitä kardinaali vielä neljä vuosikymmentä sitten sanoi? Onhan nyt mennyt jo 80 vuotta sisällissodan alkamisesta.

Kirjailija David Jiménez katsoo, että sovituksen aika on Espanjassa mahdollinen vain siten, että pakkotyöllä rakennettu Valle de los caídos –rykelmä vapautetaan kuuluisimmasta ruumiistaan eli Francon maallisista jäännöksistä. Vain siten siitä voi tulla kaikkien espanjalaisten sisällissotamuistomerkki, oli se sitten museo tai ei. https://www.nytimes.com/es/2018/06/20/opinion-jimenez-franco-tumba-exhumar-valle-caidos/

Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ei aikaile. Hänen mukaansa ”vuonna 2019 ei tule olemaan yhtään mausoleumia diktaattori Francon muistolle”. https://www.vidanuevadigital.com/2018/11/07/pedro-sanchez-en-2019-no-va-a-haber-ningun-mausoleo-en-espana-que-homenajee-al-dictador-franco/

Tämä tarkoittaa sitä, ettei Francon luita tuoda myöskään katedraaliin tai muuhun julkiseen paikkaan, joka voisi muodostua palvontapaikaksi. Kuolihan Espanjan konfliktissa 200 tuhatta henkilöä. Pitääköhän omaisten perustaa yksityinen hautausmaa? Francon sukulaiset saavat prosessissa sanoa mielipiteensä, mutta prosessi nytkähtää käyntiin heti huomenna.

Leninin osalta ainoa ”prosessi” alkoi lokakuussa 1941: johtajan muumio vietiin germaaneilta suojaan Tjumeniin Uralin taakse, mutta sodan jälkeen se palautettiin takaisin Moskovaan. Voisikohan Venäjällä tapahtua kansallista eheytymistä, jos voittoisa ja erehtymätön johtaja pääsisi viimeiseen lepoon – keskustelu tuskin johtaa mihinkään?

Espanjan vasemmisto-oikeisto-sisällissota sai jatkoa Latinalaisen Amerikan maissa, mutta eri muodossa. Diktaattorit ottivat vallan demokraattisesti valituilta johtajilta, mutta alusta alkaen täyden vallan, ja alkoivat sortaa kansaa. Francolla aloitus, tuo 2. maailmansodan kenraaliharjoitus (näin Martha Gellhorn), kesti muutaman vuoden, mutta hän hallitsi vastustajiaan sisällissodan päätyttyä 1940-luvun alusta vuosikymmeniä kuolemaansa saakka 1975 loppuun.

Paavi Franciscus on ottanut askelia Argentiinan sisäisten jännitteiden purkamiseksi. Olihan sielläkin kirkon johtajien mielestä ”ristiretki” ja rankkoja asioita tapahtui kuten Espanjassakin. [Argentiinan likainen sota muistuttikin eniten juuri Espanjan tilannetta – ikävä kyllä raskas konflikti alkoi juuri kun se oli Espanjassa lakannut eli maaliskuussa 1976.] Ensimmäisen konklaavinsa eli 2005 paavin valinnan jälkeen silloin vielä kardinaali Bergoglio johti piispainkokousta tunnustamaan 2006 sen, minkä rikostutkinta jo 1986 diktatuurin jälkeen oli tunnustanut: Argentiinan kirkossa oli [ainakin yksi] marttyyripiispa. Monseñor Enrique Angelelli, La Riojan piispa, ei suinkaan kuollut 4.8.1976 lavastetun auto-onnettomuuden vammoihin vaan hänet murhattiin sen yhteydessä, niin kuin hänen kaksi pappiaan [tarkalleen ottaen hänen alueensa, sillä toinen oli sääntökuntalainen], joiden kuolemaa selvittämästä piispa oli saapumassa kotiin. https://cruxnow.com/global-church/2018/06/11/argentinas-version-of-romero-declared-martyr-by-pope-francis/

Kun 14.10. siis julistettiin kesken messun vuonna 1980 murhattu salvadorilainen Óscar Romero pyhimykseksi, niin sama huomio suunnataan katolisessa kirkossa myös Guatemalaan ja Argentiinaan. Kaksi guatemalalaista pappia on päätetty julistaa autuaiksi. Tärkeä ele: Guatemalan konflikti on ollut Latinalaisen Amerikan verisin ja uhreja on tullut saman verran kuin paljon suuremmassa Espanjassa. https://www.catholicnewsagency.com/news/newly-beatified-guatemalans-exemplified-courage-cardinal-says-77877

Nyt on siis myös argentiinalaisten aika. Carlos Murias ja Gabriel Longueville oli murhattu Chamicalissa 18.7.1976, viikkoa myöhemmin perheensä edessä tapettiin Wenceslao Pedernera, katolinen maallikko. Ja paria viikkoa myöhemmin myös La Riojan piispa murhattiin. Heidät julistetaan kaikki autuaiksi 27.4.2019. Luulisi, että silloin Franciscus tulee 6 vuoden tauon jälkeen kotimaahansa, sillä autuaaksijulistaminen tapahtuu La Riojassa. Tässä kirjoituksessa puhutaan ”Argentiinan ensimmäisistä marttyyreista” mikä ei varmaan ole historiallisesti tarkkaa, ja muitakin oli 30 tuhatta. Joka tapauksessa historiallista muistia työstetään: https://www.vidanuevadigital.com/2018/06/09/angelelli-y-sus-companeros-primeros-martires-de-la-iglesia-argentina/

Tällä viikolla Argentiinan piispainkokous on kiittänyt paavi Franciscusta Angelellin muiston ylläpitämisestä. Puhuminen 1970-luvun tilanteessa oli haasteellisempaa: 4 piispaa 80:stä joutui diktatuurissa auto-onnettomuuteen, ja he olivat juuri edistysmielisiä piispoja. Piispainkokous vaikeni, edes Plaza de Mayon äitejä ei otettu vastaan. Angelellin "onnettomuus" oli pidettävä onnettomuutena. Mikä sitten oli varovaisuutta, mikä pelkuruutta, on sitten erikseen arvioitava. Marttyyreita tulee muistaa ja kunnioittaa. Diktaattoreita ei.

Kuva: Valle de los caídos, Kaatuneiden laakso, Espanja

5 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Jukka Raunu :”Stalinin vainojen muisto painaa. Gessenin sanoin ”Venäjällä uhriksi saattoi joutua kuka tahansa ja murhaajista tuli usein itsestään uhreja.””

    Venäjällä vietetyssä Stalinin terrorin verisimmän vuoden 70-vuotismuistojuhlassa 26.9.07 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Gorbatshov varoitti Venäjää Stalinin rikosten valkaisemisesta ja painotti, että Venäjä ei voi edistyä, jos se ei katso silmästä silmään veristä menneisyyttään: ”Meidän on muistettava heitä, jotka joutuivat kärsimään, siksi että se on opetus meille kaikille – opetus, jota moni ei ole vielä oppinut. On mahdotonta elää tässä päivässä ja tehdä tulevaisuudensuunnitelmia, jos muistinmenetys vaivaa valtiota ja yhteiskuntaa, tai ainakin osia siitä.” (ref./ AP, Steve Gutterman)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Stalinin vainot eivät kai kaikki ollut oikeastaan vainoa vaan pakkotyötä, josta ei maksettu palkkaa. Tki osa totuutta on siinä, että ainakin uskoa tunnustava intelligentsia piti vaientaa, mutta sitten tulivat suuret kanavatyömaat, jotka piti rakentaa niin, ettei palkkoihin kuluisi rahaa. Olen jostai lukenut, että joistakin kaupungeista miehet menivät yöksi metsään, etteivät olleet kotona, kun hakijat kävivät. Jos vältti yhden kerran, niin uudestaan ei tultu hakemaan. Kyseessä ei ollut ideolokiat vaan muut syyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Lauri Lahtinen :”Stalinin vainot eivät kai kaikki ollut oikeastaan vainoa vaan pakkotyötä, josta ei maksettu palkkaa.”

      ”Kun sodan päätyttyä tuli tietoja Saksan kauheista leireistä, Buchenwaldista ym., joissa kaasukamareita käytettiin, minulle aina tuli mieleeni kuva stalinilaisista kaasukamareista, jotka ovat vielä pirullisempia, sillä näillä kanavatyömailla, aarniometsissä, tierakennustyömailla otettiin ihmisestä kaikki mahdollinen täysin tietäen, että tänne ne kuolevat kuitenkin. Jos joku yhden työmaan läpäisee, ei läpäise enää toista, Kaikki Neuvostoliiton valtavat työt on tehty tällaisella työvoimalla ja jokaisen yhteydessä on keskimääräisen työvoiman pääluku voinut tuhoutua useaan kertaan.” (Arvo Tuominen: Kremlin kellot, muistelmia vuosilta 1933-1939, Helsinki 1957, KKn laakapaino)

      https://www.youtube.com/watch?v=pms-AyCBaTk

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Kyllä pakkotyö on vainoa silloin kun tuomion perusteena saattoi olla pelkkä ilkeän naapurin nimetön ja perätön ilmianto. Eikä sekään ole oikein, että pelkkä hallituspuolueen väkivallaton vastustaminen olisi pitkään vankeustuomioon johtava seikka. Ja mitä pitempi tuomio, sitä epätodennäköisempää oli siitä selvitä hengissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Mausoleumeista luopuminen voi olla myös uuden väkivallan alku. Syyskuussa Pedro Sánchez aiottiin murhata, koska hän oli tuomassa Francon ruumista muistomerkistä pois. Tarkkuuskivääri ja konepistooli oli aseharrastajalla valmiina. Tuore tieto, kuukauden pidetty salassa.https://www.dw.com/en/spanish-man-plotted-to-kill-prime-minister-pedro-sanchez/a-46215310

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Raunu

    Kirjoittaja on pappi, joka on väitellyt Latinalaisen Amerikan katolisesta teologiasta.