Mediapaine ajoi Saksin luterilaisen piispan eroon

Lutherin oppien syntyalue itäisessä Saksassa ei jätä rauhaan. Viime kuussa Saksin piispa Carsten Rentzing joutui ottamaan loparit, sillä hän oli kannattanut nuorena miehenä uusoikeistolaisia aatteita, siis niitä jotka varoittavat liberaalin demokratian vieroittavan pyhistä arvoista - myös Martti Lutherin aristokraattisista arvoista. Nuoren Rentzingin toimittama lehti oli myös arvostellut Saksan kansan kärsimyksiä. Ei-konservatiiviset papit oli ajettu Rentzingin maakirkossa nurkkaan viime vuosina. Ruuti oli kuivaa, kun lokakuun puolivälissä kajahti mediapommi.

Carsten Rentzing syntyi 1967 Länsi-Berliinin Spandaussa. Aluksi hän opiskeli lakitieteitä ja vasta 90-luvulla teologiaa. Vuosina 1989-1992 hän toimitti äärioikeistolaista Fragmente-julkaisua, jossa otettiin rohkeasti kantaa ja sanataiteiltiin "Feeniksille uutta syöksyä" Spenglerin Länsimaiden perikadon hengessä. Uhkana oli lännen turmelus, Degeneration tai natseilta tutuin termein Entartung. Nämä nuoruudensynnit ja jatkuva kuuluminen kansallismieliseen ja miekkailevaan "osakuntaan" koituivat piispan kohtaloksi ja synnyttivät 800 hengen adressin Lähimmäisenrakkaus vaatii selvyyttä -otsikolla.

Dresdenin Martin-Luther-Kirchessä perjantaina 15.11. pitämänsä eropuheen aluksi Rentzing kertoi kokemuksiaan kaupungin sisäiseltä rajalta. Itäpakolaisen ampuminen herätti hänet poliittiseen toimintaan.

Puheensa loppupuolella Rentzing sanoi "lähtevänsä rauhassa" eikä konflikti mielessään. Hän olisi toivonut, että menneisyys voidaan jättää, koska "muuten kukaan ei voisi olla piispa". Tytärtensä terveisiä luettuaan piispa sai aplodit, niin myös puhuessaan omasta "ekskommunikaatiostaan". Rentzing sanoo halunneensa luoda Saksin maakirkolle yhteyksiä kaikkialle ja myös maailmanlaajaan luterilaiseen yhteisöön. Hänen vaalinsa oli tiukka ja hän voitti yhdellä äänellä - tosin tasaista oli ollut aiemminkin. [Olisiko itse vaalijärjestelmässä kehittämistä, kysyisi ulkopuolinen?]

Wikipedia-artikkeli Rentzingistä sisältää yleiskatsauksen tämän kirjoituksiin Fragmente-julkaisussa 1989-1992. Hän ei ollut vain satunnainen toimittaja vaan osaltaan vastuussa myös julkaisemisesta. Siinä mielessä lehden linjaa voi pitää nuoren Rentzingin linjana. Katsotaanpa yhtä ilmaisua: Kirjoituksessaan„Staat und Demokratie – eine unzeitgemäße Betrachtung“ (Fragmente 6/1989) Rentzing piti "absurdina seurata nykyistä demokratian ja vapauden samaistamista ja sitä, että yhdessä liberaalin valtio-doktriinin kanssa julistetaan vuosituhantinen keskustelu parhaasta valtiomuodosta 50 vuotta sitten loppuneeksi ja ratkaistuksi". Rentzingin mukaan juuri demokratialla ei ole mitään oikeutta "ymmärtää itseään kehityksen lakipisteeksi" („sich als Höhepunkt einer Entwicklung zu begreifen“) koska jokainen valtiomuoto on historiallisten ehtojen alainen ja katoavainen.

Latinalaisen Amerikan tilanteen vertailu Saksan aborttikeskusteluun on ärsyttänyt: Rentzingin voi katsoa vähätelleen Pinochetin diktatuurin "muutamaa tuhatta uhria", kun hän vertasi sitä "10 000 aborttiin viikossa" - oikea luku olisi ollut 8 000 kuukaudessa. [Pinochetin diktatuuriin liittyi toki myös saksalaisia, niin uhreina kuin sotilaiden kouluttajina, ja pahimpana esimerkkinä salaisen poliisin DINA:n ja äärioikeistolaisen saksalaisen yhteistyöstä säilyy Colonia Dignidad, entisen baptistipastori Schäferin kotitalon keskitysleiri.] Chile ei ole asia, jolla on järkevää aloittaa poliittinen keskustelu Saksassa, vielä vähemmän heittää löysää läppää.

Itse pohdin, oliko ex-piispa Rentzingin Dresdenin-puheessa kaksi osaa. Aluksi puhui oikeustieteitä opiskellut Länsi-Berliinin kasvatti, kovin asiapitoista ja kylmää tekstiä. Hän selitti, kuinka lännen puolelta oli kokenut idän asioita. Oliko hän sittenkään tavoittanut henkistä tai hengellistä tilannetta siinä maakirkossa, jossa 22 vuotta oli palvellut? Eikö hän nähnyt, että monilla sanoilla joita hän oli viljellyt vuosikausia, hän oli saattanut vieraannuttaa vastakkainasetteluun väsyneitä ihmisiä? Tuota vastakkainasettelua hän toivoi puheen loppupuolella itse pienemmäksi. Rentzingin toive, jota hän tytärtensä kirjeitä lukemalla ryyditti, on varmasti oikea ja autuaallinen.

Tapaus Rentzingin pitäisi silti herättää kysymään uskonnon ja politiikan suhdetta. Oliko paikallaan, että Rentzing puhui politiikasta, edes omasta poliittisesta menneisyydestään, enää yhtään mitään? Missä mielessä - jos missään - piispa voi olla poliittinen subjekti ja miten politiikka kuuluu saarnatuoliin edes eropuheessa? Kuten Wikipedia tietää, hän oli vielä 11. joulukuuta 2013, vajaat kaksi vuotta ennen piispaksi tuloaan, puhumassa äärioikeiston Bibliothek des Konservatismus -kirjastossa VELKD-kirkkoliiton viranhaltijana. Silloin hän kritisoi EKD-kirkkoliiton tapaa hylätä konsensus ortodoksien ja katolilaisten kanssa. Itse hän piispana torjui oman maakirkkonsa sopimuksen hyväksyä homoseksuaalisten pappien asuminen pappiloissa partneriensa kanssa ilman seurakunnan nimenomaista lupaa: näin hän paikallisesti tiukensi ylätason määräystä. [Mahtoiko mennä oikeusturvan kannalta oikein?] "Homohäitä" ja avioliiton arvostuksen laskua (Entwertung) hän vastusti ja sanoi korkeintaan voivansa keskustella homoseksuaaliparien siunaamisesta. Kuulostaa tutulta punaviher-kuplan arvostelulta tämä, epäilemättä.

Itä-Saksan vahva realiteetti on oikeistopopulistinen AfD-puolue, jota Saksissa on äänestänyt yli neljäsosa kaikista. Itse AfD:tä piispa Rentzing ei kritikoinut, Pegidan kaltaista äärioikeistolaisuutta kyllä. Pakolaisia hän arvosti - varsinkin kristittyjä pakolaisia. Abortin ja eutanasian helpottamista hän vastusti mutta myös asevientiä. Wikipedian mukaan siis. Naapurimaakirkon pappi Jadwiga Mahling arvostelee koko Saksin maakirkkoa homoliiton kaltaisiin reunailmiöihin juuttumisesta ja väärästä varovaisuudesta äärioikeiston edessä. Hänen seurakunnassaan Schleifessa itäisessä Saksissa 37 % äänesti juuri AfD:tä.

Nämä kaikki ovat tehneet Rentzingistä julkisuudessa "konservatiivisen" piispan, kuten myös englanniksi on sanailtu. Jotain enemmän kuin vain teologinen tai eettinen konservatiivisuus on silti ollut liikkeellä kun Nächstenliebe verlangt Klarheit -liike on lähtenyt vaatimaan piispan eroa. Lähtölaukauksen ampui ARD-kanavan Tagesschau 12.10.2019, jossa näytettiin juuri Rentzingin kirjoittamaa Staat und Demokratie -artikkelia ja lehden (nimetöntä) kehotusta torjua kaikki Saksan rajojen "kansainvälisen oikeuden vastainen" siirtäminen. Lehden julkaiseman ilmoituksen mukaan entinen Saksan valtakunta, Das deutsche Reich, on yhä olemassa vaikka sen osaset, Länsi- ja Itä-Saksa ja Itävalta (!!!), olivat erossa toisistaan ja valtio tehty "toimintakyvyttömäksi" voittajavaltojen toimesta. Saksan kansan "murhanhimoinen pakkosiirto" (mörderische Vertreibung) itäisiltä alueilta mainitaan. Kaukana on evakkokansan nöyryys.

Tulevan piispan olisi kuvitellut olevan tasapainoisempi historiaa koskevissa arvioissaan: jos itäsaksalaisen pakolaisen ampuminen Berliinin muurilla hirvitti, niin mitä tulisikaan pohtia kahden maailmansodan opetuksista?

Oli siis luterilaisuuden sydänalueiden piispasta mitä mieltä tahansa, niin totta lienee silti tämä: keskustelua ei voi korvata oikeassaolemisella, eikä demokratiaa harvainvallalla. Tapahtuiko piispan väitetty lynkkaaminen sitten kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, on toinen asia. Poliittisen ilmaston polarisoituminen vaikuttaa kirkkoon, mutta tietty herkkyys ei ole silloin pahitteeksi?

8 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Kirkon ei pitäisi osallistua politiikkaan, kuin siltä osin, että se tukee valtiovaltaa, silloin kun se toimii köyhien ja sairaiden hyväksi. Poliittinen valta on yhteisten asioiden hoitamista, mutta se ei millään tavoin tue kaikilta osin Kirkon näkemyksiä esim. varain hoitamisesta ja rikkaiden suosimisesta köyhien edeltä, kuten nykyisin on maan tapana. Kirkko on yhteiskunnan sisällä oleva pieni joukko, mutta Kirkko ei ole sama, kuin yhteiskunta. Yhteiskunnalla on omat säännöt ja Kirkolla omat, näitä ei pitäisi sekoittaa, vaan kuinka on käynyt?

    On hyvä antaa keisarille se mikä keisarille kuuluu, mutta jättää keisari muuten omaan arvoonsa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Piispa Rentzingin erossa on historian painolastia, joka ei ole vain kirkollista “konservatiivi-liberaali”-osastoa tai pelkkää politiikkaa. Papit, jotka käynnistivät “Lähimmäisenrakkaus vaatii selvyyttä” -painostuskampanjan piispan erottamiseksi vähintään tämän oikeistolaisesta osakuntajäsenyydestä, kiinnittivät huomiota osakunnan historiakäsitykseen. Siinä Wehrmachtin sotarikoksia ei otettu huomioon, ja Coburger Conventin kuvissa esiintyy kukkien tuomista sotilasmuistomerkille. Suora lainaus Wikipediasta: “[…]„Nächstenliebe verlangt Klarheit“ (Lähimmäisenrakkaus vaatii selvyyttä), [joka] vaati piispaa lopettamaan jäsenyytensä tässä järjestössä [=Alte Prager Landsmannschaft Hercynia, siis eräänlainen “Prahan saksalaisten osakunta”!] ja vetämään rajaa oikeistokonservatismiin ja Uuteen oikeistoon (Neue Rechte). Jäsenyys on yhteensovittamaton piispanviran nykyaikaisten haasteiden kanssa mm. siksi, koska osakunta ei katkaise yhteyttään Wehrmachtin rikoksiin ja koska kristillinen usko ei vastaa siinä harjoitettavaa nationalismia.” Syyskuussa asian tullessa puheeksi piispa Rentzing puolusteli myös osakunnan miekkailua terävin asein “urheilullisena seikkailuna”. Kristilliseltä pohjalta toimivissa osakunnissa miekkataistelu (Mensur) on kielletty, osassa sallittu, mutta Hercynian kaltaisissa se on pakollista. Arpinaamaisilla miehillä on kysyntää liike-elämän johtopaikoilla, mutta tapaus Rentzing voi torjua heitä kirkon johdosta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Aika armottomia ovat liberaalit: nuoruuden kirjoitus johtaa eroon.

    Jos katumus on aito ja synnit saatu anteeksi voi murhamieskin pyhittyä. Tästä esimerkkinä Mooses Etiopialainen (330-405)

    https://www.ortodoksi.net/index.php/Mooses_Etiopialainen

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Konservatiivisen/fundamentalistisen kristillisyys ja äärioikeisto yhtä köyttä vetämässä on aike yleinen ilmiö länsimaissa, ja se on nähtävissä myös Suomessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Onpahan asetelma hakea seuraavaa piispaa. Tilanne, jossa “negatiivinen kansanäänestys” adressin muodossa vaikuttaa, karsii ainakin liian innokkaat pois. Ehkä tässä on paperiversio Hussein al-Taeesta, jonka Facebookia syynättiin. Meillä dramatiikkaa on vähemmän. Toisaalta: Entisen Itä-Saksan alueella demokratiaharjoitukset ovat vielä osin kesken, ja juuri Saksi näyttäytyy hyvin perinteisenä alueena Saksan kontekstissa. Englanninkielinen Wikipedia avaa Rentzingin outoa kommenttia kirkkopäiväehtoollisen “harhaoppisuudesta” ja AfD:n myötäkarvaan silittelyä. Piispan virka ykseyden virkana näyttää olleen haasteellinen homma. Tuliko turhaa vastakkainasettelua (homopapit-konservatiivit, punavihreät-populistit) tässä kuvatulla tavalla?https://en.m.wikipedia.org/wiki/Carsten_Rentzing?fbclid=IwAR3S3VkGxO0NlcRULs3sWuHdafto8CJAaY9gc7IYqEy9gayGvrFT2GrSJ0I MDR:n julkaisemassa puhevideossa perjantailta esiintyy tarkkaa pohdintaa piispanviran “julkisesta kehyksestä” jolla on omat vaatimukset ja voi olla suorastaan “tuhoisa potentiaali”. Kirkko vastasi taputtamalla [13 min alkaen] kun ex-piispa luki tyttärensä pohdintaa siitä, että jos menneisyyttä kaiveltaisiin, ei kukaan voisi johtaa kirkkoa ja että hän oli joutunut oikeusmurhan uhriksi. Puheen alkupuoli sitä vastoin tuntuu yhä jonkinlaiselta puolustuspuheenvuorolta, kun sitä katsoo: “Kun ensimmäiset syytökset menneisyydestäni alkoivat tulla, vastasin vain mitä kysyttiin, aavistamatta että paljon isommasta oli kysymys [3 min].” 1980-luvun CDU-innostuksen jälkeen seurasi pohdintaa “oikeudenmukaisuuden ja vapauden” perusteemoista ja noita tekstejä [Fragmente] pitäisi tutkia “historiallis-kriittisesti” (aplodeja 7:45). Puolustautuakseen Rentzing sanoi sitten, että hän “ei kulkenut Mao-Raamattu housuntaskussa” [60-lukulaisten tavoin] eikä kannattanut Idi Aminia tai Pol Potia. Puheen loppupuolella esiintyy vahva ajatus [CA] siitä, että kirkko on sanan palvelija ilman maallista valtaa ja että parikymmentä vuotta kirkon työssä Retzing on edustanut maailmanlaajaa kirkkoa, ei jotakin kansakuntaa tai filosofiaa. Vahvaa kuvaa kirkon edustajasta, joka on historian[-sa] äärellä umpikujassa. Tässä vielä linkki:https://www.mdr.de/sachsen/video-355934.html Laitan myös tämän lokakuisen linkin: kuuluminen miekkailevaan osakuntaan tai “isojen poikien kerhoon” on saattanut olla entisessä Itä-Saksassa rankempi juttu kirkkokansalle kuin lännessä. Kyseessä ei ole se, onko osakunta (tai kattojärjestö Coburger Convent) äärinationalistinen (sanaa “uusnatsi” ei tässä käytetä) vaan että jotkut sen kannattajat ovat sitä. Piispalta vaadittiin eroa osakunnasta, eikä hän halunnut jättää kavereitaan – jäsenyydestä hän ei liioin ole halunnut ennemmin puhua. Jutussa esiintyy ajatus piispanviran julkisuudesta julkisyhteisön palveluksessa – Rentzing tulikin lopulta vähän adressintekijöitä vastaan, puhui välittäjän roolin tärkeydestä ja sanoutui irti 2013 kirjastopuheesta. https://www.deutschlandfunk.de/evangelische-landeskirche-sachsen-der-bischof-aus-der.886.de.html?dram:article_id=460556

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Jukka Raunu,

    tekstissäsi on virheellinen tieto AfD:n syksyn maapäivävaaleissa Saksissa saavuttamasta tuloksesta. AfD ei saanut 37 prosenttia äänistä, vaan 27,5 prosenttia. Paikkoja tuli 37.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Raunu

    Kirjoittaja on pappi, joka on väitellyt Latinalaisen Amerikan katolisesta teologiasta.