Meidän Pena ei oikein pärjää lasten kanssa

Jossain Suomen kaupungissa asuvan Niämisen perheen kolme lasta käyvät peruskoulua ja vanhemmat ovat ammattikoulutettuja, mutta tällä hetkellä työttömiä. Käy kuitenkin niin, että rva Niäminen saa työtarjouksen koulutustaan vastaavasta työstä, mutta eri paikkakunnalta. Matka on niin pitkä, että rouva Niämisen olisi asuttava työpaikkakunnalla viikot. Asuminen järjestyy kyllä hänelle, mutta perheasuntoa ei ole tarjolla. Eivätkä lapsetkaan haluaisi kavereista eroon.

Rouva Niäminen on vaikeassa tilanteessa. Kieltäytyminen voisi aiheuttaa karenssin ja päivärahojen menetyksen. Toisaalta häntä hirvittää jättää kolme lasta miehensä vastuulle kouluviikoiksi. Niinpä hän päättää ilmoittaa työvoimaviranomaiselle kieltäytyvänsä työtarjouksesta. Kieltäytymistään hän perustelee sillä, että ”meidän Pena ei oikein pärjää niiden lasten kanssa”.

Onko rouva Niämisen perustelu riittävä? Tulisiko hänen saada nauttia ansiosidonnaista työttömyysturvaa vain siitä syystä, että katsoo miehensä kykyjen olevan riittämättömiä lasten arjen pyörittämiseen sillä aikaa, kun hän on viikot tienaamassa toisella paikkakunnalla? Vaikuttaako asiaan se, että työpaikan saaja on äiti eikä isä? Saako se vaikuttaa? Pitääkö sen vaikuttaa? Pitäisikö hra Niäminen alistaa jollekin asiantuntijaraadille, joka arvioisi hänen kodinhoidolliset kykynsä ja tämän lausunnon perusteella hyväksyisi tai hylkäisi rouvan perustelut? Pitäisikö laskea, paljonko elintaso todella paranisi työssä käymisen myötä, kun pitäisi vuokraakin maksaa kahdesta asunnosta ja viikoittain matkailla työ- ja kotipaikkakunnan väliä?

Monenlaista miettii varmaan myös rva Niäminen. Ehkäpä hän kääntyy pulmissaan seurakunnan työntekijän, vaikkapa nuorisotyönohjaajan, diakonin tai papin puoleen. Ehkä hän käy jopa rukouspiirissä, jossa hänen puolestaan rukoillaan.

Mitä rukouspiiriläiset rukoilevat? Varmaankin Jumalan tahdon toteutumista Niämisen perheen elämässä. Entäpä konkreettisemmin? Toivovatko he, että viranomaiset ymmärtäisivät rva Niämisen perustelut ja antaisivat hänen jäädä ansiosidonnaiselle päivärahalle odottelemaan koulutusta vastaavaa työtä lähempää kotoa? Rukoilevatko he hra Niämiselle eheytymistä, että tämä kasvaisi aikuiseksi ja alkaisi ottaa vastuuta lapsistaan niin, että rouva saisi turvallisin mielin keskittyä viikot työhönsä vieraalla paikkakunnalla? Toivovatko he rouvalle suhteellisuudentajua ja luottamusta siihen, että lapset ja mies pärjäävät, vaikka mies hoitaisikin kotiasiat eri tavalla kuin vaimo?  Miettivätkö he mielissään, että olisi syytä harkita avioeroa, jos on naimisissa miehen kanssa, josta ei ole ottamaan vastuuta?

Onko oikein vaatia hra Niämiseltä, että hän kasvaisi vastuuseen? Toisin päinhän tilanteet taitavat olla professoristasoa myöten sellaisia, että mies käy töissä toisella puolen Suomea vaimojen hoitaessa perheiden arkea viikkotasolla.  Miksi muuten on aina näinpäin? Olisiko tässä edes keskusteltavaa, jos koulutustaan vastaavan työpaikan toiselta paikkakunnalta olisikin saanut hra Niäminen? Vai olisiko itsestään selvää, että Pena lähtisi viikkomatkailijaksi? Entä jos Pena kieltäytyisi samoin perustein?

Missä tilanteessa/tilanteissa mahdollisten ratkaisujen toteutuessa Niämisen perhettä olisi perusteltua pitää ’yhteiskunnan vapaamatkustajina’?

Entäs se seurakunnan työntekijä, jonka puoleen rva Niäminen kääntyi? Mitä apua (rukouspiirin lisäksi) hänen tulisi tarjota? Lähtisikö työvoimaviranomaisen luokse puoltamaan kieltäytymistä? Kävisikö joku arki-ilta katsomassa, miten Pena lasten kanssa pärjää? Voisiko auttaa iltaruoan laitossa ja pyykinpesussa? Kuulustelisiko nuorimmaiselta kertolaskuja? Vai kirjoittaisi tuohtuneen bloggauksen?

 

(Telkkarista tulee tätä kirjoittaessani Uutisvuodon uusinta. Sen hengessä todettakoon, että Niämisen perhe on fiktiota.)

25 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Meikä manne kun mittaa elämänsä juoksua, on pakko sanoa, että eriarvoisuus on vähentynyt ja elämä tullut kaikin puolin helpommaksi. Olen ihan tyytyväinen. Työmatkani on päivittäin 230 km. Sanon, vaikka saatankin turmella palstan hyvää henkeä. Nyt on ihmisissä niin sietämätön kiittämättömyys, että minua tämä meno hirvittää. Maapallon tila vaatii luopumaan paljosta, eikä se näytä ilman rähinöitä olevan mahdollista. Lasten tulevaisuus surettaa – vaikka toisaalta jätän heidätkin Isän Jumalan haltuun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    “Armeijan todellisuuskäsitys on autoritaarinen ja jonninjoutavat marssit tuskin motivoi.” Puolustusvoimat kouluttavat sotaa varten, joka on todellisuuksista niitä autoritaarisimpia ja jonninjoutavimpia. Tarkoituksena on tietysti välttää sen muuttuminen todeksi. Sillekin pitäisi tehdä jotain, ettei Niämisten työelämä muutu yhtä motivoimattomaksi. Kuka tekisi ja mitä? Onko niillä halua, joilla olisi kykyä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sonja Ottavainen sanoo:

    Jokainen elää resursseillaan tai äärirajoilla. Rajat kelläkin omat. Toiset on pasifisteja ja pyrkivät tukemaan rauhaa edistäviä juttuja. Luulenpa että seuraavaa sotaa emme voi ennakoida, mutta keinot lienevät toiset kuin ennen.

    Käymme sotaa tiedotusvälineillä, tietovuodoilla, finanssimarkkinoilla, kaivoksilla, öljylähteillä, ihmiskaupalla, terrorismilla jne. Pakolaisilla, työmarkkinoilla, kirkoissakin näköjään. Aivan kuin tahtoisimme tehdä “omaksi kivaksi” senkin kaistaleen, joka voisi tuoda rauhaa ja yhteisyyttä. Käymme sotaa vakaumuksilla, ydinsodan kauhulla, saastumisen pelolla ja ryhmäfantasioilla illuusioista. Vallasta.

    Jokainen omillaan. Omilla rajoituksillaan, velvollisuuksillaan, sitoumuksillaan. Rakkaudellaan, ilollaan ja onnettomuuksillaan. Toiset menee kuuhun ja toiset Ruotsiin…ja pappi saa aina kahvia juodakseen. Jokaisella oma närästyksensä, paastonsa ja paininsa. Toivonsa, pelkonsa ja pettymyksensä. Odotuksensa. Ristinsä ja hullutuksensa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sonja Ottavainen sanoo:

    Sillekin pitäisi tehdä jotain, ettei Niämisten työelämä muutu yhtä motivoimattomaksi.

    Martti Pentti

    En näe, etteivät olisi motivoituneita työelämään. Ei ole heille työtä ilmeisesti tarjolla. Ehdotin uudelleen koulutusta. Jos rva Niämisen palkka on 1500 euroa/kk – verot, nii nettoa ois jotain 1250 euroa/kk. Siitä asunto toisella paikkakunnalla noin 300 euroa = joku yläkerran kalustettu huone.

    Jäljellä on 950 ekee. Niämiskän ruuat 10 euroa/pvä (onnistuneeko) = 200 euroa/kk. Jäljelle jää 750 euroa. Siitä bussimatkat siellä paikkakunnalla kämpiltä töihin = 60 euroa/kk. Jäljellä 690 euroa. Siitä hygienia, siivous , liikunta- ym. kulut 50 euroa/kk. Puhelin- ja nettilaskut 45 euroa/kk. Jäljellä 595 euroa. Siitä viikottaiset matkat kotiin ja takaisin 120 x 4 = 480 euroa. Jäljellä 115 euroa.

    Elämänlaatuun stressiä, vajetta perhe-elämästä saatavaan iloon, ankeutta yläkerran huoneessa yksin. Melko nujertavaa. Ja näin he joutuisivat hakemaan vielä kunnan sosiaalitoimesta toimeentulotukea.

    Tämä ei näytä olevan kenenkään/minkään kannalta hyvä ratkaisu.

    Ilmoita asiaton kommentti