Menee hermo - itseni kanssa! Pohdinnassa tapaus Naatus

Kyllä joskus niin ärsyttää. Ai mikä? No minä! Menee hermo itseni kanssa, kun en juuri koskaan osaa asettua kunnolla millekään puolelle missään asiassa. Kun minussa on sisällä loputon määrä toisaalta, toisaalta, mutta toisaalta taas -typpisiä ajatuksia.

Otetaan nyt esimerkiksi tämä tapaus Rebekka Naatus ja piispat ja kaikki keskustelu aiheen ympärillä.

Naatuksen kolumnit/blogit ovat omaan makuuni tarpeettoman provokatiivisia ja yksisilmäisiä. Enkä voi toisinaan välttyä tunteelta, että taustalla saattaa olla myös huomionkipeyttä, halua päästä julkisen keskustelun keskiöön hinnalla millä hyvänsä.

Samaan hengenvetoon ajattelen, että ilman provokaatiota ei koskaan synny mitään laajaa, syvällistä, moniulotteista kansalaiskeskustelua. Me siis kerta kaikkiaan tarvitsemme ihmisiä, jotka uskaltavat uhrata itsensä - olipa motiivi sitten jalo keskustelun synnyttäminen, huomionkipeys tai joku ihan muu tai kaikki sekaisin. Jos ryhdymme kivittämään ihmisiä, jotka tekevät meille välttämättömän palveluksen nostamalla yleiseen keskusteluun tärkeitä asioita, niin kyllä sekin on yhdenlaista itsensä korottamista ja huomionkipeyttä! Ja epäeettistä.

Entä sitten se, että piispat ottavat julkisesti kantaa näihin tiettyihin julkisiin bloggauksiin/kolumneihin? Mitä siitä pitäisi ajatella? Toinen puoli minusta ajattelee, ettei ole missään määrin kohtuullista, että piispa arvioi tai arvostelee julkisesti yksittäistä seurakunnan työntekijää (vaikkapa tiedottaja Naatusta). Toinen puoli minusta taas on vakuuttunut siitä, että on äärimmäisen upeaa, että kirkon johtokin asettuu keskustelussa muiden kanssa julkisuuteen, ikään kuin samalle tasolle. Heidän kannanottonsa ovat kaikkien vapaasti arvioitavissa ja arvosteltavissa. Ehkä tämä julkiseen keskusteluun lähteminen viestii: Suljettujen "hoitokokusten" aika on kerta kaikkiaan ohi?

Kauan on ruikutettu siitä, että piispat osallistuvat liian vähän spontaaniin julkiseen keskusteluun. Piispalliset puheenvuorot ovat olleet pahimmillaan vuosikausia työstettyjä ja pohdittuja julkilausumia - ja ulos tullessaan auttamattomasti ajankohtaisen keskustelun ulkopuolella. 

Mutta: sitä voisi toivoa - suorastaan edellyttää!!! - että sekä piispat että me kaikki muut ihmiset keskittyisimme omissa julkisissa puheenvuoroissamme ja kannanotoissamme puhumaan vain niistä asioista, mistä blogistit/kolumnistit kirjoittavat. Sille en osaa nähdä mitään oikeutusta tai perustetta, että kukaan ryhtyy arvioimaan blogistien/kolumnistien ikää, uskoa ja persoonallisuuden piirteitä tai muita henkilökohtaisia ominaisuuksia. Sellainen on yksinkertaisesti ala-arvoista.

Haa - olihan minulla sentään jostakin asiasta selvä mielipide! Ja sen nojalla tuomitsen tekstini alussa olleet spekulaatiot kolumnistien/blogistien huomionkipeydestä. Että anteeksi.

36 kommenttia

  • Emilia Karhu kirjoitti:

    Eija: Itse en osaoikein arvioida, vaikuttiko moderointiprojektikokemus omaan ajatteluuni tai tapaani toimia netissä. En tunnista itsessäni suuria muutoksia ainakaan. Minussa on aina ollut yhtä aikaa nämä kaksi puolta: ensinnä tämä toisaalta-toisaalta -puoli ja sitten toiseksi aika tulisieluinenkin vääryydenvastustaja ja oikeudenmukaisuuden puolustaja.

    Ehkä eniten moderointiprojekti vaikutti minuun henkilökohtaisesti niin, että tajusin vieläkin syvemmin, miten mielettömän eri tavoin ihmiset voivat jonkun saman asian ymmärtää ja ymmärryksensä perustella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne kirjoitti:

    Mä luulen, että meta-keskustelu ryöpsähti päälle myös siksi, että loppujen lopuksi melko harva oli Rebekan kolumnin kanssa yhtä mieltä, mutta halusi asettua hänen selkänsä taakse sananvapauden turvaamisen nimissä. Itse “lähetystyö museoon” -teemasta ei sitten saatu sen enempää aikaiseksi kuin että “emme ole valmiita museoimaan lähetystyötä eikä museoimisen tarpeelle ole annettu riittäviä perusteita.” Keskusteltavaksi jää siis keskustella siitä, mistä sopii keskustella ja kuka saa sanoa ääneen ja mitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama kirjoitti:

    Kukapa kirkon työntekijöitä valvoisi ellei juuri piispa. Ja onhan se väistämättä niin, että meidän itsekunkin ajatteluun ja esitystapaan vaikuttavat monet taustatekijät: omaksumamme uskontulkinta, omakohtaiset kokemukset, koulutuspohja jopa luonteenpiirteet. Toisaalta mielipidekirjoituksia liian usein luetaan vain rivien välistä, jolloin voi jäädä huomaamatta, mitä itse tekstissä sanotaan. Kun vastustajaksi koettu henkilö sanoo jotakn kannatettavaakin, niin helposti tämä mitätöidään koska sen sanoo “väärä” henkilö.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomas Hynynen kirjoitti:

    Nettimaailmassa mielipiteet täytyy nähdä yksinomaan kontekstisidonnaisina. Mielipide on puheenvuoro tietyssä tilanteessa ja ajankohtainen ehkä päivän-pari. Vaikkapa oma blogini “hei aikuiset” ei olisi ollut tuore ja tarpeellinen enää seuraavana aamuna Mikko Salmen puheenvuoron jälkeen.

    Piispojen kannanotoista sen sijaan vedetään paljon universaalimpia johtopäätöksiä, kuten a) näin toimii Suomen kirkko b) tätä mieltä on Suomen kirkko c) asia X, esimerkiksi Naatuksen edustama näkökulma on aina joka tilanteessa oikein tai väärin

    Hieman ehkä kärjistin, mutta piispojen on aika vaikea osallistua spontaaniin keskusteluun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä kirjoitti:

    Tuomas. Olisin iloinen, jos tuo näkökulmasi pitäisi paikkansa. Voi olla, että se on nettinatiiville hyvinkin totta, ainakin tulevaisuudessa. Sen taustalla saattaa olla vaikkapa tottuminen nykyisin lehtiin, joita luetaan hetki ja sitten heitetään pois. Tuntuu, että toimittajien ammattitaitoon katsotaan kuuluvan kyky mutuilla hauskasti, koukuttavasti, ajankohtaisesti ja kontekstuaalisesti. Tiukkapipoista kriittisyyttä ei edes oleteta eikä välttämättä edes suosita. Netissä vain on se ongelma, että sinne laitetaan jotain ja siellä se sitten pysyy ja pysyy. Hakukoneet nostavat esiin yksittäisiä kirjoituksia. Jos (tai vielä pahempaa, kun) ei ole mediakriittisyyttä, niiden painoarvoja ei läheskään aina punnita, vaan asiat alkavat elää uutta elämää ja niistä tehdään uusia totuuksia. Olen näitä mietteitä viime aikoina pyöritellyt mielessäni ja löytänyt uuden kysymyksenkin.

    Miksi ihmeessä niin moni on valmis kertomaan julkisesti (myös netissä) mielipiteensä asioista, joista selvästikään ei tiedä paljonkaan eikä edes halua tai viitsi vaivautua ottamaan asiasta selvää?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen kirjoitti:

    Maijan ” Miksi ihmeessä niin moni on valmis kertomaan julkisesti (myös netissä) mielipiteensä asioista, joista selvästikään ei tiedä paljonkaan eikä edes halua tai viitsi vaivautua ottamaan asiasta selvää?” Meinasin ottaa jo tuohon Helenan viestiin kantaa, koska hänen huomionsa olivat minusta oikeita. Tässähän on nyt tapahtunut, että kirkon tiedottaja on tehnyt näin. Piispa ottaa kantaa lähes sanomatta mitään. Itse mietin lähetyksen kulmaa seurakunnissa ja se on varmaan kaikissa erilainen. Mutta otan esiin sen kulman, jonka itse tiedän. Lähetystyönpiirissä on paljon iäkästä väkeä. He antavat vapaaehtoisen panostuksen. Samalla kun he kokevat itsensä tarpeelliseksi auttaen muita he saavat ihmis- ja ystävä suhteita. Siis ihan vastuutonta, mutta jos ei tiedä mihin ottaa kantaa, niin ei kai se vastuuta pois sulje. Minäkin tajusin, että asioista varmaan tiedetään niin vähän, ettei varmaan monikaan tajunnut, mistä minä hiillyin tuolla. En minä tästä kirkosta välitä, mutta välitän niistä ihmisistä, joiden elämältä pohjaa sorkitaan vain sen takia, että halutaan keskustelua.

    Ilmoita asiaton kommentti