Mieletön, mieletön maailma!

mieletön maailma

Ihan ensimmäinen mielettömyys on se, että ei kukaan ole kysynyt minulta, tahdoinko syntyä tänne eli en. En saanut valita itselleni sopivaa saapumisajankohtaa, maata tai edes vanhempiani. Ulkonäöstä tai geeneistäni nyt puhumattakaan. Tämä on paljon rankempi kokemus kuin Ensitreffit altarilla.

(Ekskursio): Naistenklinikalla kuvittelin saavani valita itselleni siskon, mutta ne olivat juuri tuolloin päässeet tilapäisesti loppumaan. Niinpä minun oli tyytyminen pikkuveljeen. Niitä kapaloituja kakaroita minulle näytettiin muutama ja minä onneton kun luulin valinneeni itse. Sitten kun meille tuli kerran riitaa pikkubroidin kanssa, minä olin huutanut hurjana: ”Minä olisin saanut valita kenet tahansa, mutta tuon hölmön minä meninkin ottamaan!” Myöhemmin minulle kerrottiin totuus: Ne näytillä olleet kapalokaverit olivatkin aina vain se yksi ja sama tyyppi. Ei liene rehellisyyttäkään tässä maailmassa!

Pian 60 vuotta tällä Telluksella tallusteltuani olen tullut siihen lopputulokseen, että muuallakin kuin Tanskan maassa on jotakin mätää. Ruttopuiston rovastilla on vähän sellainen hamletmainen Ollako vai eikö olla-fiilis.  Ennen kaikki oli hyvin, kun juttu meni kuin sananlaskussa: Kapteeni laivassa, Jumala taivaassa. Jo pidemmän aikaa Jumalaa on yritetty syöstä taivaasta. Laivassa ei enää ole kapteenia ja pian uponnee paattikin.

Jos Jumalan tilalle onkin laitettu Mammona, niin nyt ahistus on paljon kovempi kuin ennen: Nyt on meidän sotien jälkeen syntyneitten hengenlähtö lähempänä kuin ennen. Putin virittelee Kolmatta maailmansotaa, on taas rahdannut rautaa Suomemme raukoille rajoille. Me olemme kuin kusi sukassa, kun emme tiedä, kumpi ehtii tänne ensin, terroristit vai Keisari P. Auttaako Jeesus vai Nato?

Blogia ei kannata väsätä, jos aikoo kirjoittaa itsensä vain pussiin toteamalla, että paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Salliessaan pahan kohdata meitä Jumala on myös luvannut järjestää meille poispääsyn pahasta.

”Älkää pahaa pahalla kostako!” meille opetetaan.  Riidat ja sodat alkavat sillä, että toinen osapuoli antaa takaisin samalla mitalla. Pahan voi voittaa vain hyvällä.

Henry J.M. Nouwen puhuu siitä, miten pahan vastustaminen ei ole pelkästään yksilölaji, vaan vastarintaan on käytävä yhdessä:

”Jos elämä alkaa käydä ahtaammaksi niille, jotka sanovat EI sodalle ja KYLLÄ elämälle, kuinka sitten kristityt vastarintaihmiset ja väkivallattomat rauhanrakentajat pysyvät hengissä tässä maailmassa? Yksinkertainen vastaus on: yhdessä.

Niin kauan kuin pidämme vastarintaa vain yksilötason sankarinäytteinä, heitä vastaan paisuva ankara paine tulee käymään monille rauhanrakentajille liian raskaaksi. Rauhan puolesta käytävä vastarinta ei ole niinkään urheiden ja rohkeiden yksilöiden ponnistelua – siihen tarvitaan uskon yhteisö. Kaikkein vahvimmatkin, parhaimmatkin yksilöt nääntyvät ja masentuvat, mutta vastarintaan sitoutunut yhteisö voi kestää silloinkin, kun sen yksittäiset jäsenet hetkittäin kokevat heikkoutta ja epätoivoa.

Rauhanrakentaminen voi olla kestävää työtä vain, jos sitä eletään ja tehdään yhdessä. Yhteisö on välttämätön ehto uskolliselle ja kestävälle vastarinnalle. Ilman yhteisöä käy ennen pitkää niin, että huolien ja haavojen, väkivallan ja tuhon, pahuuden ja kuoleman maailma imaisee sen takaisin pimeyteensä”.

Nouwen pitää konfliktien syvimpänä juurena itseinhoa. Tämä saa ihmiset salaa vähättelemään itseään ja turvautumaan mieluummin epäluuloihin kuin luottamukseen. Mutta sitä mukaa kuin ihmiset ottavat täydestä omat kykynsä rauhan rakentamiseen ja huomaavat ne Jumalan antamiksi lahjoiksi, aseistariisunnalla on realistinen perusta. Rauhan mahdollisuuden rinnalla sota voisi vähitellen alkaa näyttää aikansa eläneeltä tavalta ratkoa erimielisyyksiä.

Nouwen muistuttaa, että rukous toimii osana vastarintaa. Kyse ei ole paniikinomaisesta pyytämisestä, että välttyisimme turmiolta. Yhteisön päivittäisessä elämässä rukous on ennen muuta kiitosta siitä, mitä me jo olemme saaneet. Ei edes Jumalan avun anomista voi erottaa kiitollisuuden hengestä. Eikä rukous ole sitä, että me yritämme vakuuttaa vitkastelevaa Antajaa oman asiamme tärkeydestä.

Kristittyinä parhaat aikamme ovat vasta edessäpäin. Kun rytinät toden teolla alkavat, meidän ei pidä pistää päätämme pensaaseen vaan saamme nostaa päämme ylös. Me kun emme odota ilotonta loppua vaan loputonta iloa.

6 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Minulla oli teknisiä ongelmia tänne kirjautumisen kanssa, mutta tänään pääsin bloggaamaan, kun monen mutkan kautta tekniikka saatiin pelaamaan.

    Tekniset ongelmat ovat kuitenkin pieniä verrattuna maailman suuriin ongelmiin, internettiä suinkaan vähättelemättä. (Tai kukaties netti onkin suurempi ongelma kuin arvaammekaan?)

    Asekauppa on tuottoisaa, huumekauppa on tuottoisaa, rahanpesu on tuottoisaa, ihmiskauppa on tuottoisaa. Mutta kumpi on tärkeämpää, sananvapauden puolesta marttyyriksi joutuminen vai yritys estää kansanmurha?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    ” Me kun emme odota ilotonta loppua vaan loputonta iloa.”

    Muuta en osaa nyt sanoa, kuin olla samaa mieltä yllä olevasta virkkeestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Hannu Kiuru :”Sitten kun meille tuli kerran riitaa pikkubroidin kanssa, minä olin huutanut hurjana: ”Minä olisin saanut valita kenet tahansa, mutta tuon hölmön minä meninkin ottamaan!””

    Sellaista se on. Ensimmäiset lapsemme olivat kaksoset ja nuorin syntyi, kun kaksoset olivat vajaat 4-vuotiaita. Kaksosia oli valmennettu uuden vauvan tulemiseen ja heillä oli omat vauvanuket, joita he saattoivat hoitaa, kun äiti hoiti nuorimmaista. Pari-kolme ensimmäistä viikkoa meni hyvin, mutta sitten vanhempia lapsia alkoi alituinen hoitaminen tympiä ja he kysyivät, että “eikö sitä voisi palauttaa sinne mistä se on tullutkin”. Montakin kertaa oli tunne, että elämä on pelkkää “verta, hikeä ja kyyneliä”, josta ei ole mahdollista selviytyä, mutta selviydyimmepä lasten isän kanssa yhdessä jotenkuten kuitenkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Ahtaan portin kautta tänne vihdoin päässeenä totean vain, että ELÄMÄ ON. Me voimme kovin vähän millekään mitään muualla kuin omissa ympyröissämme. Pidetään niistä huoli. Nigerian ruumiskasat – samanlaisia kuin juutalaisten – punaisten – ja valkoisten – kaikkien, jotka ajattelevat toisin, kuin toiset tai toiset ja sehän ei ole sallittavaa.

    Olen pohtinut paljon Jeesuksen toista tulemista ja ajattelen, että hän tulee jahka “taivas on tullut maan päälle” jahka osaamme elää kuin hän on opettanut. Ehkä meitä on täällä silloin enää 10 tai 15 tai miljoona tai miljoonia. Se haaste on meillä. Siihen menee sata vuotta tai tuhat, mutta paljon on työtä jäljellä ja monta on vielä, jotka eivät yhdessä sanasta tiedä mitään siis lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Minua puhuttelee siteeraamassani Nouwenin tekstissä tuo yhteisöllisyys. Voi, kunpa vielä ennen vinhasti lähestyvää eläkeikääni pääsisin oikein kunnolla – tai edes hiukkasenkin – maistamaan, millaista seurakuntayhteys parhaimmillaan voisi olla…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin teoriassa maailma voisi olla väkivallaton ja absoluuttisen hyvä. Joskus kuvittelen mielessäni mitä se voisi olla ja mitä kaikkea ihmiset saisivat yhdessä aikaan. Kaikilla olisi ruokaa yllin kyllin ja aseita ei olisi olemassakaan…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Hannu Kiuru
    Hannu Kiuru

    Samaa mieltä oppi-isäni Lutherin kanssa: "Ellei meidän Herra Jumalamme leikinlaskua ymmärtäisi, niin enpä tahtoisi minä taivaaseen!"

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit