Mielipiteissään kirjava kirkko

Mikä tekee uskonnollisesta aiheesta uutisen? Tänä päivänä tavallisimmin konflikti. Kirkossa ollaan erimielisiä. Piispat ovat keskenään eri mieltä. Kirkon hallinto on jotakin mieltä, mutta papit – tarkemmin sanoen ryhmä pappeja – nousee kapinaan.

Seitsemän suomalaista kymmenestä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Erinomaisen näköalapaikan sen tarkkailuun antaa määrävälein julkaistava nelivuotiskatsaus. (”Osallistuva luterilaisuus”. Suomen ev-lut kirkko vuosina 2012-2015. Granö 2016, 388 s.)
Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu sisältää tilastojen lisäksi laajan aineiston tutkimustietoa suomalaisten asennoitumisesta - sekä kriittistä analyysiä tästä kaikesta.

Kertomuskauden neljään vuoteen sisältyi myös epätavallisia, suorastaan dramaattisia asioita. Suomessa saattoi puhua yhtenäiskulttuurista aina 80-luvulle asti. Niin kauan yhdeksän kymmenestä kuului ev.lut.kirkkoon. 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain ennakoitiin tarkoittavan työväestön joukkoeroa kirkosta, mutta näin ei tapahtunut. Eroaallot alkoivat vasta tällä vuosituhannella, kun eduskunta sääti ja kirkko hyväksyi lain, että käyntiä maistraatissakaan ei enää tarvittu, vaan sähköpostiviesti riitti. Nelivuotiskautena kirkon jäsenmäärä oli alussa 77,9% ja lopussa 72,2%

Luterilaista kirkkoa oli aikaisemmin jakanut erimielisyys papin virasta. 2013 perustivat Luther-säätiön seurakunnat Lähetyshiippakunnan ja valitsivat sille oman piispan. Vaikka seurakuntia on kymmenillä paikkakunnilla, koko hiippakunnan jäsenten määrä on vain joitakin tuhansia. Ryhmäkunnan merkitystä ei silti voi väheksyä. Käkilinnun tavoin on kirkon sisälle rakennettu valmis, oma organisaatio; oma hallinto ja talous. Piispojen kehotuksista huolimatta eroa ei vielä ole tullut. Nyt kiista avioliitosta ja sen vihkimisestä on koventanut kielenkäyttöä ja ero-ilmoituksia leijuu ilmassa. Myös lestadiolaisten järjestörakenne on valmis ja väkeä paljon enemmän. Yksi irtiotto on jo tehty: esikoislestadiolaisten Mikkelin paikallisosasto luopui kirkon ehtoolliskäytännöstä.

Keskustelu ja eri mieltä olemisen taito ei kuulu ev.lut. kirkon vahvuuksiin. Vuodet äitikirkossa, Saksan evankeelisessa kirkossa osoittivat minulle, että keskustelukulttuuri on siellä kokonaan toinen. Voidaan olla hyvinkin eri mieltä ja puhua suoraan, mutta erota silti ystävinä. Suomi on enemmän yhden totuuden tai yhden mielipiteen maa. Eri mieltä olevilta tukitaan suu, tai sitten heidät vaijetaan kuoliaiksi.

Mistä ollaan eri mieltä? Viimeiset mohikaanit vieläkin virasta. Avioliitosta, parisuhteesta ja viime kädessä Raamatun tulkinnasta. Jotkut sanovat ottavansa Raamatun totena sana sanalta, mutta kaikki sitä tulkitsevat. Raamatun lukeminen ilman tulkintaa on käytännön mahdottomuus. Ja varsinkin, jos se jaetaan ensin jakeisiin ja sitten kiivaillaan näin pirstotun sanan puolesta.

”Osallistuva luterilaisuus” antaa paljon tietoa suomalaisten suhtautumisesta kirkkoon ja uskon asioihin. Tulokset nostavat esille jännittävän paradoksin: Kirkon jäsenmäärä laskee, mutta samalla myönteinen suhtautuminen kirkon läsnäoloon yhteiskunnassa kasvaa. Kirkon jäsenkuntaa suurempi enemmistö suhtautuu myönteisesti sairaalasielunhoitoon, sotilaspappeihin ja vankilapappeihin. Kaikki nämä ovat ev.lut.kirkon ja ortodoksisen kirkon hallussa. Yksi nelivuotiskauden kiistoista koski Suvivirren asemaa koulussa. Seuraus oli, että Suvivirren ja kristillisen joulunvieton kannatus kouluissa vain kasvoi. Kaiken kaikkiaan tutkimus osoitti, ettei kuva ole mustavalkoinen yhdestäkään suomalaisten ryhmästä. Sekä kirkon jäsenet, muiden uskonnollisten ryhmien jäsenet että uskonnottomien ryhmät jakautuvat mielipiteissään. Esimerkkinä tämä kolmas, n.k. uskonnottomat. Tutkimuksen mukaan kirkon toimintaan ja asemaan suhtautuu kielteisesti vain sen yksi kolmasosa. Yksi myönteisesti ja yksi välinpitämättömästi. Kriittisimpiä kirkkoa kohtaan olivat monessakin kohdassa nuoret, työttömät ja opiskelijat.

Heikki Palmu
kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien aliona 12.04.2017

7 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    “1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain ennakoitiin tarkoittavan työväestön joukkoeroa kirkosta, mutta näin ei tapahtunut.”

    Mistä luulet tämän johtuneen? Suuri osa erohaluisista oli kaatunut tai telotettu sisällisodassa ja vielä vuonna 1923 kirkosta eroaminen tarvitsi valtavasti siviilirohkeutta, sillä se merkitsi kommunistiksi leimautumista, työpaikkojen menetyksiä ja niiden saamisen vaikeutumista jne. Ihmiset pitivät ja syystä matalaa profiilia. Kypärän ja Liperin liitto oli pelottavan vahva.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seppo Heinola :” Kypärän ja Liperin liitto oli pelottavan vahva.”

      Tuolle liitolle saamme olla kiitollisisia siitä, että Suomen kansalaisilla on oikeus uskoa Jumalaan.

      OLen ihmetellyt sitä, miksi työväenliike ei vastustanut esimerkiksi tätä: “Meidän on viipymättä ryhdyttävä puhdistamaan Helsinkiä vastavallankumouksellisista. Me kehotamme kaikkia matruuseja ja sotamiehiä viipymättä muodostamaan vallankumouksellisia joukko-osastoja ja pommit sekä kuularuiskut käsissä heti ryhtymään kotietsintöihin kaikissa taloissa, asunnoissa, kellareissa, ullakoilla, varastoissa, ravintoloissa, kahviloissa, hotelleissa sekä hallinnollisissa ja kunnallisissa laitoksissa tarkoituksella juurineen hävittää vastavallankumouksellisten pesäpaikat. Meidän tulee paikalla surmata kaikki kansan viholliset, valkokaartilaiset ja heidän puoltajansa. Meidän ei tarvitse odottaa Smolnan tai paikallisen edustuslaitoksen kehotuksia ryhtymään itsepuolustukseen. Hävittäkää siis porvariston pesät. Ampukaa vallankumouksen viholliset. Vain voimalla ja säälimättömällä terrorilla me voimme hävittää orjuutemme eri muodot.” (Juhani Aho: Hajamietteitä kapinaviikoilta/Rab. Znamja -lehdessä helmikuussa 1918 julkaistu venäläisten tiedote)

      tai sitä, että 30-luvulla Nl toteutti Itä-Karjalassa mm. suomalaisiin kohdistuneen etnisen puhdistuksen, kun ”halusi poistaa epäkansalliset ainekset sosialistisesta rakennustyöstä”?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Heikki Palmu sanoo:

      Tuula, kiitos historiallisesta tiedon sirkusta. Sen vastaanotto työväen joukoissa oli ristiriitainen, ja vain harvat sitä Helsingissä seurasivat Kansanvaltuuskunnan aikana. Antaako kirjoitukseni Sinulle aihetta muuhun kommenttiin?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tuula, puheenvuorollasi ei ollut taaskaan mitään tekemistä itse varsinaisen asian eli työväestön kirkosta eroamisen syiden kanssa. Jaksan ihmetellä miksi lähes aina puhut asian vierestä,milloin enemmän milloinvähemmän.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    SEPPO,

    ei se ihan noinkaan mennyt. Esittämäsi on osatotuus. Totta on, että yhtenäiskulttuuri oli vielä voimissaan ja kirkkoon kuuluminen “kuului” asiaan. Ei ole totta mitä väität: “suuri osa erohaluisista oli kaatunut tai teloitettu…” Asetelma ei ollut niin mustavalkoinen ja vielä ennen vuotta kahdeksantoista oli kirkossa paljon työväenliikettä ymmärtäviä ja kannattavia ja samoin työväestössä oli paljon uskovia. Sisällissota sitten kärjisti ja lukitsi suhtautumista puolin ja toisin. Jo 20-luvulla SDP oli suurin puolue ja kyllä sen jäsenistä isompi osa olisi voinut erota kirkosta. Mitä Seppo sanot siitä, että ev.lut. kirkkoon vielä 80-luvulla kuului yli 90% kansasta? Mikä tarkoittaa, että SDP:n ja SKDL:n äänestäjistä enemmistö oli kirkon jäseniä. Näin oli, vaikka kirkon papisto sotien värlisenä aikana, vuosina 1918-1939 oli räikeästi työväen aatteita vastaan. Mieti sitä. Asiaa on turhan vähän tutkittu. Olen muuten kristillisten sosialiudemokraattien eli Veljeysliikkeen puheenjohtaja – en edes yritä olla näissä kysymyksissa puolueeton paitsi silloin kun kirjoitan esimerkiksi sanomalehteen. Silloin yritän olla puolueeton, koska tendenssimäinen puhe saati propaganda ei ole se tyylilaji, jossa haluaisin esiintyä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Käsite ‘suuri osa’ on tietysti venyvä. Jos Pentti annat ymmärtää ettei sisällisota ja sen jälkeinen valkoinen pitkäaikainen ylivalta ja pelote vaikuttanut mitään ko. eroamishalukkuuteen niin en voi kuin ihmetellä. Tietysti oli yhtenäiskulttuuri jota paljolti koossapiti juuri ko porvariston hegemonia. Kyllä etenkin maaseudulla kirkosta eroaminen oli lähinnä esitämistäni syistä vielä 1920 luvulla lähes mahdotonta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väätäinen sanoo:

    Hyvä, Heikki! Olen Heikki-fani.

    Takinkääntäminen on kestävän kehityksen näkökulmasta mielekästä. Se on kierrätystä. Kulutus vähenee kun kulutetaan loppuun.

    Anteeksi, etten heti tarttunut aiheeseen, kirkon nykytilaan.

    Siteeraan tunnetussa romaanissa olevaa lausetta: “Kaikki on oikein.” Lause on Mihail Bulgakovin romaanista Saatana saapuu Moskovaan. Kirkkoon sijoitettuna sillä kuitataan kiistat normaalina elämänä.

    Kuinka sitten haluamme ja voimme vaikuttaa Kristuksen kirkon sanoman leviämiseen. Evankelioimisella on monta uraa edetä. En käy niitä tässä luettelemaan. Yhden mainitsen: oman elämän esimerkki. Seuratkaa minua. Seuratkaa meitä. Seuratkaa idoleitamme. Seuratkaa Kristusta, Hänen esimerkkiään.

    Seuratkaa lähimmäistä. Katsokaa häntä silmiin. Älkää väistäkö katsetta. Olkaa rohkeat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.