Mies, joka jätti rakkaalle kotitalolleen valtavan perinnön

Helsinkiläinen perheetön vanha mies jätti 7,3 miljoonan perinnön taloyhtiölleen. Tietty valtio lohmaisi ensin potin päältä pari miljoonaa itselleen, mutta reilusti jäi vielä varoja yli 100-vuotiaan velattoman asunto-osakeyhtiön kunnossapitoonkin.

Kaksi kysymystä herää näistä Hesarin kahdesta lehtijutusta, joihin linkin löydät tekstini lopusta.

  • Onko koko testamentin määääminen taloyhtiölle kovin fiksua? Eivätkö ne miehen omistuksessa olleet kaksi asuntoa olisi riittäneet vallan mainiosti lahjoituksina? Tuollainen valinta ei ainakaan ole ns. yleishyödyllinen kohde. Noin suurella summalla olisi voinut tukea monia tärkeitä hankkeita. Kuulostanko liikaa Juudakselta, joka sanoi, että ilotytön Jeesuksen jalkapesuun tuhlaama kallisarvoinen nardus-voide olisi voitu myydä ja antaa rahat köyhille?
  • Mitä varten ihmiset keräävät noita miljoonaomaisuuksia, joista heille itselleen ei ole mitään iloa, saati hyötyä? Tämä kyseisellä Onnilla oli hyvä hoksnokka osakkeitten suhteen, mutta eikös valuutan pitäisi päästä kiertämään?

Mieleeni muistuu vanha tarina miehestä, joka omisti muutaman kultaharkon, mutta ei epäluuloisuuttaan uskaltanut viedä omaisuuttaan pankkiin. Niinpä hän päätti kaivaa aarteensa maahan. Joka ilta hän kävi aarrekätköllä ihailemassa aarteitaan.

Muuan varas seurasi tätä touhua pitempään, meni lopulta ja varasti harkot. Omistaja huusi kauhealla äänellä ja repi epätoivoisesti hiuksiaan hoksattuaan tulleensa ryövätyksi. Ohikulkijan kävi miestä sääliksi. Hän antoi entiselle rikkaalle neuvon: Laita kolme kiveä puuttuvien harkkojen tilalle ja kuvittele, että ne ovat sinun aarteesi! Eihän niistä harkoistakaan ollut sinulle tuon enempää hyötyä.

Itse olen sitä mieltä, että sen verran itse kullakin tulee olla varoja, että saa itsensä aikanaan säällisesti hautaan omalla kustannuksellaan. Rahaa en aio jättää juurikaan enempää kuin menee hautajaiskuluihini, sillä käytän ne omaan elämiseeni ja yhä lisääntyviin terveydenhoitokuluihin. Aikanaan lapset saavat pistää asuntoni ns. lihoiksi ja jakaa saaliin keskenään, ellei kumpikaan tahdo tulla tähän asumaan.

Missä sinun aarteesi on, lukijani?

 

Onnin runsaasti ajatuksia herättävä tarina löytyy tästä:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005865662.html

9 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Hanu Kiuru :”Missä sinun aarteesi on, lukijani?”

    Bona fide: henk.koht. aarteeni on “siellä jossakin”. Pankkityössäni selvittelin monia perunkirjoituksia, joista yksikään ei tainnut olla vapaa kuolinpesän osakkaiden keskinäisistä riidoista. Henk.koht. olen iloinen, että olemme onnistuneet vapauttamaan jälkeläisemme mm. sodan jälkeen luovutetulle alueelle jääneen omaisuuden omistusoikeuskysymyksestä, Runnin kylpylän Sohvin mökin testamentatuista perintöasioista ja isäni pienyrityksen kiinteistön perimisasioista.

    Tulevaisuutta ajatellen olen jo vuosia sitten tehnyt kahden todistajan todistaman hoitotestamentin, että jälkeläisemme säästyvät terveydenhuiollon “letkusirkukselta”, eikä heidän tarvitse kuunnella sitä, että isoäitini tavoin kyselisin heiltä “koska tämä laiva lähtee”- Toivon, että fyysisen kuolemani jälkeen fyysinen ruumiini poltetaan ja lämpö ohjataan säästämään seurakunnan energiakustannuksia. “Maa maahan jää, mut henki taivahalle”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kaveri seurasi yhden mummon jatkuvaa pelaamista Cittarissa ja meni jo sanomaan hänelle siitä. Tämä vastasi: ” tärkeintä on ettei, jää mitään perillisille”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Pekka Pesonen ;”Kaveri seurasi yhden mummon jatkuvaa pelaamista Cittarissa ja meni jo sanomaan hänelle siitä. Tämä vastasi: ” tärkeintä on ettei, jää mitään perillisille”.

      Sopii hyvin siihen asenteeseen, jonka mukaan ”Kirkon ei kannata leikkiä jumalaa maanpäällä”, vaan keskittyä esimerkiksi siihen “olennaiseen”, että ”vanhemmat eivät jättäisi perintöä lapsilleen”, vaan käyttäisivät omaisuutensa omien palvelujensa kustantamiseen, koska ”jokaisen sukupolven tulee kuitenkin itse huolehtia omin voimin omista perustarpeistaan.” ”Geld muss man haben”, rahaa on oltava, kuten siviilioikeuden professori Urpo Kangas lehtitietojen mukaan sanoi jossakin Finanssialan Keskusliiton puheessaan.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula: Huomasithan tekstistäni, että itse en kannata lasten jättämistä perinnöttömiksi?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      RR :”Tuula: Huomasithan tekstistäni, että itse en kannata lasten jättämistä perinnöttömiksi?”

      Huomasin. Emme mekään halua jättää heitä perinnöttömiksi, vaan haluamme säästää heidät perintöasioissa sekasotkuilta, joita käsitykseni mukaan kukaan täysjärkinen tuomari ei ottaisi hoitaakseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tässä ajantasaista tietoa suomalaisten perinnöistä:

    https://yle.fi/uutiset/3-10448993

    Taloyhtiölle omaisuutensa testamenttaamisesta ei ole ainakaan toistaiseksi tullut muotivillitystä…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Onhan noita testamentteja tekemään auttavia yhteisöjäkin- lieköhän niillä taka-ajatuksena että koko tetamentti tulisi tehdä nimenomaan näille etteerissäkin paljon kerjääville…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kun joku rakastaa asuintaloaan niin paljon, että testamenttaa sille jättiominaisuuden, niin voisiko siinä olla kyse ns. objektiseksuaalisuudesta? Mieleeni muistuu tapaus, jossa nainen rakastui Eiffelin torniin ja meni sen kanssa naimisiin. Kuluvan vuoden tammikuussa YLE Uutiset kertoi kyseisestä naisesta mm. näin:

    “Amerikkalaistaustainen, nykyisin Berliinissä asuva Erika Eiffel on antanut jo useiden vuosien ajan kasvot objektiseksuaalisuudelle. Kyseessä on harvinainen seksuaalisuuden muoto, jossa ihminen rakastuu ja sitoutuu erilaisiin esineisiin, kuten autoihin, koneisiin ja rakennuksiin. Maailmasta löytyy ihmisiä, jotka ovat rakastuneet romanttisessa mielessä esimerkiksi Vapauden patsaaseen, pelikonsoleihin, juna-asemiin tai johonkin taideteokseen”.

    Mitäs tästä sanotte?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (63 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121