Mihin tarvitaan uskontunnustusta? - Pari perspektiiviä

Aamupalalla kaivoin luettavakseni vanhan lehden, joka oli jäänyt pyörimään sinne hyllyn päälle jostain syystä. Lehdessä oleva Pekka Leinon artikkeli Maallistuminen on mysteeri (Sanansaattaja 7/2017) laittoi miettimään uskontunnustuksen merkitystä. Tai ylipäätään sitä, mihin sitä tarvitaan.

Uskontunnustus on tiivistelmä kristillisestä uskosta ja samalla todistusta maailmassa toimivasta Jumalasta. Se antaa turvalliset rajat sille uskolle, joka on todellisesti kristillistä uskoa. Samalla se antaa raja-aidan, jonka sisällä on tilaa liikkua. Rajan purkaminen on luonnollisesti uskon ulkopuolelle menemistä.

Toisekseen uskontunnustus antaa rajat Raamatun tulkitsemiselle. Tulkintaa Raamatusta saa tehdä ja haastaa hyvinkin, mutta kristilliseksi julistukseksi menevän puheen/opetuksen/saarnan on pysyttävä tunnustuksen antamien rajojen sisällä. Ilman mitään rajoja tulkinnan tulos voi olla miltei mitä tahansa.

Uskontunnustus valvoo sitä, että kristillinen usko on oikeaa ja sen julistus yhtälailla puhdasta. Sen tehtävä "rajavartijana" on torjua harhaopetukset ja huomauttaa väärille teille menijöitä oikeasta tiestä ja ohjata sille takaisin.

Hyvä on ottaa pari käytännön esimerkkiä.

  1. Viime vuosina on välillä pongahtanut esille kysymys Jumalan lihaksitulemisesta, eli inkarnaatiosta. Inkarnaation historiallinen tapahtuminen on yksi kristinuskon kulmakivistä ja voinee ajatella, että se on yksi niistä kysymyksistä, johon vastataan kyllä tai ei. Kristikunnalle asia on olennainen uskontotuus, johon kristitty vastaa vain kyllä. Entäpä jos vastaa ei? Valitettavasti tämän vastauksen antaja on astunut silloin väärälle tielle menevälle polulle ja on menossa eksyksiin. Mielipide inkarnaation historiallisuuden tulkinnallisesta vaikeudesta ja totuudenmukaisuudesta on merkki individualistisesta ajattelutavasta, jota on pidettävä haitallisena yhteiselle uskon ilmaisemiselle. Kristillinen usko ei ole yksilöllinen, jossa kristitty voi itse päättää mitä asioita hän pitää totena ja mitkä ovat toissijaisia, tai perusteettomia. Usko on yhteinen, jonka totuuden alkuperä ja takaus on ihmisen ulkopuolella Jumalassa.
  2. Huomaan, miten muutamilla vapaitten suuntien kristityillä korostuu opittomuus. Rajoittaako oppi  jollain tavalla uskoa? Ihmettelen vain opin karsastamista, vaikka oppi itsessään juuri on myönteinen asia. Välillä huomaan, että joku verkkokirjoittaja kertoo uskovansa Raamatun mukaisesti Jumalaan. Se on erinomainen ilmaus - samalla tavalla sanon minäkin omasta uskostani. Mutta verkkokirjoittaja ei välttämättä avaa asiaa sen enempää. Eli mihin ja keneen hän siis uskoo? Asia jää jollain tavoin epäselväksi ja ontoksi. Onko taustalla opin pelkääminen ja se, että oppi rajaa uskoa ja "kangistaa"? Opin myönteinen puoli on juuri se, että se ilmaisee sanallisessa mielessä tiiviisti sen mitä uskotaan ja keneen. Ilman sanallisesti ilmaistua oppia syntyy se vaara, että Raamatun lukija voi muotoilla omat uskontotuutensa ja uskoa sillä tavalla Jumalaan, mikä ei enää vastaa kristillistä kuvausta Jumalasta.

Esimerkkini ovat vain yksinkertaistuksia asiasta ja niillä lähinnä nostan esille ongelmakysymyksiä. Kysymys on aina laajempi.

Loppujen lopuksi uskontunnustuksessa on kyse totuuksista. Siinä lausutut asiat ovat tähän asti olleet kristilliselle kirkolle ehdottomia totuuksia, joista on mahdollista keskustella muttei neuvotella. Uskontunnustus sisältää monta yksittäistä totuutta, mutta se muodostaa aina silti yhden kokonaisuuden, sillä sen tunnustama Jumala on yksi. Yhden totuuden tiputtaminen rikkoo yhtenäisyyden täysin. Itselleni uskontunnustus on ehdoton totuus, jonka mukaisesti tunnustan ja uskon, ja se on Raamatun oikeaa tulkintaa ja tiivistelmä.

Mutta, nykyisenä postmodernina aikana voi esittää hyvin kysymyksen, että voiko, tässä tapauksessa vaikka Suomen evankelis-luterilainen kirkko, sanoa uskontunnustuksensa olevan ehdoton totuus? Onko siinä tilaa muunlaiselle uskolle tai totuuksille? Jätän tämän kysymyksen lukijalle tarkoituksella pohdittavaksi.

19 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Ville, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Uskontunnustuksia voi käyttää peilinä, josta selviää, että uskommeko Jumalaan, joka on luonut maailmankaikkeuden kuten Raamatussa on kirjoitettuna; ja uskommeko Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen, tosi Jumalaa ja tosi ihmiseen, kuten Raamatussa on kirjoitettuna; ja uskomme Pyhään Henkeen, kuten Raamatussa on kirjoitettuna. Uskontunnustukset ovat hyvät mittarit meille kaikille.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Kirkkojen maailmanneuvosto on minusta hyvin osannut tiivistää olennaisimman perusbaasiksessaan ehtona jäsenkirjoilleen: Usko Kolmiyhteiseen Jumalaan ja usko Kristuksen tosi Jumalana ja tosi ihmisenä. Nämä kaksi oppia ovat Raamatun ohella se fundamentti, perustus, jolle muut opit perustavat. Jumala on kalliopohjana.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Hyvä kirjoitus.

    Sitaatti kappaleesta “Loppujen lopuksi uskontunnustuksessa on kyse totuuksista. ” jne on hyvä ja niin ajattelen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Ev. lut. yhteisön johtaja Kari Mäkisellä on luova ratkaisu uskontunnustukseen: “Uskontunnustukseen voi liittyä ilman uskoa neitseestäsyntymään”. Hän suosittaa siis jonkinlaista rusinapulla-ratkaisua, eli jokainen voi poimia ne kohdata joihin itse juuri sillä hetkellä katsoo voivansa uskoa.

    https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/arkkipiispa-kari-makinen-%C2%94uskontunnustukseen-voi-liittya-ilman-uskoa-neitseestasyntymaan/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    En taida uskaltaa sanoa, mitä mieltä oikeasti olen arkkipiispan käsityksistä muun muassa suhteessa uskontunnustukseen.

    Jos Jeesuksen todellinen neitseestäsyntyminen hylätään, kielletään samalla paljon muuta, myös perusdogmit ja oikeastaan koko patristinen teologia. Poika on samaa olemusta Isän kanssa: Jeesus Kristus on todella Jumala ja todella Ihminen, KOSKA hän on siinnyt Jumalan Pyhästä Hengestä ja syntynyt neitsyt Mariasta.

    Voisi sanoa niinkin, että pappi, joka ei usko kirjaimellisesti uskontunnustukseen, on ehkä erehtynyt ammatinvalinnassa. Kansankirkon luonteeseen toki kuuluu, että yhtäältä se, mikä koskee kirkon pappeja, ei toisaalta välttämättä tarvitse koskea jokaista kirkon rivijäsentä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ville Hassinen sanoo:

    Neitseestäsyntyminen on ehdoton uskonkappale, jota ei kirkko eivätkä sen jäsenet voi hylätä. Uskallanpa väittää, että ilman Kristuksen ihmeellistä syntymää ei pelastus ole mahdollinen. Koska inkarnaatiossa jumaluus yhdistyi ihmisyyteen ja tämä jumalihmisyys kuoli ristillä. Ilman osallisuutta jumalalliseen luontoon ihmisyys olisi tuhoutunut täysin eikä minkäänlainen jumalallinen elämä olisi virrannut ihmisluonnossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Tosiasiat muuttuvat jatkuvasti ja ovat aina muuttuneet tieteen tutkimusmenetelmien kehityksen ja uuden tiedon myötä.

    Totuus on alati muuttuvaa tietoa.

    Uskon ei tarvitse muuttua, koska se on vain ihmisten tekemä päätös – mielipide – siitä, että joku asia on tosi. Uskon ei tarvitse perustua tosiasioilla perusteltuun tietoon.

    Uskon perusteeksi Raamatun muutumaton sanoma ilmeisesti useinpien täällä kirjoittavien käsityksen mukaan riittää, mutta totuuden perusteeksi se ei riitä..

    Raamatun lukuisilla eri tavoilla tulkittava “totuus” ei ole tosiaioilla perusteltua tietoa, vaan ihmisten uskoon ja perinnetarinoihin perustuva väitetty “totuus”.

    ”Usko on uskovaisille ihmisille sama asia kuin ajattelematta oleminen. He suhtautuvat uskontoon kuin rakastajattareen: pelkäävät totuuden paljastumista, sulkevat silmänsä ja ovat onnellisia.” – Johan Henric Kellgren

    Jos uskontunnustus on tiivistelmä kristillisestä uskosta ja samalla todistusta maailmassa toimivasta Jumalasta, niin miten tämä on mahdollista: https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vain-joka-toinen-naispappi-uskoo-jeesuksen-syntyneen-neitseesta/

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      kimmo wallentin :”Uskon ei tarvitse muuttua, koska se on vain ihmisten tekemä päätös.”

      Osaat varmaankin sanoa, mikä on ihmisen vaikutus “tosiasioilla perusteltuun tietoon” esim. Heisenbergin epätarkkuusrelaation valossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    “Siinä lausutut asiat ovat tähän asti olleet kristilliselle kirkolle ehdottomia totuuksia, joista on mahdollista keskustella muttei neuvotella.” On muistettava, että uskontunnustus sanoittaa myös sellaista, jota ei voi sanoin ilmaista. Tästä johtuen niissä käytetään kielikuvia, jotka eivät sellaisenaan ole tosia, eivät omana aikanamme edes järkeviä. Tarkoitan sellaisia sanontoja kuin ‘alas tuonelaan’ ja ‘ylös taivaisiin’ tai ‘Jumalan oikealla puolella’. Niinpä on arveluttavaa sanoa kaikkia lausuttuja asioita ‘ehdottomiksi totuuksiksi’.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Dogmit, jotka uskontunnustus kuvaa ovat oikeastaan sanallisia ikoneja, jotka viittaavat asioihin joita ei voida tarkasti sanoittaa. Ne ovat kuitenkin hyvin tarkasti muotoiltuja “ikoneja”, joita ei ole syytä alkaa muutella. Asiat joihin uskontunnustus viittaa ovat siis ‘ehdottomia totuuksia’.

      Ks. nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus https://www.ort.fi/tutustu-ortodoksiseen-kirkkoon/mika-ortodoksinen-kirkko

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Asiat joihin uskontunnustus viittaa ovat siis ‘ehdottomia totuuksia’.” Tottahan toki. Pidän kuitenkin oleellisena, että huolellakin laadittu uskontunnustus pystyy vain viittaamaan totuuteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Luonnollisesti Martti, olen samaa mieltä kuin sinä. Uskonnollinen kieli on myös symbolista ja voinee sanoa myyttistä kieltä. Kielikuvat on sanallisia ilmaisuja asialle, jota ei voi kuin selittää kuin kuvauksena. Samalla se pitää sisällään totuuden, jota tarkennetaan yksityiskohtaisemmin opin selityksessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Uskonnollinen kieli on myös symbolista.” Tuota sanaa käytetäänkin tarkoittamaan uskontunnustusta. Kreikkalaisperäinen ‘symbolum’ on latinan sana uskontunnustukselle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Symbolista vielä: sana viittaa yhteen kokoamiseen – oikeastaan viskaamiseen. Ymmärrän uskontunnustuksen tältä pohjalta kahdellakin tavalla. Ensinnäkin tunnustukseen on koottu yhteen tärkeimmät uskonkohdat. Toiseksi tunnustus kokoaa yhdeksi meidät, jotka sen yhdessä lausumme. Uskontunnustuksen käyttö erottamiseen, sen määrittelemiseen, kuka ei uskokaan oikein, ei ole tunnustuksen tarkoitus. Erottelu on diabolista. Suomeksi sitä voisi siis sanoa pirulliseksikin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Uskontunnustus sinänsä on ok. Sen sijaan sen käyttö ei. Kirkossa opitaan lausumaan se ulkoa ja sen osaamista pidetään riittävänä osoituksena oikeasta uskosta. Sellaista uskoa ei mitenkään voi pitää kristillisenä uskona.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Se, joka lausuu uskontunnustuksen katsomatta syyllistyvänsä valehteluun, tunnustaa oikeaa ja pelastuksen lahjoittavaa kristillistä uskoa. Pelatavan uskon minimi on usko Jeesuksen ylösnousemukseen. (Room. 10:9)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.” Edellinenkin jae Room. 10:8 on puhutteleva. Se arvostaa ihmisen omaksumaa ja käyttöön ottamaa sanaa. Kirjaan painettu sanakin muuttuu eläväksi vasta sydämen ja suun kautta. Näin lienee uskontunnustuksenkin kanssa. Sitä ei ole tarkoitettu asiapaperiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Islamissakin on sama käytäntö. Pelkästään uskon tunnustuksen lausumalla, voi osoittaa olevansa muslimi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen
    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, kolmen- ja neljänkympin puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.