Miikka Ruokanen: Ehdotus ykseyden säilyttämiseksi

Kiitän Kalevi Virtasta hänen viisaista pohdinnoistaan Kotimaan artikkelissa (4.1.). Olen täysin samaa mieltä, että ”Jeesuksen ääni ei tänään sano: Sulje ja kovenna, vaan avaa ja pehmennä”. Tätä olen itsekin alkanut oppia, tosin kovin hitaasti.

Vuosia minua on painanut se, että olen käyttänyt julkisessa keskustelussa joskus liian jyrkkiä ja epäkunnioittavia ilmaisuja mielipiteistä, jotka poikkeavat omistani. Esimerkiksi 29.9.2010 pidin Lapuan hiippakunnan synodaalikokouksessa tällaisen puheen. Olen pahoillani ja pyydän anteeksi niiltä, joita olen loukannut.

Kalevi toteaa realistisesti, että näkemyserot avioliitosta ovat tulleet kirkkoon jäädäkseen. Yhdistävää teologista näkemystä tuskin löytyy. ”Haaveilua on myös toivoa, että aika hoitaa tämän ongelman.” Kaikki totta. Kirjoittaja kantaa huolta kirkon ykseydestä, mutta pelkää pahinta: ”Suomeen syntyy joidenkin vuosien sisällä muutama uusi kirkko.”

Uuden näkemyksen perustelu

Ymmärrän uuden avioliittokäsityksen kannattajia siltä pohjalta, että he korostavat Jumalan rakkauden ja ihmisten välisen rakkauden ensisijaisuutta yli kaiken muun. Kuten Raamattu opettaa, ”Jumala on rakkaus”, ja siksi inhimillisen elämän rakenteiden ja toimintojen tulee olla sellaisia, että ne ovat jumalallisen ja inhimillisen rakkauden palveluksessa, sen ilmentäjiä.

Rakkauteen sisältyy myös Jumalan oikeudenmukaisuuden ajatus: jumalallinen rakkaus kohdistuu meihin jokaiseen heikkoon ihmiseen ilman ennakkoehtoja ja yhtä vahvasti. Aivan erityisesti Jumalan rakkaus kohdistuu syrjittyihin ja sorrettuihin, ”köyhiin, leskiin, orpoihin ja muukalaisiin”, kuten Raamattu kautta linjan opettaa. Jumalan rakkaus antaa kaikille ihmisille, seksuaalisiin vähemmistöihinkin kuuluville, saman äärettömän ja ehdottoman ihmisarvon.

Tämän ajattelun mukaisesti homoseksuaalien avioliiton puolustaminen ei ole vain ”erilaisuuden sallimista” vaan suorastaan kristittyjen korkea kutsumus ja missio tehdä Jumalan rakkaus ja vanhurskaus todelliseksi ja puolustaa jokaisen ihmisen samanarvoisuutta synnin ja vajavaisuuden maailmassa.

Perinteisen näkemyksen perustelu

Uusimpien selvitysten mukaan kirkkomme pappien ja luottamushenkilöiden enemmistö pitäytyy edelleen kirkon voimassa olevaan avioliittonäkemykseen. Tämän ajattelun mukaan on olemassa raamatullisia ja teologisia totuuksia, joita ei voi muuttaa ilman että samalla muuttaa olennaisesti meille annettua uskoa.

Tällaisia ovat esimerkiksi meille tutut lauseet: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme”, ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi”, ”hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä”, ”menkää… kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, ”tämä on minun ruumiini… tämä on minun vereni”.

Samankaltaisia uskomme peruslauselmia ovat ensimmäisen luomiskertomuksen toteamus: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät; Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset, lisääntykää…’” Toinen luomiskertomus vahvistaa: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” Samat sisällöt vielä toistetaan sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa.

Heprealaisessa ajattelussa ihminen on psykofyysinen kokonaisuus: henkisyys eli ihmisten välinen rakkaus ja fyysisyys eli Jumalan luomistyöhön osallistuminen lapsia saamalla ovat erottamattomat. Tätä samaa henkisen ja fyysisen erottamattomuutta puolustivat kirkon varhaiset opettajat, kun he vastustivat kaikenlaista dualismia – henkisyyden asettamista fyysisyyden yläpuolelle – jota esimerkiksi gnostilaisuus ja platonismi edustivat.

Mainituissa peruslauseissa ei ole kyse aikansa kulttuuriin sidotuista muuttuvista uskomuksista vaan aivan keskeisimmistä teologisen ihmiskäsityksen lauseista. Kyse ei ole vain etiikasta, vaan uskonopista, luomisen teologiasta. Henkisen ja fyysisen yhdistävä luomisteologia on linjassa muiden keskeisten uskontotuuksien kanssa: muun muassa uskomme Jumalan tulleen lihaksi Kristuksessa ja uskomme ruumiin ylösnousemisen.

Kristinuskon luomisteologiaa ei voi sovittaa yhteensopivaksi ns. sukupuolineutraalin avioliiton idean kanssa. Luomisteologian ilmauksiin pitäydytään tai niistä luovutaan, jos ne koetaan epätosiksi tai epäoikeudenmukaisiksi. En usko, että tässä asiassa tapahtuisi mitään ”kehitystä” kirkon opillisessa pohdiskelussa – harjoitettiin sitä sitten kuinka kauan tahansa. Olemme valinnan edessä: pysyäkö historiallisen kristinuskon piirissä vai ei.

Sukupuolineutraalin avioliiton käsite on vahvasti kontekstuaalinen, modernin länsimaisen jälkikristillisen humanismin tuote. Sitä ei voi sovittaa yhteen Raamatun ihmiskäsityksen kanssa. Ei ihme, että suuret historialliset kirkot ja ei-länsimaiset kirkot, jotka edustavat kristinuskon laajaa enemmistöä maailmassa, kokevat idean vieraaksi.

Mitä tehdä pattitilanteessa?

Hyviä perusteluja voidaan tarjota sekä modernin että perinteisen avioliittokäsityksen tueksi. Kuten Kalevi Virtanen toteaa, ollaan pattitilanteessa ”eikä kukaan tunnu tietävän mistä avautuu tie eteenpäin”.

Kristus antoi apostoleilleen eräitä käskyjä: ”Julistakaa evankeliumi kaikille luoduille”, ”kastakaa … ja opettakaa”, ”tehkää tämä (Pyhä Ehtoollinen) minun muistokseni”, ”rakastakaa toisianne”. Kirkon missiona on näiden toteuttaminen. Niihin ei kuulu avioliittoon vihkiminen. On totta, että avioliiton solmimisen tavat ovat aina olleet vaihtelevia ja kulttuurisidonnaisia. Mutta on myös totta, että luomisen teologia tuntee vain miehen ja naisen välisen intiimin suhteen.

Ennen kärsimystään Vapahtajamme kantoi aivan erityistä huolta häneen uskovien ykseydestä (Joh. 17). Kirkon oppihistorian valossa Kristuksen ruumiin eli kirkon ykseys on teologisesti mitä keskeisin uskonkohta: ”Uskomme yhden, pyhän, katolisen ja apostolisen kirkon”, toteaa kristikunnan tärkein ekumeeninen opillinen dokumentti Nikean tunnustus. Nykyajan teologia on ottanut merkittävimmät askelensa kirkon ykseyden ymmärtämisessä ja toteuttamisessa.

Voisimmeko ajatella, että kirkon ykseys on tärkeämpää kuin yhteneväinen avioliittoa koskeva käsitys ja käytäntö? Jos niin, silloin voisimme kirkon ykseyden säilyttämiseksi sallia yhden kirkon sisällä tiettyä käytäntöjen moniarvoisuutta.

Tutkimukset kertovat, että kaikissa yhteiskunnissa aina tietty osa väestöstä kuuluu seksuaalivähemmistöihin. Tämän realiteetin kanssa kirkon pitää elää. Tulee korostaa erilaisuuden suvaitsemista, keskinäistä kunnioitusta ja lähimmäisrakkautta. Käytännössä tulee löytää joustoa, tilaa erilaisille vaihtoehdoille. Mutta kirkon ei tule tehdä opillista itsemurhaa. Jos kirkko luopuu omasta luomisteologiastaan, kirkko tulee väistämättä jakaantumaan.

Ratkaisu: käytäntöjen moniarvoisuus

Minun ehdotukseni on, että kirkko ei luovu kristikunnan yhteisestä, Raamattuun nojaavasta luomisteologiasta ja sen opettamisesta, mutta sallii erilaisia käytäntöjä. Tämän mahdollistamiseksi kirkon kenties tulee luopua vihkiviranomaisena toimimisesta ja keskittyä rukoilemaan maallisen viranomaisen vihkimien pariskuntien puolesta, siunaamaan heitä ja tukemaan heidän yhteiselämäänsä kaikin tavoin. Tämä yhteiselämä on kovin haastavaa, oli se minkä muotoista tahansa, kuten Kalevikin artikkelissaan osoittaa.

Takavuosina kiisteltiin esirukouksen ja siunaamisen eroavuudesta. Tämä keskustelu oli teennäistä: esirukoukseen kuuluu aina siunaus. Papit voisivat oman näkemyksensä mukaisesti vapaasti itse päättää, millaisia maallisen viranomaisen vihkimiä pareja he ovat valmiit siunaamaan. Maistraatissa vihityn parin siunaamiseen voisi luontevasti liittää esim. kodin siunaamisen.

Suuri osa maailman kirkoista toimii näin: ensin maallisen viranomaisen edessä avioliiton juridinen solmiminen, sen jälkeen kristillinen esirukous ja siunaus. Myös luterilaisuudessa korostuu avioliitto samanaikaisesti maallisena ja hengellisenä realiteettina.

Jos kirkko pitäytyy jatkossakin vihkiviranomaisena, emme voi välttyä kahden näkemyksen valtataistelulta. Jos perinteinen malli säilyy, siihen tyytymättömät tulevat äänekkäästi jatkamaan taisteluaan, ja median edustama ns. yleinen mielipide tukee heitä. Kirkossa ei ole työrauhaa. Jos uusi malli voittaa ja kirkon luomisteologia muuttuu, hyvin monet perinteisen näkemyksen kannattajat jättävät kirkon. Valtataistelusta syntyy aina rumaa jälkeä.

Pastoraalinen näkökohta

Tunnen homoseksuaalisen identiteetin omaavia kristittyjä lähimmäisiä, jotka tyytyvät kirkon marraskuussa 2010 tekemään päätökseen, joka sallii samaa sukupuolta olevan parin puolesta rukoilemisen ja siunaamisen. Tämä riittää heille, he eivät vaadi kirkkoa luopumaan klassisesta luomisteologiasta eivätkä halua viedä barrikadeille omaa näkemystään. Varsinaisina asianosaisina he eivät halua rikkoa kirkon ykseyttä.

Toivottavasti näin viisaasti voisivat ajatella myös ne, jotka nyt kiihkoilevat – usein olematta itse edes asianosaisia.

Miikka Ruokanen

dogmatiikan professori,
Helsingin yliopisto

33 kommenttia

  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Miikka Ruokasen sävy on, kuten hän itse sanoo, tosiaan jossain määrin erilainen ja suvaitsevaisempi homoseksuaaleja kohtaan kuin ennen. Ruokanen kirjoittaaa, että kirkon ei tule luopua luomisteologiastaan eikä ihmiskäsityksestään, joka ei ole yhteensopiva sukupuolineutraalin avioliiton idean kanssa. Tästä huolimatta kirkon tulee sallia ja suvaita erilaisia käytäntöjä. Ajatus siitä, että kirkon tulisi sallia ja suvaita erilaisia käytäntöjä on muutos verrattuna siihen mitä Ruokanen on ennen sanonut. Ruokasen ehdotus näyttää olevan se, että kirkko luopuu vihkioikeudestaan ja rukoilee ja siunaa maallisen viranomaisen vihkimien liittojen puolesta. Ilmeisesti myös samaa sukupuolta olevien puolisoiden muodostamien liittojen puolesta voivat papit niin halutessaan rukoilla ja niitä siunata.

    Kirjoituksessaan Ruokanen viittaa Kalevi Virtasen hienoon kirjoitukseen “Miten rakastaa rikkinäistä” (Kotimaa 4.1.2017). Kirjoituksessaan Virtanen kertoo kuinka kirkossa ennen kiivailtiin avoliittojen ja avioerojen kanssa, vähän samaan tapaan kuin nyt samaa sukupuolta olevien parisuhteiden suhteen. Vastakkain oli Raamatun selvä sana, kirkkojen perinteinen opetus ja (kuten monet silloin ajattelivat) “liberaali sekulaari humanismi”. Niin kuitenkin kävi, että muuttumattomaksi ajateltua, perinteistä avioliitto-opetusta muokattiin. Hyväksyessään avioeron ja uudelleen avioitumisen (etenkin siihen tyyliin kuin ne nykyään hyväksytään) ev.lut. kirkot ovat lähteneet opetuksessaan myös aivan eri teille kuin suuret historialliset kirkot, katolinen ja ortodoksinen kirkko.

    Perinteiseen uskoon pitäytyvä luterilainen kirkko (saati katolinen ja ortodoksinen kirkko nykyäänkään) ei voisi kuvitellakaan, että pappina tai muuten päättävässä asemassa kirkossa voisi olla vaikkapa Miikka Ruokasen kaltainen henkilö, kahdesti eronnut ja kolmannessa avioliitossa. Tai oman itseni kaltainen, eronnut ja toisessa avioliitossa. Meidän onneksemme kirkkomme ei (enää) pitäydy perinteiseen uskoon ja muuttumattomaan Raamatun sanaan, vaan on kyennyt kehittämään ennen muuttumattomina pidettyjä oppejaan. Muussa tapauksessa minun, Miikka Ruokasen ja monen muun kirkossa toimivan heteroseksuaalin nykyiset rakkaussuhteet ja avioliitot olisivat mahdottomia, ainakin nykymuodossa. Ehkä ne toteutuisivat jonkinlaisina salasuhteina tai kaksoiselämänä. Onneksi näin ei ole asian laita. Osaltaan tähän on voinut vaikuttaa se, että kirkkomme johdossa ja vaikutusvaltaisissa opillisissa asemissa toimii etupäässä heteroseksuaaleja. Näin ollen kirkkomme on katsonut läheltä etenkin heteroseksuaalisten parisuhteiden ja perhe-elämän myötä-ja vastoinkäymisiä, ja ymmärrettävästi halunnut ymmärtää niitä ja sallia sellaista, jota ei kovinkaan kauan aikaa sitten vielä pidettiin liberaalina, sekulaarina humanismina.

    Muita kuin itsen kaltaisia onkin sitten vaikeampi ymmärtää. Heihin on vaikeampi soveltaa samanlaista ymmärtämystä ja perinteiden uudelleen arvioimista kuin itseen ja itsen kaltaisiin. Ruokanen kirjoittaa:

    “Sukupuolineutraalin avioliiton käsite on vahvasti kontekstuaalinen, modernin länsimaisen jälkikristillisen humanismin tuote. Sitä ei voi sovittaa yhteen Raamatun ihmiskäsityksen kanssa. Ei ihme, että suuret historialliset kirkot ja ei-länsimaiset kirkot, jotka edustavat kristinuskon laajaa enemmistöä maailmassa, kokevat idean vieraaksi.”

    Voi sanoa, että Ruokasan sävy on jossain mielessä suvaitsevaisempi kuin ennen. Mielestäni se on kuitenkin edelleenkin varsin suvaitsematon. Jos kirkko pitää kiinni perinteisestä avioliitto-opetuksesta niin tämä kaiketi tarkoittaa torjuvaa suhtautumista samaa sukupuolta olevien parisuhteita kohtaan, olivatpa ne rekisteröityjä parisuhteita tai avioliittoja. Ruokanen ei mitenkään pohdi tällaisen suhtautumistavan ja opetuksen seurauksia – esim. psykologisia, sosiaalisia jne. – homoseksuaalisten ihmisten ja sateenkaariperheiden näkökulmasta käsin. Tässä mielessä Ruokasen kirjoitus on myös ristiriitainen. Homoseksuaaleja kohtaan tulee hänen mielestään olla rakastava ja suvaitsevainen, mutta samalla kuitenkin opettaa (ilmeisesti myös heille itselleen), että sukupuolineutraali avioliitto on kirkon uskon vastainen “jälkikristillisen kulttuurin tuote”. Voi tietysti kysyä, onko tässä sittenkään kysymys rakastavasta ja suvaitsevaisesta asenteesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      …vielä lisäys edelliseen pitkään kommenttiini.

      Mielestäni pyrkimys kirkon koossa pysymymiseen (ykseyteen) ei ole mitenkään väärä, vaan ihan oikea. Ykseyspyrkimyksiä tulee kuitenkin niitäkin arvioida kriittisesti, esimerkiksi sen suhteen perustuvatko ne oikeudenmukaisuudelle vai eivät. Ykseyspyrkimyksien seurauksia (etenkin vähemmistöille) tulee myös arvioida. Ihmisiä ei saa syrjiä ykseyden nimissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Sari R-L:”Meidän onneksemme kirkkomme ei (enää) pitäydy perinteiseen uskoon ja muuttumattomaan Raamatun sanaan, vaan on kyennyt kehittämään ennen muuttumattomina pidettyjä oppejaan. Muussa tapauksessa minun, Miikka Ruokasen ja monen muun kirkossa toimivan heteroseksuaalin nykyiset rakkaussuhteet ja avioliitot olisivat mahdottomia, ainakin nykymuodossa. Ehkä ne toteutuisivat jonkinlaisina salasuhteina tai kaksoiselämänä. Onneksi näin ei ole asian laita.”

      ——–

      -Jotenkin minua häiritsee tuossa kun hehkutat, että *”onneksi” kirkko ei enää sitoudu muuttumattomaan Raamatun sanaan.

      Raamattu, tarkoittaen nyt UT:ssa annettuja ohjeita kristityille seurakunnille, ei ole niin ehdoton esim. avioeron suhteen kuin näytät olettavan. Ja näytät myös ajattelevan, että “onneksi nyt voi erota ja mennä naimisiin niin monta kertaa kuin vain haluaa.” Ja tältä pohjalta ajattelet, että kirkon avioliittokäsitystäkin voi ihan huoletta muuttaa?

      Raamattu ei ole avioeron suhteen ehdoton. Jos ei-uskova puoliso haluaa erota, ei uskovaa sido mikään pakko. Ero on sallittu. Samoin uskottomuuden tähden.

      Tässä ollaan ARMOLLISIA. Ehdottoman tiukan sääntölinjan sijaan. Eikö tämä ole hyvä asia. Vai ajatteletko, että säännöt ja kiellot – paha. “Kaikki käy ja tehkää niinkuin haluatte” -hyvä?

      Viisas tie on harkitseva ja armollinen tie. Myös siinä mikä on ihanne ja periaate. Avioliiton suhteen on siis ihanne ja ideaali se, että liitto kestää läpi elämän ja tämän suhteen on kilvoiteltava ja hoidettava liittoa ja jumalasuhdetta. Tähän ei voi suhtautua kevyesti. On siis merkitystä sillä miksi on tullut ero. Itse en ajattele, että jos suhtautuu avioliittoon ja avioeroon huolettomasti, olisi sovelias papiksi.

      Harkinta, viisaus ja armollisuus tarkoittaa sitä, että avioero nähdään edelleen huonona ja ikävänä asiana, mutta ei ehdottomasti kiellettynä. Voidaan siis tapauskohtaisesti tehdä myönnytyksiä. Osoittaa ymmärrystä.

      Mielelläsi rinnastat avioeron hyväksymisen ja sateenkaariparien vihkimisen. Suora rinnastus johtaisi kuitenkin siihen, että heterosuhde on ideaali, ja homosuhteen siunaaminen “myönnytys”, poikkeus ihanteesta ja periaatteesta.

      Raamatussa, edelleen UT:ta tarkoittaen, on siis hyvin vähän ehdottomia kieltoja, jotka avioeron tapauksessa olisivatkin julmia ja rakkaudettomia, jos mistään syystä ja missään tilanteessa ei saisi erota. Ei voi myöskään edellyttää, että kaikki tilanteet, joissa ero on sallittu ja ymmärrettävä ratkaisu, olisi lueteltu Raamatussa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa ei pidä myöskään ketään pakottaa kestämään. Tämä on armollista, vaikka avioliiton elinikäisyyden ihanne ja periaate ei siitä muuksi muutu.

      Tapasi lukea Raamattua tuntuu olevan toisaalta hyvin ehdoton ja mustavalkoinen, toisaalta huoleton ja pinnallinen. “Kun jostain on joustettu, niin voidaan muutakin muuttaa.” Mutta avioero ei ole edelleenkään yhdentekevä ja “yhtä hyvä” asia kuin liiton kestävyys.

      Eikä homosuhde ole rinnastettavissa heterosuhteeseen avioliittona.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Sari R-L: “Ehkä ne toteutuisivat jonkinlaisina salasuhteina tai kaksoiselämänä. Onneksi näin ei ole asian laita. ”

      -Vielä lisäys. Tässä näytät ajattelevan, että “onneksi voi erota ja mennä naimisiin avoimesti sen kanssa jota rakastaa enemmän kuin aiempaa puolisoaan. Niin ei tarvitse elää salasuhteessa.”

      Asenteesi on käsittämätön.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Erinomainen kirjoitus professori Ruokaselta!

    Piispaehdokas Jaana Hallamaan vastine Ruokasen synodaalikokouspuheeseen 29.9.2010 kannattaa lukea, jos kiinnostaa, kts. TA 1/2011.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirkon ykseyden säilymiseen tähtääviä linjauksia on syytä etsiä. Itse edelleen kyselen, onko kirkollisella avioliittoon vihkimisellä ja avioliiton kirkollisella siunaamisella jokin teologinen ero. Jos ja kun ratkaisuksi ehdotetaan vihkioikeudesta luopumista ja jos sen jälkeen pidetään tai pidettäisiin mahdollisena erilaisten parien liittojen siunaaminen niin oltaisiin lähes alkutilanteessa tai nykyisessä tilanteessa. Jos taas samaa sukupuolta olevien parien liittojen siunaamista ei pidetä mahdollisena ja vihkioikeudesta luovutaan, ollaan menetetty kirkollisten vihkimisten tuoma kontakti pareihin, perheisiin ja heidän läheisiinsä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jatkoa edelliseen kommenttiini: Tuossa kirjoituksessaan Ruokanen esittää, että vihkioikeudesta luovutaan ja että papit oman harkintansa mukaan voisivat siunata siviilivihkimisessä vihittyjä pareja. Tosin hän ei suoraan mainitse avioliiton kirkollista siunaamista vaan esim. kodin siunaamisen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Joni Toivonen sanoo:

    “Voisimmeko ajatella, että kirkon ykseys on tärkeämpää kuin..”

    Merkkaisin Ruokasen tekstistä tämän kohdan keskeisimmäksi. Kyllä varmasti noin ajatellaan varsin laajastikin. Harvemmin johtavat teologit nykyään kulminoivat kirjoituksiaan esim.: “Voisimmeko ajatella, että Jumalan totuus on tärkeämpää kuin…” Jos asiat kirkossa olisi punnittu aina tästä lähtökohdasta, mitään tällaistakaan ongelmaa ei olisi.

    Mitä tekoa on viimeisten kysymysten edessä kirkolla, jolla on ykseys ulkopuolella Jumalan sanan? Ei mitään. Puhuisinkin silloin paremmin yhteydestä ykseyden asemesta. Ajallisesti varmasti yhteydestä on hyötyä paljonkin esim. ihmisten sosiaalisten suhteiden rakentamisessa ja ihmisten tahdon mukaisten tarpeiden täyttämisessä jne.

    Todellista ykseyttä ei synny kuin elävästä suhteesta elävään Kristukseen. Kiinni Viinipuussa olevat hedelmää kantavat oksat ovat ykseys. Tämä ykseys ei tarvitse pysyäkseen järjestysmuotoja tai niistä luopumista. Se on Golgatalla valmistettu ja pyhällä verellä vahvistettu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Aina kun luen Miikka Ruokanen tekstejä, tulen yhä vakuuttuneenmaksi siitä miten katastrofaalista oli kirkon kannalta, että arkkipiispaksi valittiin Kari Mäkinen. Jos ja kun Ruokanen ei kelvannut, olisi valittu arkkipiispa vaikka arpomalla. Huonommin ei olisi voinut mennä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Ei oikeastaan liity blogin aiheeseen, mutta: siitä täysin riippumatta, mikä Kari Mäkisen kanta homoliittoihin on, on hän arkkipiispaksi ollut jokatapauksessa kirkon kannalta kehnoin mahdollinen valinta.

      Miikka Ruokanen arkkipiispana olisi tietysti julkiselta että teologiselta painoarvoltaan ollut toista luokkaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Kari-Matti Laaksonen, en tarkoittanut maan yksinomaan hänen kantaansa homoliittoihin vaan kaikkea muutakin. Hän on kävelevä katastrofi. Kun hän suunsa avaa, kirkon ovet paukkuvat ja väkeä lähtee.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kuosmanen sanoo:

    En nyt halua kuulostaa kyyniseltä, mutta kun toimittajana on tottunut kysymään, mitä kaikkea asioiden taustalla on, niin joudunpa kysymään, onko Helsingin hiippakunnan piispanvaali avattu myös tältä osin.

    Eivät tällaiset avautumiset tapahdu sattumalta. Ja kovin vaikea olisi perinteisen avaran konservatiivirintaman löytyy parempaa ehdokasta tähän mennessä heitettyjen nimien vastapainoksi.

    Taitaa tulla ihan kovatasoinen vaali.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Sama kävi myös minun mielessä. Ehkä neljäs kerta toden sanoo?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kari-Matti: “Ehkä neljäs kerta toden sanoo?”

      Avioliittoako tarkoitat? En ole kuullutkaan, että Ruokanen olisi jälleen eroamassa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Muuten hyvä, mutta Ruokanen saattaa olla hieman myöhään liikkeellä. Teemu Laajasalon kannatus jo melko laajaa. Tosin vaalin asetelma ja varsinkaan tulos eivät ole vielä “kirkossa kuulutettuja”. Olisi hyvä jos prof. Ruokanen lähtisi ehdolle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kuosmanen sanoo:

      Muutaman piispanvaalin seuranneena täytyy Toivo sanoa, että kannattaa olla varovainen ensimmäisten nimien esiin nostamisessa. Näissä vaaleissa kun on se piirre, että usein ensimmäiset tulevat viimeiseksi. Eikä tämä nyt ole vielä mikään kannanotto tähänastisten nimien järjestykseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirrkko on joutunut tässä puun ja kuoren väliin. Hyväksymällä spn. se joutuu ristiriitaan oman olemassaolonsa perustusten kanssa. Kirkolla ei voi olla muuta perustusta, kuin Raamattu Jumalallisena ilmoituksena.

    Kirkko voi kyllä hyväksyä spn:n mutta sillä ei ole oikeasti oikeutta hyväksyä sellaista mitä sana kieltää. Kirkollista siunausta ei ole olemassakaan. Muuta kuin asian hyväksymisenä. Hyväksyä tämä on nyt ilmeinen pakko, mikäli halutaan säilyttää yhtenäinen kirkko.

    Jumala antaa siunauksen, jonka kirkko voi julistaa. Voiko kirkko julistaa siunausta sille minkä sana selvästi kieltää? Entä mikä on seuraava siirto? Mille kielletylle asialle seuraavaksi ja sitä seuraavaksi annetaan lupa. Yhteyden säilyttämisen tähdenkö? Jos kirkko jatkaa tätä linjaa, niin kuka voi enää ottaa sen opetuksia vakavasti?

    Toinen vaihtoehto on ehkä vielä huonompi kirkon kannalta. Kirkon hajoamien pirstaleiksi veisi toiminnalta pohjan pois. Myös sen jäsenjärjestöiltä. Kirkko vain näyttää ajautuvan, kuin ajopuu virran mukana. Ilman varsinaista omaa päätösvaltaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: “Hyväksymällä spn. se joutuu ristiriitaan oman olemassaolonsa perustusten kanssa.”

      Onko avioliittoinstituutio kirkon olemassaolon perustus? Eihän se ole edes luterilaisen kirkon sakramentti, eikä alunalkaenkaan liity millään lailla uskontoon tai uskonnolisuuteen. Nykyaikainen avioliittoinstituutio, sellaisena kuin me sen tunnemme ja ymmärrämme, on paljon nuorempi kuin Raamattu ja alkujaan täysin juridinen sopimus, jonka kirkko on vasta myöhemmin ominut tuotevalikoimaansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Olisihan se pitänyt arvata, että kaanan kieltä ei kannata käyttää. Väärinkäsityksiltä ei voitu nyt välttyä. Himo uskovana sanastoni on näin vajavaista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.