Mikä on elämän tarkoitus?

Yleisradion uutiset kertoivat eilen lomakauden mukanaan tuoman kiireen helpottamisen saavan monet suomalaiset pohtimaan oman elämän kannalta keskeisiä kysymyksiä. Jotkut alkavat lomalla punnita tarvetta vaihtaa työpaikkaa ja toiset  arvioida keskeisten ilmisuhteidensa tilaa. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä maininta tuossa Ylen uutisjutussa oli se, että lomalla moni pysähtyy pohtimaan sitä, mikä on elämän tarkoitus ja lähtevät tämän kysymyksen heräämisen saattelemana hakemaan siihen vastausta erityisiltä elämänvalmentajilta.

Uutisjuttu palautti jälleen mieleen sen, että ihmiset pohtivat maailman muuttumisesta huolimatta nykyajassa perimmäisiä kysymyksiä aivan kuten ovat tehneet meitä edeltävätkin sukupolvet. Jokainen joutuu elämänsä jossain vaiheessa muodostamaan kantansa tähän asiaan. Uutta on se, että siinä missä aiemmin useampi lähti hakemaan vastausta uskonnon suunnasta, moni nykysuomalainen kääntyy elämänvalmentajan tai vastaavan ammattilaisen puoleen.

Yleisradion eilistä juttua lukiessa pohdin, että onko käynyt niin, että kirkko ei nykyaikana pysty tarjoamaan riittävästi foorumeita modernin kyselevän ja usein kyseenlaistavan ihmisen tulla pohtimaan elämän tarkoitusta?  Perimmäisten kysymysten pohdiskelun tulisi olla kirkon ydinosaamista, mutta silti se tuntuu olevan nykyään jotenkin vaikeampaa kuin ennen. Tätä taustaa vasten voisi olla hyvä, että seurakunnissa eripuolilla maata pohdittaisiin sitä, että miten kirkko voisi paremmin vastata tarpeeseen pohtia niin lomalla kuin arjessakin samaa ikiaikaista kysymystä siitä miksi täällä nyt olemme.

 

  1. Jarmo Ojala, sepä se murheen aihe onkin! Jeesus itki Jerusalemin ihmisten kovuuden tähden. Jeesus on voittanut Golgatalla sielunvihollisen. Meidän ihana tehtävämme on rukoilla kaikkien ihmisten puolesta ja julistaa evankeliumia elämällämme, sanoilla ja teoilla. Jumala kuulee rukoukset ja vetää ihmisiä Jeesuksen luo (Joh.6:44). Kun Jeesus on ensirakkautemme, on ilo kertoa Hänestä.

  2. Säkeitä Siionin matkalaulusta

    Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
    sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
    En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
    vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan.

    Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
    mä aina saisin olla, mua auta valvomaan.
    Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
    Herkistä tunnon korva sua kaikess kuulemaan.

    Sä rohkeaksi hoidat ja uskon vahvistat,
    hiljennät levottoman, murheessa lohdutat.
    Sä kurjan ilo, riemu, ja taivas syntisen.
    Sua itkuissani kiitän, viritän virren sen

Kirjoittaja

Jalovaara Ville
Jalovaara Ville
Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu.