Mikko Heikka: Nyt on naisten aika

Helsingin piispanvaalin jälkeen Suomen piispakunnassa ei ole enää yhtään naista. Tämä on valitettava asia sekä kirkon julkisuuskuvan että tasa-arvoon liittyvien ponnistelujen kannalta. Asiaan pitää saada korjaus.

Piispakunnan rakenteen arviointi ei nouse vain Ranskan vallankumouksen jälkeen syntyneestä vapausihanteesta. Tasa-arvoon liittyvät pyrkimykset nousevat pikemminkin luterilaisesta itseymmärryksestä, joka alkoi kehkeytyä Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksessa Evianissa vuonna 1970.

Evianiin asti luterilaisessa kirkkoperheessä oli kiistelty, pitäisikö kirkkojen lainkaan ottaa kantaa tasa-arvoon liittyviin kysymyksiin ja ihmisoikeuksiin. Evianissa luovuttiin vanhasta kiistasta ”whether or not”, eli kyllä vai ei tasa-arvokysymyksille, ja otettiin käyttöön ilmaisu ”how”, miten.

Suomen luterilaisen kirkon kannalta on hyvä havaita, miten kirkkomme reagoi Evianissa tapahtuneeseen suunnanmuutokseen. Kun yleiskokous pyysi paikalliskirkkoja arvioimaan, millaisia tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmia kirkoissa on havaittavissa, Suomen kirkko lähetti perusteellisen arvion.

Silloinen arkkipiispa Martti Simojoki nosti raportissaan kirkkomme kehityksen kärkeen, sillä yksikään muu luterilainen paikalliskirkko ei katsonut asiakseen vastata yleiskokoukselle.

Kirkkomme on valunut noista päivistä luterilaisten kirkkojen alimmille askelmille. Ihmisoikeuskysymyksissä, naispappien asemaan liittyvissä ongelmissa, homoseksuaalien oikeuksissa ja viimeksi naisten ja miesten tasa-arvoon liittyvissä kysymyksissä olemme olleet kehityksen junan jarruvaunussa. Olen kuvannut tätä prosessia yksityiskohtaisesti kirjassani Vapaina ja tasavertaisina (Kirjapaja 2014).

Evianin jälkeisessä kehityksessä on korostettu miehen ja naisen tasa-arvoa luomisteologiaan liittyvin perustein. Jumala on luonut miehen ja naisen omaksi kuvakseen. Genesiksessä ei ole pienintäkään viitettä siihen, ettei nainen olisi kaikissa suhteissa yhtä arvokas kuin mies.

Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa Genesistä on tulkittu niin, että nainen ja mies ovat tosin tasavertaisia, mutta heillä on eri tehtävät. Luterilaisissa kirkoissa puolestaan on korostettu, että nainen ja mies ovat tasa-arvoisia ja juuri siksi heillä on samat tehtävät. Tällä perusteella pappisvirka avattiin naisille ja samoin perustein myös piispanvirka tuli naisille mahdolliseksi.

Evianissa kysyttiin, ”how”, miten mies ja nainen ovat tasavertaisia. Nyt olisi sanottava: ”now”, nyt on naisten aika. Kirkkomme on astuttava taas luterilaisen kirkkoperheen ylimmille askelmille arvoiseensa seuraan.

Tämän ei pitäisi olla vaikeata. Kaikissa viimeaikaisissa piispanvaaleissa on ollut päteviä, osaavia ja syvästi kutsumuksensa tuntevia naisia. Näin on vastakin. On vahinko, jos kirkko ei käytä heidän armolahjojaan miesten rinnalla.

Kirjoitukseni ei ole kannanotto mihinkään yksittäiseen vaaliin. Miespapit ovat edelleenkin kelpoisia ehdokkaiksi naisten rinnalle. Tähtäimeni on pitemmällä. On aika panna täytäntöön luterilaisesta itseymmärryksestä nouseva tasa-arvon ihanne. Tämä koskee kaikkia kirkon tehtäviä, aina korkeimpiin virkoihin asti. Martti Simojoen kirje Evianin päättäjille on aika panna täytäntöön.

Kirjoittaja on Espoon piispa emeritus.

7 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Olen erimieltä kirjoittajan kanssa siitä mitkä motiivit tasaarvoisessa yhteiskunnissa tulee olla. Ehkä on oikein näin kirkollisissa keskusteluissa Raamatatuun .Mutta todellinen tasa arvo on sen tunnustamista että naisilla on pätevyydet jotka tekevät heidät tasaarvoisiksi kipalijoiksi miesten kanssa.

    Naiset ovat joskus pätevimpiä kun miehet ja silloin heidän on saatava kyseessä oleva virka. Joskus mies on pätevämpi ja silloin miehen on saatava virka. Nyt kun kirkossa alkaa olla fifty fifty suhde miesten ja naisten välillä niin voidaan vihdoinkin ottaa nasiten ja miesten pätevyys kulloinkiseen tehtävään todesta jotta vaativille paikoille saataisiin pätevimmät hakijat.

    Mitenkähän onnelliseksi naishakija kokee itsensä jos hän saa viran koska hän on nainen,eikä siksi että hän oli pätevin ja sopivin virkaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Silloin kun virkaan valitaan vaalilla, valituksi tulee sopivin ja mieluisin, ei välttämättä pätevin. Opinnoilla tai työkokemuksella osoitettu pätevyys on vain yksi huomioonotettava seikka ehdokkaita arvioitaessa. Ennuste tehtävässä menestymiseen on vähintään yhtä tärkeä ellei tärkeämpikin valintaperuste.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hyvä kirjoitus. Soisinkin kuitenkin käytettävän mieluummin sanoja “pappisnainen” ja “pappismies” kuin naispappi ja miespappi. Varsinkin termi “naispappeus” on täysin hakoteilla, koska ei ole olemassa asiaa “naispappeus” vaan on Kristuksen kirkon virka, papin virka, jossa on naisia ja miehiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mitenkähän onnelliseksi naishakija kokee itsensä jos hän saa viran koska hän on nainen,eikä siksi että hän oli pätevin ja sopivin virkaan? Lainaus.

    Jos hänellä on Herran kutsu, suhtautuu Marian tavoin, kiitollisuudella. Jos on oma kutsu, helposti voi ajatella, että nyt voi toteuttaa agendaansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Olen tasa-arvon kannattaja, ei siinä mitään. Toisaalta en ymmärrä, miksi naiset eivät vieläkään ole päässeet näihin kirkon korkeampiin virkoihin. Yritetäänkö selittää, että miehet todella estävät heitä jotenkin? Vai onko kyse siitä, että naiset itse eivät riittävän tarmokkaasti niihin pyri?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Kiitos!! Erinomainen kirjoitus!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.