Miksi enemmistön pitäisi mukautua vähemmistön vaatimuksiin?

Pitäisikö koulun uskonnonopetuksesta luopua pienen ateistiryhmän vaatimuksesta?

Täytyykö armeijan järjestää naisvarusmiehille kaikissa olosuhteissa omat sosiaaliset tilat?

Tarvitsevatko liikuntarajoitteiset aina hissin tai luiskan?

Pitäisikö kirkon muuttaa ihmiskuvaansa ja moraaliopetustaan homojen vaatimuksista?

Milloin erityisruokavaliot olisi syytä huomioida yhteiskunnan toimesta?

Kaikissa näissä tapauksissa on mahdollista kysyä: Miksi enemmistön pitäisi mukautua vähemmistön vaatimuksiin?

Kirjasin keskustelun johdannoksi aika monia keskenään erilaisia kysymyksiä. Osa kysymyksistä liittyy enemmin kristinuskon sisäisiin kysymyksenasetteluihin, ja osa puolestaan yhteiskunnan sektorille. Kysymykseni nousevat hyvin erilaisista lähtötilanteista, mutta voit silti havaita jotakin yhteistä. Kaikissa kysymyksissä pienempi ryhmä haastaa suurempaa joukkoa mukautumaan omiin tarpeisiinsa.

Otin useampia esimerkkejä, koska siten huomaamme suhtautuvamme eri vähemmistöjen erilaisiin tarpeisiin eri tilanteissa varsin eri tavoilla. Emme ole läheskään aina sitä mieltä, että enemmistön tulisi joka asiassa taipua vähemmistön vaatimuksiin, - mutta emme voi toisaalta aina myöskään edellyttää vähemmistöä pärjäilemään kaikessa omillaan.

Suuri kysymyksemme kuuluu: Miten enemmistö voi arvioida oikean tavan reagoida vähemmistöön?

Annan muutaman konkreettisen esimerkin.

Erilaiset liikuntarajoitteiset ovat usein vähemmistön asemassa. Vähemmistäasema ei saa kuitenkaan tarkoittaa heidän äänensä vaientamista. Jokainen sivistynyt kansa huolehtii siitä, että kohtuullinen osa elämän perusasioista on myös liikuntarajoitteisten ulottuvilla. Näihin palveluihin on luontevaa liittää esimerkiksi koulut, kirkot, sairaalat, kirjastot, uimahallit ja suuri osa kaupoista. - Käytännön syistä jokaiseen lintutorniin tai jokaiselle retkeilyreitille ei ole kuitenkaan mielekästä rakentaa hissejä ja ramppeja...

Miksi enemmistö sitten kuulee liikuntarajoitteista vähemmistöä? - Koska se on moraalisesti oikein! - Voimme myös päätyä itse vastaavaan tilanteeseen esimerkiksi iän tuomien vaivojen, sairauden tai onnettomuuden kautta. Siksi sivistynyt ihminen asettuu liikuntarajoitteisen lähimmäisensä asemaan ja tulee monissa em. asioissa vapaaehtoisesti hänen avukseen; vaikka edustaisikin itse tervejalkaista enemmistöä. - Samalla on kuitenkin selvää, ettei meidän ole kohtuullista, eikä mahdollista tasoittaa aivan jokaista liikuntarajoitteisen ihmisen elämää häiritsevää estettä. Tämän ääneen sanominen ei ole epäystävällisyyttä, vaan realismia. Enemmistön sivistys mitataan siinä, että se tekee kaiken sen, mitä voidaan kohtuudella edellyttää hyvän moraalin valossa. Tämä lienee periaatetasolla aika selkeä asia, kun mietitään enemmistön ja vähemmistön suhdetta toisiinsa. - Seuraava esimerkkini on jo vähän haastavampi.

Miten erityisruokavaliot olisi syytä huomioida yhteiskunnan toimesta?

Tiettyjä erityisruokavalioita toivotaan hyvin monesta eri syytä. Yksi välttää liharuokaa eläinten oikeuksin takia, toinen on kasvissyöjä sen ekologisuuden takia, ja kolmas taas uskonnollisista syistä. - Oman erityisruokavalioita vaativan kategoriansa muodostavat myös sairaudet ja allergiat. - Ja viimeisenä, vaikkei tuskin vähäisimpänä tulevat vielä ulkonäön ja urheilutarpeiden synnyttämät ruokavaliotarpeet.

Kaikissa edellä kuvatuissa tapauksissa syntyy usein tilanteita, jossa vähemmistössä oleva ryhmä odottaa enemmistön huomioivan juuri heidän tarpeensa. Joskus vaatimuksen esittäjiä on vain yksi, ja suuri keittiö joutuu näkemään paljon vaivaa, jotta kykenee huomioimaan juuri tämän erityistarpeen.

Oletan, että julkisten keittiöiden henkilökunta joutuu kaikista ammattiryhmistä useimmin työskentelemään juuri sen kysymyksen äärellä, miten ja millä kriteereillä enemmistön pitäisi mukautua vähemmistöjen vaatimuksiin?

Sivistykseen kuuluu kyky asettua vaikeassa tilanteessa olevan lähimmäisen asemaan. Ruokavaliotarpeet ovat kuitenkin hyvin monimuotoinen alue. Selkeästi diagnosoidut terveydelliset syyt ovat vielä kohtuullisen selkeä ryhmä, jonka huomioiminen on moraalisesti velvoittavaa. - Vaikeamman joukon muodostavat uskonnollista, ideologisista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä nousevat erityistarpeet. Miten muodostetaan mielekkäät kriteerit huomioida näiden ryhmien erityistarpeet? - Ainakaan minulla ei ole siihen yksiselitteistä vastausta...

Yhden asian olen kuitenkin oivaltanut. Enemmistön ei tarvitse aina mukautua vähemmistön vaatimuksiin. Mukautuminen on perusteltua silloin, kun siihen voidaan esittää mielekkäät moraaliset perusteet. Mukautumiselle ja yhteisölliselle vastaan tulemiselle on olemassa myös tietyt kohtuullisuuden rajat.

Kristittynä ajattelen, että kristillinen kirkko omistaa myös erään verrattoman aarteen, jota se voi hyödyntää arvioidessaan omassa piirissään toimivien vähemmistöjen esittämiä vaatimuksia. Tämä aarre on Raamatun sana. Kun kristillisen kirkon sisällä nousee jokin vähemmistöryhmä, joka ryhtyy vaatimaan näkemykselleen elintilaa, kristillinen kirkko voi aina arvioida näiden vaatimusten oikeutusta Raamatun sanan valossa. Joskus jokin pieni vähemmistö voi olla joukko, joka hivuttaa kirkon sisälle harhaoppia ja epäjumalanpalvelusta. Silloin nämä vaatimukset on torjuttava (Tiit.3:10). - On kuitenkin myös tilanteita, jolloin vähemmistö voi olla myös oikeassa. Joskus vähemmistön ääni voi olla suorastaan profeetallinen. - Kirkon ja Raamatun historiassa on myös tilanteita, jolloin enemmistö on unohtanut esimerkiksi leskien ja orpojen asian (Esim. Ps.10; Jer.5:28). Tällöin vähemmistön ääni on voinut toimia profeetallisena herätteenä, joka kutsuu parannukseen.

Mitä me siis sanomme? Pitääkö enemmistön mukautua vähemmistön vaatimuksiin?

Kristillisen kirkon ylin ohjenuora ei ole lopulta enemmistön tai vähemmistön ääni. Kysymys ei ole myöskään huutokilpailusta. Sen sijaan kristillinen kirkko on kutsuttu kuulemaan Jumalan ääntä, kun hän puhuu omilleen Raamatussa (Joh.10:1-5).

Itse ajattelen, että kristillinen kirkko on aina kutsuttu kuulemaan myös vähemistöjensä äänen. Tähän se on kutsuttu paitsi lähimmäisenrakkauden, mutta myös itsekriittisyytensä tähden. Tämä on myös jokaisen toista ihmistä kunnioittavan ihmisen yleisperiaate. Kristittyinä meidät on kutsuttu kuulemaan ja kuuntelemaan toinen toisiamme. - Kuulemaan, arvioimaan ja reagoimaan Raamatun sanan mukaisesti...

45 kommenttia

  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Hyvin asetettu kysymys.

    Tarkennan yhtä yksityiskohtaa. Enemmistö suomalaisia ei usko kristinuskon minkään tulkinnan opettamalla tavalla, joten enemmistö on tässä totta vain muodollis-juridisia tilastoja katsomalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos Jori asiallisesta kommentistasi. Näkemyksellesi on toki tietyt perusteet. Näkisin kuitenkin niin, että muodollinenkin uskonnollisen yhteisön jäsenyys oikeuttaa järjestämään (ainakin muodollisesti) jonkinlaisen uskontokuntalähtöisen opetuksen.

      Vaikka suomalaisten enemmistö on melko maallistunutta, vapaa-ajattelijoilla ei ole silti mandaattia esiintyä kaikkien em. maallistuneiden äänenä… Vaikka tuskin sinä fiksuna argumentoijana niin yrittäisitkään esiintyä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Koska valtion ja kunnan viranomaiset eivät voi tietää enemmän kuin Jumala, on heidän kohdeltava kaikkia kristillisten yhteisöjen jäseniä kristittyinä. Uskon syvyyttä tai aitoutta kun ei kukaan mu kuin Jumala itse pysty luotettavasti arvioimaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      Manu on tavallaan oikeassa siinä, ettei va-liitto voi edustaa kaikkia maallistuneita. Toisaalta parempaakaan ei ole, jos halutaan jonkinlainen uskonnottomien äänitorvi löytää. Tässä pohdinnassa pitäisi miettiä mitä on “edustaminen” ja mihin sillä pyritään.

      Yrjö viittasi uskon aitouteen. Jos kyselytutkimuksessa on suora kysymys ja vaihtoehdot “Uskon kuten kirkko opettaa”, “Uskon toisin” jne, ja kirkon jäsen ruksii kohdan “En usko”, voidaan mielestäni kiistatta sanoa että uskoa ei ole.

      Se mitä enemmistöasemasta pitäisi seurata, on sitten asia erikseen. Toinen puoli on se, että koulun tulisi kai valmentaa tulevaisuuteen, ja uskontokuntien ulkopuolisten määrähän kasvaa eikä ole mitään perustetta olettaa muutoksen kääntyvän tai edes pysähtyvän.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      En tiedä tarvitsevatko uskontokuntiin kuuluvat, mutta käytännössä maallistuneet, omaa etujärjestöä. – Jos tälle olisi tarvetta, miksi sitä ei olisi jo perustettu?

      Jorin ajatuksia on kuitenkin aivan mielenkiintoista pohtia. Periaaatteessa kristinuskon uskontokuntalähtöinen opetus ei vaadi koulua tuekseen, mutta ehkä vain periaaatteessa… Koulun uskontokuntalähtöinen uskonnonopetus on nähdäkseni puhtaasti demokraattisen päätöksenteon asia. – Toki nykyisestä mallista luopuminen olisi vahva yhteiskunnallinen signaali kristinuskon aseman heikentymisestä, sillä käytännössä se tarkoittaisi varmasti tuhansien maallistuneiden kristittyjen tipahtamista uskontokuntalähtöisen opetuksen ulkopuolelle. – Tällainen tilanne voisi toki paljastaa kansamme kristillisyyden karun todellisuuden, mutta olisiko se lopulta kenenkään etu?

      Onko esim. Viro sivistyneempi valtio, kun heillä tämä em. tilanne lienee arkipäivää? Käsittääkseni muodollinenkin kristinuskon opettaminen hiukan suojelee erilaisten huuhaa-lahkojen ja riittien kritiikittömältä tulvalta…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      Tarkoitin edustamisella ihan muodollisestikin uskonnottomia. Va-liiton rinnalla ei ole siinä vakavasti otettavaa kilpailijaa. Tilanne lienee toinen vaikkapa konservatiiviluterilaisilla, joista ainakaan minä en tiedä olisiko esim. SLEY tai LHPK sen “oikeampi” edustaja kuin vaikkapa STLK.

      Suojavaikutus oli aiemmin kovin yleinen väite. Karrikoiden, viinaa kaikille niin ei käytetä heroiinia… Jotenkin sitä luulisi tarkoitukseen toimivan paremmin nykyisen ET:n höystettynä uskontokritiikillä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Jori,

      Kirjoitat nyt kahdesta eri asiasta. Ensimmäiseksi pohdit järjestönne edustavuutta uskonnottomien äänenä. Siihen en koe tarvetta ottaa enää suuremmin kantaa. Ehkä vapaa-ajattelijoiden jäsenistön pieni määrä on kuitenkin realiteetti, joka kertoo tällaisen “taistelevan” uskonnottomuuden olevan varsin pieni vähemmistö Suomessa. Oma uskonto tai sen puute koetaan meillä aika vahvasti yksityisasiana.

      Toiseksi pohdit sitä, kuka/mikä taho voisi ottaa tunnustuksellisen kristinuskon edustajien mandaatin, koska jo konservatiivisilla luterilaisilla on useampia viiteryhmiä. – Tämä pohdinta on toki haastava. – Tuskinpa kukaan meistä voi julistautua ainoaksi oikeaksi Raamattu-tunnustukselliseksi ääneksi.

      Jotakin erilaisten tunnustavien kristittyjen välillä on kuitenkin hyvin eri tavalla kuin erilaisten ateistien tai uskonnottomien välillä. Luettelen yleisimmät eroavaisuudet…

      1. Kaikilla tunnustavilla kristityillä on sama peruskirja Raamattu, joka käsitetään normatiiviseksi ja ymmärretään Jumalan ilmoitukseksi. | Ateisteilla ja uskonnottomilla tällaista yhdistävää lähtökohtaa ei yleistettävästi ole. 2. Kaikki tunnustavat kristityt ajattelevat pääsääntöisesti niin, että maailman synty selittyy Jumalan luomistyön kautta (vaikka näkemyksen luomisen tavasta osin eroavat). | Ateisteilla ja uskonnottomilla ei ole yhteistä käsitystä maailman synnystä. Toisessa ääripäässä materialle saatetaan antaa hyvin deterministinen luonne, mutta yhtä hyvin voidaan törmätä panteismiin, tai eksistentialismiin… 3. Kaikki tunnustavat kristityt näkevät pääsääntöisesti moraalisen velvoittavuuden vastuullisuutena Jumalan edessä. Siksi he torjuvat moraalisen antinomismin ja individualismin. | Ateisteilla ja uskonnottomilla ajatukset moraalin sisällöstä, olemassaolosta, vastuullisuudesta ja yleisitovuudesta hajoavat nykyään (postmodernismin vaikutuksesta) neljään tuuleen.

      Voisin jatkaa tätä vertailua vielä jonkin aikaa, mutta perusajatus tuli varmasti jo osoitettua. Tunnustavilla kristityillä on eri ryhmiin jakautuneinakin enemmin perustavanlaatuisia yhdistäviä tekijöitä kuin ateistien ja uskonnottomien ryhmillä. Siksi uskallan väittää, että Raamattu-tunnustuksellinen kristitty kykenee eri ryhmänkin edustajana puhumaan usein paremmin yhteisenä kristittyjen äänenä suhteessa ateismiin, kuin ateistit/ uskonnottomat keskenään… Tämä näkökulma antaa valoa myös jo keskustelemaan teemaamme kristinuskon suojavaikutuksesta. – Jakautuneenakin ja jopa maallistuneena kristinusko sisältää monia tervettä elämää suojelevia elementtejä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      “Käsittääkseni muodollinenkin kristinuskon opettaminen hiukan suojelee erilaisten huuhaa-lahkojen ja riittien kritiikittömältä tulvalta…”

      Minusta on erikoinen ajatus, että jonkin tietyn yliluonnollisen uskomuksen opettaminen suojelisi huuhaalta. Paremmin varmasti toimisi kaikille yhteinen katsomusopetus.

      Valtio ei ole Suomessakaan ole uskonnollinen, joten voidaan hyvin perustellusti ajatella, että uskontojen opettaminen kuuluu luontevimmin uskonnollisille yhteisöille. “Oman uskonnon” opetuksesta pidetään kiinni kirkon vallan ja jäsenmaksujen takia, ei oppilaiden hyvinvoinnin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      “Koska valtion ja kunnan viranomaiset eivät voi tietää enemmän kuin Jumala …”

      Valtio ja kunnat eivät meillä tunnusta mitään uskoa. Yhteiskunnan kannalta loogisinta ja kannattavinta olisi hyväksyä tämä tosiasia myös opetuksessa. Erottelu “oman uskonnon” ja muiden uskomusten/katsomusten välillä ei palvele oppilaita, vaan uskonnollisia ryhmittymiä. “Me vastaan nuo muut” -ajatteluun kannustava opetus kouluissa on typerää ja vahingollista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      “Minusta on erikoinen ajatus, että jonkin tietyn yliluonnollisen uskomuksen opettaminen suojelisi huuhaalta. Paremmin varmasti toimisi kaikille yhteinen katsomusopetus.”

      Muutamat ateistiset valtiot ovat toki jo pyrkineet toteuttamaan tuota logiikkaa, mutta lopputuloksena on syntynyt uskonnollinen tyhjiö, jossa ihmiset ovat pikemminkin vain kadottaneet uskonnollisen lukutaitonsa altistuen sekasotkulle…

      Näyttää vahvasti siltä, ettei uskontoa ja uskonnollista lukutaitoa voi opettaa menestyksekkäästi muutoin kuin uskontokuntalähtöisesti. Tähän asti muut yritykset ovat hyvin usein johtaneet totalitarismin nousuun ja vain erilaiseen ideologiseen indoktrinaatioon…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      “Uskonnollinen tyhjiö” on suosittu ilmaus apologistisessa kielenkäytössä. Se vain on todellisuudessa tyhjää täynnä itsekin.

      Esim. kommunistisissa järjestelmissä ateismi ei ole itseisarvo, vaan paremminkin vastapaino valtiovaltaa uhkaavien uskonnollisten johtajien vallalle. Nämä “ateistiset valtiot” ovat itse asiassa esimerkki siitä, miten valtaa pönkitetään hyvin paljon uskonnon kaltaisella, pakotetulla uskomusjärjestelmällä.

      Suomi ja monet muut kaltaisemme maat ovat elävä esimerkki siitä, miten uskonnollisen pakkovallan heikkeneminen on johtanut hyvinvoinnin ja ihmisten tasavertaisen kohtelun lisääntymiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Risto Korhonen: “Suomi ja monet muut kaltaisemme maat ovat elävä esimerkki siitä, miten uskonnollisen pakkovallan heikkeneminen on johtanut hyvinvoinnin ja ihmisten tasavertaisen kohtelun lisääntymiseen.”

      Tämä edellä esitty väite sisältää heikosti perustellun ja uskonkappaleen kaltaisen väitteen. Sen ongelmat ovat siinä, että ensin oletetaan uskonnollisen pakkovallan viholliskuva, jota kukaan täysipäinen kristitty ei kannata. – Uskontokuntalähtöinen uskonnonopetus ei ole uskonnollista pakkovaltaa, vaan demokraattisesti tehty päätös. Se ei myöskään tarkoita uskontokuntiin kuulumattomien lasten kristillistä opetusvelvollisuutta, joten on höpöttelyä puhua tässä yhteydessä mistään pakkovallasta. Kristillinen kirkko ei määrää yhteiskuntaa nykyiseen malliin, mutta toki iloitsee, jos kansamme on päätynyt demokraattisen päätöksenteon kautta ylläpitämään koulujen nykymuotoista uskonnonopetusta. – Näin ollen Risto Korhosen kritiikki ei halveksi kirkkoa, vaan demokratiaa.

      Koska Risto Korhosen lähtöväittämä on virheellisesti perusteltu, myös seuraava teesi hyvinvoinnista lepää näin ollen tyhjän päällä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      En oleta viholliskuvaa. Mielestäni sekulaarin yhteiskunnan ei ole syytä tukea mitään yliluonnollista uskomusjärjestelmää, mutta en pidä mitään tällaista järjestelmää vihollisenani. Viholliskuville on paremminkin käyttöä silloin, kun pyritään perustelmaan esim. kristinuskon kouluopetuksen välttämättömyyttä.

      “Oman uskonnon” opetuksen kannattajat, myös Manu, unohtavat kätevästi sen, että uskonnollisilla ryhmillä on täysi vapaus järjestään uskontonsa opetus omin voimin, koulujen opetussuunnitelmista riippumatta. Kustannus- ja markkinointimielessä pakolllinen kouluopetus on niille tietenkin mieluisampi ratkaisu.

      Kristillisen kirkon toimien ja demokratian rinnastaminen ontuu pahasti. Vain hyvin vähän aikaa on kulunut siitä, kun kirkkoon oli Suomessakin pakko kuulua. Kirkon valta ulottui hyvin pitkään vahvasti myös ihmisten yksityiselämään. Ei kirkolla noina aikoina ollut kiinnostusta demokratiaan, eikä sillä aatteellisen pohjansa takia kaiketi voi aidosti ollakaan.

      Demokratia tarkoittaa mm. sitä, että huonot tai vanhentuneet lait ja säädökset voidaan muuttaa. Lähivuosina tällaisen tarkastelun kohteeksi ja korjattavaksi toivottavasti päätyvät esim. jumalanpilkan kriminalisointi ja pakollinen uskonnonopetus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Risto Korhonen: ““Oman uskonnon” opetuksen kannattajat, myös Manu, unohtavat kätevästi sen, että uskonnollisilla ryhmillä on täysi vapaus järjestään uskontonsa opetus omin voimin, koulujen opetussuunnitelmista riippumatta.”

      Tämän väite ei ole ainakaan minun kohdallani totta. En idealisoi koulun uskonnonopetusta. Minusta sen tulokset ovat varsin kehnoja ja olen usein miettinyt koko homman mielekkyyttä. Ymmärrän täysin, että uskontokuntalähtöinen uskonnonopetus olisi täysin mahdollista järjestää myös koululaitoksen ulkopuolella. – Käytännössä on kuitenkin fakta, että demokraattinen yhteoiskuntamme on halunnut toteuttaa tämän asian nykyisellä uskontokuntalähtöisellä uskonnonopetusmallilla. Siksi ei ole tolkkupäistä vaatia kristillisiä kirkkoja ajamaan uskonnonopetusta kouluista ulos pelkästään siksi, että on olemassa vapaus järjestää tätä opetusta myös muualla… Kristillisten kirkkojen kannalta molempi on toki parempi!

      Kristillinen uskontokasvatus on toki luonnollista & mielekästä järjestää nyt mahdollisuuksien mukaan kouluissa, mutta myös seurakuntien pyhäkouluissa, kerhoissa ja ripareilla. – Jos yhteiskunta päättää sitten demokratian keinoin joskus muuttaa koulu-uskonnonopetuksen tapaa vähemmän uskontokuntalähtöiseksi, silloin kirkkojen on relevanttia arvioida tilannetta uudelleen.

      Henkilökohtaisesti kunnnioitan tätä edellä kuvattua kouluopetuksen mallia, ja näen sillä oman arvonsa, vaikka en pidäkään sitä kovin hyvin kristinuskon hengellistä sisältöä palvelevana. Minusta kyseessä on lähinnä yleissivistävä oppiaine. Nykyinen (tosin melko muodollinen) uskontokuntalähtöisyys on kuitenkin siinä mielessä elämänkatsomustietoa parempi, että opettajalla on oman uskontonsa edustajana paremmat edellytykset ns. myötäkonstruoimisen käyttöön, jota pidetään merkittävänä opetuksen tapana. Uskonnollisen ajattelun luonnetta ei näet voi avata kovin hyvin pelkkänä informaationa, vaan se edellyttää aina jossakin määrin sisältäpäin tapahtuvaa reflektoimista ja konstruoimista.

      Toinen Risto Korhosen kyseenalainen väite liittyy uskonnonvapauteen. Hänen mielestään se on melko tuore asia. Uskonnonvapauslaki tuli kuitenkin voimaan jo itsenäisen Suomen alkuvuosina, joten tuskinpa meistä täällä kirjoittavista kukaan on joutunut juurikaan kärsimään pakotetusta uskontokuntaan kuulumisesta. Tässä suhteessa en näe osuvani kovin pahasti metsään, jos totean Korhosen käyvän vapaustaisteluan käytännössä olematonta vihollista ja demokraattisesti päättettyä koulu-uskonnonopetusta vastaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      “Toinen Risto Korhosen kyseenalainen väite liittyy uskonnonvapauteen. Hänen mielestään se on melko tuore asia. Uskonnonvapauslaki tuli kuitenkin voimaan jo itsenäisen Suomen alkuvuosina, joten tuskinpa meistä täällä kirjoittavista kukaan on joutunut juurikaan kärsimään pakotetusta uskontokuntaan kuulumisesta.”

      Kiitän hyvistä vastauksista ja hyvästä keskustelusta, joita tänään hieman ikävöin yhden uutisen kommenteissa.

      Mielestäni tuo argumentointi on virheellistä. Vapaus ei ala välittömästi siitä, kun sitä koskeva laki astuu voimaan. Kristinuskon puolesta puhuttaessa vedotaan mielellään vuosisataisiin tai -tuhantisiin perinteisiin, mutta tällaisissa kommenteissa tarkastelujaksoksi kelpaavatkin vuodet tai vuosikymmenet.

      Todellisuudessa uskonnon, meillä luterilaisen kristillisyyden, pakkovaikutus jatkuu vielä pitkään muodollisen pakon poistumisen jälkeen. Koulujen uskonnonopetus on hyvä esimerkki siitä, että pakko ei ole täysin poistunut vieläkään. Vapautta olisi esimerkiksi se, että kaikki voisivat valita “oman uskonnon” tai elämänkatsomustiedon opetuksen. Vielä vapaampaa olisi opettaa kouluissa kaikille samaa katsomusainetta, jossa mitään katsomusta ei nosteta muiden yläpuolelle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos samoin. Minustakin tämä on ollut varsin rakentava ja haastava vuoropuhelu.

      Ymmärrän ajatuksiasi melko pitkälle. Toki ihmisen psyyke toimii niin, että se voi tuntea moraalista velvollisuutta myös sellaisiin kytköksiin, joita mikään laki ei enää vaadi.

      Itse kuitenkin varoisin holhoamasta kansaa oman näkemykseni raamiin. Jos demokratiassa koulu-uskonnonopetus halutaan järjestää uskontokuntalähtöisesti, se tulee myöntää kansan valinnaksi, vaikka oma mielipide siitä eroaisi.

      Ehkä tulevaisuudessa yhteiskunta laskee nuorten ikärajaa vapaavalintaisen koulun oman uskonnon tai et:n valinnalle. Se on sitten ehkä kuitenkin enemmin yhteiskunnallinen arvovalinta, joka koskettaa enempi vanhemmuuden vastuuikärajoja kuin kirkollista säätelyä…

      PakkoET:lle en syty. Sen oppisisällöistä tulisi kovin helposti “poliittisesti korrektin” uskontopoliikan valtataistelutanner!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Toivon, että valintaa uskonnon ja muun katsomusaineen välillä ei tarvitsisi tehdä, vaan kaikille olisi yhteinen oppiaine.

      Tuo yhteiskunnallinen arvovalintakin on minusta hieman ongelmallinen termi. Lähihistoriasta tiedämme esimerkiksi, että Kristillisdemokraatit ovat saaneet kannatukseensa nähden suhteettoman suurta vaikutusvaltaa ja näkyvyyttä toimimalla hallituksessa apupuolueena. Tämä johtaa siihen, että valtiovalta joskus ohjailee yhteiskuntaa uskonnollisten piirien tahdon mukaan enemmän kuin niiden todelllinen kannatus edellyttäisi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Risto Korhonen,

      Minusta vaikuttaa, että olet vähän allerginen uskonnolle. Ihmisen uskonnollisuus on kuitenkin realiteetti, jota ei pääse pakoon. Koska se on osa ihmisyyttä, näemme sen vaikutuksia politiikassa, ja kaikkialla yhteiskunnassa. Modernismin ajalla uskontojen ajateltiin katoavan rationalismin vahvistumisen myötä. Tämä osoittautui kuitenkin utopiaksi. Modernismi & rationalismi oli lopulta tietoteoreettinen pettymys. Joidenkin tilastojen mukaan uskontojen määrä ei olekaaan vähenemässä vaan pikemminkin lisääntymässä. Lisäksi postmoderni filosofia on tuonut näkyviin sen asian, että oikeastaan kaikki inhimillinen on sidoksissa joihinkin uskomusjärjestelmiin, tieteelliset teoriat mukaan lukien… Siksi tulevaisuus tullee olemaan yhä enemmin valintoja erilaisten uskomusjärjestelmien välillä.

      Jotta nykyihminen voisi säilyttää katsomuksellisen moneuden viidakossa edes jonkinlaisen arviontikyvyn, uskontojen lukutaitoa tarvitaan yhä enemmän. Vastauksena tähän sinä Risto ilmeisesti haaveilet arvoneutraalista katsomusopetuksesta. – Postmodernin ajan myötä paljastunut yhteismitallisten tietoteorioiden pirstoutuminen on kuitenkin tehnyt mahdottomaksi ajatella, että jokin taho kykenisi enää ottamaan tällaisen neuraalin katsomusopettajan auktoriteetin. Sen haaveen juna meni jo modernismin suurien poliittisten ideologioiden kärsittyä maailmansodissa ja kommunismin romahdettua konkurssin… ja ajan kellon käännyttyä postmoderniksi.

      Siksi myös yhteiskunnat ovat jatkuvasti katsomuksellisten arvovalintojen äärellä, joihin yritetään sorvata enemmistöpäätöksillä jonkinlaisia ratkaisuja. Kristilliset kirkot ovat näissä valinnoissa yksi yhteiskunnassamme vaikuttava keskustelukumppani, mutta ei enää toki ainut katsomuksellistenkaan näkökulmien esittäjä. Tämä postmoderni aikamme tuo kaikille sektoreille uusia haasteita. – Itse en kannata minkäänlaista valtiokirkollisuutta, mutta näen yhteiskunnallisesti aktiiviset ja keskustelevat kristilliset kirkot silti tärkeänä osana tervehenkistä suomalaisuutta; riippumatta siitä puhuvatko ne enemmistön vai vähemmistöjen äänellä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      “Minusta vaikuttaa, että olet vähän allerginen uskonnolle.”

      Olen itsekin tuota miettinyt. En pidä ajatteluani allergiana, vaan perusteltuna ja ymmärrettävänä vaihtoehtona.

      “… oikeastaan kaikki inhimillinen on sidoksissa joihinkin uskomusjärjestelmiin, tieteelliset teoriat mukaan lukien.”

      Filosofiassa, postmodernissa tai muussa, on se hyvä/huono puoli, että ihan mikä tahansa voidaan tavoitteesta riippuen nähtävästi vääntää tarkoittamaan/merkitsemään/viittaamaan/selittämään/… ihan mitä tahansa (tai vaikka kyseenalaistamaan ihan minkä tahansa olemassaolo;).

      “Tieteellistä uskomusjärjestelmää” ei ole olemassa samaan tapaan kuin uskonnoissa. Tämä käy kyllä selväksi jo hyvin ohuella pintaraapaisulla tieteen ja uskontojen olemukseen. Uskontojenkin selitykset ovat toki muuttuneet aikojen kuluessa tieteen edistymisen takia;)

      “Jotta nykyihminen voisi säilyttää katsomuksellisen moneuden viidakossa edes jonkinlaisen arviontikyvyn, uskontojen lukutaitoa tarvitaan yhä enemmän.”

      Olen jokseenkin samaa mieltä. Mielestäni parhaat eväät katsomusten arviointiin tarjoaisi koulu, jonka opetus olisi katsomusten suhteen neutraali. Jo nimi “oma uskonto” sisältää valmiiksi arvotetun ja ennakkoluuloisen näkemyksen katsomusjärjestelmistä. Se on minusta hyväksyttävää kyseiselle uskontokunnalle, mutta ei koululle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Risto Korhonen,

      Olemme käyneet jo hyvän matkaa dialogia ja turnauskestävyydestäsi täytyy antaa tunnustusta. Itse joudun kohta laittamaan paukkuja muualle. Vielä muutama reflektio:

      Kirjoitat: “Tieteellistä uskomusjärjestelmää” ei ole olemassa samaan tapaan kuin uskonnoissa. Tämä käy kyllä selväksi jo hyvin ohuella pintaraapaisulla tieteen ja uskontojen olemukseen.”

      Tämä näkökulmasi on varmasti tietyssä fenomenologisessa mielessä totta. Kun mennään pintaraapaisusta syvemmälle eräs seikka tuo kuitenkin tieteelliset katsomukset ja uskonnot osin samalle areenalle. Tuo seikka on siinä, ettei tiedemaailma ole onnistunut monista yrityksistään huolimatta vieläkään löytämään ns. demarkaatiokriteeriä tai -kriteeristöä, jolla tieteellinen ja ei-tieteellinen/näennäistieteellinen tieto voitaisiin määritellä eri bokseihin. Näin toteaa esim. tieteenfilosofi Larry Laudan: “Yllättäen (tai kyynisesti ajatellen, aivan odotetusti) uskottavan rajanvetokriteerin puute ei estänyt vuosisaadan lopun tieteentekijöitä ja filosofeja saarnaamasta mahtipontisesti kaikkea sitä vastaan, mitä he pitivät näennäistieteellisenä hölynpölynä. Tämä puute ei estänyt heitä sen enempää kuin heidän nykyisiä virkaveljiään… …On totta, että edelleen puhuttiin paljon “tieteellisestä metodista” ja epäilemättä monet toivoivat , että tieteen metodit pystyisivät tarjoamaan rajanvetokriteerin, jota aikaisemmin odotettiin tiedon varmuudella. Mutta ensinnäkään ei ollut mitään yksimielisyyttä siitä, mitä tieteellinen metodi tarkalleen on. Toiseksi ei esitetty yhtään hyvää syytä pitää mitään ehdotetuista “tieteellisistä metodeista” parempana kuin mitään oletettuja “ei-tieteellisiä metodeja”. (Laudan; The Demise of the Demarkation Problem, 1996)

      Kirjoitat myös: “Mielestäni parhaat eväät katsomusten arviointiin tarjoaisi koulu, jonka opetus olisi katsomusten suhteen neutraali.” – Näkisin mielelläni tällaisen kaipaamasi koulun olemassaolon. Ilman tieteen raajanvetokriteerin löytymistä myös neutraalia uskontotietoa tarjoavan koulun haave jää kuitenkin valitettavasti utopiaksi.

      Niin kauan kuin uskon ja tiedon välille ei löydetä tieteen kentällä selkeää rajanvetokriteeriä tai -kriteeristöä, koulu ja yhteiskunta joutuu opettelemaan kunnioittavaa keskustelua avoimessa keskusteluympäristössä yhdessä uskontojen kanssa. Se ei tietenkään estä monipuolisten opetussuunnitelmien tekemistä ja perusteltujen näkökulmien etsimistä. Nykyään olemme kuitenkin tulleet entistä tietoisemmiksi siitä, ettei kukaan voi julistautua neutraaliksi tiedonvälittäjäksi ilman selkeitä neutraaliksi dokumentavan tiedon rajanvetokriteerejä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Demarkaatio-ongelma on nähdäkseni huonosti perusteltu yritys kyseenalaistaa tieteellisen menetelmän arvo ja toimivuus. Lainaamasi Laudan ei mielestäni esitä uskottavia perusteluja tieteellistä menetelmää vastaan tai parempaa menetelmää, eikä hänen ajattelunsa liene juuri vaikuttanut tieteen hyväksyttyihin sääntöihin. Hyvällä tuurilla meillä on tiedettä ja tieteenfilosofiaa (paremmin) tunteva lukija, joka voi kommentoida tätä?

      Kiitos sinulle hyvästä keskustelusta, tähän on hyvä päättää tällä erää:)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ““Tieteellistä uskomusjärjestelmää” ei ole olemassa samaan tapaan kuin uskonnoissa. Tämä käy kyllä selväksi jo hyvin ohuella pintaraapaisulla tieteen ja uskontojen olemukseen. Uskontojenkin selitykset ovat toki muuttuneet aikojen kuluessa tieteen edistymisen takia;)” ——

      -En muuten puutu tähän todella asialliseen keskusteluunne, jota on ollut ilo lukea. Mutta tiede-uskonto -jako ei ehkä ole ihan noin yksiviivainen ja selkeä.

      Tässä aiheesta mielestäni hyvin kiinnostava artikkeli:

      https://www.areiopagi.fi/2013/10/onko-tiedeuskovaisuus-itsensakumoavaa/

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Henkilön väittäminen tiedeuskovaiseksi ei muuta tieteen olemusta.

      Mitä tuosta kirjoituksesta pitäisi ymmärtää? Että (luonnon)tiede on huono väline tiedon hankintaan, ja todella oikeaa tietoa pystyvät tarjoamaan vain filosofia ja teologia?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos Sarille em. artikkelin linkittämisestä. Tuo pohdinta havainnollistaa aika hyvin niitä ylilyöntejä, joita seuraa, jos/kun tiedemies ei huomaa itsekään, milloin on siirrytty omassa argumentoinnissa tieteellisen metodin piiristä katsomuksellisiin väittämiin. Tämäntyyppinen tieteeseen kohdistettu kriittisyys ei tee luonnontieteitä turhaksi, mutta muistuttaa tieteellisen metodologian rajallisuudesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jusu Vihervaara sanoo:

    Lopputulema on siis se, että jokainen sivistynyt kansa huolehtii vähemmistöjensä asemasta, koska se on moraalisesti oikein, mutta kirkon ei näin tarvitse tehdä, koska Raamattu ohittaa sen, mikä on moraalisesti oikein.

    Mielenkiintoinen näkökulma.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Jusu Vihervaara,

      Olisiko hieman reilumpaa myöntää, että jokainen sivistynyt yhteisö pyrkii huomioimaan vähemmistönsä asiallisesti ja tulemaan heidän tarpeitaan vastaan moraalitajunsa mukaisen oikeuden ja kohtuuden puitteissa?

      Yhteisöjen välisissä normeissa on toki kuitenkin eroja. Esimerkiksi Suomen armeijan kyky tulla käytännön tasolla pasifisteja vastaan on erilainen kuin vaikkapa Punaisen Ristin. Tämä johtuu siitä, että kyseiset yhteisöt ammentavat normatiiviset ihanteensa hieman eri lähteestä ja toteuttavat yhteiskunnassa eri tehtäviä. Silti emme väitä kumpaakaan yhteisöä moraalittomaksi…

      Kristillisen kirkon piirissä toteutettavan moraalin lähdeteos on Pyhä Raamattu. Tästä syystä kirkon moraali ankkuroituu tähän perustavaan lähtökohtaan, ja poikkeaa toisinaan eri kansojen omaksumasta yleisestä mielipiteestä (ja joskus jopa lainsäädännöstä). Tämä on ollut kristillisen kirkon ominaispiirre jo silloin, kun roomalaiset vielä heittivät pieniä lapsia kaaatopaikalle. Kristillisen moraalin Raamattu-sidonnaisuuden leimaaminen moraalittomuudeksi on nähdäkseni pahantahtoista. – Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta tarvitseeko sitä silti leimata äärimmäisen negatiivisesti?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Olen joskus pohtinut, onko oikeasti olemassa sellaisia ihmisiä, jotka suhtautuisivat myönteisesti seksuaalivähemmistöihin, mutta uskonsa takia ovat pakotettuja ottamaan kielteisen kannan. Vai onko pelkästään heitä, joilla on jo valmiiksi ennakkoluuloinen suhtautuminen, jolle he hakevat lisää oikeutusta uskonnosta.

      Itse en ole koskaan törmännyt sellaiseen ihmiseen, jonka mielestä seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuus esimerkiksi avioliittokysymyksessä olisi moraalisesti muutoin oikein, mutta he vastustavat sitä vain Raamatun takia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Jusu V: “Itse en ole koskaan törmännyt sellaiseen ihmiseen, jonka mielestä seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuus esimerkiksi avioliittokysymyksessä olisi moraalisesti muutoin oikein, mutta he vastustavat sitä vain Raamatun takia.”

      Tämä kuvaamasi havainto saattaa johtua siitä, että tunnustavat kristityt näkevät ja myös kokevat yleensä Raamatun kokonaisuutena. On tapana sanoa, että Jumalan laki on elämän oma laki. Kristinusko on ns. ilmoitususkonto. Raamatulliseen kristinuskoon kuuluu erottamattomasti luottamus Jumalan ilmoitukseen. Siksi myös luottamus Jumalan luomisen järjestykseen miehen ja naisen välisenä kutsumustehtävänä (myös sen biologisessa mielessä) on osa uskoa ja kristillistä identiteettiä. Siksi moni kristitty ajattelee, että ihmiskunnan osalta Jumalan luomistyö jatkuu miehen ja naisen välisessä avioliitossa. Näin ollen tämän rakenteen jakamaton luovuttamattomuus nähdään osana hyvää kristillistä moraalia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      Jusu: Vuosia sitten luin uskojarukous-palstalta (saattoi olla silloin nimellä uskojaelama) juuri tuollaisen kommentin. Harmi etten säästänyt. Siinä todettiin suoraan, että “en muuten näkisi mitään syytä vastustaa” tjsp.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Jori (ja Jusu),

      On totta, että on olemassa myös kristittyjä, jotka pahoittelevat yksityisesti Raamatun moraalia, ja kokevat olevansa siihen ikäänkuin ulkopäin sidottuja. Saattaa jopa olla, että osa Suomen evl-kirkon piispoista tulee lähelle tällaista(?)

      Kristinuskosta voidaan löytää eettinen ja evankeliseksi kutsuttu ulottuvuus. Eettisessä mielessä kristinusko toki keskustelee jossain määrin muiden maailmankatsomusten eettisten koodistojen kanssa. Missä määrin yksittäinen kristitty omaksuu kristinuskon oman (ilmoitukseen perustuvan) normiston, riippuu vahvasti hänen ymmärtämästään Jumala- ja ihmiskuvasta. Kristinuskossa kaikki liittyy kaikkeen. Raamatun mukaan ihmisen vaikuttimia läpäisee itsekkyys ja oman edun/nautinnon tavoittelu (eli synti). Jos yksittäinen kristitty on esimerkiksi omaksunut jostakin syystä Raamatun ilmoittaman ihmiskuvan sijasta modernin maailman humanistisen ihmiskuvan, tämä saa hänet yleensä kokemaan Raamatun moraalin liian ankaraksi.

      Kristinuskon evankelinen armoulottuvuus ei ole kuitenkaan pohjimmiltaan suvaitsevaisuutta, eikä Raamatun tinkimättömien normien relativoimista. Evankeliumi tarkoittaa sitä, että ihmisen rikoksen ja rangaistuksen velka maksetaan, kun Jumala antaa epäitsekkäästi itsensä Poikansa Jeesuksen kautta. Näin ollen kristinuskon moraali ei toimi ihmisen hyvyyteen uskovan humanismin skeemalla, vaan uhrin ja anteeksiantamuksen vuorovaikutussuhteena.

      Irrottautuessaan kristinuskon moraalisesta taustaymmärryksestä yksittäinen kristitty päätyy yleensä samalla kauemmas kristinuskon evankelisesta armosanomasta. Lopputuloksena on yleensä sisällöstään tyhjentynyt “kristinusko”. Siitä tullee tämä niin sanottu liberaaliksikin kutsuttu teologia, joka ilmentää/heijastelee lähes aina lukuisia erilaisia humanististen ihmiskäsitysten variaatioita.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Manu Ryösö: “Jos yksittäinen kristitty on esimerkiksi omaksunut jostakin syystä Raamatun ilmoittaman ihmiskuvan sijasta modernin maailman humanistisen ihmiskuvan, tämä saa hänet yleensä kokemaan Raamatun moraalin liian ankaraksi.”

      Sinä kirjoitat tämän ikään kuin olisi olemassa jokin absoluuttinen Raamatun moraalikäsitys. Tämähän ei pidä paikkaansa.

      Tosiasiassa on olemassa kristittyjä, jotka Raamattua lukemalla päätyvät erilaisiin käsityksiin siitä, millaista moraalikoodistoa Jumala heiltä odottaa. Toisten mielestä se on tiukempi kuin toisten. Myöskin erilaisten sääntöjen sisällössä on eroa (esim. saako katsella televisiota tai saako käydä tansseissa).

      Se on ehkä tuota ihmisten itsekkyyden syntiä, että monella tuntuu olevan taipumusta paaluttaa se ainoa ja oikea Raamatun moraalikäsitys nimenomaan omaan moraalikäsitykseensä kiinni.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Jusu: “Sinä kirjoitat tämän ikään kuin olisi olemassa jokin absoluuttinen Raamatun moraalikäsitys. Tämähän ei pidä paikkaansa.”

      Väität, ettei ole olemassa ehdottomalla tavalla yleisitovaa Raamatun moraalia ja perustelet tätä sillä, että “on olemassa kristittyjä, jotka Raamattua lukemalla päätyvät erilaisiin käsityksiin siitä, millaista moraalikoodistoa Jumala heiltä odottaa.”

      On toki totta, että kristityt tulkitsevat Raamatun moraalia varsin monella tavalla. Huomaa, etteivät erilaiset tulkinnat vielä todista sitä, että itse Raamattu olisi moraalisesti ristiriitainen!

      Normatiivisesti velvoittaville lausumille on laajemminkin yhteistä, että niitä joudutaan aina tulkitsemaan eri konteksteissa. Ihmisten välisissä normeissa on globaalisti fundamentaalista kieltää esim. murha. Tätä voi pitää varsin ehdottomana ja yleisesti sitovana normina. – Siitä huolimatta murhan määritelmää lähelle tuleva suunniteltu tappo tulee joissakin erikoistapauksissa kysymykseen. Tästä sopinee esimerkiksi vaikka historiasta tuttu yritys tappaa Hitler. Vaikka murha on yleisesti ottaen vastoin hyvää moraalia, pyrkimys suojella tuhansien ihmisten elämää antoi Hitlerin tapposuunnitelmalle tietyn moraalisen oikeutuksen.

      Erityistapauksista huolimatta hyvä moraali palaa aina tiettyihin absoluuttisiin ja fundamentaalisiin yleisnormeihin; vaikka erityistilanteet voivatkin synnyttää em. kaltaisia poikkeuksia sääntöön. Logiikka kulkee kuitenkin aina niin, että kaikkien eritystapausten oikeutusta arvioidaan pysyvistä yleisnormeista käsin (yleisestä erityiseen). Päinvastoin menettely pirstoisi hyvän moraalin kokonaiskuvan täysin mielivaltaiseksi. Hitlerin tapposuunnitelman oikeutus ei siten relativoi murhan yleistä tuomittavuutta. – Tämä näkökulma on hyvä ottaa huomioon jo yleisesti moraalikysymyksiä pohdittaessa.

      Raamatun kohdalla ja kristillisessä moraalissa toimitaan tietyssä mielessä samojen (absoluuttisen) moraalin yleisperiaatteiden kentässä. Kristillisen moraalin vahvuus on kuitenkin siinä, että 10 käskyn yleisperiaatteet on myös paalutettu ilmoituksen sanaan. Sen valossa on johdonmukaista edetä yleisperiaatteista erityistapauksiin.

      Se, mihin sinä Jusu puolestasi viittaat (esim. saako katsella televisiota tai saako käydä tansseissa) määritellään kristillisessä teologiassa ns. adiafora-kysymyksiksi (Kts. http://www.luterilainen.net/ehdonvallan-asiat/ ) Tällaisten perusteiden valossa et voi Jusu väittää, ettei olisi olemassa Raamatun moraalia. Kysymys on pikemminkin siitä, ettei Raamattu pyrikään antamaan moraalista käskyä jokaiseen ihmiselämän erikoistilanteeseen. Tämäntyyppiseen sopii pikemminkin ohje olla itse “sanan tekijänä” eli soveltaa Raamatun yleisesti ilmaisemaa 10-käskyn moraalinormistoa dynaamisella tavalla kukin oman elämänsä erityistilanteissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Manu,

      Kiitos tuosta näkökulmasta. Tuolla tavalla esitettynä olen kokolailla samaa mieltä asiasta kanssasi.

      Itselläni on sellainen tunne, että suurimmat ja kiihkeimmät kiistat käydään siinä rajamaastossa niistä asioista, joista joidenkin mielestä on olemassa Raamatun selkeä sana ja toisten mielestä kyseessä on ehdonvallan asia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Jusu,

      On varmasti totta, että ehdonvallan asiat ovat juuri sitä rajapintaa, jolla käydään usein kristinuskon kentällä uskonnollisia valtataisteluja. Tämä johtuu siitä, että mikäli johonkin kirkollista kiistaa herättäneeseen kysymykseen ei löydetä selkeää Raamatun sanaa, asia pyritään ratkaisemaan kirkollisella arvovallalla, kovalla huudolla tai enemmistön oikeudella.

      Teologit ovat kuitenkin joskus myös kaikista olevaisista kieroimpia olentoja. – Aina ei näet ole kyse adiaforasta, vaikka niin väitetään… Eräs taktiikka on relativoida Raamatun normatiivista luonnetta erilaisilla teologisilla tempuilla, jotta aiemmin selkeistäkin asioista saadaan ns. adiafora. Kun jokin asia on sitten saatu määriteltyä ns. ehdonvallan asiaksi, siihen voi vaikuttaa em. toissijaisilla vallankäytön keinoilla.

      Kirjaan tähän pari “niksiä”, joilla monista selkeän ilmoituksen asioista “tehdään” vähemmän ehdottomia. Teologina tällaiseen törmää tämän tästä…

      1. Raamatun ilmoituksen yhtenäisyyden relativointi: Esim. “tämä on vain Paavalin mielipide”, “tämä kohta on luultavasti lisätty tekstiin jälkikäteen”, “tämä edustaa muinaista myyttistä ihmiskuvaa”, “tässä on kysymys uskon jeesuksesta eikä historian Jeesuksesta”, “tätä ohjetta ei ole tarkoitettu luettavaksi kirjaimellisesti” jne.

      2. Raamatun auktoriteettiluonteen relativointi: Esim. “Emme uskon Raamattuun vaan Jeesukseen”, Raamattu on kirkon luoma kirja ja kirkolla on oikeus korjata sen viestiä”, “Emme usko paperipaaviin”, Raamattu on ihmisten kirjoittama ja siksi erehtyväinen” jne.

      3. Raamatun filosofinen relativointi: Esim. “Kaikki on tulkintaa”, “Liikumme suljetulla kehällä”, “Kukaan ei omista totuutta” jne.

      4. Raamatun moraalinen relativointi: Esim. “Raamatun Jumala on julma”, “Kukaan ei ole täydellinen, joten kukaan ei voi vaatia ehdotonta moraalia”, “Rakkaus on syrjäyttänyt käskyt” jne.

      Jos joku teologi haluaa kyseenalaistaa jonkin tietyn Raamatun ohjeen, hän voi hyökätä sitä vastaan yhdellä tai useammalle edellä kuvaamallani tekniikalla. Kun kyseisen normin asema on sitten onnistuttu jonkun teologin mielestä relativoimaan, sen jälkeen siihen voidaan vaatia suhtautumaan vain ehdollisena mielipidekysymyksenä eli adiaforana.

      Yhteenvetona totean, että on olemassa aitoja ehdonvallan kysymyksiä, mutta toisinaan on myös hyvä tutkia tarkkaan, milloin joku kysymys pyritään vain esittelemään adiaforana (esittäjän henk. koht. syistä).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen professori Jussi Kauhanen on tutkinut kyynisyyden vaikutuksia terveyteen 90-luvulta saakka. Suomalaisilta on kysytty muun muassa asennetta kanssaihmisiin. Vastaajien on pitänyt arvioida esimerkiksi väitteitä ”kaikki ajavat vain omaan etuaan” ja ”ihmisiin ei voi luottaa”. – Osalla vastaajista oli vaikeuksia tunnistaa kyynisyyttä itse. Kaikki eivät ihan ymmärrä olevansa niin negatiivisia, Kauhanen sanoo

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Uskonnon opetuksesta. Otan yksityisen esimerkin. Tyttäreni on henkilökohtaisesti sekulaari eikä paljoakaan välitä uskonnoista sinäänsä . Mutta hän tuli vihaiseksi tutustuessaan täkäläiseen, ruotsalaiseen, oppikirjaan. Ne ovat todellakin pinnallisia ja niistä saatava asiatieto on niin ylimalkaista että ihmetyttää että niitä käytetään.

    Hänen vihaisuutensa koski siis oppikirjojen huonoa laatua. Hän tahtoi ilman muuta, että lapsille on opetettava uskontoa ja tarpeeksi perustellusti, jotta voisi ymmärtää kristittyjen erityispiirteitä suhteessa n 600 000 eri sortin musliimiin , joita viime vuosina on Ruotsiin tullut. Lisäksi vielä idän uskonnoista olisi oltava selvillä, koska heidän ajattelunsa on levinnyt kaikenlaisten hyvinvointilahkojen kautta laajalle yhteiskuntaan . Hänen lapsillaan on ollut hyvät opettajat ,jotka ovat projekteina panneet lapset työskentelemään ja lapset kertovat puolestaan siitä miten mielenkiintoista tämä on, tulematta se uskonnollisimmaksi . Hekin katsovat, että he tuntisivat itsensä puolisivistyneiksi ilman perustavaa tietoa uskonnoista.

    Valtiovalta pelkää turhia. Ei uskontotieto vielä tee ketään erityisen uskonnolliseksi , mutta ilman tietoja nourten on vaikea orietoitua maailmassa mikä on täynnä uskontojen hapatusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Katja Sallinen sanoo:

    Taidan liikuntaesteisenä heittää provosoivan heiton. Olette varmasti lukenut Raamattua tiheästi. Tiedätkö että Jeesus tuli ensiksi yhden kansan luo ennen kuin evankeliumi levisi? Kun muunmaalainen nainen tuli pyytämään parannusta lapselleen, Jeesus sanoi, että hän tuli vain israelilaisia varten ja vielä pienemmän ryhmän syntisten luo kertomaan taivasten valtakunnan lähelle tulosta. Mutta lopulta hänkin tajusi, että kaikki tarvitsevat parannusta syntyperään katsomatta. Joudumme kukin sopeutumaan niihin ehtoihin, mitä eteen tulee. Mutta suurempi ilo on kun yhteisössä etsitään ratkaisua esteiden ylittämiselle. Voimme toki nostaa kädet pystyyn ja jättää asian siihen, mutta mitä jos Jeesuskin olisi pitänyt päänsä ja jättänyt naisen taakse? Voiko aina sopeutua vähemmistön vaatimuksiin? Se riippuu joutuko kirkko muuttaa opetusta saadakseen luiskan tai allergiselle hänelle sopivan leivän ja kalan. Jeesuskin joutui rikkomaan profeettojen kirjoitettuja sanoja asiasta, mutta se ei ollut oppi, jonka hän naisen takia rikkoi. Tosi kyllä hän monia säädöksiä taisi rikkoakin opettaakseen ihmisyyden ydintä koskettamalla kuolleeseen, veriseen ihmiseen rikkomalla puhtauden säädöksiä. Jopa sapattiakin taisi “rikkoa”.

    Voisin ymmärtää kysymysasettelua paremmin, jos luiska, hissi tai allergiselle sopiva ruoka muuttaisi kirkon oppia. Mutta se ei muuta. Sitä en ymmärrä, että vaaditaan kirkon oppeja muutettavaksi mielemme mukaiseksi. Toki onhan se ollut tuon aikana yhteiskunnan muutoksien alla kaikkina aikoina. Mutta jos haluaa kuulua kirkkoon asettamalla omat ehdot opista, ei saa minulta ymmärrystä. Taas vehnästä tehty ehtoollisleipä on tapakulttuuria, joka on ollut pitkään. Jeesuksen murtama leipä on enemmänkin juutalaisille tuttua leipää murentuvaa leipää, jota emme tarjoa ajan säästämiseksi ehtoollisella tai eukaristialla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos pohdinnasta.

      Kysymyksesi vastaus löytyy kenties juutalaisuuden tutkimuksen eli judaistiikan tohtori Pekka Lindqvistin havainnoista. Juutalainen uskonnollinen laki jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa eli Toora on se, mitä on kirjoitettu Raamattuun. Toinen osa on puolestaan Raamatun alkujaan suullinen selitys, josta muodostuivat sittemmin isien antamat perinnäissäännöt, halakha. Kumpaa osaa, Raamatun lakia, vai isien perinnäissääntöjä vastaan Jeesuksen ns. rikkomuksissa rikottiin?

      Pekka Lindqvist sanoo, ettei Jeesus ei riko ainuttakaan selvää Raamatun kohtaa vastaan. Kysymys ainoastaan tiettyjen isien perinnäissääntöjen, tai silloisessa juutalaisuudessa omaksuttujen tapatottumusten kyseenalaistamisesta.

      UT:n teologia lähtee siitä, ettei Jeesus ei riko miltään osin Jumalan ilmoittamaa lakia, sillä muutoin hän ei voisi olla pyhä ja puhdas uhri meidän syntiemme sovitukseksi. – Joskus Jeesus kuitenkin rikkoo ihmisten itse keksimiä sääntöjä vastaan. Tähänkin hänellä on aina perusteltu syy. – Myös siihen, miksi evankeliumi julistetiin ensin juutalaisille on tietty selkeä strateginen syy.

      Uskonnonhistorian big man Martin Hengel on selittänyt “alkaen Jerusalemista” ja “juutalaisille ensin” -periaattetta oivaltavasti. – Näin mission pohja rakennettiin niiden kansanryhmien varaan, jotka jo tunsivat VT:n lupaukset ja ilmoituksen. UT:n viestihän on juuri näiden em. lupauksien täyttymys. (VT:n profeetat muuten lupaavat tämän siunauksen myös pakanoihin liittyen.) Tämä “juutalaisille ensin” lähtökohta mahdollisti sanoman nopean etenemisen, ja turvasi samalla uskollisuuden kirjoitetulle sanalle, koska uskon löytäneet juutalaiset oivalsivat täyttyneiden profetioiden sanoman jopa ilman pitkää Raamattu-opetusta. Muistakaamme, että suurin osa UT:n kirjoittajistakin on juutalaisia. – Tällä logiikalla Jeesus ei siten syvimmiltään “muuta mieltään” tai oppia pakanoita koskien, vaan rakentaa ainoastaan tämän “juutalaisille ensin, sitten myös kreikkalaisille…” -strategian mallilla.

      Minäkin ajattelen, että jos joku haluaa kuulua kirkkoon asettamalla omat Raamatun sanasta irrotetut ehdot opista, se ei saa minultakaan kovin paljon ymmärrystä…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Suni sanoo:

    Kiitos Manu blogistasi.

    Huomaan pohtivani otsikon kysymystä nyt myös kirjamessujen ja kirkon näkyvyyden kohdalla käydyn keskustelun osalta. Edelleen pohdin mielestäni huomionarvoista kysymystä siitä, miksi kirjakaupoista harvoin löytyy kristillisten kustantajien uutuusteoksia. Kuitenkin suurin osa suomalaisista on jonkun kristillisen kirkon tai yhteisön jäseniä ja edelleen vielä suurempi osa on kastettu kristityiksi Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan nimeen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos Mikko!

      Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Kirja isolla K:lla on tietenkin Pyhä Raamattu. Sen suomenkielinen opetus + lukutaito-opetus toivat historiassamme mukanaan myös suomalaisen kirjallisuuden nousun. Sisällöltään kristillisellä kirjalla on siten vahva ja juureva osa historiaamme. Kukapa tietää; ehkä tämä asia kokee vielä renesanssin?

      Mitkä ovat sinusta Mikko sellaisia kristillisiä kirjakustantamoja, jotka jokaisen olisi hyvä tietää? Laita vaikka pari linkkiä…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Suni sanoo:

    Kyllä, juurikin noin niin kuin sanoit.

    Mielestäni meillä kristityillä on hieno mahdollisuus levittää hyvää kirjallisuutta esimerkiksi vaikkapa lahjana sukulaiselle tai ystävälle. Tulossa on monia syntymäpäiviä, isänpäiviä, äitienpäiviä, jouluja, jne…,jos Jumala suo. Kaikki eivät ole evankelistoja tai julistajia, mutta kirja puhuu silloinkin, kun suu vaikenee. Tästä antaa elävä kirkkohistoria vahvan todistuksen.

    Lahjana, vaikkapa päivähartauskirja koko vuodelle pitää sisällään erinomaisen ajatuksen lähimmäisen muistamisesta koko vuoden ajan.

    Tällainen erinomainen päivähartauskirja on esimerkiksi lähetysjohtajan ja arkkipiispaehdokkaanakin olleen teologian tohtorin Ville Auvisen Toivon kipinöitä, jonka kustantaja on Sley-Media Oy. Lyhyt Raamatunlause ja napakka selitys. Kiireinenkin lukija ehtii lukea. https://kauppa.sley.fi/tuote/toivon-kipinoita/

    Ohessa linkki Sley-Media Oy:n sivuille. Sivuilta löytyy luotettavaa, turvallista, juurevaa, kristillistä ja luterilaista kirjallisuutta, musiikkia jne. Suosittelen lämpimästi! https://kauppa.sley.fi/

    Muista kustantajista esimerkiksi seuraavilla sivuilla kannattaa ehdottomasti vierailla ja tehdä löytöjä: http://www.lhpk.fi/kauppa/ https://perussanoma.fi/ http://concordia.fi/second/julkaisut/

    Ilmoita asiaton kommentti