Miksi tehdä yhteistyötä konservatiivien kanssa?

Voivatko edistysmieliset tehdä yhteistyötä taantumuksellisten kanssa ja jos voivat niin millä ehdoilla? Tämä kysymys on korostunut kaikissa suurissa kamppailuissa – orjuuden lopettamisesta naisten äänioikeuteen ja rotuerottelun purkamisesta homoseksuaalisen oikeuksien tunnustamiseen – paremman maailman puolesta.

Kysymys on noussut esille myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä suhtautumisessa homoseksuaalien parisuhteisiin, tarkemmin sanottuna homoseksuaalien oikeuteen saada kirkollinen vihkiminen. Helsingin elokuisen piispanvaalin jälkipunnissa valittua piispaa on arvosteltu siitä, että hän on valmis tekemään yhteistyötä konservatiivien kanssa. Piispan valinnan vuoksi rohkea helsinkiläinen Eeva Silin palautti pappiskirjansa antaen ymmärtää, ettei yhteistyö konservatiivien kanssa johda tasa-arvoisen avioliittolain toteuttamiseen kirkossa. Silin ilmaisi pettymyksensä myös Tulkaa kaikki –liikkeeseen, joka hänen mielestään liian leppeä ja lempeä eikä osoita riittävää solidaarisuutta homoseksuaaleja kohtaan.

Tulkaa kaikki –liikkeen toimintaan kuuluu yhteistyö konservatiivien kanssa. Yksi liikkeen tavoitteista kuuluu: ”Eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille on rakennettava luottamusta ja sovintoa”. Viivyttääkö tämä kirkollisten homoliittojen toteutumista? Tulkaa kaikki –liike perustettiin vuonna 2005. Tuolloin tasa-arvoista avioliittolakia ei vielä ollut, eikä lain toteuttaminen kirkossa voinut olla liikkeen tavoitteena. Käytännössä liikkeen kaikki aktiivit työskentelevät nyt tuon tavoitteen toteuttamiseksi. On kuitenkin tärkeää huomata, ettei heidän tavoitteenaan ole sulkea kirkon ulkopuolelle niitä, jotka eivät hyväksy samaa sukupuolta olevien kirkollisia liittoja.

Nykytietämyksen mukaan samaa sukupuolta olevien kirkolliset liitot voivat toteutua kahdella eri tavalla, joista toista voi kutsua maalliseksi ja toista kirkolliseksi tieksi. Tuomiokapituleilla on keskeinen rooli ensin mainitussa vaihtoehdossa. Ne voivat jättää vihkimisiä toimittaneet papit ilman rangaistuksia ikään kuin tulkiten, että maallisen lain muutos on käytännössä toteuttanut myös kirkollisen muutoksen (http://www.hs.fi/paivanlehti/01032017/art-2000005107528.html).
Jos tuomiokapitulit antavat rangaistuksia ja jos niistä valitetaan hallinto-oikeuksiin ja jos valitukset hyväksytään, samaa sukupuolta olevien kirkolliset vihkimiset tulevat joka tapauksessa hyväksytyiksi. Vihkimiset ovat siis jo ”maallista tietä” mahdollisia.

Tämän lisäksi olisi hyvä saada kirkolliskokouksen erityinen päätös, muutoin kirkon oma keskustelu suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien liittoihin jää keskeneräiseksi. Tätä varten olisi löydettävä riittävä enemmistö kirkkolain muuttamiseksi kirkolliskokouksessa. Tätä raskasta reittiä kuljettiin myös naispappeuden hyväksymisessä. Kirkon itselleen asettamien yksimielisyyden vaatimusten vuoksi reitti on pitkä ja vaivalloinen, eikä muutos tapahdu itsestään. On kaksi mahdollisuutta: joko nykyiset kirkolliskokousedustajat muuttavat mieltään tai muutosta vastustavien edustajien tilalle valitaan sitä kannattavia edustajia. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, mutta ensin mainittuakaan ei kannata väheksyä. Tärkeää on joka tapauksessa huomata, että luottamuksen ja sovinnon rakentaminen eri tavalla ajattelevien kesken edistää molempia tavoitteita.

Nykyisten kirkolliskokousedustajien ja kirkollisten vaalien äänestäjien on paljon helpompi kannattaa tasa-arvoista kirkollista avioliittoa, jos toisella tavalla ajattelevia ei uhata karkottaa kirkosta kuten ei tehdäkään. Jokainen kirkollinen vaali on uusi tilaisuus päästä vähän lähemmäksi tavoitta. Muutos on vaikea ja on ymmärrettävää, jos usko välillä loppuu. On kuitenkin tärkeää, että samaa tavoitetta ajavat voimat työskentelevät yhdessä. Keinoista ja painotuksista kannattaa keskustella, mutta tärkeintä on yhteinen päämäärä.

Heikki Hiilamo, Oslo
Kirsi Hiilamo, Helsinki

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Siinä vaiheessa, kun päiväkodeissa lakataan puhumasta pojista ja tytöistä, äideistä ja isistä ja heteroseksuaali on queer taitavat edistys ja taantumus olla vaihtaneet paikkaa.

  1. Hyvä ja kiihkoton kirjoitus.

    ”Piispan valinnan vuoksi rohkea helsinkiläinen Eeva Silin palautti pappiskirjansa antaen ymmärtää, ettei yhteistyö konservatiivien kanssa johda tasa-arvoisen avioliittolain toteuttamiseen kirkossa.”

    On varmaa, että konsut eivät tule missään olosuhteissa hyväksymään tasa-arvoista vihkimistä luterilaisessa kirkossa. Muutos tulee kuitenkin väistämättä, minkä kirjoittajat tuovat esiin.

    Kysymys on lähinnä siitä, kuinka paljon kitkaa ja pahaa oloa piispat sallivat, ennen kuin pyörtävät lausuntojaan. Nyt on viimeisiä hetkiä ottaa käteen lusikka, jonka maallinen esivalta on soppalautaselle laittanut.

    Hyvät piispat, luopukaa haarukasta!

  2. Valistuksesta saakka ”edistys” on ollut avainkäsite. Ja konservatiivisuus kirosana. Ranskan verisessä vallankumouksessa vallankumoukselliset kutsuivat vastustajiaan taantumuksellisiksi. Edistysusko saavutti kai huippunsa viime vuosisadan totalitaarisessa marxilaisuudessa. Neuvostoliiton romahdettua läntinen maailma siirtyi lopullisesti tyhjään ja kyyniseen postmoderniin, jossa tasa-arvo on venytetty järjettömyyksiin – siitä on tulossa jo itsensä vastakohta.

    Blogi – ja etenkin sen ensimmäinen kappale kuitenkin virkistää; se on kuin raikas tuulahdus läpisuomettuneelta 1970-luvulta. Voisi hyvin kuvitella, että kulttuuri- ja tiedetyöläiset ovat aloittaneet jonkin vetoomuksen rauhan ja edistyksen puolesta juuri noin. Ehkä ovatkin?

    Mitä tulee emeritus pastori Silin pappiskirjan palauttamiseen, niin ei voi muuta hiukan ihmetellä, miten tuollaisella ymmärryksellä kirkon virasta on ylipäänsä voitu vihkiä papiksi?

    • Haukka: ”kristillisen avioliiton puolustajat”

      Kristillisen avioliiton? Minun käsittääkseni Suomen avioliittolaki tuntee vain yhden sorttisen avioliiton. Ei ole olemassa mitään kristillistä, enempää kuin epäkristillistäkään avioliittoa. On vain avioliitto, josta laki sanelee varsin yksityiskohtaisesti mitä se on ja miten se Suomessa käsitetään.

    • Kimmo wallentin
      Kristillisellä avioliitolla tarkoitetaan ko. asiayhteydessä kristillisen avioliittokäsityksen, eli kirkon perinteisen avioliittokäsityksen mukaista avioliittoa.

    • Lahtinen: ”KW! Eikö silloin maistaraatin pitäisi riittää?”

      Niinpä. Sinähän sen sanoit. Kirkko voisikin minun puolestani mainiosti luopua vihkioikeudestaan. Se vain taitaa olla hautajaisten ohella lähes ainoa vielä kaupaksi käyvä kirkon tuote, joten siitä luopuminen taitaa olla kirkolla aika vaikea pala. Piispat kuulemma kuitenkin keskustelevat siitäkin mahdollisuudesta parhaillaan kokouksessaan Jyväskylässä.

  3. Mielestäni kaikki eri mieltä ajattelevat kuuluvat kirkkoon, kaikkien kanssa tulee tehdä yhteistyötä eikä ketään saa karkottaa kirkosta.

    Koska edellä mainitulla virkkeellä tarkoitetaan kirkossamme hyvin erilaisia ja ristiriitaisia asioita, kerron mitä minä sillä tarkoitan.

    Mielestäni kirkkoon kuuluvat ne, jotka vastustavat naispappeutta ja homoliittoja. Samoin kirkkoon kuuluvat ne jotka kannattavat naispappeutta ja homoliittoja. Kirkkoon kuuluvat ne, jotka kannattavat ”Suomi ensin – rajat kiinni”-politiikkaa ja jotka haluavat kiristää entisestään mahdollisuutta saada Suomesta turvapaikka ja mahdollisuutta perheenyhdistämisiin. Samoin kirkkoon kuuluvat ne, joilla on etnisiin vähemmistöihin, muslimeihin ja ylipäätään toisuskoisiin kohdistuvia rasistisiksikin luokiteltavia ”erilaisia mielipiteitä”. Samoin kirkkoon kuuluvat ne, joiden mielestä Suomen tulisi ottaa enemmän turvapaikanhakijoita, löysentää perheenyhdistämisnormeja, ja joiden mielestä kirkon tulee aktiivisesti tarjota kirkkoturvaa paperittomille ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille turvapaikanhakijoille. Ihan kaikki saavat kuulua kirkkoon eikä ketään saa karkottaa kirkosta.

    Edellä mainitulla en kuitenkaan tarkoita sitä, että kirkon tulisi – ilman sisällöllisiä lisämäärittelyjä – hyväksyä tai sallia sellaisia rakenteita tai toimintaa (osana kirkon omaa toimintaa), joissa toimitaan kritiikittömästi kaikkien edellä mainittujen näkemysten pohjalta tai joissa niitä opetetaan kirkon nimissä ja rahoituksella. Kirkossa tarvittaisiin sisällöllisempää keskustelua siitä mitkä asiat vahingoittavat ihmisiä ja mitkä eivät ja mitä asioita ”hyvän tekemiseen” sitoutuneen kirkon tulisi tukea ja edistää omassa toiminnassaan ja mitä ei. Tulisi kysyä mm. että vahingoittaako uskonnolla perusteltu patriarkalismi, seksismi, rasismi, homokielteisyys, muukalaisvastaisuus, islamofobia jne. näiden näkemysten – tai näihin näkemyksiin perustuvan toiminnan – kohteeksi joutuvia ihmisiä, ja pitäisikö niihin siten puuttua ja olla sallimatta niitä osana kirkon omaa toimintaa? Vai edustavatko ne pikemminkin harmitonta ”eri mieltä olemista”, joka pitäisi sallia moninaisuuden/eri mieltä olevien ykseyden, kristillisen uskon yms. kauniiden ja hyvien arvojen ja periaatteiden nimissä?

    Mitä tulee samaa sukupuolta olevien avioliittoon niin en kannata erottelua maalliseen ja kirkolliseen, sen enempää kuin eronneiden vihkimisasiassakaan. Kirkossamme ei ole edelleenkään konsensusta ( teologista konsensusta) siitä onko oikein vihkiä eronneita uusiin avioliittoihin kirkossa, nykytyyliin , johon ei enää sisälly mitään teologista tutkintaa (aviorikostutkintaa) siitä millä perusteilla edellinen avioliitto on purkautunut, onko avioliittoon aikova ”syytön” vai ”syyllinen” avioeroon ja siten oikeutettu uuteen avioliittoon luterilaisen teologian perusteella jne. Kirkkomme vihkii avioliittolain mukaan eronneita toisiin, kolmansiin jne. avioliittoihin, ja kirkon tulisi vihkiä avioliittolain mukaan samaa sukupuolta oleviakin.

    Minä itsekin kuulun Tulkaa Kaikki-liikkeeseen ja mielestäni Tulkaa Kaikki-liikkeen on perusteltua tehdä yhteistyötä kaikkien kirkon mielipidetahojen kanssa; me kuulumme kaikki kirkkoon ja olemme kristittyjä. Mutta tämän ei pidä tarkoittaa sitä, että teemme yhteistyötä missä tahansa asioissa. Jos olemme sitoutuneet esim. sukupuolten tasa-arvoon ja naispappeuteen, ja olemme sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevilla on oikeus solmia avioliitto myös kirkossa, meidän ei tulisi tehdä yhteistyötä esim. naispapittomien messujen järjestämiseksi, naispapittomien jumalanpalvelusyhteisöjen integroimiseksi osaksi seurakuntien omaa toimintaa, tai sellaisen opetuksen antamiseksi (esim. lähetystyössä) että naispappeus on Jumalan tahdon vastaista ja että naisten tulee olla alamaisia miehille sekä perheessä että seurakunnassa. Liioin meidän ei tulisi tehdä yhteistyötä sellaisen toiminnan tukemiseksi, johon ei rekrytoida samasukupuolisissa avioliitoissa eläviä, tai jossa opetetaan, että samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat Jumalan tahdon tai kristillisen ihmiskuvan vastaisia.

    • Kirjoituksesi on sisäisesti ristiriitainen.” Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on – mutta meidän ehdoillamme.”

    • Pekka,

      toivon kovasti, että ihmiset ymmärtäisivät sen, että ollakseen arvoyhteisö joka on sitoutunut esimerkiksi heikoimpien ja turvattomien suojelemiseen, sukupuolten tasa-arvoon, etnisten vähemmistöjen syrjimättömyyteen jne. niin kirkko ei voi hyväksyä em. arvojensa vastaista toimintaa. Ja toivottavasti ihmiset ymmärtäisivät, että tämä ei tarkoita sitä, että kirkko karkottaisi luotaan ketään. Eihän se voi olla oikein että kirkko sallisi vaikkapa oman sisäisen yhteisönsä X harjoittaa vaikkapa rasismia tai muuta syrjintää vähemmistöä Y kohtaan, sillä perusteella, että yhteisö X ei vain lähtisi ulos kirkosta. Silloin kirkko ei enää toimisi omien arvojensa mukaisesti eikä kantaisi eettistä vastuuta vähemmistöstä Y. Kun sallitaan tai tuetaan jotain toimintaa, joka kohdistuu ”kolmansiin osapuoliin” niin asioita pitää tarkastella myös heidän näkökulmastaan, siten että heidän tasavertaisesta ihmisyydestään ei tingitä.

  4. Kirkossa on ajauuduttu samaan tilanteeseen kuin 70-luvun lopulla oli yliopistomaailmassa. Oli jyrkkä linja taantumuksellisten/konservatiivien ja edistyksellisten/vallankumouksellisten välillä.
    Taantumuksellisksi luokiteltiin kaikki jotka pitivät voimassa ollutta yhteiskuntajärjestystä/markkinataloutta kannatettavana ja edistyksellinä/liberaaleina jotka paasasiat että Lenin-setä asuuVenäjällä ja demokratia on proletaarin diktauuria.
    Luotiin kuvaa että vain jompikumpi on mahdollinen, ei ole mitään muuta. Mutta silloinkin 70% kansasta viis-veisasi näiden höyrypäiden vastakkainasettelusta, saivat rootuksen ääriajattelua vastaan.
    Kirkossa höyrypäät ja hihhulit ovat vallanneet kesusteluareena ja valta enemmistö 80% kirkon jäsenistä on työnnettymarginaaliin. Tämä suuri enenmmistö lähinnä ajattelee, kuten 70-luvulla, haistakaa p-a höyrypäät ja hihhhulit.

    • Onko näin tapahtunut: ”Kirkon aktiiveilta kielletään tukemasta omia lähettejään rahallisesti”? Ymmärtääkseni seurakunnan hallinto voi päättää vain talousarvioon merkityistä avustuksista lähetysjärjestöille. Seurakuntalaisten henkilökohtaiseen lähetyskannatukseen puuttuminen on mielestäni loukkaavaa.

    • Saako valtuusto tai neuvosto määrätä lähetysmyyjäisten tms tuoton kanavoimisesta? Minä pidän sitä vapaaehtoisena lahjoittamisena enkä seurakunnan talouden osana. Tämä pitäisi selvittää.

Kirjoittaja

Tulkaa Kaikki
Tulkaa Kaikkihttps://tulkaakaikki.net/
Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.