Millaiset ovat olleet kirkon ja presidenttien välit itsenäisessä Suomessa?

Tänään iltapäivällä julkaistu uusin tutkimukseni Myrskyä ja mystiikkaa – Suomen tasavallan presidentit ja kirkko (Kirjapaja 2018) osoittaa, että presidenttien ja kirkon suhteisiin on vuosikymmenten aikana mahtunut monenlaisia vaiheita. On nähty piispannimityksistä seuranneita myrskyjä ja havaittu erilaisia henkilökohtaisia käsityksiä uskonnosta. Tutkimusmatka oli jälleen kerran erittäin mielenkiintoinen. Erityisesti mahdollisuus haastatella presidenttejä Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja Sauli Niinistö heidän suhteestaan näihin kysymyksiin oli minulle tutkijana arvokas mahdollisuus.

Tasavallan presidentti sai Suomen itsenäistymisen jälkeen vuoden 1919 hallitusmuodossa aseman paitsi valtion myös kirkon päämiehenä. Hallitusmuotoon kirjattu asema nojasi neljänsataa vuotta jatkuneeseen perinteeseen, olivathan Ruotsin kuninkaat ja Venäjän tsaarit käyttäneet valtaansa myös luterilaisen kirkon päänä Suomessa. Tämän monitulkintaisesti lainsäädännössä määritellyn tehtävän merkittävin tunnusmerkki oli vuosituhannen vaihteeseen saakka valta nimittää haluamansa piispa kirkon vaalissa asettamasta kolmesta ehdokkaasta. Kuusi kertaa presidentti käytti tätä valtaa nimittämällä piispaksi jonkun toisen kuin kirkon ensimmäiselle vaalisijalle asettaman henkilön. Käyn teoksessa tarkoin läpi jokaisen näistä tapauksista ja analysoin sitä mistä syistä poikkeaminen johtui.

Viimeinen piispannimitysvaltaansa käyttänyt presidentti oli muutoinkin vahvana vallankäyttäjänä tunnettu Urho Kekkonen, joka nosti joulukuussa 1974 Paavo Kortekankaan Kuopion piispaksi Jukka Malmivaaran ohi. Vaikka yksikään presidentti ei sittemmin poikennut vaalijärjestyksestä, jokaisen vuoteen 2000 asti järjestetyn piispanvaalin yhteydessä ehdokkaat joutuivat huomioimaan mahdollisuuden, että valtioneuvosto tai presidentti käyttääkin valtaansa täysimääräisesti. Tehdessäni tutkimusta tätä kirjaa varten sain viitteitä siitä, että pyrkimyksiä vaikuttaa presidenttiin jonkun toisen kuin piispanvaalissa eniten ääniä saaneen nimittämiseksi ilmeni vielä 1990-luvun lopulla.

Presidentin ja kirkon suhteiden taustalla on isompi kysymys luterilaisen kirkon ja valtion suhteista. Näiden suhteiden tiiviyttä on korostettu tai jätetty vähemmälle huomiolle historiallisesta tilanteesta riippuen. Vaikka instituutioon liittyy esimerkiksi valtiopäiväjumalanpalvelusten kaltaisia puitteita, presidentin ja kirkon väliset suhteet riippuvat aina viime kädessä presidentinviran hoitajan henkilöstä.

5 kommenttia

  • Kun piispan nimittäminen otettiin pois päämieheltä, hän muuttui tavalliseksi seurakuntalaiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Meillä rukoillaan joka messussa tasavallan presidentti Sauli Niinistön puolesta. Tämä on tärkeää. Näin luterilaiset, kuinka evl-kirkko?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta!

    Kiinnostaako tulla ensi vuoden puolella Tampereelle kertomaan kirjasta? Meillä on baari-ilta joka neljäs viikko, tämä sopisi aiheeksi siihen.

    Ilmoita asiaton kommentti