Kyllä se pitäisi olla minun puistoni, koska minä sain olla siellä puistotäti Einen hoidossa vanhaan hyvään aikaan.
Werner: Ai, SINUNKO se puisto olikin? No, olkoon menneeksi, saat sen, mutta Vanha kirkko on MINUN kirkkoni!
Vähän vakavammin: Satutko tietämään, oliko se lastenparkki sinun lasna ololessais kaupungin ylläpitämä vai seurakunnan? Olen näet ymmärtänyt, että jossakin historian vaiheessa Vanhankirkon seurakunta palkkasi sinne puistotädit. Ja joulun alla järjestettiin näille puistolapsille ihan ikioma jouluhartauskin kirkossa.
Leikkiaitaus oli silloin ihan kirkossa kiinni ja lelut olivat säilössä kirkon portaiden alla olevassa leluhuoneessa. Hoitomaksun pystyi maksamaan puistotädille, saattoi olla yksityinen tai seurakunnan. En muista. Eine N asui Olamon talosssa Fredrikin kadulla kuten minäkin. Talossa oli silloin semmoinen iso sormus maamerkkinä. Oli mukava kiertää Seston talo eri kautta ku Eine ja olla ennen Eineä kotona.
Werner: Kun tulin töihin Vanhaan kirkkoon v. 1980 alussa, leikkiaitaus oli yhä kiinni kirkossa. Silloin oli vielä töissä lehtori Raili Vihonen, elävä tietosanakirja ja Grand Old Lady. Hän vastasi seurakunnan puolesta kyseisestä tarhatoiminnasta. Kun itsenäinen Vanhankirkon seurakunta v. 1956 perustettiin, Raili ja ensimmäinen kirkkoherra Heimer Virkkunen muodostivat työparin, jonka vertaista ei toista Helsingin kirkollisessa historiassa taideta tuntea.
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa.
Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä:
http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Vaikuttaa siltä, että unohdit numerosi ja kirjoitit nimesi lippuun.
Lauri: Joo, noin tuosta tietysti voisi päätellä. Ja totta onkin, että jotakin unohtui. En muistanut ilmoittautua ehdokkaaksi…
Ja minun kirkkopuistoni
Werner: Voihan rutto, unohtuiko sekin?
Kyllä se pitäisi olla minun puistoni, koska minä sain olla siellä puistotäti Einen hoidossa vanhaan hyvään aikaan.
Werner: Ai, SINUNKO se puisto olikin? No, olkoon menneeksi, saat sen, mutta Vanha kirkko on MINUN kirkkoni!
Vähän vakavammin: Satutko tietämään, oliko se lastenparkki sinun lasna ololessais kaupungin ylläpitämä vai seurakunnan? Olen näet ymmärtänyt, että jossakin historian vaiheessa Vanhankirkon seurakunta palkkasi sinne puistotädit. Ja joulun alla järjestettiin näille puistolapsille ihan ikioma jouluhartauskin kirkossa.
Leikkiaitaus oli silloin ihan kirkossa kiinni ja lelut olivat säilössä kirkon portaiden alla olevassa leluhuoneessa. Hoitomaksun pystyi maksamaan puistotädille, saattoi olla yksityinen tai seurakunnan. En muista. Eine N asui Olamon talosssa Fredrikin kadulla kuten minäkin. Talossa oli silloin semmoinen iso sormus maamerkkinä. Oli mukava kiertää Seston talo eri kautta ku Eine ja olla ennen Eineä kotona.
Werner: Kun tulin töihin Vanhaan kirkkoon v. 1980 alussa, leikkiaitaus oli yhä kiinni kirkossa. Silloin oli vielä töissä lehtori Raili Vihonen, elävä tietosanakirja ja Grand Old Lady. Hän vastasi seurakunnan puolesta kyseisestä tarhatoiminnasta. Kun itsenäinen Vanhankirkon seurakunta v. 1956 perustettiin, Raili ja ensimmäinen kirkkoherra Heimer Virkkunen muodostivat työparin, jonka vertaista ei toista Helsingin kirkollisessa historiassa taideta tuntea.