Mistä uudenvuodenpäivänä saarnataan?

Mistä pappi puhuu kun kalenterissa on 1.1.? Se on kirkollinen ja yhteiskunallinen juhla- ja vapaapäivä. Papin puheen lähtökohta on tietysi evankeliumikirjassa määritellyissä teksteissä. Lisäksi hän puhu paljon muuta ja muunlaista.

Kurkistuksen uudenvuodenpäivän saarnoihin löytää Digipostillasta, jossa tällä hetkellä on vapaasti luettavissa 21 kyseisenä päivänä eri vuosina pidettyä saarnaa.

Digipostilla – uudenvuodenpäivä

Voit tarvittaessa myös syöttää oman saarnasi osaksi nyt jo yli 1800 saarnan kokoelmaa.

Lainaus piispa Seppo Häkkisen 1.1.2016 Mäntyharjussa pitämästä saarnasta:

”Hyvät seurakuntalaiset. Vuoden vaihtuessa ollaan uuden edessä. Alkaneeseen vuoteen meitä opastaa niin seurakuntana kuin yksittäisenä ihmisenä Jumalan sana. Uudenvuoden evankeliumi on vain yhden jakeen mittainen, lyhyt ja ytimekäs. Se kertoo yksinkertaisesti, miten Jeesus sai nimensä.”

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”Mistä uudenvuodenpäivänä saarnataan?”

    Ai mistäkö saarnataan? Uskoisin, että tästä:

    Jeesus-lapsen syntymästä on kulunut kahdeksan päivää ja Mooseksen lain mukaisesti lapsi viedään temppeliin, jossa hänet siunataan ja suoritetaan Brit Mila, joka muodostuu sanoista ”liitto” ja ”leikkaus”.

    Sinä päivänä hänet pyhitettiin Herralle ja hänelle annettiin nimi Jeesus. Niin alkoi uusi liitto, kuin uusi vuosi, ja kahden kivitaulun kymmenestä käskystä alkunsa saanut Mooseksen laki tiivistyi kahdeksi, joihin sisältyy kaikki vanha laki ja profeetat: “Ensimmäinen on tämä: ‘Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi. Toinen on tämä: ‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”

  2. Saarnoja olen aina saanut valmistaa pitkällä kaavalla. Aikaa on ollut runsaasti. Olen kirjoittanut käsin tekstin paperille. Siinä samalla rukoillen kysellen sitä, mikä käytännöllinen näköala tekstistä löytyisi. Sellainen, jonka jokainen kuulija voisi omassa arjessaan toteuttaa. Tämän asian kanssa sitten menin rukouksissa usein Herran eteen ja kyselin mitä Hän siitä asiasta minulle tahtoo sanoa. Tähän kohtaamiseen pyrin viemään kuulijani.

    Tuon käytännöllisen näköalan ympärille rakensin saarnani. Poikkeamatta teemasta muille syrjäpoluille. Yleensä Norumista löytyi jotain uutta ja mielenkiintoista. Valmisteluaikaa kun oli paljon, niin itse sain aivan valtavasti.

    Saarnapönttöön rappuja kiivetessä tuntui siltä ettei käsiin mahdu kaikki ihanat helmet, mitä tahtoisi nyt jakaa. Portaita noustessa kuitenkin kompastuin helmoihini ja helmet vierivät käsistä. Yksi sentään aina jäi.

    Pappeja vähän säälin, kun heille jää niin vähän aikaa sanan tutkisteluun ja valmisteluun, etteivät saa aikaan muuta, kuin sen saarnan.

Kirjoittaja

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.