Mitä jumalanpalvelukselta voidaan kohtuudella odottaa?

[Risto Miettinen & Jaakko Saari] AIJOIN PAPIKSI, JOUDUIN TEATTERIIN. Näin luonnehtii nuoruutensa uravalintaa teatterineuvos Eino Salmelainen (1893-1975) muistelmateoksessan vuodelta 1954.

Teatteri ja kirkko jumalanpalveluksineen ovat hyvin lähellä toisiaan. Ovat aina olleet. Eikä se läheisyys kosketa vain jonkun lahjakkaan nuoren miehen uravalintaa. Kummassakin on sekä asiaa että esitystä. Mutta on erojakin.

Aristoteles (384-322 eKr.) sanoo runousopissaan, että taide – runous, musiikki, rytmi, liike, eepos ja tragedia ovat luonnon jäljittelyä. Taide kaikissa muodoissaan jäljittelee luontoa. Kristillisissä jumalanpalveluksissa sitä vastoin esillä on luova sana. Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli.” (1. Moos. 1:3) Jeesus sanoi halvaantuneelle miehelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.” (Joh. 5:8-9)

Aluksi historiaa

Teatterin sanataide ja kristillisen jumalanpalveluksen uutta elämää luova sana eivät suinkaan aina eronneet toisistaan edellä kuvatulla tavalla. Esimerkiksi kun keskiajalla jumalanpalveluksen kieli pysyi pitkään samana – lännen kirkossa latinana aina 1960-luvulle asti, kansan käyttämä kieli sitä vastoin jatkoi omalakista kehitystään.

Syntyi ymmärryskatkos. Jotta jumalanpalvelus säilyisi kiinnostavana, siihen piti lisätä näytelmällisiä piirteitä. Hauska esimerkki ko. tarpeesta oli jossain luostarissa tai seurakunnassa ensimmäisen vuosituhannen taitteessa tehty havainto, että kun pääsiäisaamun jumalanpalveluksessa enkelin ja Jeesuksen haudalle kiiruhtaneiden naisten välinen keskustelu lausuttiin kahden henkilön vuorosanoina, se elävöitti jumalanpalvelusta. Havainto aiheuttikin pian valtaisan näytelmäharrastuksen, jossa Raamattua näyteltiin kirkoissa niin, etteivät papit, munkit ja nunnat olisi oikein muuta ehtineet tehdäkään.

Paavi kielsi

Paavi kielsi kirkoissa näyttelemisen 1200-luvun puolessavälissä. Sen seurauksena näytelmät siirtyivät kirkkojen rappusille ja kaupunkien kaduille. Perinne elää vieläkin muutamassa Euroopan kaupungissa. Sitä vastoin voimakkaasti tunnelmaa luova latinankielinen kirkkolaulu säilytti asemansa. Elokuvien ja TV-sarjojen taustamusiikki on suuressa kiitollisuudenvelassa vuosisatojen aikana esitetylle kirkkomusiikille.

Martti Lutherin vaikutus

Uskonpuhdistaja Martti Lutherin (1483-1546) vaikutus käsillä olevaan asiaan oli laadultansa tajuntaa ja vähän kaikkea muutakin räjäyttävää. Hänen keskeinen löytönsä ja oivalluksensa oli tietenkin vanhurskauttamisoppi: Jumala hyväksyy yhteyteensä syntisen yksin armosta, kristuksen tähden ja uskon kautta (sola gratia, sola propter Christum, sola per fidem). Lutherilla oli myös taito ja rohkeus tehdä tästä löydöstään käytännön johtopäätelmät sekä toteuttaa niitä. Kun nyt Jumalan armo kuului Kristuksen tähden kaikille, kaikista oli myös pidettävä huolta, kerjäläisistäkin. Näin Luther tuli antaneeksi perustan pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Ja kun Kristus opittiin tuntemaan pyhästä evankeliumista,

Luther käänsi Raamatun saksaksi ja edellytti, että lapsia kasvatetaan rakkaudella ja ymmärryksellä ja että kaikki lapset opetettiin lukemaan. Tässä lähtökohta kansanopetukselle, mitä meillä Suomessa on hyödynnetty mallikkaasti jo vuosisatojen ajan. Ja edelleen: Luther käänsi myös jumalanpalveluksen kielen latinasta kansankielelle ja edellytti, että niissä saarnataan ja opetetaan Jumalan sanaa totuudenmukaisesti, ymmärrettävästi ja luotettavasti. Sokean totenapitämisen sijaan luterilainen jumalanpalvelus oli omiaan lisäämään arvostelukykyä ja omaehtoista ajattelua. Luterilainen virrenveisuu taas liitti koko seurakunnan toimittamaan yhteistä jumalanpalvelusta ja vahvisti näin seurakunnan yhteisöllisyyttä.

Herran Pyhä Ehtoollinen, läpinäkyvyys ja korruption vähäisyys

Edellä kerrotusta ilmenee, miten Martti Lutherille ja uskonpuhdistukselle oleellista oli asia, Jumalan Sana, uutta luova ja elävää todellisuutta muokkaava Sana. Jumalapalveluksessa eräs osa merkitsi Lutherille todella paljon. Se osa oli HPE, Herran Pyhä Ehtoollinen, ”näkyvä sana”, niin kuin Luther sitä nimitti.

Kun Kristus sanoo ehtoollisen leivästä ja viinistä, että ”tämä on minun ruumiini” ja että ”tämä on uusi liitto minun veressäni”, niin ne ovat. Kristus ei valehtele. Näin Luther opettaa. Ja edelleen: Mikä ehtoollisen salaisuudesta voidaan näyttää ja kertoa, se pitää myös avoimesti tehdä.

Jos Herran Pyhä Ehtoollinen on pyhä salaisuus, niin sitä on syvimmältään myös elämä. Jos ehtoollisella on kysymyksessä ihmisen iankaikkinen kohtalo ja se pitää toimittaa mahdollisimman avoimesti, niin totta kai pitää toimia avoimesti myös silloin, kun päätetään ihmisten ajallisista asioista. Kysymys on yhteiskunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyydestä. Vaatimus yhteiskunnallisen päätöksenteon transparenssista, läpinäkyvyydestä on ominaista Pohjois-Euroopalle, luterilaiselle maailmankolkalle. Vähäinen korruptio näissä maissa kuuluu sekin tähän asiayhteyteen. Onkin mielenkiintoista vertailla, miten eri kirkkokuntien erilaiset ehtoollisen asettamisen ja viettämisen tavat heijastuvat yhteiskuntansa päätöksentekotavoissa eri puolilla maailmaa.

Viestintä ja uutistoiminta

Kristillinen jumalanpalvelus on ytimeltään keskeisesti viestintää, viestin välittämistä ja viestin vastaanottamista. Evankeliumi, hyvä sanoma, on jokaisen jumalanpalveluksen fokus. Ei siis ole lainkaan ihmeteltävä, jos nykyaikaisen joukkotiedotusvälineen ja säännöllisesti toistuvan uutistoiminnan juuret löytyvät Lutherin kansankielisestä jumalanpalveluksesta.

Kirkolliset kuulutukset

Kun seurakunta kokoontui sunnuntaiseen jumalanpalvelukseensa, se tarjosi oman hengellisen tarkoituksensa ohessa – aivan kuin vahingossa – puitteet tiedottamiseen ja tiedon saamiseen. Syntyi kirkolliset kuulutukset. Kuulutusten kestävästä luonteesta kertoo sekin, että radion ja television uutislähetykset noudattavat vieläkin kirkollisten kuulutusten muotoa ja rakennetta.

Kirkkokuulutukset yhdistivät alusta asti hengellisen ja maallisen elämän, seurakunnan, kirkon, pitäjän ja valtion. Ja niiden merkitys oli suuri.  Jo Lutherin aikana Wittenbergissä kuulutukset saattoivat kestää pidempään kuin saarna. Suomessa Laitilan kirkonkokouksen pöytäkirjaan merkittiin vuonna 1809, että ”talollisetkin kuljeskelevat jumalanpalveluksen aikana kirkkomaalla… Mutta kun kuulutuksia aletaan lukea, he ryntäävät yhtenä miehenä kirkkoon.” Viimeinen keisarillinen kirkonkuulutus luettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa 1907. Maalliset kuulutukset lakkautettiin virallisesti vuonna 1925, kun runsastunut lehdistö ja uusi tiedotusväline radio saivat joukkotiedotusvälineen tehtävät hoitaakseen. Vuoden 2000 adventtina käyttöön otettu jumalanpalvelusjärjestys poisti sitten viimeisetkin rippeet kuulutuksista, siis seurakunnan omasta toiminnasta kertovat kirkolliset ilmoitukset.

Jumalanpalveluksen rakenne

Martti Luther uudisti jumalanpalvelusta, messua, ensin latinaksi (Formula missae 1523) ja sitten saksaksi (Saksalainen messu 1526). Keskeistä jumalanpalveluksessa Lutherille oli evankeliumi, evankeliumin opettaminen ja julistaminen, sitten musiikki, papin ja seurakunnan laulu, virret sekä jumalanpalveluksen arkkitehtoninen rakenne. Tällaisena jumalanpalvelusjärjestys myös säilyi Suomen kirkossa varsin vähäisin muutoksin aina vuoden 2000 käsikirjauudistukseen asti.

Uuden jumalanpalvelusjärjestyksen muoto on toisenlainen. Siinä osat seuraavat toisiaan ikään kuin junanvaunut, jotka voidaan lastata hyvin erilaisilla aineksilla. Jumalanpalvelusten esityksellinen luonne korostuu. Piispat ja papit esiintyvät värikkäissä vaatteissa. Maallikot tulevat kulkueissa heille tarkoin määrätyssä järjestyksessä. Ja rekvisiittaa on: piispan hiippaa ja sauvaa, kulkueristiä ja kynttilää sekä korukantista kirjaa, jota kukaan ei lue. Musiikkiesitykset niille varatuissa paikoissa voivat olla todella taidokkaita tai sitten seurakunnan oman nuoriso-orkesterin pauketta ja räminää. Sahan soittoakin on kuultu. Raamatunluennassa esityksellinen linja jatkuu. Tyyli ja lukutapa muistuttavat usein kouluaikojen Lauri Pohjanpään Varikset -runon lausuntaa. Kiusallista tässä on, että jumalanpalveluksen herkässä kokonaisuudessa kaikenlainen teennäisyys, tyylittömyys sekä virheet paljastuvat. Näin tapahtuu varsinkin silloin, kun jumalanpalvelus toimitetaan sähköisessä muodossa, radiossa tai televisiossa.

Martti Luther totesi aikanaan, että ”Jumala on kyllä kaikkialla. Hän on vedessä, tulessa ja köydessä. Mutta se ei kuitenkaan merkitse sitä, että meidän pitäisi heittäytyä veteen ja tuleen tai hirttäytyä köyteen.” Jumalanpalveluksista puheen ollen tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on kyllä armoineen niissä osaamattomissakin esityksissä, mutta se ei välttämättä merkitse sitä, että jumalanpalveluksia toimitettaessa pitäisi sortua kaiken maailman mauttomuuksiin.

Aristoteleen katharsis ja Bertolt Brechtin eeppinen teatteri

Aristoteleen Runousopin mukaan tragedian, murhenäytelmän tarkoitus on synnyttää katsojassa ”katharsis”, eräänlainen sielullinen tai henkinen ”vatsahuuhtelu”. Pentti Saarikoski suomentaa ko. Runousopin kohdan näin: ”Herättämällä sääliä ja pelkoa se (tragedia) tervehdyttää nämä tunteet.” Ateenan näytelmäkilpailuissa ja sittemmin myös Roomassa tragedian murheellinen loppu ja myös ”tunteiden tervehdyttäminen” saivat pian kyytiä, kun näytelmiin piti – yleisön vaatimuksesta – saada onnellinen loppu.  Syntyi ”mekhane”, laite, jolla joku Olympoksen jumalista lennätettiin näyttämölle selvittämään parilla sanalla tragedian sankareitten aikaan saamat sotkut. Latinan kielellä keksintö tunnetaan muodossa deus ex makhina, jumala koneesta.

Näytelmän ja teatterin tarkoituksena ei ole muuttaa maailmaa, ainoastaan kertoa taiteen keinoin jotain elämästä ja ihmisten maailmasta, viihdyttää ja kenties puhdistaa joitakin tunteita. Bertolt Brechtin (1898-1956) eeppinen teatteri on tässä suhteessa poikkeus. Brechtillä teatteri on yhteiskunnallinen laboratorio, oppiminen iloa ja maailman parantaminen päämäärä. Näin Brecht, joka luki Lutherin raamatunkäännöstä näytelmiensä inspiraatiolähteenä, oli niiden sisällön ja muodon kannalta katsottuna varsin luterilainen näytelmäkirjailija ja -teoreetikko. Esittämiseen ja tunnelmaan kallellaan oleva jumalanpalvelus taipuu työläästi ihmisten ja yhteiskunnan tuskaiseen todellisuuteen. Ehkä kuvaamiseen kyllä, mutta ei niinkään sen uudistamiseen, muuttamiseen paremmaksi. Onnelliset loput ja viihtyminen ovat sille sen ominta asiaa.

Lopuksi

Kun tsunami tapaninpäivänä 2004 pyyhkäisi yli Thaimaan länsirannikon ja yli kaksisataa tuhatta ihmistä kuoli, niin kysyttiin, missä Jumala oli silloin. Tsunami tuli eikä Jumalaa näkynyt. Kysymys nousi arvatenkin ”pelosta ja säälistä” ja oli luultavasti tarkoitettu puhdistamaan näitä tunteita. Kovin viisas se ei kuitenkaan ollut. Tähdellisempää olisi ollut kysyä, missä Jumala oli silloin, kun ihmiset ahtautuivat Thaimaan lomakohteisiin. Unohduksissa kaiketi. Kuka nyt aurinkorannoilla Jumalaa muistaisi. Mutta tsunamin tultua oli pakko muistaa taas. Kysyjän mielessä ainakin siellä Jumala oli. Tämä olisikin varmaan oikea vastaus tehtyyn kysymykseen. Mutta kysymystä siivitti varmaankin ajatus, että Jumalan olisi pitänyt läsnäolollaan estää tsunamin kaltainen massiivinen onnettomuus. Näin se nosti esiin antiikin onnellisia loppuja kaipaavan teatteriyleisön. Teatterissa jumala saadaan estradille vaikka katapultilla ja onnellinen loppu tsunameillekin, mutta todellisuus on toinen juttu.

Koronavirus on nostanut todellisuuden uudella tavalla koko ihmiskunnan eteen. Kirkollista ja seurakunnallista elämää koronavirus tuntuu koskettaneen meillä kuitenkin varsin vähän. Toiminnallisia rajoituksia toki on. Jumalanpalveluksia striimataan vähän joka seurakunnassa. Mutta tässäkö ovatkin ainoat asiat – rajoitukset ja striimaus – joilla kirkko esittämiseen suuntautuvilla jumalanpalveluksillaan vastaa koronan haasteeseen? Toki muutama onnistunut studiojumalanpalvelus ja saarna on saatu. Teologisia resursseja Suomen kirkolla kyllä on. Mutta COVID-19-pandemiasta emme tiedä, onko sillä loppua ollenkaan, onnellista lopusta puhumattakaan. Sen me kuitenkin nyt tiedämme, että luterilaiselle kristillisyydelle rakentuvat suomalainen yhteiskunta, sen hallinto ja kansa, on toiminut tässäkin kriisissä kaikkea kunnioitusta ja arvostusta ansaitsevalla tavalla.

Martti Lutherin jouluvirren 8. säkeistö on edelleenkin täyttä rautaa:

Ah Herrani, mun Jeesuksein,

tee asunnokses sydämein.

Mua älä hylkää tuskassa,

vaan vahvista ain uskossa. VK 21:8

***

Risto Miettinen

Jaakko Saari

13 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Jeesus oli juutalainen ja Luther oli antisemitisti ja Hitlerin mentor, Hitler toteutti käytännössä sen mitä Luther kirjoitti.

    Jeesus sanoi: “Kaikki minkä olette tehneet yhdellekin näistä minun vähäisistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. ” Jeesus puhui tietysti juutalaisista veljinään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Mielenkiintoisia ajatuksia. Muutama kommentti.

    1) “Onkin mielenkiintoista vertailla, miten eri kirkkokuntien erilaiset ehtoollisen asettamisen ja viettämisen tavat heijastuvat yhteiskuntansa päätöksentekotavoissa eri puolilla maailmaa.”

    Eroihin on voinut myös vaikuttaa, että lännen kristityt ovat köllötelleet rauhassa ja kehittäneet omia yhteiskuntiaan turvassa. Idässä on ollut hieman ahdistavampaa. Venäjää alistivat mongolit vuosisatoja, itäistä Välimeren aluetta, Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa pitivät hallussaan muslimit.

    2) Ihmettelen mitä tekemistä “musiikkiesityksillä” on jumalanpalveluksessa. Eikö kansan ja kuoron laulu riitä? Ei kai palvelus ole esitys vaan kaikkien yhteistä rukousta.

    3) “…piispan hiippaa ja sauvaa, kulkueristiä ja kynttilää sekä korukantista kirjaa, jota kukaan ei lue. ”

    Mikä tuo “korukantinen kirja” on. Raamattu? Kai sitä sentään luetaan ev.lut. jumalanpalveluksissa nykyäänkin?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Teatterin ja kikon yhteistä symbolijuurista ja toiimnnoisatsa erinomaisenkuva-vaika itse sanonkin- 1. sij. palkitusta kirjastani Salaperäinen Shakespeare, jossa käsittelen aihetta yksityiskohtaisin esimerkein ja laajasti. OTE:

    “Kirkkonäytelmät ….kirkko hallitsi tuolloin ei vain kaikkea hengenelämää vaan ylipäätään kaikkea elämää ja kun kansankielistä uskonnollista kirjallisuutta ei ollut eikä kansa osannut lukea eikä kaikkia Raamatun opetuksia voitu edes maalata kirkkojen seiniin, alettiin kertomuksia esittää kuvaelmina, joita papit kirkoissa demonstroivat. Ja kun pappien pitämät liturgiset messut, jotka kehittyivät seurakunnan ja papin väliseksi vuorolauluksi ja jotka olivat jo sinänsä varsin koreita ja dramaattisia ja sisälsivät eräänlaista vuoropuhelua, ei hyppäys niistä esittävään teatteriin ollut kovinkaan suuri. Liturgiset raamatulliset episodit kuten Paavalin kääntyminen tai Bethlehemin jumalansyntymä esitettiin ensin latinaksi kirkoissa, mutta vähitellen niihin tuli mukaan kansankielisiä interludeja, välinäytöksiä, ja pian nähtiin kansankielisiä näytäntöjä, jotka siirtyivät ensin kirkon portaille, sitten kirkonmäelle ja kohta kaupungin kaduille ja toreille Tämä kehitys oli siis kirkkonäytelmälle kumminkin sikäli tuhoisaa, sillä kuten teatterihistorioitsijoiden grand old man Karl Mantzius (jonka esitystä jatkossa paljolti seuraamme) toteaa, pääsivät näytelmät näin vähitellen irti paitsi kirkoista myös kirkonmiehistä; papeista tuli sivuroolien esittäjiä ja tilalle astuivat kansan amatöörit ensin ja ammattinäyttelijät sitten. Liekö tästä prosessista peräisin kirkon ja teatterin välinen siellä täällä yhä tänään esiintyvä jännite? Sillä olihan kirkko menettämällä otteensa teatterista menettänyt eräitä keskeisiä vallankäyttönsä välineitä, jollaisina mm. suomalainen teatterinjohtaja Erkki Aura näkee kirkkonäytelmissä hyödynnetyt suggestion, pelottelun ja ’jumalalliset’ efektit eli ihmeet. Vanhin tunnettu kansankielinen kirkkodraama, ranskalainen Reprecentacio Adae, ”Adamin esitys”, tunnetaan 1100-luvulta. Näytelmä on luomiskertomus-trilogia, joka sisältää myös ennustuksen Kristuksesta. Mantzius kuvaa herkullisesti näytelmän kulun, mutta meidän on tyydyttävä vain toteamaan, että sen toinen osa päättyy siihen, että perkeleet tulevat ja vievät veljensä murhanneen Kainin mukanaan ja antavat hänelle koruttomasti selkään. Adamin esitys on tyypillinen ja hyvä esimerkki keskiaikaisen hengellisen näytelmän kolmesta lajista, mainituista mysteereistä, miraakkeleista ja moraliteeteista, joita etenkin Ranskassa, mutta myös Englannissa ja nimenomaan ennen Shakespearen aikaa esitettiin .”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Uusinta alusta: Teatterin ja kirkon yhteistä symbolijuurista ja toiminnoista saa erinomaisen kuva-vaikka itse sanonkin- 1. sij. palkitusta kirjastani Salaperäinen Shakespeare, jossa käsittelen aihetta yksityiskohtaisin esimerkein ja laajasti. OTE:

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    “Sen me kuitenkin nyt tiedämme, että luterilaiselle kristillisyydelle rakentuvat suomalainen yhteiskunta, sen hallinto ja kansa, on toiminut tässäkin kriisissä kaikkea kunnioitusta ja arvostusta ansaitsevalla tavalla.”

    Aika hyvin on mennyt. Kannattaa kuitenkin verrata Kreikkaan, jossa on Euroopan alhaisimmat sairastuneisuudet ja kuolleisuudet koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Kreikassa kuolleita 165, Suomessa 301, vaikka Kreikan väestö on kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Suomessa on kuolleita 54, Ruotsissa 367 ja Kreikassa 15 laskettuna miljoonaa asukasta kohti (https://jkhshiny.shinyapps.io/COVID19/).

    Suomi muistuttaa paljon Ruotsia, mutta kuitenkin on eri tilanne. Johtopäätökset erojen syistä ovat hieman hätäisiä. Tuskin kyse on “luterilaisuudesta”.

    Kreikan alhainen kuolleisuus johtunee siitä, että vanhat ihmiset hoidetaan kotona. Suomessa on 65 hoitopaikkaa 1000 yli 65-vuotiasta kohti, Ruotsissa 70,6 ja Kreikassa 1,8. Vanhukset siis kuolevat laitoksissa, mutta kotona he ovat paremmin suojassa. (https://stats.oecd.org/Index.aspx?QueryId=30142). Onkohan “luterilaisen sosiaalivaltion” laitoshoito sittenkään niin hieno juttu?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      “Sen me kuitenkin nyt tiedämme, että luterilaiselle kristillisyydelle rakentuvat suomalainen yhteiskunta.”

      Yhteiskuntamme ja sen hallinto kantavat enää erittäin ohutta vaikutuskerrosta kritillisestä luterilaisuudesta, sillä valistusajan johdosta ja jälkeen laisäädäntömme irtaantui moosekselaisesta sadismista ja palasi antiikin juurille, arvot tulivat valituksen kautta stoalaisuudesta ja hallinto työväenliikkeen ja naissasialiikeen ansiosta pohjimmiltaan kreikkalaisesta demokratiasta. Monet ns ‘kristilliset’ arvot ovat olleet aina universaleja ja olivat siis jo pakanallisessa Suomessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Kuviossa kuolleisuus (per 1 milj.) laitoshoitopaikkojen (1000 yli 65-vuotiasta kohti) määrän suhteen. Italia näyttää poikkeavan, mutta muuten on selvä assosiaatio: enemmän laitoshoitoa on yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen.

    https://rpubs.com/jhaukka/617089

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Suurin osa vanhuksista on kotihoidossa (75 000/ 5 500). Kuka voi jäädä kotiin hoitamaan omia vanhuksiaan ? Kaikkien kun pitää ansaita oma eläkkeensä olemalla työssä. Kaikenlainen hoitotyö kasaantuu naisille. Naiset voisivat hoitaa lapset ja miehet vanhukset ( nostotyöt vaativat voimaa).

    Mitä jumalanpalveluksiin tulee, pappi voi pilata koko “näytelmän”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Jumalanpalveluskokemusta voi kysyä seurakuntien jäseniltä. Ei pitäisi olla vaikeata kun itsekin olen asiaa harrastanut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reino Suni sanoo:

    Jumalanpalveluksilra voidaan rehellisesti odottaa pappien realistista tietoa kirkon opista.

    Nyt helatorstaina Jeesuksen paluusta taivaaseen istumaan isänsä oikealle puolelle, jossa hän on jo istunut kolmiyhteisenä jumalana miljardeja vuosia. Siis ihmisenä luomassa maailmankaikkeutta. Tuliko hänen usänsä hänta vastaan enkeleiden ja taivaan sotajoukon kanssa turvatakseen hänen paluunsa ? Miksi hän jätti elaman kumppaninsa Marian mahdollisinen yhteisine lapsineen täysin heitteille ?

    Lisäksi miksi kirkko haluaa vallata ihmisiä välittämättä ollenkaan Jeesuksen vahvistamasta Korkeimman tahdosta, ihmisten tasa-arvoisuudesta lähimmäisen rakkaus olemuksessaan ?

    Tässä nyt pari vinkkiä näin helatorstaina.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Kettunen sanoo:

      Mitähän mahtaa tarkoittaa tuossa mainittu “Korkein tahto, ” kun Raamatun mukaan se on Isän tunteminen Pojan (Jeesuksen) kautta. Sen alentaminen vaikkapa nykyaikaiseksi tasa-arvoksi on suorastaan pilkkaa, yhtälailla kuin tuo väite Maria-vaimosta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reino Suni sanoo:

      Samuel Kettunen.

      Käytän usein ilmaisua Korkein, koska eri uskonsuumtauksilla on hänestä omat terminsä. En ole vättänyt Mariaa Jeesuksen vaimoksi vaan elämänkumppaniksi.

      Jos sinun mielestäsi ihmisten syntyminen tasa-arvoisina on pilkkaa, niin se saa olla sinun näkemyksesi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    “Käytän usein ilmaisua Korkein, koska eri uskonsuuntauksilla on hänestä omat terminsä.”

    Niin minäkin ja mielelläni myös ‘Lausumaton’, joka monille rabeille edusti nimetöntä kaiken yläpuolella olevaa Jumaluutta eli ‘Ajin Suphia’. Korkein eli El Elyon tarkoitti muinaisille juatalaisille alunperin aurinkoa, joka hallitsi 12-13 perheistä Zoeta eli eläinrataa, jota vastaan aurinko, kuu ja planeetat liikkuivat- Jupiter oli tod.näk. Jahve, joka samastui sitten myös myöhemmin auringoksi. V Ms. 32: 8-9 anta täståä selvän esimerkin. Kohdassa mainittu Korkein ja 9. jakeen Jahve ovat selvästi kaksi ERI jumaluutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.