Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin

Jeesus käytti näitä sanoja, kun Hän lähestyi ihmistä. Hän halusi vastata ihmisen kaipaukseen.Kun nyt on näistä vihkimisistä ollut juttuja, niin minäkin aloin miettiä asiaa. Sehän on tietysti ihan sopimatonta, kun en ole teologi enkä oikeastaan kovin sitoutunut mihinkään kirkkoon. Mielessäni kuvittelin tilanteen: Nuorehko mies anoo audienssin piispan luokse. Sanotaan käsipäivää ja piispa kysyy: Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin. Vastaus: Pyydän, että vihitte minut papiksi! Tämä maailma on minulle vieras, mutta senn verran olen kuullut, että sitten alkaa keskustelu, sillä on joku hieno nimikin. Kandidaatilta kysytään asioita ja ajan hengen mukaan ne kysymykset pyörivät koskettaen tätä uudempaa virkakäsitystä. Suhtautumista vähemmistöihin. Tasa-arvoon, koska Suomen Laki ja Eu:n direktiivit ovat pyhiä kappaleita joita ei saa rikkoa eikä edes ajatella siihen suuntaan.

Ehkä myöskin henkilökohtainen usko tulee jotenkin esille, mutta se ei ole tärkeää, koska jumalanpalveluksen toimittaminen ei ole papille uskonharjoitusta vaan työlainsäädännön alaista palkkatyötä. Tärkeäksi periaatteeksi on tullut se, että vastaukset ovat sellaisia joita odotetaan eikä omaa mielipidettä kannata korostaa. Jos tärkeässä kysymyksessä lipsahtaa oma vakaumus, niin tie nousee pystyyn. Näin olen käsittänyt, mutta sekin voidaan joissakin tapauksissa kiertää, jos muuten asioista sovitaan.

Kielteisen vastauksen saanut tietää, että on paikka, jossa hänen vastauksillaan saa vihkimyksen. Miksi ei käyttäisi sitä? Kirkkohan on Kristuksen kirkko ja Apostolinen jatkumo on samaa kaikkialla maailmassa. Eikö sitten ole niin, että sijoitushiippakunnan piispa on hiippakunnassaan esipaimen ja hänen auktoriteettinsa alle mennään. Kun vieraillaan vaikkapa Inkerin kirkossa , niin siellä mennään Inkerin piispan auktoriteetin alle eikä aleta omavaltaisesti tekemään asioita, jotka vahingoittaisivat hänen laiduntaan. Eikö ole mahdollista, että Jumalan kutsuma vaikkakin keskeneräinen ihminen, voisi saada vihkimyksen häneltä, jonka virkatehtäviin kuuluu vihkiä pappeja? Vihittäköön sitten vaikka papit yksitellen ja minimimiehityksellä niin ei kai kukaan loukkaannu ja tule syrjityksi, joka ei ole paikalla. Mihin on mennyt Kristuksen rakkaus näden asioiden suhteen.

  1. Lauri Lahtinen.

    Voihan tuota pappisvihkimystä noinkin pyöritellä ja pohtia, mutta eikö asia pitäisi olla jo selvä. Jos haluaa mennä Keniaan papiksi, niin aivan hyvin voi hakea pappisvihkimyksen sieltä. Toinen asia on se, jos tietää ettei oman asenteensa vuoksi voi saada pappisvihkimystä Suomessa, niin yrittää sitten juonia ja kiemurrella, jotta se jotenkin saisi. Onko se reilua?

    Onhan niitä hommia nuorille ihmisille, joissa ei tule turhia omantunnontuskia. Miksi pitää valita papin ammatti jos on luonteeltaan niin jääräpää, ettei voi tehdä yhteistyötä naiskollegan kanssa? Luulevatko nämä naispappeja syrjivät, että heidän Jumalansa on mielissään kun vastustetaan kirkkomme hyväksymää virkakäsitystä?

    Minäkään en ole teologi ja siitä syystä en osaa käsitellä tätä asiaa tämän ”jumaluusoppisemmin”. Olen kuitenkin lujasti kirkkomme nykyisen virkakäytännön ja tasa-arvon kannalla.

  2. Ei minuakaan tämä asia suoranaisesti koske muuten kuin, että olen kirkon jäsen. Minun oikeustajuni mukaan ihmisiä ei saa syrjiä sukupuolen perusteella. Lisäksi pappisviran avaamisesta naisille tehtiin kirkossamme ”demokraattinen” päätös. Kirkolliskokous äänesti asiasta.

    Päätöksen yhteydessä hyväksyttyä pontta ei ole mitätöity kuten toteat. Ponsi on edelleen voimassa. Lue seuraavat rivit ajatuksen kanssa niin huomaat.

    Päättäessään aikoinaan ns. naispappeuden toteuttamisesta, kirkolliskokous hyväksyi tiukan äänestyksen jälkeen ponnen, joka kuuluu seuraavasti:

    ”Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin.” Lainaus: (http://www.rukoilevaisuus.com/vkjp.php?printable=true)

    Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisia teologeja vihitään papeiksi, vaikka liike suhtautuu torjuvasti naispappeuteen. Heillä on kirkossamme toimintavapaus, joka ei kuitenkaan tarkoita sitä, että miespappi voisi kieltäytyä esim. alttariyhteistyöstä naispapin kanssa. Suomen laki kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella. Tämän lestadiolaispapit ovat tajunneet ja ongelmia ei ole tietääkseni ollut.

    Totean vielä, niin kuin monta kertaa aikaisemminkin, että pulinat ”naispappeudesta” olisi viisasta lopettaa. Asia on hoidettu sääntöjen mukaan ja jolle sekään ei riitä on vielä olemassa esim. Lähetyshiippakunta.

    • Pulinat kannattaisi lopettaa puolin ja toisin ja antaa vihkimys Herran kutsumalle vaikkakin keskeneräiselle . Ei se olisi rakkauden tekona suuri vaikka vihkisi yhden kerrallaan. Ei naisten syrjintä ehkä kuitenkaan ole niin iso juttu, ettei ristintyö sitäkin peittäisi. Tämä järjestelmä toimii lähetyskäskyä vastaan ja siinä on isompi juttu kuin voisimme kuvitella.

      Minun rajani kulki jotenkin siinä, kun alttari alkoi savuta ilman tulta ja papit hyppivät itseään hurmokseen.

  3. Minä en ole kovin innokas selvistä asioista pulisemaan. Naispappeusasiaan olen ottanut kantaa aina kun esille tuodaan väärää tietoa. Esimerkki väärästä tiedosta on väite, että kirkolliskokouksen aikanaan hyväksymä ponsi olisi ”mitätöity”. Em. väitteen kuullessani herää aina kysymys, että kuka ja missä on ponnen mitätöinyt? Voitko sinä vastata tähän?

    Sanoit kommentissasi; ”Ei se olisi rakkauden tekona suuri vaikka vihkisi yhden kerrallaan”. Ei se varmaan sitä olisikaan, mutta se olisi vastoin Suomen tasa-arvolain henkeä. Se olisi yksi askel kohti sukupuolista syrjintää kirkossamme. Syrjintä sukupuolen perusteella on iso juttu, joten on hyvä, että siinä pidetään nollatoleranssi.

    Minä esitän asian toisin päin; Ei se olisi rakkauden tekona suuri, vaikka (naispappeutta vastustava) pappi suostuisi yhteistyöhön ja pappisvihkimykseen naiskollegan kanssa, kuten lestadiolaispapit tekevät. Tämä pieni rakkauden teko poistaisi paljon murhetta ja ongelmia kirkossamme. Jos uskoo, että kirkko on Jumalanvaltakunta, niin eikö voisi myös uskoa, että Jumala tätä valtakuntaansa myös johtaa?

    • Leo Tihinen :” Jos uskoo, että kirkko on Jumalanvaltakunta, niin eikö voisi myös uskoa, että Jumala tätä valtakuntaansa myös johtaa?”

      Käsitykseni mukaan Jumalan käytänteisiin ei kuulu esim. se, että ensin annetaan ymmärtää, että eduskunnan hyväksymä uusi avioliittolaki ei vaikuta kirkon autonomiaan ja oikeuteen päättää itse asioistaan ja kun avioliittolaki on eduskunnassa hyväksytty, se kuitenkin vaikuttaa. On selvää, että jos eduskuntaa pidetään Jumalana, sen oikeudeksi katsotaan myös kirkon johtaminen, mutta kaikki meistä eivät niin ajattele.

  4. Lainaan tähän porilaisen Soini Niemisen ajatelmia, kun hän sanojensa mukaa alkoi tehdä loppuselvitystä 84 vuotiaana pappina. Hän teki pienen vihkon niistä asioista joista Pyhä Henki häntä muistutti:

    27.12014.
    Mikäli Jumalan ilmoitusta Raamatussa ei pidetä ohjeellisena ja kirkoissa tavoitellaan enemmistön hyväksyntää, vallan saa tämän maailman ruhtinas.
    Rukoilkaa, että tämä kehitys pysähtyisi ja, että Hänen Henknsä asettuisi lepäämään tässä ”pohjoisessa maassa”! (vrt. Sak 6:8!)

    Olen Tuula Höltän kanssa samaa mieltä, että tasa-arvon tuominen kirkkoon antoi vinkin maailman ruhtinaalle, ettei Raamattu ole ohjeellinen näissä asioissa. Olisipa nähty vaivaa ja etsitty teologinen ratkaisu.

    • Minun ajatuskulkuni meni tässä niin, että kaikilla piispoilla on sama virka ja samat valtuudet. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että Suomen piispat eivät tunnusta toisten maiden piispojen tekemiä vihkimyksiä, kun eivät halua huolia kaitsentaansa jonkin toisen piispan vihkimää pappia. Ketä tässä nyt halveksitaan? Vihittyä pappia, vihkinyttä piispaa vai viran antanutta Jeesusta Kristusta?

    • Hyvä Lauri L,

      Kysymyksesi johtaa vakavaan pohdintaa ev.lut.yhteisön viran alkuperästä ja asettajasta. Onko tämän viran asettaja ehkä Luther tai joku hänen johtamansa kokous, vai ehkä joku suomalainen kirkolllinen kokous? Ketään ei tietystikään pidä halveksua, mutta asia linee syytä selvittää pohjia myöten.

    • Jari Haukka :”Kysymyksesi johtaa vakavaan pohdintaan ev.lut.yhteisön viran alkuperästä ja asettajasta.”

      Henk.koht. olen yrittänyt selvittää aivan samaa, ja EHKÄ yksi sekaannusten alkusyy saattaa olla kansallissosialistisen Saksan ideologian omaksuneiden Saksan evankelisen kirkon jäsenten ”Kundgebung der Kirchenbewegung Deutsche Christen”, jossa haluttiin tehdä selvä ero juutalaislähtöiseen Vanhaan testamenttiin ja sen juutalaislähtöiseen käsitykseen Jeesus Kristuksesta Uhrilampaana [=Agnus Dei], joka ottaa pois maailman synnin. Uuden testamentin mukaan Jeesus on synnittömänä ja jumalallisena suorittanut kertakaikkisen syntiuhrin, josta syystä vanhatestamentillista uhrikulttia ei tarvita, vaan usko Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin riittää.

      Wikipedian mukaan erityisesti liberaaliteologien hyväksymän Moraalisen sovitusopin mukaan kristinuskossa on kysymys ennen kaikkea vain Jeesuksen moraalisen esimerkin noudattamisesta ja Johanneksen evankeliumi on ainoa, joka kuvaa Jeesusta Jumalan karitsana ja pääsiäislampaana.

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.