Mitä hyötyä?

Olen mielestäni aina suhtautunut ymmärtäväisesti ja suopeasti kirkosta eronneisiin. Jokaisella on oma tarinansa, omat syynsä, en halua väheksyä niitä. Joku on tullut kaltoinkohdelluksi kirkon edustajan taholta, joku on köyhä ja on pakko säästää, joku on pettynyt, joku ei usko Jumalaan. Parin vuoden takaisen homoillan jälkeen olin itsekin muutaman päivän ajan sen verran suivaantunut, että olin lähes valmis eroamaan kirkosta. Olen ammattini vuoksi naimisissa sen kanssa, joten ero ei käy yhtä helposti kuin tavallisen maallikon avosuhteesta. Niinpä yritän opetella elämään tämän kirkko-puolisoni kanssa, joka ei totisesti aina ole niitä helpompia sietää. 

 

Olen kokenut aina erittäin kiusalliseksi suhtautua puolustellen kirkon jäsenyyteen, sillä juurikin edellä mainitusta syystä oma lehmäni on niin syvällä ojassa, ettei siitä näy kuin sarven päät. Minusta on myös melko problemaattista se, että uskonyhteisöön kuuluminen perustuu verotuloon. Mutta se on toinen juttu. Tänään kysymys on: "Mitä hyötyä?"

 

***

 

Olen kuullut lukemattomia kertoja tuon saman kysymyksen ja samat perustelut: "Mitä hyötyä minulle on kirkon jäsenyydestä? En käytä kirkon palveluita, en ole erityisen uskonnollinen eikä kirkko saa edes aikaan mitään järkevää. Vain alati nahistelua naispappeudesta ja homojen asioista." 

 

Tässäpä vastaus tämän kysymyksen pohtijalle: Ihmiselle ei välttämättä ole juurikaan mitään hyötyä kirkon jäsenyydestä. Kirkko ei ole mikään S-ketju, jonka vihreää korttia vilauttamalla saa näennäisalennuksia ja muka-omistajaetuuksia. Ennemminkin tämä on kuin kuntosali, jonne maksetaan kuukausittainen jäsenmaksu ja mietitään välillä, että melko kalliiksi tulee tuo yksi käynti puolessa vuodessa. On oma valinta käykö kirkossa vai ei. Tekeekö hengellisiä harjoituksia kolme kertaa viikossa vai kerran vuodessa jouluna, sinä päätät. Lihakset eivät kasva kuljettamalla salikorttia lompakossa eikä Jumala takuulla tunnu yhtään läheisemmältä kirkollisveroprosenttia tutkimalla.

 

Koko kysymyksenasettelukin on kuvottava kappale neuroottiseen kuluttamiseen perustuvassa markkinataloudessa kasvaneen ihmisen mielenmaisemasta. "Mitä hyötyä?" on kuluttaja-asiakkaan kysymys kauppaketjulle. Toki jos on kasvanut maassa, jossa mainostetaan lama-aikana bussipysäkkien valotauluilla että säästäminen vie kansakuntamme ahdinkoon ja tuhoon, kuluta hyvä ihminen KULUTA, se on hyväntekeväisyyden teko, niin kyllä ymmärrän että kirkko näyttäytyy kuluttajalle yhtenä maksua vastaan toimivana spiritualiteetin valintamyymälänä. Se vaan, että kun se ei ole.

 

***

 

Vaikka näen joka päivä silmieni edessä kuinka kirkkoa taivutetaan markkinatalouden lainalaisuuksien alle, tiedän, ettei se koskaan siihen tule taipumaan. 

 

Kirkon jäsenyys merkitsee kirkollisveron maksamista. Ja kirkollisveroa maksamalla voi pitää yllä systeemiä, joka oman tehottomuutensa vuoksi kapinoi pelkällä olemassaolollaan aikalaishistoriamme suurinta saatanaa, kerskakulutukseen perustuvaa globaalia tehomarkkinataloutta vastaan. Kirkon työtä ei voi mitata markkinatalouden mittareilla. Jos sellainen mittari jollain perkeleen juonella onnistutaan keksimään, niin eroan kirkosta itsekin, sillä silloin kirkko-puolisoni on muuttunut minulle liian vieraaksi. Sellaista laitosta palvelemaan en lupautunut, jolle ihmiset ovat ostamisen ja myymisen välineitä. 

 

Kirkko on hidas, hiljainen ja epädynaaminen. Se on siis juuri sitä, mitä maailma tarvitsee nopeuden, metelin ja mielen perustuksia järisyttävän dynaamisen kehityksen keskellä.

 

Jos haluaa tehdä toisin ja tunnistaa itsessään vielä jotain ihmisyyden rippeitä uuden Gantin takin, Tiger of Swedenin housujen, Sandin neuleen ja Hugo Bossin kenkien sisältä, kannattaa miettiä, että pitäisiköhän sittenkin maksaa tyhjästä. Sillä vain tyhjyyteen voi syntyä jotakin uutta ja ihmeellistä. 

 

Kirkko on olemisen tyyssija. Ilman hengellisyyden tilaa, tyhjyyttä, avaruutta, hiljaisuutta, meillä ei ole mitään muuta kuin möykkää, rahaa ja tavaroita. Kannattaa miettiä vielä kerran siirtääkö rahansa tältä hyödyttömältä laitokselta kulutuksen kautta globaalin markkinatalouden toimijoiden täyteen ahdettuihin taskuihin. Apple, Ikea ja muut alipalkattujen työläisten selkänahasta revittyä roinaa tuottavat ylikansalliset yhtiöt kiittävät. Sitä ne haluavat. Ja sitä ne saavat, koska ihminen toimii kuin kulutusrobotti ja silmät päässä kiiluen pihtaa siitä, mikä on merkityksellistä ja ostaa kaiken turhan roskan, mitä maailmaan keksitään syytää. Terveisiä vaan Mac Bookin ääreltä! Tässäkin kahden hengen taloudessa tarvitaan välttämättä kahta tietokonetta ja kolmea kännykkää. Olisipa vain vielä iPad, niin kaikki olisi melkoisen jees. Ylistys sijoittajille! He sentään ansaitsevat ne rahat ja ovat hyödyksi... Niin kenelle ja miten?

 

40 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Mitäkö kirkko julistaa, lapsikasteen armoa eli pelastusta kasteen kautta, kun tämä on lähtökohtana niin ollaan jo aivan toisessa evankeliumissa kuin mitä Jeesus julisti, miksi yleensä jo kaiken “omistaville” pitää julistaa evankeliumia eli lapsikastetuille, hehän näkevät vain omassa elämässään sen voimattomuuden etteivät voi elää Jumalan Sanan mukaan, rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään, siitä sitten on kehitetty oma “evankeliumi”, “voimattomuuden lapsikasteen armon evankeliumi”. Se ei vapauta synnin orjuudesta eikä pelasta.

    Kirjoitan selkeän suorin sanoin enkä kaunistele “kirkon” harhaa, jokainen voi itse lukea Raamatusta kuinka asiat ovat, antaako Jeesus evankeliumin kautta voiman Pyhän Hengen kautta vai ei.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Noh, kuten sanottua, ajaudumme teologisten fundamenttien tasolla jo niin kauas toisistamme, että en ehkä itse jaksa lähteä tähän keskusteluun. Kiitos kumminkin kommentista, se oli kiinnostava ja ajatuksia herättävä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Helena Paalanne, tiedän kirjoittavani “kovia” sanoja, mistäkö ne kumpuaa, omasta kokemuksesta eli olen elänyt luterilaisuuden lapsuudesta aina uskoon tulooni asti, se ei antanut voimaa elää ja olin täysin sokea Jumalan Sanalle, osasin kyllä toistaa kirkossa tietyt kaavat mutta ei ne olleet sydämen uskoa.

    Kun kohtasin Jumalan huudettuani Hänen puoleensa, näytti Hän sen valheen jossa elin eli kuvittelin eläväni “hyvää elämää” mutta se oli valhetta.

    Esim kun tunnustin pastorilleni kuinkaen voi mennä oman isäni luo kun aina riidellään niin hänen opetettua vanhempien kunnioituksesta Jumala puhdisti ja seuraavan kerran Jumalan rauha varjeli etten ottanut mitään kantaa niihin asioihin mistä ennen tuli heti riita isän kanssa. Sama asia on kaikissa lähimmäisien kohtaamisissa eli miksi hermostuisin tai loukkaantuisin lähimmäisien tekoihin tai sanoihin kun Jumalan rauha varjelee ja antaa voiman rakastaa heitä kuin itseä huolimatta heidän teoistaan tai sanoistaan, siis kyllä haluaisin itseäni rakastettavan vaikka olisinkin loukkaava tai itsekäs tai toisia hyväksikäyttävä, niinkuin ennen uskoontuloa olinkin.

    Lapsikaste estää kohtaamasta Jeesuksen Pyhyyttä sillä kun ihminen kuvittelee elävänsä Jumalan lapsena ei hän joudu kohtaamaan omaa syntisyyttään ja voimattomuuttaan elää Jumalan tahdossa ja näin Jeesus ei paranna ihmistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Ari, oletko saanut Jumalalta voimaa aloittaa uudelleen elämään perheesi (vaimosi) kanssa? Korjaantuiko avioelämäsi uskoontulon yhteydessä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Juha Heinilä, käännät taasen katseen “viestin tuojaan” eli odotatko että ihminen on täydellinen ennen kuin otat hänen todistuksensa?

    Se että kohtasin oman Jumalan tahdon vastaisuuden parisuhteessani eli se näytti oman elämäni eron Jumalasta ja Hänen tahdostaan, niin “vaaditko” että kaiken pitää ensin olla täydellistä ja sitten vasta voi todistaa Jumalan teoista?

    Kaikille ei uskoon tulon jälkeen sovi avioliitto eli esim josko ihminen itse on tehnyt itsensä avioon kelpaamattomaksi eli on esim eronnut niin hän elää ilman puolisoa kunnes entinen puoliso kuolee tai itse.

    Muokkaan tätä koska se tuntuu irralliselta ilman että mainitsen sen että tulin uskoon avoliiton päättymisen seurauksena eli senjälkeen olen elänyt yksin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Ari, muilta sinä vaadit täydellisyyttä, mutta omaa avioliittoasi et halua korjata, vaikka olet uskossa. Miksi näin? Olisiko liian nöyryyttävää elää sovussa aviopuolisosi kanssa ja tunnustaa ja pyytää anteeksi omat virheesi hänelle?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Juha Heinilä, et oletettavasti lukenut kommenttiani tarkasti, en ole ollut avioliitossa vaan avoliitossa. Täten pyytämäsi “sovinto” on mahdoton eikä minulla ole lapsiakaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Ari, kyllä sovinto aina kannattaa. Omat virheet on hyvä pyytää anteeksi. Onhan aina avioliitto rakastamansa ihmisen kanssa paljon antoisampaa kuin elää hänestä erossa, jos mahdollista. Voisiko sinulla olla mahdollollisuus elää avioliitossa puolisosi kanssa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Juha Heinilä, nyt en ymmärrä eli rinnastatko avoliiton avioliittoon? Siis kun puhut minun “mahdollisuudestani” elää puolisoni kanssa.

    Itselleni avoliitto ja avioliitto ovat selkeästi eri asioita, niin Jumalan edessä kuin yhteiskunnankin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Ari, avioliitto osoittaa aina situotuneisuutta ja toisen kunnioittamista. Avoliitto tai toisen hylkääminen on aina joltakin osin toisen alistamista.

    Ilmoita asiaton kommentti