Miten kirkastaa tavoitteita seurakuntavaaleissa?

Jo pitkään on meillä keskusteltu siitä, miten selkeyttää ymmärrystä siitä, mitä eri ryhmittymät edustavat seurakuntavaaleissa. Vielä (yli)politisoituneella 1970-luvulla haluttiin varjella kirkkoa puoluepolitiikalta. 1980-luvulla arkkipiispa Vikström suositteli papistolle "puoluepoliittista selibaattia". Sittemmin linjauksia on väljennetty. Vähintäänkin paikallisessa tai alueellisessa julkisuudessa jo viranhoitonsa kautta esiintyvät kirkon vaikuttajat ovat nauttineet kohtalaista suosiota myös kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa. Siitäkin huolimatta, että Laura Kolben tuoreen kirjan mukaan papisto on ammoisista yhteiskuntaluokista eniten menettänyt asemiaan.

Samanaikaisesti on puhuttu politiikan ja puoluepolitiikan kriisistä taloudellisen globalisaation ja digitalisaation sekä individualistisen ennakoimattomuuden myötä. Valtiollisella tasolla on ilmennyt myös protestia aiempaa "konsensuspolitiikkaa" kohtaan. On sanottu, että meikäläisessä järjestelmässä äänestetään henkilöitä siitä huolimatta, että vertailulukuja laskettaessa puolueen saama ääniosuus on varsin ratkaiseva läpimenoa ajatellen ja yhtä henkilöä äänestettäessä äänestetään samalla monia muita. Yhteisten asioiden hoidon on koettu tulleen reaktiiviseksi hallinnoinniksi, josta suuret visiot puuttuvat. Puolueiden erot näyttivät jo kutistuneen varsin vähäisiksi. Viime vaalit toivat käänteen tähän kehitykseen, ja nyt on jouduttu sovittelemaan yhteen varsin suuren joukon näkemyksiä samalla kun käsillä on ollut talouskriisiä ja suuria uudistuksia, jotka edellyttäisivät laajaa yhteistä näkemystä ja sen ripeää toteuttamista. Onkin esitetty mm., että jo ennen vaaleja tulisi olla selvemmin tiedossa, minkälaisen ohjelman puolesta äänestetään.

Seurakuntavaaleja ajatellen ei siis ole mikään patenttiratkaisu, että puoluepoliittiset taustat tuodaan näkyviin. Eiväthän tavoitteet näytä olevan kovin selviä edes valtion ja kuntien puolella. Eikä ole mikään pakko edustaa tietyn poliittisen puolueen näkemyksiä seurakunnassa ja kirkossa; silti on lupa tehdä työtä seurakunnan ja kirkon rakentamiseksi. Siinä mielessä on aika pinnallista puhua "sammutetuista lyhdyistä" jne., kun vaaliryhmittymän nimi on yleisluonteinen.

Yksi keino kirkastaa tavoitteita voisi olla kirkkolakiin ja -järjestykseen perustuvien kirkon tehtävien mukaisten tavoitteiden toteuttamiseen liittyvistä aiheista kysyminen eri ryhmittymiltä. Kirkkolaki ja -järjestys ovat taustalla kirkon toimintalinjauksessa vuoteen 2020 Kohtaamisen kirkko. Siinähän on neljä painopistettä: 1) Nostamme sanoman esiin, 2) Kohtaaminen koskettaa, 3) Rakastamme lähimmäistä ja 4) Arvostamme jäsenyyttä. Kultakin ryhmältä voidaan kysyä, miten he konkreettisesti toteuttaisivat näitä painopisteitä paikallisseurakunnassa sekä lisäksi tiedusteltaisiin yhtä lisätavoitetta, joka ryhmällä on. Tämä toisi nähdäkseni jo jonkin verran konkretiaa ja tutustuttaisi samalla uusia ihmisiä siihen, mikä kirkon uskosta ja perustehtävästä käsin on nähty keskeiseksi tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Luovat ajatukset tuovat tuoreita näkökulmia ja lisää konkretiaa sekä elämän makua yleisiin ajatuksiin. Vaalien jälkeen olisi jo varsin paljon materiaalia toiminnallisen linjauksen luomiseksi tältä pohjalta nimenomaan omalle seurakunnalle - osana Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa.

Tärkeää on, että seurakuntalaiset osallistuvat. Kirkko Kristuksen ruumiina ja Jumalan kansana on silti eri asia kuin valtio. Kirkolla on annettu tehtävä ja olemus, joka pohjautuu kristilliseen uskoon. Olennaista on nähdä, että kirkon hengellistä virkaa edustavien ja kasteessa yhteiseen pappeuteen kutsuttujen yhteistyötä tarvitaan välttämättä. Muuten unohtuu, että kirkko on Jumalan kansa ja Kristuksen ruumis. Kirkko on sekä jumalallinen että inhimillinen yhteisö, jossa ei ajeta vain erillisintressejä vaan kolmiyhteisen Jumalan kirkolleen antaman tehtävän toteuttamista parhaalla mahdollisella tavalla. Evankeliumin sanoma, usko, toivo ja rakkaus sekä siihen liittyen kristittyjen yhteyden rakentaminen todistuksen ja palvelun vahvistamiseksi ovat keskeisiä mittapuita. Kaikessa toiminnassa lähtökohtana on myös jokaisen ihmisen ainutkertainen arvo Jumalan kuvakseen luomana ja kasteessa nimeltä kutsumana seuraajakseen arkena ja pyhänä. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi olla yhtä hyvin perehtyneitä joka asiaan seurakunnassa ja kirkossa. Tarvitaan erilaisten ihmisten vuorovaikutusta, jotta yhteys säilyy, syntyy ja kasvaa. Yhä enemmän tarvitaan myös tietoja ja taitoja sekä voimavaroja eri kristillisten perinteiden sekä myös eri uskontojen kohtaamista ajatellen. Tarvitsemme toisiamme ja yhteyttä kaikkivaltiaaseen ja armolliseen Jumalaan, Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen.

2 kommenttia

  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Kirjoitin viime vaalien alla Kotimaahan laajan haastattelukierroksen eduskuntapuolueiden uskontolinjauksista. Ja oli siinä historian taustaakin kuvattuna. Haastateltuina puolueaktiiveja, linjanvetäjiä ja kansanedustajia. Lähes kaikista puolueista sai lopulta irti jotain omaleimaista suhtautumista kirkkoon, kristillisyyteen ja uskontoon. Esimerkiksi SDP:n tulokulma oli samanlainen kuin heidän kuntapolitiikkansakin. Seurakuntaa tarkastellaan muita puolueita enemmän palveluntuottajana ja työpaikkana. Jonkinlainen ay-näkökulma korostui, kuten odottaa sopii.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Ainakin Someron keskustan vaalisivulla on esitetty viitteet niin

    vaaliohjelmaan

    kuin Someron seurakunnan sivulle ja kirkon vaalisivustolle.

    http://www.someronkeskusta.fi/35

    Sen sijaan esim viime vaalien suuri yllättäjä prinsessa Colette on uutena maahanmuuttajana keskittynyt enemmän henkilökohtaisen kirkollisen toimintansa kuvaamiseen kuin ohjelmalliseen puoleen.

    http://www.roto.nu/doku.ph/ehdokkaana_2014_kirkollisvaaleissa

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.