Miten tähän on tultu - miten tästä eteenpäin?

Sinisilmäiselle läjähti musta silmä. Ei vain Oulussa vaan myös Helsingissä paljastui perjantaina hyväksikäyttötapaus. Lisäksi Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maahanmuuttajamiehen vankeuteen kahdeksan alaikäisen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (HS 15.1.).

Kansan suuttumus on lisääntynyt samalla kun järkyttäviä uutisia on tullut lisää: ”Miten näin on voinut käydä? Eikö kukaan tee mitään?” Hallitus kokoontui viikonloppuna hätäistuntoon. Poliitikot tuomitsevat jyrkin sanoin ulkomaalaisten tekemät lasten raiskaukset. Vaalit lähestyvät.

Miksi herääminen on tapahtunut vasta nyt? Saksassa ja Ruotsissa maahanmuuttajien seksuaalirikokset aiheuttivat käännöksen kansanpuolueiden maahanmuuttoa koskevissa linjauksissa jo pari vuotta sitten, samalla kun oikeistopopulistien kannatus on kasvanut maahanmuuttoon liittyvien ongelmien myötä. Ihmisoikeus- ja monikulttuurisuuspuhe kääntyi hyssyttelystä tosiasioiden tunnustamiseen. Muuten puolueet olisivat kärsineet vielä suuremman vaalitappion äärioikeistolle.
_ _ _
Päivän Hesari (15.1.2019) julkaisi selkeät grafiikat ulkomaalaisten osuudesta eri rikoksissa. Vuonna 2018 raiskauksista hieman yli kolmannes oli ulkomaalaisten tekemiä. Irakilaiset ovat yliedustettuina. Vastaava profilointi olisi ollut varsin rohkeaa Suomessa vielä puoli vuotta sitten.

Analyysissään HS kirjoittaa: ”Suomi on elänyt vuosia hiljaista poikkeustilaa”…”Hirvittäviä uutisia tuli ensin Oulusta ja sitten Helsingistä. Teot ovat pelottavan yleisiä” …”Jälkeenpäin voi sanoa, että tarkempi analyysi jäi osin tervetulokulttuurin jalkoihin” …”Jotkut kysyivät, oliko tulijoiden joukossa myös muita kuin aidosti suojelua tarvitsevia hakijoita. Ajoin tämä ohitettiin asiattomana epäilynä” …”Moni hyvä ja paha ilmiö sai muhia, koska suomalaiset – myös useimpien puolueiden poliitikot ja media – katsoivat muualle. Tulijoihin katsominen olisi repinyt auki keskustelun, joka oli monelle liian vaikea” … ”Oulu nostaa esiin sen keskustelun ytimen, josta Suomi katsoi syksyn 2015 jälkeen pois. Oulu on lupa ja velvollisuus puhua.”
_ _ _
Itse olen koettanut puhua jo syksystä 2015 alkaen. Olen pyrkinyt ottamaan huomioon sekä humanitaarisen että kriittisen puolen asiasta.

Seuraavassa on poimintoja blogikirjoituksistani. Pyydän anteeksi, että luettavaa on paljon.

Uskonnotkin ovat monikulttuurisuutta (4.8.2015)
HS uutisoi 4.8.2015 kahdesta raiskauksen yrityksestä Oulussa. Totesin: ”Kotouttamisessa on suuria haasteita alkaen kieliopinnoista. Kulttuureissa on myös tuhoavia piirteitä, mikä näkyy esimerkiksi suhtautumisessa naisiin. Nämä kulttuurien piirteet eivät ole yhteiskuntaa rikastavaa monikulttuurisuutta ja siksi maahanmuuttajat on saatava luopumaan niistä. Ne sysäävät liikkeelle maahanmuuttajavihamielisyyttä, joka lisäksi kumpuaa usein alhaisesta koulutuksesta ja työttömyydestä.”
_ _ _ _ _ _

Pysyvätkö portit auki? (17.9.2015)
”Naiskuoro lauloi kauniin valoisasti. SPR:n vapaaehtoiset jakoivat keittoa. Tunnelma Helsingin rautatieasemalla aamulla klo 8 oli vastaanottava. Ne noin 100 turvapaikanhakijaa, nuorta miestä, tunsivat olevansa tervetulleita. Pääministeri Sipilän viimeksi eilisessä puheessaan esittämä vetoomus hädässä olevien pakolaisten hyvästä vastaanotosta toteutui.

Arkirealismi odottaa kulman takana. Mistä lisää vastaanottotiloja, kun lisää turvapaikanhakijoita tulee kaiken aikaa? Sen jälkeen tarvitaan lisää turvapaikka-anomusten käsittelijöitä. Kunnilla on seuraavaksi pallo niiden kotouttamiseksi, jotka ovat saaneet oleskeluluvan: järjestettävänä on kielen opiskelu, koulutus, työ.
- - -
Seurasin jonkin aikaa tilannetta Päärautatieasemalla. Mies toisensa jälkeen meni naiskuorolaisten viereen ja muut ottivat heistä kuvia puhelimella. Kuvat leviävät Irakiin, missä naiset liikkuvat tavallisesti hijab tai burka yllään. Minkälaisen mielikuvan kuvat synnyttävät? Paratiisi on auki. Tämän hetken tulijoita ovat rohkaisseet jo Suomeen tulleiden ystävien viestit. Nyt Helsinkiin tulleet viestivät jälleen ystävilleen, että Suomalaiset ovat hyviä ja vastaanottavia ihmisiä.
Tilanne on ristiriitainen. Sodan jaloissa kärsineitä on autettava ja heitä halutaan auttaa. Toisaalta tulijoita voi olla jatkossa kymmeniä ja satoja tuhansia, jos päämäärä on tehty houkuttelevaksi eikä mitään estettä Suomeen tulolle ole.
- - -
Euroopan rajat ovat nyt auki. Schengen-sopimuksen mukaan tulijat olisi kirjattava Schengenin ulkorajoilla. Nyt tämä ei toteudu. Tulijat pääsevät Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Tornioon. Välille ei haluta jäädä, eikä toisaalta heitä haluta estääkään jatkamasta matkaansa. Tosin maahanmuuttoystävällinen Saksakin on joutunut välillä sulkemaan rajojaan, kun turvapaikanhakijoiden paljous on johtanut kaaokseen. Yli 10 000 ihmistä Münchenin rautatieasemalla on toki enemmän kuin 100 Helsingin rautatieasemalla.
Tasavallan presidentti Niinistö totesi eilen, että pakolaiskiintiöitä olisi mahdollisuus nostaa, mutta hallitsematon maahantulo olisi saatava samalla kontrolliin. Tämä on viisas ajatus eikä se sulje pois inhimillisyyttä
_ _ _ _ _

Liikkuvat taakse vai auttajat eteen? (28.9.2015)
”Osa pakolaisista radikalisoituu uskonnollisesti kun uusi kotimaa ei vastaakaan odotuksia. Tämä saattaisi olla esimerkiksi Isisin tavoite. Pakolaiset itse ovat viattomia, mutta heitä käytetään hyväksi kuin matkustajalentokoneita 11. syyskuuta Kaksoistornien tuhoamiseen.

Nykyisessä vastaanoton vaiheessa on rohjettava katsoa eteen ja kauemmas. Kuntaliiton toimitusjohtaja Kietäväinen on ennakoinut, että kunnilla on pakolaisten sopeuttamisessa suuria vaikeuksia, joista rahojen riittävyys ei ole pienin (HS 28.10.2015). Sijoittamisen kuntiin tulisi tapahtua koordinoidusti, samoin kielen opetuksen ja muun koulutuksen.

Pakolaisilla on luonnollisesti toiveita työllistymisestä. Monet vaatimattomalta koulupohjalta ponnistavat haluavat valmistua esimerkiksi lääkäreiksi. Se tulee onnistumaan harvoilta. Selvää kuitenkin on, että Suomi tarvitsee uusia, motivoituneita työntekijöitä samalla kun syntyvyys laskee. Tulevaisuudessa työnteko on yhä enemmän työperäisen maahanmuuton varassa. Siksikin heidät on otettava vastaan. Ja siksi, että olemme kristittyjä, joita lähimmäisen rakkaus velvoittaa. Pian on kuitenkin saatava järjestelmä, jossa tulijoiden status tutkitaan jo valmiiksi ja maahan otetaan ainoastaan pysyvään oleskeluun oikeutettuja pakolaisia.”
_ _ _ _

Saako kulttuureja arvostella? (8.10.2015)
”Kirkollinen puhetapa monikulttuurisuudesta pitää usein sisällään vaatimuksen suvaitsemisesta ja erilaisen hyväksymisestä. Sille on perusteensa jokaisen ihmisen absoluuttisessa arvossa: jokainen on Jumalan luoma ja Kristus on kuollut jokaisen puolesta.

Positiivinen puhetapa ei ole kuitenkaan jättänyt kovin paljon tilaa kriittisille äänille: joka arvostelee toisen kulttuurin piirteitä, syyllistyy rakkaudettomuuteen ja syntiin. Eri kulttuurien pimeät piirteet ovat siksi nousseet tabuiksi, joista ei tohdita puhua suvaitsemattoman tai rasistin leiman pelossa. Tämä tuntuu ahdistavan nyt niitä, jotka haluavat tuoda esille pelkojaan ja kriittisiä puolia käynnissä olevasta pakolaiskriisistä.”
_ _ _ _ _

Sinisilmäiselle voi läjähtää musta silmä (9.12.2015)
”Käynnissä olevassa pakolaiskriisissä liika sinisilmäisyys voi tuottaa mustan silmän. Muistelen alkusyksyn postaustani (17.9. Pysyvätkö portit auki?), jossa kirjoitin Helsingin rautatieasemalla pakolaismiehille laulaneesta naiskuorosta ja nuorista naisista kantamassa ”Tervetuloa”- kylttejä. Pakolaismiesten selfiet suomalaisten naisten kanssa levisivät ja antoivat lähtölaukauksen: Tulkaa, paratiisin portit ovat auki!

On osoittautunut, että Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on muutamia kovan linjan terroristeja ja lisäksi kohtuullisen monia radikaaleja islamisteja. Poliisit ovat selvitelleet vastaanottokeskuksissa pienempiä järjestyshäiriöitä ja kymmentä ns. puskaraiskausta. Toimettomuus muuttuu helposti rauhattomuudeksi. Suomalainen altis sosiaaliturva jättää maahantulijat helposti vastikkeettoman avun nauttijoiksi – ja tekee heille karhunpalveluksen. Toimeton ihminen menettää itsekunnioituksensa.”
_ _ _ _ _ _

Köln ja kipukynnys (9.1.2016)
”Köln on nyt tunnettu paitsi Kölninvedestä ja katedraalista, myös uudenvuoden yöstä, joka on merkinnyt käännettä maahanmuuttokeskustelussa. 1000 maahanmuuttajamiehen joukkojuhlinta kääntyi hallitsemattomaksi naisten häpäisyksi ja ryöstelyksi. Sen seurauksena on todettu, ettei maahanmuuton kielteisiä seurauksia pidä peitellä.
Toivottomaan tilanteeseen vastaanottokeskuksiin ja lähiöihinsä suljettujen nuorten miesten turhautuminen ja uho nousevat. Jotkut reagoivat omasta kulttuuristaan nousevalla mallilla alistamalla naista. Siinä ylittyy myös suvaitsevaisen ja pakolaisten vastaanottoa kannattavan länsimaalaisen kipukynnys, jolle naisten tasa-arvo ja fyysinen koskemattomuus ovat ylimpiä arvoja.

Syksyn aikana aiemmin maahanmuuttomyönteisinä tunnetut Ruotsi ja Saksa ovat joutuneet kääntämään sallivan maahanmuuttopolitiikkansa torjuvaksi. Ruotsi otti viime vuonna vastaan lähes 200 000 ja Saksa miljoona pakolaista. Vastaanottokyvyn raja on tullut vastaan sekä resurssien rajallisuuden että ongelmien kärjistämien asenteiden vuoksi.
Hyvinvoivan länsimaan velvollisuus on auttaa ja kristillinen lähimmäisenrakkaus myös velvoittaa siihen. Ei ole kuitenkaan realismia pitää rajoja auki, tarjota tulijoille yhtäläistä sosiaaliturvaa ja sanoa ”tervetuloa kaikki”.
_ _ _ _ _

Siveyden vartijat (6.4.2016)
-Johdannoksi: Tässä postauksessa pohdin sitä, miksi alaikäisten seksikokeiluihin suhtauduttiin Suomessa avoimesti. Se oli osa suvaitsevaisuuskulttuuria. Jotkut kirkossakin saattoivat ajatella, että seksi on sama asia kuin rakkaus, eikä rakkautta pidä estellä. Siksi rakkautta rajaava kuudes käsky ”Älä tee aviorikosta” oli menettänyt merkityksensä. Kun käsky unohdetaan, jäädään paitsi sen elämää suojelevasta voimasta.

”Minulla on mielikuva, että vielä 10 vuotta sitten kouluissa ja ehkä joidenkin rippikouluopettajien tunneilla kannustettiin 14-15 -vuotiaita ennakkoluulottomasti kokeilemaan seksiä. Sopivasta iästä puhuminen olisi koettu ehkä siveysvalvonnaksi. Samaa teemaa on sivuttu joskus rippikouluisien kanssa kahvipöydässä. Omille tyttärille ei vielä toivottu parikymppistä poikakaveria ja hammasharjojen viemistä samaan mukiin.
Sexpo ry kampanjoi alle 10 v sitten seksuaalisen suojaikärajan poistamista. Toisin sanoen sen puolesta, että aikuinen voisi olla laillisesti sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa? Silloin se oli osa yleistä suuntautumista kohti suurempaa seksuaalista suvaitsevaisuutta. Rohkenin arvostella ajatusta julkisuudessa.”
_ _ _ _ _

Naiset ja lapset terrorin maaleina (24.5.2017)
”Myös Suomessa nämä kaksi näkökulmaa hallitsevat maahanmuuttokeskustelua.
Vapauksiin ja avarakatseisuuteen uskovat haluavat avata Suomen lisääntyvälle maahanmuutolle. Heille maahan jäävät paperittomat eivät ole turvallisuusuhka.
… Mutta asialla on toinenkin puolensa, kun vapautta käytetään yhteiskunnan haavoittamiseen.

Sisäministeriön näkökulmasta ilman oleskelulupaa ja kontrollia maahan jääneet paperittomat ovat riski - vähintään itselleen altistuessaan ihmiskaupalle ja rikollisuudelle. Lisäksi on tiedossa, että Suomeen on rantautunut entisiä Isis-taistelijoita. Suomessa varmasti halutaan pitää kiinni totutusta turvallisuuden tasosta. Onhan Suomi monilla mittareilla maailman turvallisin valtio. Samanaikaisesti on vaikea pitää kiinni ajatuksesta, että kaikki Suomeen haluavat voisivat päästä ja jäädä maahan.

Saksassa käännekohtaa merkitsi uusivuosi Kölnin tuomiokirkon aukiolla 2016, jolloin tuhannet maahanmuuttajamiehet ahdistelivat naisia. Lähinnä seksuaalisesta ahdistelusta tehtiin noin 1000 rikosilmoitusta. Naisiin kajoamattomuus - 700-vuotinen naisrauha Ruotsi-Suomessa - on itsestään selvä ja kunnioitettu arvo. Se menee jopa vapaan maahanmuuttopolitiikan edelle.

Maahanmuuttajien tekemät seksuaalirikokset ovat lisääntyneet myös Suomessa. Irakilaisten tekemät raiskaukset tuplaantuivat vuodesta 2015 (45) vuoteen 2016 (90). Irakilaiset ovat vahvasti yliedustettuina kyseisissä rikoksissa (HS 12.5.2017). Keskustelua on syytä käydä maltillisesti, ettei samalla leimata koko kansanryhmää. Vähättely tai vaikeneminenkaan ei ole oikea tapa suhtautua ongelmaan.”
_ _ _ _ _

Päivänpaistattajien kerhon eväsretki (1.7.2017)
”Rajaturvallisuus on yksi oleellinen itsenäisen valtion tuntomerkki. Rajaturvallisuus perustuu tiettyihin fundamentteihin. Niitä ovat 1) kiinteät ja merkityt rajat, 2) rajojen valvonta ja uskottava puolustus, 3) määritetyt edellytykset maahantulolle ja oleskeluoikeuden tai kansalaisuuden saamiselle, 4) maahantulon epääminen henkilöiltä, jotka eivät täytä maahantulon edellytyksiä tai ovat mahdollisesti vaaraksi yhteiskunnalle.

Kaikkia Suomeen tulevia tai tänne haluavia ei voida ottaa vastaan eivätkä he voi jäädä pysyvästi maahan. Kaikkien turvapaikanhakijoiden tai maahanmuuttajien kohdalla maahan jäämisen edellytykset eivät täyty. Suojelupoliisin mukaan Suomessa on noin 350 henkilöä, joilla on yhteyksiä terroristijärjestöihin. Ruotsissa heitä on tuhansia. Ovatko siis Maahanmuuttovirasto tai Poliisi syyllistyneet epätasa-arvon edistämiseen, kun ne pyrkivät yläpitämään yleistä turvallisuutta?”

_ _ _ _ _

Miten voi tunnistaa kunnon liberaalin (14.5.2018)
”… Sama ilmiö näkyy Ruotsissa, jossa valmistaudutaan vaaleihin. Vapaa pakolaispolitiikka toi mukanaan ongelmia, jotka ovat muuttaneet poliittisen kentän. Ruotsissa Sosiaalidemokraattien ja Kokoomuksen suhtautuminen maahanmuuttoon on kiristynyt parissa vuodessa. Jos ne olisivat välinpitämättömiä maahanmuuton tuomista ongelmista, antaisivat ne Ruotsidemokraateille vaalivoiton avaimet.

Hesari (10.5.) kuvaa Ruotsin iltapäivälehtien keskustelua joukkoraiskauksista, joissa vuodesta 2012 tuomittuja miehiä oli yhteensä 112. Heistä 82 oli syntynyt ulkomailla. Lisäksi 27:stä Ruotsissa syntyneestä kolmellatoista molemmat vanhemmat olivat Ruotsissa syntyneitä. Vastaavanlainen etninen profilointi olisi pari vuotta sitten ollut poissuljettua, mutta nyt tärkeä puheenaihe. Suomessa poliisiammattikorkeakoulu julkaisi hiljattain Suomea koskevia tietoja maahanmuuttajien saamista rikostuomioista.”
_ _ _ _ _

Edistävätkö ”hyväntahtoiset hölmöt” perikatoa? (27.9.2018)
(kommenttini keskusteluketjussa) ”Remeksen Perikadosta on itse asiassa poimittavissa aika monipuolinen kattaus eri näkökulmista liittyen maahanmuuttoon:
1) Liberaali näkemys ihmisoikeuksista ja velvollisuudesta avun tarpeessa olevien ihmisten auttamiseen – epäilemättä heidän motiivejaan maahantulolle. Edelliseen sisältyy myös feministinen näkemys solidaarisuudesta sorrettuja maahanmuuttajanaisia kohtaan.

2) Talousliberaali näkemys, jonka mukaan maahanmuutto lisää palvelujen kysyntää ja siten taloudellista toimintaa, yrittäjyyttä ja kasvua.

3) Väestöpoliittinen, maltillinen näkemys (työperäisen) maahanmuuton välttämättömyydestä kompensoimaan matalaa syntyvyyttä ja heikkoa huoltosuhdetta.

4) Sosiaali- ja kriminaalipoliittinen näkemys rajoittamattoman maahanmuuton seurauksista ja heikosta integraatiosta: maahanmuuttajien korkeasta työttömyydestä, huonosta kielitaidosta, yliedustuksesta seksuaali- ja väkivaltarikoksissa, radikalisoitumisesta, oikeudetta maassa olevien poistamisesta.

5) Sisäisen turvallisuuden näkemys, joka jatkaa edellisestä näkökulmasta: tuhansien “paperittomien” joukossa maahan mahdollisesti tulleet vieraiden valtojen soluttautujat.

6) Sotilas- ja puolustuspoliittinen näkemys, joka jatkaa edellisestä: kuinka vieraat vallat käyttävät massiivista maahanmuuttoa Eurooppaan aseena hajottaakseen EU:n yhtenäisyyttä ja taloutta sekä kunkin maan poliittista ilmapiiriä.

Maahanmuuttoa koskevan keskustelun ongelma on, etteivät edelliset näkökulmat kohtaa – esimerkiksi 1. ja 6. näkökulman edustajat ovat aika kaukana toisistaan.
Tätä asetelmaa Remes kuvaa herkullisesti: Afganistanilainen “turvapaikanhakija” (tosiasiassa venäläinen agentti) on saanut tehtävän pyrkiä erään suomalaisen naisen tuttavuuteen. Afgaania ollaan viemässä palautuslennolle. Kovaääninen naispuolinen pastori hyppää poliisiauton eteen ja afgaanin suomalainen naistuttava jää seisomaan lentokoneen käytävälle estäen lennon. Palautus peruuntuu – mutta toisesta syystä kuin naiset luulevat. Agentti on valmis tekemään yhteistyötä suomalaisten hyväksi.”
_ _ _ _ _

Oulun lapsiraiskaukset ja murrosten Eurooppa (15.12.2018)
”… Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat pakolaiset ovat olleet valtava sosiaalinen ja taloudellinen haaste erityisesti Saksalle. Maahanmuuttomyönteisyys on kääntynyt kriittisyydeksi. Kölnin uudenvuodenyö 2015/16 oli käännekohta, kun noin 1000 pohjoisafrikkalaista miestä syyllistyi naisten ahdisteluun. Rikoksia oli yli 1000, joista 384 seksuaalirikoksia. Kaksi liberaalin yhteiskunnan arvoa – maahanmuuttomyönteisyys ja naisten oikeus koskemattomuuteen – joutuivat vastakkain.

Sama käänne näkyi myös Suomessa, kun kahdeksan pakolaisena Suomeen tullutta miestä oli raiskannut toistuvasti kaksi alle 15-vuotiasta tyttöä Oulussa. Itsenäisyyspäivänä pääministeri Sipilä, sisäministeri Mykkänen ja Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuomitsivat jyrkin sanoin rikokset: ”Julki tulleet rikosepäilyt järkyttävät meitä täydellisellä epäinhimillisyydellään…Oikeus koskemattomuuteen kuuluu niihin arvoihin, joihin yhteiskuntamme perustuu ja joita jokaisen täällä on noudatettava … On osoitettava lujuutta, jotta kykenemme entistä tiukemmin ehkäisemään pahaa. Niin varmistamme, että Suomi on jatkossakin oikeudenmukainen ja turvallinen maa.” (Presidentti Niinistö).

Hesari julkisti kommentit 6.12. ja seuraavan päivän lehdessä ilmestyi vielä sisäministeri Mykkäsen haastattelu. Hän pohtii siinä uusia ja tehokkaampia keinoja, joilla saadaan maahanmuuttajataustaiset ihmiset nykyistä paremmin sitoutettua suomalaiseen arvopohjaan”
_ _ _ _ _

Pohdin vielä lyhyesti, kuinka näin on päässyt käymään. Suomessa luotetaan pitkälle ihmiseen: Toinen puhuu lähtökohtaisesti totta. Turvapaikkaa hakevan sanaa ei pidä epäillä. Ovet voi pitää maaseudulla auki ja kaikki haluavat vanhuksille vain hyvää. Erityisesti kaikki kunnioittavat hauraiden lasten kasvurauhaa.

Avoin luottamusyhteiskunta on yksi suurimpia suomalaisia saavutuksia, jota kannattaa edelleen puolustaa. Samalla on oltava tietoinen siitä, että jotkut käyttävät tätä luottamusta hyväkseen. Euroopasta saapuvat ammattihuijarit ja varkaat tekevät näin. Samoin osa turvapaikan hakijoina maahan pyrkivistä. Apua tarvitsevia on edelleen autettava, mutta nämä on osattava erottaa heistä, jotka pyrkivät maahan muilla motiiveilla.

Maahanmuuton ongelmat ovat polarisoineet yhteiskuntia. Osa työttömistä ja syrjään joutuneista on seurannut katkerana kaupunkien eliitin asettumista maahanmuuttajien puolelle syrjäytyneitä vastaan – Euroopassa mieltään osoittavat ovat heitä, jotka kokevat, että heidät on unohdettu ja heidän asemansa on heikentymässä.

Tämä suuttumus ja polarisaatio kasvavat, kun käy ilmi, että suvaitsevainen eliitti on hellinyt kyytä povellaan.

47 kommenttia

  • Martti Pentti sanoo:

    “Näissä hyökkäyksissä ei ole kysymys erilaisesta kulttuurista tai etnisyydestä. Miesten seksuaalista ja muuta väkivaltaa kohdistuu naisiin säännönmukaisesti joka puolella maailmaa, huomattavan paljon myös suomalaisessa kultturissa. Lähimuistissa ovat esimerkiksi kristillisen herätysliikkeen perheissä ilmi tulleet suomalaisten miesten tyttöihin ja naisiin kohdistamat seksuaalirikokset.” Professorit Sarah Green ja Tuija Pulkkinen HS 23.1. Mielipide

    Ilmoita asiaton kommentti