Miten tunnistan uskovan?

Linja-autossa on tunnelmaa, varsinkin jos siellä on yksin kuskin kanssa. Silloin voi syntyä mukavia keskusteluhetkiä heidän kanssaan. Kerran eräs kuski hoksasi minun olevan uskovainen. Pelkästään niiden juttujen tähden, joita hänelle kerroin. Kysyin; mistä hän sen oivalsi. Vastaus oli: ” siitä tavasta jolla olin puhunut”. Merkillistä. Keskustelussa ei ollut mitään uskoon viittaavaa.

Työmaalla löin kerran pääni ja heti työkaveri tunnisti minut uskovaiseksi. Sillä en kironnut.

Tampereen torilla syntyi keskustelu jonkun kuskin kanssa. Vähän aikaan siinä jutustellessa, tajusimme molemmat, että olemme uskovia.

Jotenkin merkillistä, että uskovissa on jonkinlaisia sisäänrakennettuja tuntomerkkejä. Niitä on vaikea ryhtyä analysoimaan, että mitä ne oikein ovat, mutta näyttää selvältä, että sellaisia on.

  1. ismo malinen 19.04.2018 12:34
    ””Ari, tuo kommenttisi kertoo, että olet ymmärtänyt uskon perustuksen kokonaan väärin. Enkä minä voi sinulle tuota käsitystäsi mitenkään oikaista. Minulla ei ole valtaa siihen.

    Vihjaan vain, että järjellä ei uskoa voi käsittää, eikä sitä voi ihminen ottaa. Se annetaan lahjaksi. Kaste on Kristityn syntymäpäivä. Ajankohdalla ei ole merkitystä, mitä nuorempana sen parempi, mieluiten heti luonnollisen syntymän jälkeen.””

    Selitäppä nyt kerran oikein kunnolla kun kysyn, älä pelkästään vihjaile.

    Siis sanot tuossa ettei uskoa voi ihminen ottaa, se annetaan lahjaksi, ok, kuinka sitten luterilaisuudessa on historian kuluessa ollut niin montaa ”uskoa” ja nykyisin samoin?
    Annetaanko toisille erilainen usko kuin toisille? (vainot, uskontopakko, aviorikokset, homot jne…)

    Entä tuo ”kristityn” syntymäpäivä, kaste, alkaako ihminen silloin kuulemaan Jeesuksen äänen ja näin ymmärtämään evankeliumin?

    Miksi kaste oli ns ”pakollinen” suomessa vielä vuosisata sitten kun oli uskontopakko (luterilaisuus)?
    Entä tänä päivänä miksi ei kaikkia kasteta, kuka sen päättää? Kenen tahto on ettei ”synny” uusia kristittyjä?

  2. Kuten aikaisemmin jo sanoin, uskoa ei voi järjelle selittää. Kun jätämme asian Jumalan haltuun, niin me luotamme Jumalan Voimaan. Kun uskovina kylvämme Sanaa, niin se saa aikaan sen minkä sen on tarkoitus aikaan saada.

    Jos me pähkäilemme, miksi niin monet kastetut ovat eksyneet, eivätkä usko, niin me pyrimme Jumalan hommiin, se on ylpeyttä. Jos minulle käy kuten Jumala tahtoo, niin minulle käy juuri kuten pitää käydä, se on aina minulle Jumalan hyvä tahto, vaikka joutuisin pimeyteen. Ja kuitenkin Hänen Sanansa on Valo minun teilläni.

    ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle. Ps.139:23-24

    Ihmisiä syntyy tänne Jumalan tahdosta, sillä ilman Jumalaa ei ole yhtään ihmistä. Ei tänne kukaan sattumalta synny. Ensimmäiset ihmiset olivat Jumala teko ja niin ovat nekin, jotka syntyvät lihan tahdosta tänäpäivänä, sillä ei mitään voi syntyä ilman edeltä käyvää elämää. Elämä on saanut alkunsa Jumalasta ja kaikki on Kristuksen kautta. Myös Hengestä syntyminen on Jumalasta, se vuodatetaan meidän ylitsemme Kasteessa, Kristuksen toimesta.

    Jumala on tämän meidän maailmamme ja aikamme ulkopuolella. Se on Jumalan teko, että me uskomme, kaikki tulee Jumalasta ja Jumalalla on hyvä tahto meitä kohtaan, uskovat elävät Kristuksessa ja se ei ole fatalismia, vaan Jumalan tahdossa elämistä. Tämä on mielestäni Kristinuskon ytimessä. Tämä oppi ei ole mitään uutta, vaan juuri se mistä Jeesus puhuu. Jumalan tahdossa eläminen on Kristuksessa elämistä. Elän Jumalan Pojan uskossa.

    Paavali sanoo: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” Gal.2:19-20

    ”Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”
    Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
    Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.
    Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä. Joh.7:15-18

  3. Pekka otetaampa esimerkiksi vertaukset joita Jeesus puhui, miksi Hän puhui vertauksin?

    Matt. 13:13
    9 Jolla on korvat, se kuulkoon.”
    10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: ”Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?”
    11 Hän vastasi ja sanoi: ”Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
    12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
    13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
    14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
    15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’

    Ymmärrätkö mitä Jeesus Sanoo, siis eikö selkeästi Sano etteivät ulkopuolella olevat ymmärrä vertauksia?

    Otetaampa yksinkertainen vertaus:

    Matt. 7:16
    Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?

    Siis mitä tuo vertaus tarkoittaa ”Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?”

    Ymmärrätkö ko vertauksen?

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.