Mummukirkko, äitikirkko ja Inkerin kirkko

Kolumni Inkerin kirkon tilanteesta ponnautti muistojeni leilistä korkin pois ja ne monet asiat tulivat taas mieleen joita sain kokea 90-luvulla. Kolumnin alussa oli kai keskivertokirkollisten ajatus siitä, miksi herätysliikeväki sinne halusi mennä. Sinne ajoi juitenkin Jumalan rakkaus sydämiin vuodatettuna pääsääntöisesti, kun kokonaiskuvaa vähän hahmotettiin. Tarpeet olivat moninaiset . Suomen Luterilaista kirkkoa on syytä kiittää siitä, että viralliset suhteet olivat valtakirkkoon rakennetut ja siten kirkon jäsenten oli mahdollista saada viisumeita ja kontakteja turistitoiminnan ulkopuolelta. Kun rakennustyöt alkoivat, niin silloin saatiin vuoden moninkertaisia viisumeita melko helposti. Joissakin oli aiheena Gumanitarnaja pomoss eli humanitäärinen työ. Osalla oli Religiousni dela eli hengellinen työ.

Ensimmäinen iso työ oli Kelton kirkko 90-luvun alkupuoliskolla, joka oli suuri yhteinen ponnistus ja siinä oli laaja väki mukana. Arkkitehti oli suomalainen. Vastaavamestari oli suomalainen. Sähköistys suunniteltiin Suomessa ja asennustyöät tekivät suomalaiset sähkömiehet pääosin samoin putkityöt ja myös katon pellitykset ym. Innostus oli suuri ja lopputulos todella kaunis. Omaa väkeä oli luonnollisesti paljon työssä siellä. Ansioitunut kansantaiteilija maalasi alttarilasimaalauksen. Sitten tuli projekteja kuin sieniä sateella: Toksova, Aunus, Tsalna, Konnovo ja Petroskoi. Kaikkia en toki edes tiedä.

Talkooryhmiä oli varsin paljon juuri herätysliikeporukoista. Ehkä heillä oli parhaat yhteydet saada lähtijöitä liikkeelle. Itse olen tavannut Herättäjäyhdistyksen väkeä, eri Lestadiolaisporukoista väkeä ja Kansanlähetyksen väkeä. Varmaan oli paljon muitakin, mutta voin puhua vain siitä mitä tiedän.

Talkoomatkojen yhteydessä myös iltaisin pidettiin pieniä hartauksia eli tupaseuroja ihmisten pyynnöstä. Sanan nälkä oli suuri. Miehet olivat hävinneet seurakunnista ja mummot eli babuskat pitivät sitkeästi yllä hengellisyyttä ikäänkuin maanalaisessa seurakunnassa. Kun sitten ensimmäisiä uudenpolven nuorukaisia oli jotenkin koulutettu Sanan äärelle, mummot luovuttivat työn heille. Muunmuassa Karkun opisto koulutti ensimmäisen ryhmän diakoneja ja myöhemmin Leino Hassinen aloitti siellä koulutuksen, että seurakunnat saisivat työntekijöitä. Seurakuntien rekisteröinnin jälkeen tarvittiin palvelijoita ja aluksi suomalaiset saivat olla myös seurakuntien hoitajina. Osa oli pitkäaikaisia ja sitten oli pätkätyöläisiä. Kansanlähetys, SLEY ja ainakin Rauhan Sana lestadiolaisyhmistä sekä Esikoislestadiolaisuus otti vastuuta monista seurakunnista. Siellä oli monessa kohdin koitettava rakentaa demokraattista hallintoa seurakuntiin.

Työn ohessa oli tietysti myös juhlia. Kun joku kirkko valmistui, niin sitä juhlistettiin ja samoin piispanvihkimykset. Kun nykyinen piispa vihittiin virkaansa, siellä oli myös Ruotsista inkeriläistaustaisia vieraita ja muyös ainakin yksi pappi. Kun hän puhui vastavihitylle piispalle rohkaisun sanoja, hän sanoi jotenkin tähän tapaan: Jos Suomen kirkko on Inkerin kirkolle äitikirkko, niin minä olen sitten Ruotsin mummukirkosta. Hän sanoi: Kissa elää kiitoksella ja koira pään silityksellä, mutta piispa tarvitsee seurakuntalaistensa esirukouksia.

Loppulauseena sanoisin jotain tuosta äitikirkkoasenteesta. Jos olemme jotakin heille omasta siunauksestamme antaneet, se ei tuo isännyyttä ja valvontaoikeutta miten siellä niissä olosuhteissa uskoa eletään todeksi. Siis naispappeuden vastustaminen ei ollut tarpeen eikä ollut agedalla siellä ainakaan niissä tilaisuuksissa joihin osallistuin. Muun lisäksi Venäjän vallan aikana eri hengellisille liikkeille oli ehtinyt syntyä kontakteja joista osa voitiin ikäänkuin elvyttää. Jumalan siunaus seuraa kaikkialla siellä missä Pyhä Henki saa vapasti toimia Sanan pohjalta. Suljen leilini tapin huokaisten; Oi niitä aikoja!

 

1 kommentti

  • Oli siellä myös lumetoimintaa. Erästäkin kirkkoromua käytiin mittailemassa ja tehtiin lupauksia, että Suomessa suunnitellaan se kirkon restaurointi. Joku tiesi, että 5 miljoonaa on sitä varten varattu. Meitä oli siinä muutamia, jotka siellä vakituisesti kävimme , me jouduimme ikävien kysymysten ääreen: Milloin meidän asia alkaa edetä? Emmekä tienneet mitä vastata.

    Humanitäärinen apu oli joskus hävettävää tavaraa. Olin Toksovassa talkoissa, kun sinne tuli kuorma tavaraa. Kun mummot kävivät tavaroiden kimppuun, niin varmaan lohdutti kovasti kynänpätkät, käytetyt huulipiunat ja vastaava romuirihkama.

    Kirkkohallitus järjesti tapaamisen Inkerin kirkon ystäville. Siellä eräs pappi esitteli uunoturhapuropaidan, joka oli kyllä puhdas, mutta risa. Hän sanoi polttaneensa erään kirkon pihassa yhden päivän vastaavaa tavaraa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit