Muukalainen löytää kotiin

Olenko harvinainen ihminen ajatuksineni muukalaisuudesta vähän joka paikassa, vai onko minulla peräti paljonkin kohtalotovereita vierelläni tai vähän kauempanakin? Ovatko tuntemukseni entisestä uskonyhteisöstäni juontuvaa, vai onko se tyypillistä suomalaisille ihmisille?

Lapsuudenkodissani koin usein miettiväni syntyjä syviä sisaruksiani enempi. Päättelin näin saamistani useista läheisteni kommenteista kun vähän avauduin puhua pölpöttämään asioista. Minulla oli usein tunne, että puhun vääristä asioista ja aina väärinä ajankohtina.

Saman koin usein ystävieni kanssa. Kiusaantuneet ilmeet ja puheenaiheiden vaihtamiset olivat minulle kovin tuttuja reaktioita heidän kanssaan käytyjen keskustelujen yhteydessä. En ole kuitenkaan ihan tyhmä, huomaan tällaiset asiat. Pohdin liikaa, murehdin liikaa, filosofoin liikaa ja puhuin ajatuksiani ääneen liikaa, kuka nyt sellaista kestää? Ymmärrän hyvin, ettei helpolla kukaan.

Minun olisi pitänyt kirjoittaa jo silloin, se olisi vähentänyt tarvettani tuoda ajatuksiani ilmoille. Puhua pohdintani paperille.

Tietenkin kun havaitsin jo melko varhain ympäristön rasittuvan pohdinnoistani, vältin niiden puhumista ääneeni. En halunnut olla häiriöksi. Joskus rakentamani puhumattomuuden patoni kuitenkin murtui ja puhuin itseni ja seuralaiseni pyörryksiin. Ainakin minusta tuntui usein siltä. Jälkeenpäin oli tunne, että tekee mieli purra kieli poikki moisesta vuodatuksesta. Miksi en osannut olla hiljaa? mietin talsiessani kotiin keskellä yötä pakkaslumen narskuessa kenkieni alla ja kuun kumottaessa taivaalla hohtavana.

Nyt en ainakaan rasita seuralaistani pohdinnoillani; kenenkään ei ole pakko "kuunneella" vuodatuksiani. Jättää vain klikkaamatta kirjoitukseni otsikkoa, niin se on siinä; vaiti olet kurja akka ja ikuinen ilmanaikuisten asioiden pölpättäjä.

Olen kuitenkin ihanaksi yllätyksekseni saanut tutustua ihmisiin, rakkaisiin ystäviini, joidenka seurassa en ole tuntenut olevani muukalainen.  Täydellinen hyväksytyksi tulemisen tunne on ihanan mahtava! Sielunkumppani, se on se sana. Koskaan ei tarvitse epäillä voiko jotain asiaa kertoa vai ei. Kaikki menee oikein päin perille, vaikka puhuisi päällään seisten tai nurkan takaa huhuillen. Myös oman perheen kanssa tällainen on mahdollista ja sujuu, se on mukavaa :)

Piti kertomani siitä, kuinka muukalaiseksi olen tuntenut itseni vl-liikkeessä talostellessani. Aina "laitimmaisen" tuntoisena. Muut ovat niitä oikeita uskovaisia, keskellä olevia sydämenkristittyjä, jotka osaavat ajatella, puhua ja toimia aina oikein, olla kuuliaisia sanan varsinaisessa merkityksessä. He osaavat iloita uskovaisuuudestaan, pyytää aina tarvittaessa anteeksi, toivoa lisää toimintaa ry:lle ja odottaa kiihkeänä suviseuroja ja istua komottaa seurojen alkamispäivänä isossa teltassa kyynel poskella alkupuheenvuoroja kuunnellen.

Jos he lankeavatkin televisio- tai johonkin muuhun syntiin, he kiiruusti käyvät pystyttämään "armoalttaria" jonkun uskovaisen kanssa, jotta saavat sovittua asian. He eivät huomaa epäkohtia uskovaisten toiminnassa ja osaavat selittää aina kaiken parhain päin ja eduksi "Jumalan valtakunnalle". He jaksavat leipoa ry:n kahvituksiin ja myyjäisiin ja pitää päiväkerhovuoronsa hymyssä suin vaikka kotona vallitsee kaaos ja vatsassa myllertää potka poika ulospääsyä odotellen.

Mutta kun sitä piti kokea itsensä muukalaiseksi vl-liikkeen ulkopuolella. Ja kyllähän sitä kokikin. Suomalainen, mitä se sana minulle merkitsi joskus? Ei paljon mitään. Uskovainen oli sana, jonka piti merkitä kaikkea ja joka antoi identiteetin. Koulussa en ollut koululainen, en jäsen kouluyhteisössä, vaan muukalainen vieraalla maalla; uskovainen epäuskoisten keskellä.

Töissä sama juttu, paksu muuri työyhteisön muiden jäsenten ja oman itsen välissä. Mitä tekemistä on valkeudella pimeyden kanssa?

Entinen uskonyhteisöni riisti minulta lapsuuden ei-vl-leikkikaverini ja nuoruuden ei-vl-ystäväni, se riisti minulta "epäuskoiset" työkaverini, kun heidän kanssaan ei ollut turvallista ja hyvä uskonelämälle kaveerata liian läheisesti. Se riisti minulta minuuden mutta ei antanut myöskään tilalle yhteenkuuluvaisuuden vahvaa tunnetta muihin "uskovaisiin" jatkuvien uskovaisen ihmisen tunnusmerkkien täyttämisen vaatimuksilla ja liikkeen ihanteista puhumalla.

"Uskovainen ei halua korvakoruja", "uskovainen ei halua tanssia", "uskovainen haluaa ottaa kaikki lapset vastaan". Jos sitten haluaakin tai ei halua, asiasta ja tilanteesta riippuen, et olekaan oikea uskovainen uskovaisten joukossa ja niin ollen muukalainen.

Ystäväni oli kokenut jotain samantapaista. Hän sanoi nyt kuuluvansa omaan perheeseensä, hän on löytänyt itselleen kodin vuosikymmenten harhailujen jälkeen. Näin on käynyt minullekin. On mielenkiintoista ja mahtavaa havaita se, ettei ole harhailujensa kanssa yksin. Sekin on mukava tunne, kun huomaa samalla muurien sortuvan vähän joka suuntaan.

Kuulun ennen kaikkea perheeseeni, olen suomalainen, olen työyhteisöni täysvaltainen jäsen, olen lenkkeilijä lenkkeilijöiden joukossa, shoppailija muiden shoppailijoiden joukossa. Olen minä, joka kuljen missä kuljenkin, vapaa ihminen, jonka ei tarvitse pitää välimatkaa kehenkään ihmiseen minkään lähtökohtaisen syyn tähden. Tunne on ihana!

Mietin vielä tuota, että koenko muukalaisuutta vl-ihmisten keskuudessa. Hmm ja hmm. En varsinaisesti. Joo en. Mulla ei ole heidän seurassaan tunnetta, että en kuulu heidän joukkoonsa minkään lähtökohtaisen syyn tähden. Ihminen ihmisten joukossa. Minun ei ole kuitenkaan aina helppoa olla tekemisissä heidän kanssaan. Jos minut nähdään ensisijaisesti sielunhoidollisen ensiavun kohteena, keskustelu muista asioista käy tosi tahkeasti. Niistä on vaikea keskustella, kun sieluntilani on heidän mielestään väärä. Mutta se ei ole minun rakentamani muuri. He kuuluvat minun "joukkooni", mutta minä en kuulu heidän joukkoonsa.

Kun vl-liike "juurruttaa" jäseniään liikkeeseensä, "Jumalan valtakuntaan", samalla se synnyttää täysin juurettomia ihmisiä. "Laitimmaisena" omassa yhteisössä niin kuin kuuluukin tuntea olevansa ja muukalaisena "epäuskoisten" keskellä niin kuin kuuluukin tuntea olevansa. "Taivaassa on mun kotini", sanoo SL-lauluntekijäkin. Ei siis ihme nämä minunkaan tuntemukset.

21 kommenttia

  • Heikki Honkala sanoo:

    Hienoa, että olet löytänyt luontevan tavan kulkea ihmisten joukossa.

    Minusta me kaikki maailman ihmiset olemme yhtä suurta perhettä. Vaikka kaikenlaisia vakaumukseen liittyviä ja kulttuurisia eroja on, olemme pohjimmiltamme hyvin samanlaisia.

    Meillä on hyviä roomalaiskatolisia ystäviä Puolassa. Olemme tutustuneet jo 70-luvulla ja ystävyys jatkuu. Etelä-Ranskassa meillä on ystäväperhe, joiden kautta olemme saaneet oppia ranskalaisuutta sisältä päin. Luullakseni ovat ateisteja. Eräs ranskalaisen leskirouva adoptoi meidät ystävikseen Rouenissa kadulta, kun etsimme aamiaispaikkaa. Olemme tavanneet monta kertaa Suomessa ja Ranskassa. Eräs brittiystävä ehdottaa, että tulisimme hänen luokseen ensi kesänä Englannin takamaille. No ei näitä ulkomaalaisia ystäviä kovin iso joukko ole, mutta olemme oppineet, että tällainen on vanhoillislestadiolaisillekin mahdollista. Se, että emme käytä alkoholia, on monelle uutta, mutta ihmisistä löytyy hienoa tahdikkuutta. Sitäpaitsi vakaumuksellisillä roomalaikatolisillakin on eräs erityinen “pakko”, joka voi tuntua heistä kiusalliselta joskus.

    Joidenkin kanssa on keskusteltu vakaumuksestamme, toisten kassa ei. Jos tulee luonteva tilanne tai kysytään, asiasta voidaan keskustella. Jos ystävyys päättyy siihen, minkä sille voi. En tosin oikein usko sellaiseen.

    En ymmärrä miksei vanhoillislestadiolainen voisi kulkea aivan yhtä vapaana shoppailemassa, lenkillä ja missä kulkeekin, kuin muutkin.

    Sillä lienee eniten merkitystä, miten itse suhtaudumme muihin. Jos juttelee ystävällisesti tuntemattomien kanssa, saa todennäköisesti samanlaista vastakaikua tai varauksellisuutta, joka voi johtua ihan mistä tahansa.

    Muistan, kun kerran olin nousemassa liukuportaissa Pasilan asemalle ja jostakin syystä aloin menettää tasapainoni seisoessani askelmalla. Takaa vasenta kaistaa tuleva työnsi minut ohi mennen pystyyn ja jatkoi samaa tahtia eteenpäin. Varmaan kiitosta huutelin perään. Minusta tuossa on mallia luontevaan kanssakäymiseen ja toinen toisemme auttamiseen ilman suurta numeroa.

    Nuoruudessani asuimme seudulla, jolla oli kovin vähän vanhoillislestadiolaisia. Niinpä kaverinikin olivat pääsääntöisesti ei-vanhoillislestadiolaisia. Ei se kasvu tietenkään ongelmatonta ollut, mutta lieneekö missään. Ns. “maailmanreissu” juontuu noilta ajoilta.

    Kaipaan kuitenkin vanhoja koulukavereitani ja toivon, että yhden heistä suunnittelema kokoontuminen joskus toteutuu.

    Työyhteisöni on minulle arvokas ja hieno voimavara. On todella mukava olla työkavereitten seurassa. Osan kanssa heistä olemme tunteneet jo niin pitkään, että suhde alkaa muistuttaa sukulaisuutta. Osa tietää taustani, osa varmaankin ei. Minulla on sellainen kuvitelma, että moni arvostaa minua ihan omankaltaisenani persoonana. Kohtaan myös hienoa tahdikkuutta. Joskus kun on “volttijuomaa” tarjolla, joku kollega saattaa näyttää muina miehinä oma-alotteisesti, mistä löydän minulle sopivaa.

    Ei elämäni tietenkään aina näin auvoista ole, mutta tällaistakin se voi olla.

    Mekin, jotka täällä usein olemme eri mieltä asioista, voimme varmaan kohdatessamme suhtautua ihan tasa-arvoisen ystävällismielisesti toisiimme. Niin uskon.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Silloin kun luin Lutherin Galatalaiskirjeen selityksen, vl-liikkeen opetuksesta rakentamani vahvat muurit liikkeen ulkopuolisia kohtaan hävisivät yhtäkkiä johonkin mustaan aukkoon, niin kuin niitä ei olisi ikinä ollutkaan. Ihan huis-hais yhtäkkiä. Ja samalla sain sydämeeni niin valtavan ilon ja vapauden, että tuntui siltä kuin jalat olisivat liidelleet puoli metriä tienpinnan yläpuolella ja teki mieli syleillä koko maailmaa ja halata kaikkia vastaantulevia ihmisiä.

      Huomasin eläneeni koko ikäni niin valtavissa kahleissa, tekojen tiellä, että ihme että oli edes henki kulkenut.

      Löytyi uskomisen ilo kun ymmärsin lahjavanhurskauden; Kristus on tehnyt kaiken puolestani ja minun ei tarvitse tehdä yhtäänn mitään. Siinä samassa selvisi se, miten ihminen on taipuvainen aina jollakin tavalla ansaitsemaan itse autuutta ja tukeutumaan ihmisoppeihin ja keksimään niitä.

      Lutherhan sanoo, että seurakunta on kaikkialla maailmassa siellä, missä evankeliumi saarnataan puhtaasti ja sakramentit oikein jaetaan. Myös hän sanoo, että vain Jumala tietää Kristuksen seurakunnan jäsenet ja ihminen ei voi toisen ihmisen sydämeen nähdä. Helpotti niin suuresti, kun sai vapauden olla tekemättä raja-aitoja uskovien ja ei-uskovien välille. Kun taas vl-liikkeessä sanotaan, että jos “Jumalan valtakunnan” raja-aita alkaa hämärtymään, niin silloin on kyse siitä, että usko häviää. Niin tärkeää tuo rajapaalujen iskeminen “uskovaisten ja epäuskoisten” välille on liikkeen opetuksen mielestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leena Huovinen sanoo:

    Pehmeästi olet Heikki Honkala osannut parannussaarnasi ulkomaisille ystävillesi tarjoilla. Kunpa kaikki Suomen SRK-lestadiolaiset kykenisivät samaan niin ei tarvittaisi tätä nettikeskusteluakaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Honkala sanoo:

    Ei Raamatussa Siionin muureista turhaan puhuta. Miten ihminen voisi tietää, onko hän Jumalan valtakunnan sisä- vai ulkopuolella, jollei raja olisi näkyvissä.

    Raja on sikäli kuvaannollinen, että sehän ei estä sisä- ja ulkopuolisten olemasta läheisestikin toistensa kanssa tekemisissä ja rakastaakin toinen toisiaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leena Huovinen sanoo:

      Miten ulkomaalaiset ystäväsi suhtautuivat siihen, kun kuulivat Sinulta, että välillänne on “Siionin muurit”: he ovat saatanan valtakunnassa, mutta Sinä Jumalan valtakunnassa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Heikki Honkala sanoo:

      En muista keskustelujen sisältöjä, enkä voi varmaan kehuskella selväsanaisuudella, mutta ystävyyttä eivät ole irtisanoneet.

      Puolalaiset edustavat aika traditionaalista roomalaiskatolisuutta. En ole tullut kysyneeksi, mitä heidän seurakunnassaan ajatellaan meidän taivaskelpoisuudestamme.

      Minulla ei valitettavasti ole muslimiystäviä, mutta jos olisi, luulisin kestäväni sen, että heidän mielestään minulla olisi kai surullinen loppu nykyisellä tielläni.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Miten selität Heikki tämän raamatunkohdan?

      “Luuk. 17:21 Eikä voida sanoa: ‘Se on täällä’, tai: ‘Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”

      Ja tämän?

      “Room. 14:17 Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.”

      Kumpikaan noista raamatunkohdista EI anna ymmärtää sellaista, että Jumalan valtakunta olisi jonkinlainen silmin havaittava porukka.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Heino Korpela sanoo:

      Heikki Honkala : ”Ei Raamatussa Siionin muureista turhaan puhuta. Miten ihminen voisi tietää, onko hän Jumalan valtakunnan sisä- vai ulkopuolella, jollei raja olisi näkyvissä.”

      Mitähän sinä Heikki oikein tarkoitit tuolla muurin näkyvyydellä? Mietitäänpä vähän tätä asiaa; Jeesus todistaa: ”Eikä voida sanoa: ‘Se on täällä’, tai: ‘Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”

      Jumalan valtakunnalla on kyllä muurit. Tästä muurista Jesaja saarnaa: Jes. 54:11 ”Sinä onneton, myrskyn piiskaama, sinä jota kukaan ei lohduta! Malakiitilla minä peitän sinun seinäsi, minä lasken sinun perustuksesi safiireista, 12 rubiineilla minä päällystän sinun muuriesi harjat, sinun porttisi minä rakennan vuorikristallista ja jalokivistä koko sinun ympärysmuurisi.”

      Eikös ole mahtavan kaunis muuri, rakennettu kalliista jalokivistä! Jesaja sanoo myös, että tässä muurissa, joka rakentuu myös Jumalan huoneeksi, siinä on kulmakivi: Jes. 28:16 ”Siksi Herra Jumala sanoo näin: — Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju.”

      Miten me nyt voisimme esitellä semmoisen muurin – rakennuksen, joka on hyvin kalliista kivistä rakennettu? Tässäpä meillä nyt onkin Heikki probleema! Jeesus ilmoitti, että ihmis-silmä ei kykene näkemään tätä muuria, ei sitten millään!

      Kuitenkin tästä kalliisti rakennetusta muurista – Jumalan valtakunnasta Jumala on lähettänyt Poikansa ilmoittamaan ihmisille. Luuk. 4:43 ”Mutta Jeesus sanoi: “Minun on vietävä Jumalan valtakunnan ilosanoma myös muihin kaupunkeihin, sitä vartenhan minut on lähetetty.”

      Jeesus lähetti opetuslapsensa viemään tätä sanomaa: ”Niin kuin Isä lähetti minut, minä lähetän teidät.” Miten on Heikki, miten näytät ihmisille tämän muurin? Semmoisen muuri josta Jumalan Poika sanoi, ettei sitä taida yksikään ihminen nähdä! Jumalan valtakuntaa ei näe yksikään ihminen, ei vaikka olisi kuinka uskovainen. Mutta Jumalan valtakunnan sanoman voi kuulla, koska Jeesus on lähettänyt uskovat kertomaan tämän ilosanoman ihmisille. Tästä sanasta Paavali sanoo: Room. 10:8 ”Mitä siis on sanottu? — Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.”

      Miten sitä sitten ihminen voi olla varma, että on osa tuota muuria ja vieläpä kallisarvoinen; ”te olette kalliisti ostetut.” Tässä tulee tuo Paavalin todistus: ”sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.”

      Eli se joka uskoo evankeliumin, hänen sydämeen Jumala antaa todistuksen, että olen Jumalan lapsi. Tätä ei näe toinen ihminen, eli ei voi mennä vannomaan, että onko tuo ihminen uskonut, vai ei! Raamattu todistaa tästä asiasta: Ilm. 2:17 “Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.”

      Rauhanyhdistyksen uskovat ovat rajanneet Jumalan valtakunnan, eli vain heidän joukossaan oleva voi siihen kuulua. Kerron esimerkin: Olin uimahallissa ja uituani istui pukuhuoneessa. Vieressäni pukeutui sisareni miehen veli; vl – uskovainen. Hän alkoi nuhdella minua ja kehotti tekemään parannuksen. Sanoin hänelle, että minä uskon jo, että Jeesus on minunkin syntini sovittanut ja näin uskon kautta olen saanut syntini anteeksi.

      Silloin Seppo otti kätensä avuksi ja veti viivan minun ja hänen välilleen, sanoi: ”Tässä menee Jumalan valtakunnan raja, minä olen sisällä, mutta sinä olet ulkona, kun et enää kuulu rauhanyhdistykseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Heikki Honkala sanoo:

      Ensimmäinen: Noinhan se juuri menee. Jumalan valtakunta on ne ihmiset kaikkien seassa, jotka kantavat Pyhää Henkeä sydämessään.

      Toinen: Tuollaisen tunteen Pyhä Henki sydämessä tuottaa, kun on hyvä omatunto.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Lars Levi Laestadiuksen mukaan armojärjestyksen kokeminen on ratkaiseva, oven Kristuksen kautta mennään sisälle lammaskarsinaan.

      Nämä järjestökohtaiset lammashuoneet eivät ole Raamatun mukaisia. Vanhoilliset ovat kovasti nähneet vaivaa selittääkseen, että Laestadius kääntyi oikealla tavalla ja sai Pyhän Hengen, sitten hänen kauttaan Raattamaa ja niin edelleen. Eikö olisi syytä muistaa, mitä tämä liikkeen tienraivaaja seurakunnasta opetti?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Laestadius, Tarkastussaarna Sorselessa 1844.

    Vielä suuren vainon aikana, kun kristittyjen veri virtasi pakanain piilukirveen alla, oli olemassa aika monta erityistä lahkoa ja puoluetta, joista yksi uskoi olevansa parempi kuin toinen, vaikka he kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita syntyi vainojen jälkeen. Silloin erityiset puolueet alkoivat tuomita, nimittämään kerettiläiseksi ja vainoamaan toisiaan.

    Yksi sanoi: “Minä olen oikeassa.” Toinen sanoi: “Minä olen oikeassa.” Ja niin edelleen, kolmas ja neljäs: “Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekoittanut itseään tuonkaltaisiin sanariitoihin, vaan piti yksinkertaisesti kiinni Kristuksesta kirjoitetun sanan mukaisesti.

    Ja vielä tänäkin päivänä on olemassa äärettömän monia puolueita itsessään luterilaisessa seurakunnassa, jotka kaikki luulevat olevansa oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit, pietistit. Kuka on oikeassa? Kun yksi tuomitsee toistaan, kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskaa uskonopistaan. Sillä oikea kristillisyys ei koostu tyhjistä sanoista. Se koostuu hengestä ja totuudesta. Se koostuu sisäisestä ihmisestä, joka on Jumalan mielen jälkeen hengen yhteydessä.

    Tässä oikeassa kristillisyydessä ei ole kysymys yhdestä kirjaimesta enemmin tai vähemmin ulkonaisessa tunnustuksessa, vaan tässä on kysymys sydämen sisäisestä elämästä yleisessä sovintoarmossa ja yleisen sovintoarmon kautta Kristuksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    >>>Miten ihminen voisi tietää, onko hän Jumalan valtakunnan sisä- vai ulkopuolella, jollei raja olisi näkyvissä.>>>>

    Ihmistä ei ole opastettu etsimään valtakunnan rajoja, vaan etsimään tämän valtakunnan jäsenyyttä. Se toteutuu sisäisessä ihmisessä yhteydessä’ Kristukseen.

    Jeesuksen Kristuksen sovintoarmo uskolla omistettuna, se tuo tämän valtakunnan sisälle. Jumalan valtakunta on sisällisesti ihmisessä. Siksi on etsittävä sanaa, ja missä tämä sana kaikuu, siellä on tämä valtakunta olemassa.

    Siellä, missä on Jumalan sana Siellä missä huudetaan avuksi Herran nimeä Siellä missä kasteen ja sanan kautta vapautetaan ihmisiä pahan vallasta, siellä on Jumalan lapsia ja Jumalan valtakunta.

    “Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat”. Matt 24

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    >>>Ei Raamatussa Siionin muureista turhaan puhuta. Miten ihminen voisi tietää, onko hän Jumalan valtakunnan sisä- vai ulkopuolella, jollei raja olisi näkyvissä.>>> Honkala

    Siionin muureista puhutaan, mutta eri hengessä ja tarkoituksessa, mitä esim. Honkala.

    Siionin muuri on suoja pahaa ja Perkelettä vastaan, Jumalan armon ja rakkauden suoja Kristuksessa syntiä ja kuolemaa vastaan.

    Sen ulkopuolella on Perkele ja hänen valtakuntansa.

    Ei sen tarkoitus ole sulkea ulos niitä turvaa etsiviä, jotka huutavat avukseen Herraa ja jotka tahtovat elää Jumalan lapsena, parannuksen tekijänä kilvoitellen, armossa ja Hengen johdatuksessa.

    He ovat saaneet oven Kristuksen kautta käydä sisälle, eikä heitä tule painaa ja sysiä ulos, kuten nyt näkyy vieras henki opettavan. Se ei ole Jumalasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    “Miten ihminen voisi tietää onko hän Jumalan valtakunnan sisä- vai ulkopuolella, jollei raja olisi näkyvissä.”

    Sitä ihminen ei voi tietää. Ehkä kuolinvuoteella voi toivoa ja uskoa …kaikki ehdottomat maanpäälliset “jumalanvaltakuntien” rajat ovat sosiologisia, tosin teologisesti perusteltuja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • erkki hurtig sanoo:

    Vanhoillis-lestadiolainen, poisnukkunut saarnaaja Arvi Hintsala, opetti aikanaan että paimenten tehtävä on huolehtia siitä että lampailla on ruokaa. Silloin ei ole kova tarve aidoista, mutta kun lampailta loppuu ruoka tulee kiire pystyttää aitoja. Samaa tarkoittanee Luther kun hän opettaa että ihmisen pelastuminen johtuu yksin armosta (sola gratia) ja uskosta (sola fide), eikä ihmisen tekemisistä maan päällä.Se on opetusta joka ruokkii, lohduttaa ja kutsuu syntistä Hyvän Paimenen luo.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • valma luukka sanoo:

    Noita raja-aitoja ja rajapyykkejä ei enää tarvitsisi rakennella. Jeesus itse sanoi, että hän tuli julistamaan rauhaa niille, jotka ovat kauempana ja niille, jotka ovat lähellä. Hän purki väliseinän eli vihollisuuden. – Jos me haluamme elää rauhassa (mikäli meistä riippuu) seuraamme Rauhanruhtinaan jälkiä ja esimerkkiä. Vuorisaarnassaan Jeesus totesi: “Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman”. – Ei evankeliumia voi levittää ilman “suloisia rauhan jalkoja” oikeassaolemisella ja riitelemällä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eero Polsa sanoo:

    VL:nen suhtautuu ei uskovaan kohteena, siis mahdollisena lähetystyön kohteena ja silloin tietysti voi kokea heidän ystävyyttään erityisesti. Mietin sitä mitä on oikeasti olla uskova, mikä on oikea mittari uskovan mitaamiseen. Vuokko Ilola kertoi omista tuntemuksistaan jotka ovat tuttuja monille muillekkin jotka kuuluvat joihinkin muihin liikeisiin tai on muuten vain kirkkouskova. Mikä on siis uskon mitta. Oma näkemykseni on siinä että tarvitsee joka päivä Jeesusta kun ei muuten tunnu itse osaavan taivastiellä. On hyvä kun on suora yhteys ilman välikäsiä ja on turvallista kun Jeesus ei käy heikkoa mittailemaan, Hän vain sanoo tule tänne minun syliini. Ei Hän kysy mihin liikkeeseen sinä kuulut tai oletko sinä tehnyt taas sitä ja sitä. Kun joutuu kohtaamaan lähellä Jeesusta, juuri aivan pieneksi joutuneena ja kuitenkin hyväksyttynä, siitä syntyy kuin itsetään rakkaus Jeesukseen, ei tarvitse olla enempää kuin osaa ja pystyy ja kaiken saat Häneltä mitä sinulta puuttuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit