Muutoksiin sopeutuminen on prosessi

On syntynyt eräänlainen "pahan kolminaisuus", joka ei jätä kirkollista keskustelua rauhaan. Homoseksuaalisuus , rasismi ja antisemitismi sekä naispappeus ovat ne suuret tunteita herättävät teemat.

Nuo teemat ovat värittäneet minunkin elämäni kannanottoja. Ne ovat panneet liikkeelle sisäisiä prosesseja jotka ovat johtaneet sisäiseen vakaamukseen niistä.

Huomaan olevani varttuneessa iässä,koska elinaikanani olen ollut mukana sellaisissa yhteiskunnallisissa prosesissa,jossa minulle ja maailmalle on tapahtunut perusteellinen mielenmuutos jokaisen ylläolevan teeman kohdalla.

Törmäsin omiin asenteihin noissa kysymyksissä n 18-20 vuotiaana. Ennen tuota ikää nuo asiat eivät olleet minulle todellisia vaikka tiesin niiden olemassa olosta.

Jokaista tietoiseksi tulemistani edelsi henkilökohtainen konfrontatio teeman edustajan kanssa.

Ensiksi ,jossain teini-iässä hyvä kaverini tokaisi että hän ei ole rasisti mutta juutalaisia hän vihaa. Koska ainoa juutalainen jonka tunsin, asui samalla kadulla ja tunsin hänet hyvin, niin tiesin sisältäpäin ,että minä en vihaa tai inhoa juutalaisia en yksilöinä enkä ryhmänä. Enkä halua tehdä ylimalkaan tuollaisia yleistyksiä.

Vasta myöhemmin paneuduin holokaustiin, mutta se ei tehnyt minua enempää juutalaisystävälliseksi kuin tuo alkuperäinen oivallus siitä , että ketään ei voi vain rodullisen kuulumisen takia tuomita. Jos halua inhota jotakin,niin kyseessä on aina joku yksilö jota ei voi sietää.Hänen takiaan ei hänen taustaryhmäänsä voi tuomita.

Samoin ensinmäinen lähikontakti afriikkalaisen kanssa tapahtui opiskeluaikanani Luther-opiston saunassa.Namimbiasta tullut stipendiaatti opiskeli kanssamme siellä. Tapasin hänet todellakin ensikertaa opiston saunassa, mikä oli hyvä paikka muukalaisten kohtaamiselle . Aikaa myöten meille syntyi keskusteluyhteys ja huomasin pian, että minulla ei ollut mitään vaikeuksia ymmärtää hänen psykologiaansa kulttuurieroista huolimatta. Ymmärryksen tunne vei ylemmyyden ja myös alemmuuden tunteet mennessään.Samoihin aikoihin Martin Luther King ja Yhdysvaltain kansalaisoikeustaistelu tuli kouriintuntuvaksi , sellaiseksi asiaksi johon oli pakko ottaa kantaa.Kingin persoonallisuus oli se argumentti joka puri.

Opisto- ja armeija-aikana seurustelin jonkin aikaa erään tytön kanssa joka lopulta ilmoitti olevansa lesbolainen. Jälkeenpäin kävi ilmi, että hän kokeili jos seurustelu kanssani tekisi hänestä mahdollisesti "normaalin". Minulle oli suuri hämmästys kun hän lopulta kertoi suuntauksestaan . Seurasi pitkät keskustelut ja lopulta ymmärsin miten tuo sukupuolinen suuntautuminen ja siihen liittyvä alakulttuuri toimii.Siitä suhteesta jäi sympaattinen ymmärrys jälkitunteeksi.Tämä on sitten ammattielämässäni auttanut kohtaamaan homoseksuaalisia avunetsijöitä ilman suurempaa jännitystä.

Kuusikymmentäluvulla Jouni Apajalahti oli kirjoittanut TV näytelmän, jossa eräs naishenkilö kokeili papin rintamusta. Se hertti paljon keskustelua . Itse reagoin hämmästyksellä siitä että , tosiaankin, miksei ole naispappeja. Olin kohdannut useita valovoimaisia naisteologeja ja pätevyyden suhteen he olivat taatusti vähintäin tasa-arvoisia miespappien kanssa.

Ensinmäisen naispapin kohtasin Ruotsin laivalla 70-luvun alussa Ruotsin laivan ruokapöyssä. Hän kertoi juuri kastaneensa erään tuttavamme lapsen. Tämä pani minut miettimään sitä, että voiko tuollainen kaste olla pätevä. Päädyin siihen että korkeimmassa instanssissa kasteen suorittajan sukupuolella on tuskin merkitystä. Johdonmukaisesti ajatellen, sukupuolella ei voi olla merkitystä myöskään ehtoollisen asettamisessa tai saarnatoiminnassa. Vasta vuosikymmniä jälkeenpäin kohtasin teologisia argumentteja naispappeutta vastaan ja ne eivät koskaan ole olleet minusta vakuuttavia.

Johtopäätökseni on se ,että jollei omille elämänkokemuksille anna niille kuuluvaa arvoa ja jollei niistä opi, niin on kysyttävä sitä että mikä sitten on vaihtoehto?

3 kommenttia

  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Hyvä ja viisas kirjoitus, Markku

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    “Ensinmäisen naispapin kohtasin Ruotsin laivalla 70-luvun alussa Ruotsin laivan ruokapöyssä. Hän kertoi juuri kastaneensa erään tuttavamme lapsen.” M.H.

    Naispappi kastoi lapsenlapsemme. Tilaisuus oli kaunis ja uskonnollisuudesta vapaa. Muistelen sitä lämmöllä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Hirn
    Markku Hirn

    Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.Olen nykyisin kveekari yhteisön jäsen, mikä antaa minulle vapauden koetella kaikkea ja pitää se mikä hyvää on.